Naudanmahaa ja muita herkkuja

Palaan tähän pentuaikaiseen ongelmaan eli kakan syöntiin, hyi inhottaa ihan kirjoittaakin tuo sana. Mutta se alkoi taas kesän jälkeen syksyllä uudelleen ja kuten ihmisetkin koiratkin huomaavat ne lumella helpommin. Olen jostain lukenut että, raaka naudanmaha koiralle syötettynä, voisi saada sen lopettamaan, no tietysti riensin sitä ostamaan, myyjä kyllä varoitti, ettei se yleensä tepsi, eikä oikeen mikään muukaan tepsi. Ostin siis sillä kertaa 1,5 kg raakaa naudanmahaa ja minua valistettiin, että älä säikähdä se haisee aivan hirveälle. Joo totta, se haisee ja sitten jos sitä pitää jääkaapissa, niin haisee koko jääkaappi, ihan kuin sinne olisi vähintään kuollut rotta tms. otus jätetty. Joo kyllä laitoin sen monekertaiseen muvipussiin, mutta mikään määrä muovia ei auttanut. Silloin ei ollut näin kovia pakkasia niin säilytin sitä parvekkeella, mutta nyt sitä ei edes voisi säilyttää koska se ei sulaisi eikä sitä ole annospaloissa. Kaikki lemmikkien jätökset hyppivät koirattomien silmille vaikka itse kuinka korjaisi jätökset, mutta kuten huomaatte kaikki eivät korjaa, koska niitä vielä toisille syötäväksi ja siksi minäkin toivon, että muut korjaisivat omiensa jätökset, niin olisi mulla vähemmän hommia. Niin ja pissoja en ole vielä oppinut keräämään ja kyllä niistäkin valitetaan.

Ostin myös kivennäisjauhetta, jossa on pitkä litania kaikkea mitä jokainen kotikoira tarvitsee voidakseen hyvin ja jos kakansyönti johtuu jostain puutoksesta, nyt sen pitäisi olla korjattu. Mutta poppakonstit eivät ole auttaneet ongelmaan. Kuinka ollakaan rupesin kulkemaan silmät haukankatseisena kaikessa mikä poikkeaa väriltään lumesta. Ja kohdalle tullessa aina tuo kotona opetettu "ei ota" käsky, ja kevyesti otetta tiukentaen että saan vedettyä koiran pois jos aikookaan, no koira aluksi istui kakan viereen, että jospa tää onkin sellaienn testi, että pitää odottaa, että saa luvan, - lupaa ei tullut. Namitin taskustani häntä hienosta käytöksestä ja nyt ollaan päästy siihen että haistetaan kasaa ja sitten katsotaan mammaa, että tuleekos namia mutta, joka kasan kohdalle ei tarvi istua. Ilmeisesti vain opettamalla ja tehden tuhansia toistoja tämä epämiellyttävä tapa jää pois.

Eli kerronpa tässä, että koiran kanssa tarvitaan työtä ja työtä ja taas työtä, silloin kun kiinnostukseni koiriin heräsi ja aloin lukea koirakirjoja 40 vuotta sitten, jokaisen rodun kohdalla luki, että turkki pitää harjata päivittäin. Sen sijaan koiran ulkoiluttamisesta, liikuttamisesta ja aktivoinnista eikä oikeastaan ruokinnastakaan puhuttu mitään. Todellisuudessa vain ns. turkkirodut pitää harjata päivittäin, mutta Katalasta sanotaan, että kerta viikossa riittää. Riittäisikin, mutta meidän neidin karva vanuttuu jo päivässä aikmoiseen kuntoon, en tiedä onko pakkasissa syytä tai missä, mutta jos jättäisin sen harjaamisen harvemmalle koirani näyttäisi aika nopeasti vanuttuneelta Ikean fleecehuovalta, joka ohjeesta poiketen on vesipesty. Eli siinäkin riittää työsarkaa. Joten jos jollakin lukijallani ei ole koiraa, mutta harkitsee, niin kannattaa tosi hyvin miettiä mitä on valmis tekemään koiransa eteen. Sillä vaikka koira aina antaa enemmän kuin vaatii niin kyllä niissä aina tytöä on, koira ei ole laiskan lemmikki! Mikä eläin sitten on? Ehkä käärme? Nehän ei tarvi edes päivittäin ruokaa? Kommentoikaa ihmiset!

Muutama päivä sitten ja nyt

Femma leikattiin torstaina ja siitä on nyt noin neljä vuorokautta. Koira toipuu todella pian. Tänään annoin viimeisen pakollisen kipulääkkeen. Tietysti tyttö saa lääkettä jos on kipeä, mutta leikkihalut ovat jo palanneet ja onkin haasteellista pitää tyttö hyppimättä ja riehumatta. Luulin jo että haavahakaset on revitty irti, eilen näytti siltä kun kakkua leivoin ja jotenkin unohdin sanoa miehelle, että nyt pitää vahtia koiraa.
Eilen sitten etsittiin sideharsoa, jolla saisin sellaisen siteen koiran ympärille, että haava pysyy ummessa liikkumisesta huolimatta. Koiraan ei kannata mitään liimata kuten ihmisen haavasidoksissa on tapana, koiran karvat ottavat varmasti aika piukkaan kiinni, siksi sidettä pitää olla kilometritolkulla kun se on vedettävä koko koiran ympäri. Niinpä lähetin mieheni ostamaan joustavaa sideharsoa, hän vastasi että, tottahan minä nyt tiedän mitä pitää ostaa, ja takaisin tulee mies mukanaan yksi lyhyt idealside ja yksi rulla ruskeaa tarttuvaa sidosta, en itseasiassa tiedä mihin sitä käytetään, ihmisten urheiluvammoin kai, mutta siinä on riski ja vieläpä iso että sen vetää liian tiukkaan.. no tuli siinä sitten miestä kovasti kiiteltyä....joustavaa sideharsoa, mutta ehkä side kuitenkin teki tehtävänsä huonompikin, koska ei haava ainakaan näytä auenneen. Pitää viedä koira valon alle ja tarkastella haavaa tänään.
Mutta huisia on tuo koiran paranemisnopeus kun vertaa ihmiseen, muistan kyllä kun itseltä vehkeet vietiin 1997, niin olinpa kipeä kolmatta viikkoa ja sain vielä flunssan ja keuhkokuumeen päälliskauppaa, kun koko muukin perhe siinä taudissa oli.Joten tosi heikoksi veti ja ainakin kuusi tai seitsemän viikko asairauslomalla, koira on kunnossa ääntä nopeammin, huh huh, nyt sitten kaikki keinot kehiin, millä saan sen olemaan rauhallinen, ettei tule tyrää!! Milla ihmettelee vähän Femmaa ja yrittää haastaa leikkiin, mutta nyt pitää ottaa rauhallisesti.

Aika ihana

Kaikenkaikkiaan Milla vain paranee ajan kanssa, kyllähän minä sen teidän kokemuksesta, mutta sen aina unohtaa.

Ollaan käyty nyt siedätyshoidossa metsässä leikkimässä toisten koirien kanssa ja hyvin pärjää kun saa olla vapaana. Juoksee jo sujuvasti toisten perässä ja leikkii kepeillä. Ärinää ja purinaa tulee lähinnä jos on kiinni. Silloin ei tarvitsekaan olla niin sosiaalinen.

Rakkauttaan osoittaa kovasti ja nyt jo jätti murinan, Aurallekin oli ihan kiltti tänään.
Mutta näkee selvästi että on juuri rotutyypillinen koira kun meidän metsäsakkiin kuuluu yksi katala Suankroopin kasvatti Kalannista Veera nimeltään, niin aika samantyyppisiä ovat vaikka ihan erinäköisiä, Milla on äitinsä näköinen tosi paljon ja siskonsa, joka asuu kasvattajalla. En olisi uskonutkaan että se rotu on tosiaan niin ratakiseva seikka koiran luonteessa kun on ollut näitä X-rotuisia niin niistä ei ole koskaan tiennyt etukäteen millaisia on tullut ja kaksi viimeistä oli positiivisia yllätyksiä meille. No nyt olemme oppineet tuntemaan ihan erityyppisen koiran, jolla on vahva tunneside myös Femmaan ja Femma on yllättävän kiinnostunut myös tästä toisesta katalasta aivan kuin älyäis, että se on samantyypinen kuin Milla vaikka on parivuotias ja musta tai tummanruskea.

Esni viikolla on jännät paikat sillä ensi torstaina Femma leikataan. Sitten pitää käyttää koiria erikseen kun Femmalla on riehuntakielto eikä niin pitkiä lenkkejäkään voi heti tehdä.
Toivottavasti ilmat nyt pysyisivät vähän lämpimämpinä, kun hirmu pakkasilla vaikka takit päällä ollaankin ulkona, niin silloin leikkiminen on kurjaa pitää varoa etteivät riko vaatteitaan ja itselle tulee kylmä, miksei voi olla aina kesä?

Milla yksi vee

Tänään päivälleen vuosi sitten meidän pentunen tuli tähän maailmaan, ei tiennyt tuleva perhe sen enempää kuin pentu itsekään mihin päätyisi 8 vkon kuluttua.

Meillä oli asiat ihan hyvin vielä vuosi sitten Laku oli hyvässä voinnissa, vain toinen etutassu liukasteli ja emäntä kuten isäntäkin luulivat, että liukastahan se on. Mutta 22.12. etutassu halvaantui ja hermopinne oli kipua kovasti aiheuttava, ja silloin sitten 12 vuotias ihana, oma rakas ja tuttu koiravanhus piti nukuttaa ikiuneen. Jälkeenpäin kun kuvia katsoo, sitä tajuaa, että ihminen ei näe oman koiran ikääntymistä, siten kun ehkä muut, jotka näkevät koiraa harvemmin. Siinä meni aikaa kun surtiin ja minä jo aloin katselemaan nettiä sillä silmällä, mutta mies ei ollut innostunut. Lopulta kaikki kävikin sitten kovin äkkiä.

Rotu valikoitui siten, että koiran pitää olla mahdollisimman vähän riistaviettinen ja keskikoinen, mielellään melko pitkäikäinen ja terve rotu. Kuulin rodusta jota en ollut koskaan ennen nähnyt, mutta kuulin koiran olevan erittäin älykkään ja se tietysti sai minut kuvittelemaan, että juuri älykäs sen olla pitää. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, älykkyys on haaste koiran perheelle ja erityisesti se on haaste koulutuksessa ja myöskin omistajan älyn, motivoimistaidot ja nopeuden se älykkyys panee koetukselle.

No reilu 10 kk ollaan nyt opiskeltu yhteistä kieltä ja tutustuttu toisiimme. Luulen, että Milla kokee meidät turvalllisiksi ja rakkaiksi ihmisiksi ja Femman hyväksi lauman jäseneksi myös. Murrosikä on ollut haasteellista aikaa. Mutta olen puuttunut jokaiseen reaktioon, mikä mielestäni ei ole rakentava. Ja yksijuttu kerrallaan ollaan päästy alkuun, vaikka vieläkin opit joskus putoavat kuin vesi hanhen selästä. Mutta eivät ole opit ojaan kaataneet meistä ketään.

Edistystä tapahtuu joka päivä ja joskus mennään reilusti takapuoli edellä puuhun, välillä alamäkeä taaksepäin suorin vartaloin. Olemme alkaneet harjoitella toisten koirien kohtaamista vapaana turvallisessa paikassa, jossa ennen on ollut myönteisiä koirakaveri kokemuksia, nyt se jo onnistuukin ihan hyvin. Jos tämä jatkuu näinkin olen todella onnelllinen, mutta hyvin vastuunsa tunteva pitää Katalan omistajan olla. Älykkyyden hän on todistanut jo moneen kertaan ja puhuakin melkein osaa, aiankin tiedän hänen tarkoitusperänsä ja reaktionsa jo melko hyvin. Uskon, että meistä tulee hyvä lauma toisillemme. Ja ensi vuonna tähän aikaan todennäköisesti olen jo tilannut sterilointiajan Millalle, sillä en halua nisäkasvaimia enkä muitakaan komplikaatioita hänelle. Vuosi on lyhyt tai pitkä aika riippuen millä asenteellä sitä taaksepäin katselee. Hyvä vuosi Millalle kun on kehittynyt fyysisesti vahvaksi ja terveeksi koiraksi.

Kehitystä Millalla ja kurjaa Femmalla

Milla on harjoituksen tai murrosiän edetessä tehnyt tällä viikolla hienoja juttuja. Ollaan oltu metsässä monien koirien kanssa, eikä ärinää vain pikku haukkua... leikihän Milla ei vieraiden kanssa, kuinkas nyt kunnon paimenkoira leikkisi? Tänään kävelyllä kohdattiin kaksikin suurta koiraa eikä yhtään haukkua tai muutakaan ääntä ja sieltä puolelta haisteltiin, missä ei hampaita ole. Edistystä Jess! Tämä olkoon tavoitteemme vuoden jokaisena päivänä. Muutoinkin Milla on käyttäytynyt hyvin ja ollut oikein kiltti koira.
Eilen yksi fysioterapeutti huomautti että Femma ontuu! En huomannut vaikka yritin tutkia asiaa. Tänään sitä ei enää voinut olla huomaamatta, löysin polkuanturasta valkoisen helmen tapaisen kovan patin, en tiedä onko se syynä vai mikä, mutta eläinlääkäriin taas käy tiemme ja olemme satasta köyhempiä minimissään. Siitä sitten enmmän seuraavalla kerralla. Marraskuu ja matalat ajatukset!

Koira ja positiivinen vahvistaminen

Onko todella niin, että meillä on tapana kieltää koiria, lapsia ja yleensäkin ihmisiä tekemästä jotakin, vaikka se olisi perusteltua, niin eikö olisi parempi kertoa jostakin kannattavammasta kuin vain kieltää jokin toinen. Otanpa nyt esimerkin terveyskasvatuksesta "älä syö voita!" No jotkut ihmiset ajattelivat, jos ei saa syödä voita niin parempi olla kokonaan ilman rasvaa, sillä rasva on vaarallista, ja niin moni ihminen on päässyt ojasta allikkoon kiloineen päivineen.

Nyt kun olen joutunut seuraamaan ihmisten ja koirien suhdetta, olen huomannut niin itsessäni kuin muissakin sen, että koiraa yritetään kieltää, aika paljonkin on asioita joita koira ei saa tehdä. Ymmärrettävästi koira tarvii rajat siinä missä kaikki yhteiskunnassa tarvitsevat rajoja, muuten seuraa sekasorto.

Koira on kuitenkin ihmistä fiksumpi siinä, että koira viis välittää kielloista, mutta tekee niin kuin huomaa olevan itselleen eduksi. Eli mikä on koiran mielestä kannattavaa, sitä se tekee. Yleensä. saadakseen huomiota, herkkuja tai rapsutuksia tai pääsee lenkille tms.

Olin viime sunnnuntaina koiran näyttelykoulutuksessa, sopeuttamassa omaa raggariani yhteiskuntaan eli muiden koirien läsnäoloon. Joka ensimmäisten kymmenen minuutin jälkeen sujui ihan hyvin.Tarkoitukseni ei ole tehdä koirastani mitään näyttelyesinettä, joka pokaaleineen on parempi kuin naapurin Musti. Sillä minulle juuri tuo oma koirani on maailman paras koira. Iso kirjakin sanoo että elävä koira on parempi kuin kuollut leijona. Ja niinhän se on meillä jokaisella on se paras koira, varsinkin jos uhraamme aikaa sen kouluttamiseen ja kannustamiseen.
Näyttelykoulutksessa törmäsin kokeneeseen koiran kasvattajaan joka satutti koiraansa kun se ei osannut käyttäytyä kehässä, vaan haukkui. Ymmärrän tietysti, että näyttelykehässä ei pärjää jos ei osaa käyttäytyä. Mutta kaikista koirista ei tule näyttelykoiraa, vaikka sen ulkomuoto olisi kuinka hyvä. Todellisuudessa pienellä vaivalla koira oppisi tuonkin jos osattaisiin kouluttaa siten ettei koira turhaudu tai peräti pelkää tilannnetta jossa sille on aiheutettu kipua. Hävetköön se ihminen joka tahallaan "hyvää takoittaen" aiheuttaa koiralle kipua. Koirasta tulee hermostunut ja epävarma.
Koirakin on yksilö ei näyttelyesine ja kun sellaisen hankkii, ei voi tietää mitä saa, siinä ei ole takuuleimaa, toimii kuten käyttöohjeesssa sanotaan ja ellei toimi sen voi palauttaa. Se on elävä olento, jonka kehitykseen on vaikuttanut kaikki aina kohdussa tapahtuneet asiat,ja myös kokemukset siihen päivään asti kun se on tullut koulutkseen, siinä saatta olla paljonkin negatiivisia asioita joita ihmiset ei edes ymmärrä ehkä itsekin aiheuttaneensa. Tai ympäristössä on tapahtunut jotain minkä koira on tulkinnut itselleen uhaksi ja alkanut toimia jotenkin ihmisten mielestä väärin.

Nyt kun itselläni on tämän raggarin kanssa ollut paljon pähkäilyä, miten koira joka on tarkoitettu elämään lampaiden keskellä ja luonnossa, oppisi elämään yhteiskuntakelpoisena kaupungissa keskellä toisia koiria, ihmisiä, polkupyöriä, pyörätuoleja, autoja, paukahtelevia pakoputkia, rakennustyömaata, omituisia ilmestyksiä ja yllättäviä tilanteita. Olen perehtynyt koiran koulutkseen aivan toisella tavalla, siten ettei koiran ole pakko tehdä mitään, vaan ihmisen pitää osata tehdä monista pelottavista jutuista kannattavia esim. putkeen ryömiminen tai ämpäriin kurkistaminen. Siinä koira saa tekemistä, mitä jokainen koira kaipaa, mutta siten, että koiraa ei mihinkään pakoteta,eikä sitä revitä ja komenneta. Tämä koulutusmuoto on TOKOAGI, se on leikkimeielista puuhailua koiran kanssa.

www.tokoagi.net ja www.turuntokoagiteam.com. Se opettaa ihmistä lukemaan koiraa ja koiraa lukemaan ihmistä. Siinä vahvistuvat kiintymysuhteet ja molemmilla on hyvä mieli.Ihminen ja koira voivat olla parhaat ystävät. Jumala loi aluksi eläimet, kotieläimet luotiin ihan erikseen, joten ihmisten tulisi hoitaa ja vaalia huostaansa uskottuja puolustuskyvyttömiä eläimiä.
tänään tentimme ensimmäisen koiruus luokan alimmalla tasolla kiertokoulussa (anteeksi jos termit menevät sekaisin).

11 kuukautta kasassa elettyä elämää....

Milla on ollut koulutuksessa aika täysipainoisesti viime viikot. Hyvin sujuu, vaikka toisten koirien läsnäolo samassa luokkahuoneessa rasittaa sitä, mutta kun keskittyy silti niin se on aina plussaa. Rähistä täytyy aina jos joku muukin kommentoi ja kaikki huoneeseen tulijat pitää haukkua. Kotona kaikki ihmiset ovat olleet tervetulleita, mutta Tipsun kanssa menivät sukset ristiin ja nyt ei niitä enää voi päästää samaan huoneeseen.
Todella nopeasti Milla oppii asioita ja ellei palkinto irtoa saattaa se turhautuakin todella nopsaan.

Eilen kun menimme koulutushalliin ja Femma tiesi mikä paikka se on, niin protestointi oli Femmalla todella äänekästä, kun hän ei päässyt mukaan. Selvästi se sanoi: " On tää niin epistä, miks mä en pääse mukaan kun siellä saa lihapulllia ja saa tehdä juttuja!!"

Täytyy vissiin ruveta käymään molempien koirien kansssa saa nähdä suostuuko isäntä lähtemään toisen koiran kanssa!

On se niin kumma kuinka koira oppii sanoja ja niiden merkityksiä, kun sanon hampaat niin Milla luikkii kauhealla vauhdilla sängyn alle! Ja hänellä on hammaskiven muodostus runsasta joten pitäisi pestä päivittäin, mutta kaipa se tottuu siihen.
Eilen oli rankka päivä kun Tipsulla tulehtui nisä, jota on hoidettu ennenkin. Ja se oli valehtelematta nyrkin kokoinen tumman liila ja vuosi veristä eritettä, oltiin jo valmiita eutanasiaan, mutta Rasi halusi koittaa auttaisiko antibioottihoito. Viikon päästä arvioidaan tilanne uudelleen. aina se tuntuu yhtä pahalta kun koira sairastuu.
Femmalla on ollut nyt paha valeraskaus, jota on yritetty hormonihoidolla saada lakkamaan kun maitoakin tulee, ja leikkuupöydälle joutuu nyt. Olisi tullut halvemmaksi ja helpommaksi jos olisin noudattanut lääkärin ohjetta ja leikuuttanut tytön jo kaksi vuotta sitten. Yhdessä nisässä tuntuu patteja, jotka tuskin ovat normaalia rintakudosta. Ehkä ne voidaan leikata samalla nukutuksella. Joulukuun alkupäivinä se tulee tapahtumaan, sitten olenkin pari viikkoa kotosalla.

Raivopää vai pelokas murkku

Paimenkoiralla ei ole koskaan vaihtoehtoa, pakene vaikeaa tilannetta, vaan se toimii aina.
Se ei ole aina helppoa omistajalle, varsinkaan kun koiria on kaksi. Toinen eli Femma on niin sosiaalinen kuin vain olla voi. Ruoan päältä voi taistelu tulla, mutta todella vain äärimmäisessä tilanteessa. Sen sijaan Millalla on vaihe jolloin koko maailma on hänen omansa, eikä siellä suvaita ketään vieraita koiria , tutut saa kyllä mielellään olla. Ikkunasta auton,sekä kodin ei tarvitse näkyä ketään, niin on aina turvallisempaa. Varuillaan pitää olla aina, koskaan ei tiedä jos joku vieras tulee paikalle, juuri kun olemme päässeet yhteisymmärrykseen, polkupyöristä, että ne eivät ole vaarallisia vaan voi rauhassa istua ja antaa niiden mennä. Niin ongelmaksi ovat muodostuneet koirat, niidenkin annan mennä ohi jos emäntä ehtii eteen ja pitää namia nokan edessä ja nakerran sormia ja katselen ohimenevää koiraa ja jos nami ei irtoa ennen kuin koira on tarpeeksi kaukana, se on ainao tapa kohdata viras koira tauhallisesti. Toivottavsti emännällä on hyvät hanskat sillä hampaat ovat aika terävät ja kiihtyneenä pureskelen niitä kohtuu kovaa.

Tänään olimme eläinlääkärillä ja Milla oli siellä vain seurana, huh huh seuraneiti olisi pitänyt jättää kotiin, sillä seuraneiti riehui siellä niin että jouduttiin tekemään eristys jossa Femma rokotettiin kun raivotar olisi syönyt kaikki muut potilaat. Emäntä on aika poikki ja olisi jo lähettänyt Millan vehreimmille laitumille, jos Milla olisi sekarotuinen, nyt ei auta kuin tehdä työtä, työtä, työtä ja toivoa parasta, että joskus Millakin vielä on tasapainoinen koira joka tulee toimeen ympärstönsä kanssa. Omalle perheelle Milla on ihanin kucviteltavissa oleva hauva. Mutta muut varokoot toistaiseksi. Ihmiset on sentään ok!

Ihana kaunis ja kylmä syksy on alkanut.

En olisi ikinä uskonut kirjoittavani tuota otsikossa ollutta lausetta. Nyt kovissa Hilmoissa kun kuumat aallot roihuaa, niin pääsee hetkeksi parvekkeelle vilvoittamaan riutuvaa hikistä ruumistaan. Oikein tosissaan kesä on mun vuodenaika, mutta aurinkoinen syys sääkin voi olla ihana kunhan on oikeat vaatteet.

Millalla on alkanut ensimmäinen juoksu ja tuo mörköikä ollut mukanamme jo jonkun kuukauden. Tämä on tavattoman haasteellista aikaa, koiran ja meidän ihmistenkin kannalta. Koiraa pitää valvoa koko ajan kun se voi tulkita tilanteita väärin. "lapsenlapsemme" oli meillä käymässä ja Milla yritti hyökätä hänen päälleen ja se olisi voinut aiheuttaa elämänmittaisen trauman onnistuessaaan, onneksi sain koiraa kiinni ennen kuin mitään ehti tapahtua, ja nyt pidämme Millaa tiukasti silmällä aina kun on joku tavanomisesta poikkeava tilanne päällä.

Paimenkoira on aina paimen ja ihanteellisinta olisi jos omistaisimme muutaman lampaan, mutta niiden pitäminen kerrostalossa voisi osoittaututa haasteelliseksi!! Pitkästä aikaa kaipaan maalle asumaan. Unelmat ovat unelmia, mutta ehkä nekin joskus voivat totetutua. siis teoriassakin vasta viidentoista vuoden kuluttua.
Syksy on ollut niin sateinen ja kurainen, että paimennuksetkin on nyt tältä syksyltä ulkotiloissa ohi, joten täytyy jäädä odottelemaan kevättä sen kanssa. Olisimme niin mielellämme nähneet tuon otuksen saavan itsetuntoa kasvatettua.

Opiskelua olisi monella saralla ja jos aika riittäisi yöpöydälläni makaa useita nelisataa sivuisia kirjoja joihin haluaisin tutustua huolella eli opseklla niitä, ne eivät näet ole mitään romaaneja. Tuli tässä käytyä suomalaisen kirja-alessa!
Ihanaa kirpakka syksyä lukijoilleni, jos tätä nyt kukaan jaksaa seurata.

Uusi haalarikoira!

Syksy on tullut! Millalla on pehmeä ja pitkä turkki, johon tarttuu kaikki siemenet ja roskat ja varvut lehdet ym krääsä.
Entäs sitten jos sataa vettä, koira on märkä kokonaan ja kestää kuivua kauan, omatoimisena koirana pyyyhekuivauksen jälkeen hän kuivaa itseään hankaamalla turkkiaan seiniin!
Siksi päätin, että meidän koirasta tulee haalarikoira huonoilla keleillä ja merkinkin olin jo valinnut. Tästä kyseisestä tuotemerkistä on kokemusta kahden talvimanttelin verran, joista toinen jo kuusi vuotta vanha ja toinen neljä vuotta vanha, niitä on pidetty talvella ja ovat kestäneet pesuja ja riehumistakin ihan kohtuullisesti. Niissä on hyvät heijastimet ja materiaalit. BESTIS tuotemrkki on tarjolla harvoissa kaupoissa ja valmistuu Kaaarinassa käsityönä. Hinta on kohtuullinen laatuun nähden, vaikka kyseessä onkin isohko investointi. Kaarinan eläinpukimo valmistaa näitä. Lähes kaikki muut puvut tehdään lähi-idässä ja materiaalit on mitä on, eivätkä esim. Hurtan puvut mitään halpoja silti ole.

Arvelin koiran vierastavan vaatetta alkuun, ja kokeillessa jalka nousikin tavallista korkeammalle. Mutta nyt kun puku ollut päällä ulkona monenlaisella lenkillä olen huomannut, että koiralle on aivan sama onko puku päällä tai ei. Itseasiassa koira nauttii täysin siemauksin juoksemisesta myös sateella eikä vierasta suhinaa joka juostessa kuuluu. Kuran , veden ja hiekan määrä on myös vähenynyt eteisestä. Vaikka mieheni piti ideaa tyhmänä on hänkin hankintaan tyytyväinen, kun koiran turkkia ei tarvitse jatkuvasti harjata siementen ja roskan takia.

Lokakuussa alkaa ohjatut koulutukset, tosin olemme käyneet muutamia hajakertoja jo näyttelykoulutuksessa. Mutta tositoimiin ryhdymme nyt syksyn tultua.

Tällä hetkellä ongelmana edelleen rähinä vieraille koirille, jonka tulkitsen pelosta johtuvaksi, koira on avoin ja sosiaalinen niiden koirien kanssa jotka ovat tuttuja jo pennusta asti. Myös ihmisiin Milla suhtautuu suurisydämisesti tunkien itsensä ihmisen syliin heti kun vaan voi. Olemme yrittäneet opettaa ettei vasten hypitä, mutta eihän sille mitään voi kun ihmiset ovat ihania!!!

Telkkarista saisi tulla enemmän eläinohjelmia, varsinkin koirien ääntä kuullessaan tämä karvanaama tunkee itsensä kiinni vastaanottimen näyttöön ja ihmettelee miksei kaveri haise vaikka haukkuu. Milla tarkkailee ympäristöään kaikin aistein, eikä ole paukkuarka ainakaan vielä, mutta monet muut äänet kerrostalossa aiheuttavat murinaa ja haukkumista tosin yhä vähenevässä määrin. Melko kehityskelpoinen yksilö. Sisäsiisti, mutta vaatii ulos vieläkin myöhään illalla tai ellemme käytä silloin herättää aamuyöstä pissalle, rakko vaan on pieni ja juomamäärät isot. Kaksi koiraa juovat yhteensä yli kolme litraa vuorokaudessa, mikä on mielestäni ihan sopivasti mutta suhtellisen paljon kuitenkin.
Nokka kohti tuulta ja tuiskuja ja kylmiä kelejä, joita taluttaja vihaa jo valmiiksi! Kynttilät ja huovat kehiin ja lämmintä ylle.

Kesän maut ja hajut!

Millan ajatuksia: Emännällä on iso nenä, siksi se haistaa niin hyvin. Ei Isännänkään nenä ole pieni mutta hänellä on miehinen hajuaisti. Kurabrunnissa uituani emäntä yritti huuhdella minua kaivovedellä, joka oli kylmää, mutta silti se hokee, että haisen ihan mudalle. Annas olla kun kotia päästään niin taas pestään mentholin hajuisella shampoolla, en sitä rakasta, mutta toisaalta ei se nyt maailman kurjin juttukaan ole. Mutta märkää se on kyllä, eikä karvani kuiva kovin nopeasti.

Nuo ihmiset toivat saalistusmatkaltaan ison pallon se oli melkein isoin pallo ikinä, norsupalloa lukuunottamatta ja se haisi ihan syötävälle, siitä sitten veistivät minulle siivun ja ah se oli märkää ja hyvää, söin monta palaa, oikein himo iski, lopulta Femmakin halusi ja söi hyvällä halulla, nuo ihmiset sanoivat että vaan punainen osa on syötävää ja vihreä pitää jättää, no melkein muistinkin sen, vähän vaan haukkasin vihreääkin. Toinen ihana makunautinto oli keltainen pötkylä jota pidettiin ensin grillissä ja sitten sopivasti jäähtyneenä, emäntä yritti syöttää sitä puoliksi meille molemmille nelijalkaiselle. Olemme tottuneet syömään jäätelöä siten, että minä nuolen toiselta puoleltä ja Femma toiselta, mutta tämä pötkylä herätti meissä niin suuria tunteita, että emäntä päätti seuraavan kerran ostaa molemmille oman pötkylän, mutta eipä ole näkynyt. Sitten kun oikein päästiin kunnolla rähinän alkuun ei siitä meinannut loppua tulla ja emäntä sanoi, että matsatkaa nyt kunnolla että tuntuu. Meillä ei ollut taroitustakaan vahingoittaa toisiamme vaan uhoilla vähän, tai paljon....mutta kyllä meistä kuulemma ihan kiitettävästi ääntä lähtee tarpeen tullen. Mustikoiksi sanovat niitä joita kasvaa metsässä, mutta en osaa itse niitä vieläkään poimia, pienellä avustuksella saan ne suuhuni ja ne on hurjan hyviä. muutenkin olen aika kasvissyöjä, luumut tuoreena ja kuivattuina, sekä herneet ne pitävt tällaiset pienet tytöt tiellä, varsinkin ihmisten tiellä jaloissa koko ajan. Mutta kun ei sitä ei koskaan tiedä josko ne jättää mut ihan yksin tähän kavalaan maailmaan.

Essi ainakin täällä vaunulla on ihana se asuu meidän naapurissa, jos kuulen hänen äänensä tai näen hänet ja satun olemaan vaikka sisällä niin rynnistän kovalla höyryllä pihalle ja pussaan niin, että on taatusti märkä koko naama. Ja niin sain merkittyä hänet omaksi ihmisekseni. Oikeastaan lähes kaikki ihmiset ovat kivoja ja yritänkin aina tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa, nyt olen yhä uudelleen alkanut kuulla sanan ohita ja se tarkoitaa, että pitää ihan välinpitämättömästi vaan kulkea kiinnostavien ihmisten ohi ja kyllä niitä täytyy edes vähän pälyillä. Vaikka siis en erityisesti pidäkään juoksevista, tai hurjaa vauhtia tavalla tai toisella ohi kiitävistä ihmisistä. Silloin mun pitäisi muistaa aina istua ja sietää tilannetta, nyt muistan että siitä voi saada palkan ja joskus istun jo ihan itse, ennen kuin siitä sanotaan, mutta jos narun pitelijällä on joku muu mielessä eikä ne pysy tarkkaavisena niin kyllä kiihdyn nollasta sataan alle aikayksikön ja hyökkään kohti ohikiitäjää.

Femma: Minulla on sellainen tunne, että pentuja olisi luvassa alle kahden kuukauden, pitää siis olla varovainen, juosta ei viitsi paitsi jos pallon perässä, eikä muutenkaan oikein mikään fyysinen rasitus maistu nyt. Ne puhuu valeraskaudesta, mutta ei pienet eikä isomamatkaan koirat osaa valehdella. Outoa.
Olen nyt joutunut opettelemaan uusille ruokatavoille kun tuo pitkäkarvainen kaverini, Milla siis pyrkii syömään kaiken, ennen annoin sille ihan mitä vaan vaikka oman ruokakuppini sisällön, mutta nyt on pakko ruveta vähän jöötä pitämään, muuten ei hyvää seuraa. Onhan se ihan kiva kun on tollainen höyrypää, vaikka välillä häpeän sen käytöstä ihan niin että toivon sen katoavan savuna ilmaan, mutta ehkä nuo ihmiset kovalla työllä saa siitä vielä kelpo koiran, minussa ei kyllä ollut pentunakaan mitään huonoja puolia, en tunnusta ainakaan, vaikka jotkut kyllä sanovat, että ikä korjaa paljon hulluutta. Mitä lie tarkoitaa. Lakun häipymisen jälkeen olen alkanut tekemään juuri niin kuin se teki, ja saan siitä välillä sapiskaa, esimerkiksi kun en halua kulkea jonnekin panen vaan liinat kiinni ja siinä sitten yrittävät houkutella, no hankkikoon mulle pyörät niin enköhän ala vieriä perässä, paitsi jos ottavat pallon taskusta niin menen ihan sinne minne pallokin.
Kyllä kesä kahden koiruuden kanssa on ihan parasta.

Voidanko me olla kesäterässä?

No ei me olla ihan kesäterässä, vaikka lämmintä onkin. Me ollaan kovasti harjoiteltu liikkuvien kohteiden sietämistä ihan kohtuullisin tuloksin. Vaikkakin neidillä onkin kovin harva pää, eli välillä muistetaan ja sitten taas unohtuu kaikki opitut taidot.

Mikä ihaninta viime viikonlopun uintimatkan seurauksena ei ollut lääkärireissu. Emäntä ja Isäntä pelkäsivät pahinta mutta turhaan. KARPALOJAUHE ja omenaviinietiikka, eivät ole menneet hukkaan.

Yksi koettelevin omainaisuus kun koira kulkee varjona perässä sisään ja ulos. Ulos ja sisään, on varmasti osittain nuoruudesta johtuva, en usko paimentavan koiran olevan noin kiinni paimennettavissakaan kun olemme hajuetäisyydellä vaunussa, etuteltassa tai patiolla, mutta on tosi ärsyttävää kun pitkässä remmissä ulkopuolella kiinni oleva koira seuraa varjona ihan kiinni jalassa pienissä tiloissa ja kiertää remminsä pöydänjalkaan, keinun jalkoihin, samalla myös kulkijan jalat ovat hetken päästä samassa paketissa. Monta kertaa ollaan oltu kaatua ja rojahtaa koiran päälle.

Syksyllä alkavat kurssit ja kasvatus taas kovalla volyymillä, mutta joka päivä koko ajan me nytkin harjoitellaan yhteiskunta eloa, mutta vaikeaa se välillä on kun koira rakastaa roskiksen tyhjentäjästä postinkantajaan kaikkia ihmisiä ja haluaa välttämättä nuolla kaikkien naaman. Hyppimistä ei todellakaan ole vielä saatu pois. Varmaa on, että se loppuu, epävarmaaa taas milloin. Nyt jo meille voi tulla ja soittaa ovikelloa, tulematta kuuroksi; haukkuminen on vähentynyt jo paljon. On varmasti hauskaa lukea kolmen vuoden päästä näitä millaista vääntöä se alussa oikein oli, koska nämä unohtaa heti kun asiat on saatu kohdilleen. Niin minulle on käynyt muiden koirien kohdalla.
Olis aika kiva kun löytaisi kameransa ja voisi ottaa uusia kuvia täysikasvuisesta koirasta (korkeus) ja alkusyksyn puuhista. Näkyillään toivottavasti vähän useammin, jos tätä nyt joku lukee! ompahan tallennettu omaksi iloksi.

Kesänriesoja ja riemuja

Kärpäsiä, käärmeitä, murkkuja, paarmoja,aurinkoa, mutta ei uintia! On se niin väärin!

Olemme olleet taas viikon vaunulla. Meillä oli komea urospoika 10 vee vieraana, vaikka se taisi olla pojalle vähän kärsimystäkin, kun nenä meni väkisinkin yhteen paikkaan, vaikka olis mitä ympärillä tapahtunut, mutta esilliinoja oli koko ajan paikalla, varmistelemassa ettei gorgipoika päässyt tuottamaan meille pitkäjalkaisia nakkimakkaroita.

Milla rakastaa uimista, mutta emme ole uskaltautuneet altistaa neitiä taas virtsatulehdukselle. Mutta jotain harrastetta on pitänyt kehittää, jatkuvaa tontin tuunaustahan olemme harjoittaneet, tänään AMURINviini sai paikan ja uusi ritilä köynnöksen taustaksi. Mutta koiralla pitää olla muutakin tekemistä kuin löhöily ja tuunauksen tulosten tarkastelu.
Niinpä mamin luovat kyvyt pääsivät esille ja rakenneltiin pieni agility rata keppeineen kaikkineen, selvästi Millalla on taipumusta siihen lajiin mutta riman alta mennään aina kun vaan mahdollista. Sitten harjoittelimme mustikoiden syömistä ihan varvusta, toki kääntelin niitä, että ne siniset pienet mustikanmarjat olivat helposti napsittavissa ja Millalle ne maistuivat, ainoastaan mansikka ei oikein uppoa. Kirsikat ja monet muut kesän maut ovat tutuiksi tulleet.
Kyykäärmekin ohitettiin ihan huomaamatta kunnes mami perääpitäen oli astua sen pääälle, onneksi huomasin sen ajoissa. Ihmettelen vaan että kolme koiraa ja kolme ihmistä oli mennyt sen ohi huomaamatta liikkumatonta otusta. (joka kyllä vilahti liukkaasti heinikkoon kun lausuin tuon maagisen nimen KYY ja siitä seurasi naisellinen kirkuna)

Onneksi koirat eivät osaa koko ajan pelätä, että jos käärme puree tai ampiainen pistää. Aurinkoon koirat ovat tottuneet eivätkä hellettä hätkähdä, märkä pyyhe niskaan ja selän päälle tai vettä kaulaan ja rinnalle ja kohta olo helpottaa pahimpanakin hellepäivänä, vaikkei sinne uimaan olekaan nyt menemistä. Lenkitkin ovat ohjelmassa vähän verkkaisemmin tai myöhemmin illalla.
Milla on käsittänyt mitä varten teltan ovet ovat saaneet morsiushunnut ja käytää niitä hyväkseeen kun haluaa rauhaa hyönteisiltä, ainoa vaan että niihin voi sotkeentua niin ettei meinaa mitenkään päästä irti. Yöt ovat olleet kaupungissa vähän risaisia, kun on kuumaa koirien ja kai vähän ihmistenkin mielestä, mutta vaunulla ovat yöt olleeet viime yötä lukuunottamatta viileitä. Milla touhuaa jos on lämmintä, eikä nuku ja kai tuo Femman juoksukin vähän sekoittaa päätä. Mutta ensi yöstä ei ehkä tule niin lämmintä, että ei saisi nukuttua. Mutta emäntä on kyllä jo niin sopeutunut että 20 astetta vaatii jo pitkähihaista ja villasukat. En ole mikään pohjoisen ihminen näine ajatuksineni, vaan aurinko ja lämpö tuntuvat vaan ja ainoastaan hyvälle ja siivouskin sujuu leikiten kun auringosta virtaa energiaa, eivätkä lihakset kolota. Lämpimiä päiviä ja viileitä öitä kaikille!

Ääliö ja hormoonihirviöt

Emännän hormoonitasot ovat varmaan aika alhaalla näin vaihdevuosien kunniaksi, tosin kuumat aallot ovat tulleet onneksi viime aikoina hyvin harvakseltaan, kylmiä huurteisia aaltoja sen sijaan harva se ilta.
Koiruuksien hormoonit sen sijaan hyrräävät! Molemmilla juoksu varmaan tulollaan ja vanhempi koira on alkanut pissiä kuin pojat, ja nuorempi astuu vanhempaa, olkoonkin alistamista, niin tyttökoiran nylkytys toista tyttökoiraa, on jo aika hormoonihirviöiden hommaa.
Milla on ryhtynyt oikeaksi ääliöksi kuten murrosiässä jotkut tekevät. Ei edes pentuna tuhonnut mitään , mutta nyt syödään autosta sisukset ajon aikana ja kaikki muukin mikä hampaiden edessä sattuu olemaan saa hammasta, eikä kyse ole eroahdistuksesta, koska sitä tehdään myöskin kun me olemme paikalla.

Hihnassa kulkeminen on ollut aivan mahdotonta jo muutaman viikon ajan, kunnes tänään lähdin kahden Millan kanssa lenkille ilman pääpantaa ja neiti kulki kuin tokossa konsanaan, totteli ja teki kaikki kevätjuhlaliikkeet ihan hienosti olin melkein suu auki hämmästyksestä, ymmärsin sentään palkata ja kehua ja kiittää. Loppupäivä onkin ollut yhtä hullunmyllyä, eikä asiaa auta se, että itse ollaan ihan poikki, kun on tehty hulluna hommia koko päivä, koirien olisi pitänyt olla välttämättä koko ajan työmaalla kun lanasimme hiekkaa tasaiseksi vaunun alle, siinä piti käydä pyörimässä tämän tästä, kunnes koirat joutuivat näköetäisyydelle mutta eivät päässeet itse pelipaikalle, ennen kuin vaunu ja pohjatyöt oli tehty valmiiksi ja saatu paikoilleen.

Milla pyörii yliväsyneenä kuin väkkärä vaunussa ja kaatoi kaksi litraa vettä vaunun lattialle. OLIN TOKI SANONUT, ETTÄ ÄLÄ LAITA SITÄ VETTÄ NOIN PALJON, KUN SE SAATTAA KAATAA SEN! Ja niinhän siinä kävi! Tilaa on kuitenkin alle kymmenen neliötä.
Puruluut katoavat hirmuvauhtiä pikkukitaan, solmuluuutkin uppoavat solmuja myöten.
Mutta nyt lähtee tämä "kirjoitustaitoinen" hormoonihirviö nukkumaan.

Kuin ihmeessä tää elämä voikin olla näin.....

Vettä sataa, saa olla villatakit päällä ja sadevaatteet. No senkin jotenkin kestää, koira pitää kuivata joka lenkin jälkeen ja pestä... etenkin kun joku dille on saanut päähänsä ulostaa keskelle puistoa! Ei taida olla kaikki intiaanit kanootissa silläkään.
Meidän koirahan ei ennen ole syönyt ihmisen jätöksiä, mutta nyt on. Se on vielä pahempaa ja haisevampaa kuin koiran vastaava.

Hampaat on pesty koira suihkutettu. Siltikin ilettää, ilettää niin. Mutta ajassa taaksepäin, edellinen uintireissu tuotti sen virtsatietulehduksen ja kun antibiootti loppui käväisivät isännän kanssa irtolenkillä löytäen kylmävetisen kuraojan ja saaden taas tulehduksen. Uusi antilooppi kuuri. Onneksi lääkäri suostui puhelinreseptiin. No fiksuna tyttönä kysyin lekurilta että miten sitä voisi estää, johon hän, että ala syöttää karpalojauhetta ja omenaviinietikkaa. No teinkin työtä käskettyä ja nyt lisätään koiran ruokaan vähän siitä pullosta ja pikkuisen tästä.

Millan ensimmäinen reissu oikein junalla tuli tehtyä kun en voinut pissavaivaista koiraa kotiin jättää ja olin luvannut mennä äidin turvaksi hänen siippansa työmatkan ajaksi. Ensimmäinen junamatka sujui vanhassa pikajunan sinisessä vaunussa loistavasti, niissähän on ruhtinaallisesti tilaa kahdelle koiransa kanssa matkustavalle, muut joutuvat änkemään koiransa penkkien alle, jonne sopii ehkä mäyräkoira. Olisi tosi kiva jos muut matkustajat malttaisivat pysyä omissa vaunuissaan lippuihin merkityissä paikoissaan koska koiravaunuhan on aina sijoitettu noissa vanhoissa junissa junan ensimmäiseksi tai viimeiseksi vaunuksi, siellä ei ole läpikulkua. Mikä tekee koiralle matkustamisen hieman helpommaksi.

Millalle matka oli pääosin hyvä kokemus, mutta murrosikä puhkesi samalla reissulla karvaturrihan täytää pian seitsemän kuukautta. Toisaalta tuntui tosi pelottavalta kun ei ollut sitä vanhempaa koiraa, joka olisi turvana. Toisaalta ensimmäistä kertaa vieraassa paikassa ja ihan kahdestaan emännän kanssa.

Saavuttuamme Turkuun takaisin oli Femma vastassa asemalla ja riemulla ei ollut raajoja ja ilopissakin tuli kun oli sanomattoman ihanaa tavata Femma jälleen. Isäntääkään ei huomattu kuin minuuttien päästä, Femma on kuitenkin se ykköskaveri.
Jotain taisimme oppia toisistamme tuolla reissulla. Myöskin sen, että elämässä kaikki ei ole ollenkaan itsestäänselvää.

Onkohan koirani tullut siihen ikään?

Sitähän ne kaikki äidit valittaa, kun lapset lähestyvät murrosikää!
Koirillakin on murrosikä, toisilla vaikea toisilla helppo.

Meidän Millalla kun on nyt se pisatulehdus niin sitä reagoi jokaiseen pyyntöön ja päästää koiran pissalle ja juoksee sen kanssa tämän tästä jossain ja kun äitillä on se keuhkokuume ei se jaksa kävellä kunnon lenkkiä saati sitten juosta. Tässä nyt törmäävät kysyntä ja tarjonta jota molempia on vähän tai paljon, riippuu mistä on kysymys.

Mutta ihan koko ajan Milla tahtoo jotain, en edes aina tiedä mitä, mutta ei voi olla aina kysymys jostain hädästäkään. Vesikupilla leikkiminen tosin on niin megalomaanista, ettei ole ihme jos vähän oliskin hätä. Kuono työnnetään vesikuppiin ja sitten veteen hengitetään ulospäin sanoisin puhalletaan, ellen tietäisi ettei koira osaa puhaltaa.

Nyt on vaan pidettävä ohjista kiinni ja opetettava asioita vaikka kouhoutsta riittäisi kuinka paljon, aina ei voi päästä riehumaan. Vaunulla koirat saavat olla lähes koko ajan ulkona, mutta myös pieniä lenkkejä hitaalla vauhdilla, mutta ellei emäntä nyt hoida itseään, voi koko kesä mennä pilalle.

Kyllä ne niin hauskoja on yksinäisyyttä en tunne vaikka en puhuisi elävän ihmisen kanssa koko päivänä, koirille kyllä juttelen koko ajan. Mutta silti täytyyy muistaa olla hyvä laumanjohtaja.

Emäntä tylsä kun vaan makaa, Milla tylsä kun vaan pissii

Mitäs me tylsät, edellistä bloggausta kirjoittessani olimme juuri tulleet uittamasta vesipetoja. Olin puuhastellut fyysisesti koko aamun ja aivan kun salamana kirkkaalta taivaalta olin yllättäen kuoleman väsynyt. Kuumekin alkoi nousta! Kuume? Minulla ei ole ollut kuumetta yli seitsemään vuoteen siis ainakaan oikeasti kunnon kuumetta, normaali lämpöni lähentelee 35 astetta. Nyt kotiin palattuamme lauantai iltana kuumetta todellakin oli 39,3, kello 21.00 Milla pomppi päälläni sängyssä ja hihkui antamaan ruokaa, tunnetusti kellon nämä piskit tuntevat.

Maanantaina sain tietää sairastavani keuhkokuumetta, mistähän sekin tuli kun ei mitään flunssaa ole ollut koko talvena.Tiistain vastaisena yönä Milla käyttäytyi kovin omituisesti, haukkui ja katseli ulos ikkunasta, eikä nukkunut koko yönä, kello neljältä heräsin siihen kun ryijymattomme oli pissamärkä ja haiseva, se matto oli uusi, vaalea ja iso. Palasin nukkumaan mutta mieheni ei, koska Milla pyysi pissalle minuutin välein, arvasihan toki myös Topi valvoskellessaan, että koiralle on uinnin seurauksena tullut "pissatauti"! Edellinen mussukkamme Laku, joka rakasti uimista sai aina tulehduksen uituaan, siksi ei hän päässytkään uimaan kuin tarkasti valvotuissa olosuhteissa ja tiettyjä "järjestelyjä" piti aina tehdä ja toivoa sormet ja varpaat ristissä ettei tulehdusta tulis. No tämä uusi yksilömme on näköjöään samaa maata. Kallis uintireissu kaikin puolin eläinlääkäriasemalla kun sanottiin ettei puhelinreseptiä voi kirjoittaa, se kun on lääkelain vastaista! Jee, ihmiselle kyllä voi kirjoittaa puhelinreseptiä tutkimatta mutta koiralle ei, pissanäytekin piti myös saada. Juoksentelin kuumeessa kipeän koiran perässä ja neuvoin taluttajaa minne mennä ja lopulta sain pyydystettyä kaksi tippaa karimaljaan. Rahaa meni sata euroa ja rapiat päälle ja sitten oli hankittava koiranulkoiluttaja koska oma keukokuumeeni ei oikein tykännyt rappusten kulkemisesta edes kerran saati sitten kymmmneiä kertoja tiistain aikana. Myös tänään meillä on ollut koiranulkoiluttaja, joka viihdytti minua soittamalla kitaraa ja keskustelemalla kanssani, Milla ja Femma rakastavat ulkoiluttajaansa, mutta kitaransoitosta ja laulusta ei Milla perustanut. Ehkä sillä ei ole nuottikorvaa.

Emäntä luki Koira lehteä ja sai taas uusia vinkkejä

Koirien liikunnan saanti ei todellakaan ole itsestäänselvyys, ei omakotiasujilla, sen enmpää kuin kerrostalokoirillakaan. Harrastavat koiratkin viedään usein autolla harjoituksiin, jotka kestävät ehkä tunnin, jos sen lisäksi tehdään vartin tarpeidenteko lenkki, niin koiran liikunnan tarve ei täyty. Useimmat ihmiset saavat liian vähän liikuntaa, mikä tietysti heijastuu myös lemmikkeihin.

Metabolinen oireyhtymä ei ole enää harvinainen koirillakaan kuten eivät muutkaan ihmisten elintaso- ja autoimmuunitaudit tai syövät. Sairauksia voi koiralle tulla elintavosita huolimatta. Olen aina lenkittänyt koirani ylikuntoon, jolloin pitkäkään remmilenkki ei koiraa väsytä. Siinä liikuttamisessa on siis hyvät puolensa, mutta myös ihmisen mielestä huonot.

Koiralehdessä annettiin vinkkejä, joita itse toteutan arjessamme jo ennestään, koska minulla on tarve itsekin liikkua runsaasti ja varsinkin mtesälenkit auttavat minua säilyttämään liikuntakykyäni ja tasapainonhallintani. Koiran pitäisi saada optimissaan liikkkua vapaana ja mieluiten mahdollisimman monenlaisissa olosuhteissa. Tietysti uiminen ja metsälenkit ja toisen lajitoverin kanssa leikkiminen ja esim. esteiden yli pommpiminen ja kiipeily sekä erilaiset mutkittelut ja pysähtymiset ja kiitolaukka sekä ravi olisivat terveyden perusta kaikille "terveille" koirille. Onhan monia koiria, joita ei saa liikuttaa esim. lonkkavian vuoksi kovin paljoa.

Kaupungissa koirieni kanssa teemme kolme metsälenkkiä viikossa, matkaa kertyy noin 6 km ja matkan varrella on monenlaista maastoa kaupunkimetsästä koirapuistoon ja katuihin saakka. Sitten muina päivnä teemme kolmen kilsan lenkin vähintään aamupäivällä. Sen lisäksi jokasena päivänä vähintään kolme muuta lenkkiä, jotka pituudeltaan voivat olla mitä tahansa kilometrin ja neljän kilsan väliltä. Pitkillä lenkeillä koirat ovat osan aikaa vapaana. Sen lisäksi leikimme pallonhakuleikkejä puistossa, jolloin spurtteja tulee. Koirat myös leikkivät keskenään ja tekevät jopa kuperkeikkoja. Viikonloppuisin koirat käyvät kesällä uimassa ja talvella päivttäin lumihangessa möyrimässä ja kinoksissa kahlaamassa, kuten viime talvena oli mahdollista, joten on yksi asia, joka omailla koirilla on kondiksessa, jos koulutus onkin tällä hetkellä vähän puutteellista.
Kyllä Millakin vielä kunnon koulutuksen tulee saamaan kun nuoren koiran höyrypäisyys vähän haihtuu, toki teemme voitavamme jo nyt sen kouluttamieksi.
Eipä tässä muuta kun terveissii vaa.

Milla touhupeppu

Nyt Milla alkaaa olla omankokoisensa, osaa käydä asioilla ulkona ja kesiä itselleen tekemistä, jos kukaan ei ehdi leikkiä.
Parasta on olla vaunulla se on selvä. Uimassakäyminen on yksi lemppari. Isäntä on ykkönen, mutta kaikki perheenjäsenet nekin kun ei asu meillä enää on kivoja. Ja oikeastaan kaikki jotka tulee meille ovesta ovat kivoja.
Tänään metsässä istui tyttö kivellä ja se oli kyllä aika epäilyttävää piti vä'hän haukkua, mutta lopulta sekin oli ok.
Hyppiminen ihmisten syliin/päälle on vielä asia joka pitää saada loppumaan, tosin kaikilla edellisillä se on loppunut itsestäänkin kun ikää tulee.
Mätsäreihin kasvattaja kehotti menemään, aika vain ei sopinut, mutta ajatuksena se alkoi kiinnostamaan. Vaikka en ole kovin kilpailuhenkinen, eikä varsinaiset koiranäyttelyt kiinnostakaan. Sillä se oma koira on aina kaunein ja rakkain ja paras, vaikka olisi millainen.
Eikös sen kuulukin olla niin. Mutta koiran kasvatuksessa olen sitä mieltä, että hiljaa hyvä tulee. Menisinköhän lukemaan jotain kasvatusopasta tästä jahkailemasta.
Mutta kesä on ihana, voi kun ei tuliskiaan niitä sateisia kylmiä päiviä! Rakastakaa koirianne, mutta muistakaa olla hyviä johtajia-laumanjohtajia. Jota koira kunnioittaa.

Kenelle kirjoitan tätä ja mistä kirjoitan tätä?

En tarkoita nyt missä kirjoitan vaan todellakin mistä asiasta minun piti kirjoittaa?

Minulla oli rauhallinen kolme ja puolivuotias koira helppo ja kiltti ja erityisen tottelevainen. Mallioppilas, vaan eipä ole enää.

Meille tuli vajaa puoli vuotta sitten pentukoira, jota ajattelin opettaa kuten Femmaa, samat opit eivät tehoa, Femmahan ei koskaan vetänyt hihnassa ja haukkuikin vain aniharvoin.Pentu vetää niin, että henki tuskin pystyy kulkemaan keuhkoista kuuluu vain pihinää ja pieni koira omaa virtahevon voimat.Haukkuu kaikkea mikä liikkuu tai kaikkea epämääräistä kuten mustaa muovisäkkiä tien vieressä.Tämä vanhempi rauhallinen ja tottelevainen ei kuule enää mitään, vaan ryntäilee hulluna hihnassa ja huutaa suoraa huutoa kun tietää kissan olevan samalla vaunualueella kuin me, tai huomaa naapurin nartun, joka on pikkuruistakin pienempi, olevan juurikin juoksussa, se sekoittaa pään ja hän olisi valmis astumaan sen, kysyn vaan, että millä vehkeillä narttu toisen nartun astuu.

Tänään omat "HYVIN KASVATETUT" koirani vetivät minut nurin omalla pihallani. Apua voisitteko lähettää tänne Cecar Millanin tai Wicktoria Stillwellin tai Tuire Kaimion tai edellisten risteytyksen!! Sillä olen pulassa siis TODELLA PULASSA. Minun päästäni ei löydy yhtään minkääänlaista hyvää vahvaa energiaa, vain heikkoa ja huonoa energiaa senkin edestä. Miehenikin totesi, että sinähän ne olet kasvattanut!!! Epäreilua, ennen olin hyvä, nykyään vain hikoileva ihmisen kuori, joka kelpaa korkeintaan tiskaamaan....Enää ei ole tekosyitä etten tarkenisi tai että kaupungissa ei voi, tms olen maalla ja on niin lämmin, että tämän parempaa koulutus ilmaa tuskin tulee koko kesänä. Taidan singota itseni ulkoavaruuteen ikuisesti maata kiertävälle radalle ongelmajätteeksi.Tulkaa nyt joku apuun kasvattamaan minun molemmat koirani.

Rakas muru

Hokasi pikkuinen koiruliini, että vaunu onkin paras paikka maanpäällä. Saattaa johtua siitä, että siellä on emäntä rentotunut ja tyytyväinen vähään. Sitten siellä ollaan lähempänä ulkoilmaa, vaunun pihassa saa olla narussa ja pääsee juoksemaan sänkipellolle ja tehdä hirmu pitkiä lenkkejä. Tuulella ja kurjalla ilmalla on kiva käpertyä kerälle ja maata vaunun alla nenä hannän alla.Etuteltan erinomaisuudesta ei olla vielä päästy yhteisymmärrykseen, mutta vanhat koiramme tykkäsivät siinäkin olla, pienet on vähän musta-valkoisia, joko sisällä tai ulkona, eikä mitään välimuotoa vielä ole. Kotona parveke ei kiinnosta pätkääkään, kuten vahnoja koiria taas on aina kiinnostanut maata parvekkeella ja nauttia tuosta välitilasta.

Kyllä se emäntä olisi siellä vaunulla vaikka koko kesän putkeen, mutta aina jotain menoja ja asioita joita täytyy käydä hoitamassa kaupungissa. Eikä ole kahta autoakaan, joten pakosta välillä on oltava täällä.

Nyt on otettava itseään niskasta kiinni ja alettava kahdestaan Millan kanssa tehdä harkkoja, kaivettava tokoagi paperit naftaliinista ja sinne vaan kentälle saamaan kontaktia ja koittamaan mikä olis se meidän yhteinen juttu. Kun saa hyvän suhteen koiraan, sen kanssa käy uuden oppiminen huomattavasti paremmin. Ja töitä työkoira vaatii, kaikkea on kehitteillä, kunhan vaan saadaan aikaa ja intoa vielä vähän kehitetyksi jostain. Milla toki oppii ja häntä opetetaan joka reissulla, jonkin verran, mutta määrätietoisempaa harjoitusta vielä haluan alkaaa toeuttamaan.

Juhlinnan arvoinen päivä tänään. Matot on haettu sisälle yhtä lukuunottamatta, evätkä ne ole vaarassa, Milla on sisäsiisti. Eikä pureskele pahemmin tavaroitakaan. viime perjantaina kun olin poissa jonkun aikaa asoilla, oli Milla hakenut mun jemmasta tyhjän maitopurkin, joita säästän herkkupiiloiksi, kun olemme poissa, mutta en ehtinyt perjantaina niitä täyttää ja niinpä hän repi tyhjän purkin tuhannen silpuksi. Fiksu tyttö! Kyllä se on kiva olla koiran omistaja!!!

Kevään korkkaus

Kevät ei ole kunnolla korkattu ennen kuin pääsee vaunulle haravoimaan ja yöpymään. Täällä näkee lintuja,pupuja ja luonnon heräämistä. Käärmeet kyllä pelottaa, koska siinä ei koiran henki paljon paina kun viimekesän poikanen lykkää myrkkynsä uteliaaseen kuonoon, siksi ei uskalla päästellä metsässä vapaana. Pellolla ollaan oltu ja juostu.

Haravan varteen on ilo tarttua hanskat kädessä ja kuopsuttaa ruskeaa nurmikkoa, mutta ne pienet irtokappaleet tarttuvat haravoinnista huolimatta koiran karvoihin, eivätkä tartu aina kampaankaan, vasta matolle karisevat. No onneksi on uusi imuri, jossa osat pysyvät paikoillaan ilman ilmastointiteippiä.

Koirat väsyvät tosissaan vaikka lenkit eivät olisi paljoakaan pidempiä kuin kaupungissa, mutta pihamaalla Femman kanssa skapatessa kuluu energiaa ja ihan tuo väkevä kevätilma taitaa humalluttaa nuorukaisen. Ainakin Millan terävä kyky ajatella itse on tullut esiin. Eilen jäi kiinni tiukasti kun oli kiertänyt narunsa vaunun tukijalkojen ympäri, niin osasispa haukkua ja pyytää apua. Tänään kun naru oli kiertynyt oman koiven ympäri taas haukuttiin mami apuun. Aamupäivällä alkoi väsymys painamaan niin neiti halusi aivan ilmiselvästi sisälle ja ihmettelin, että mikäs haukku nyt on, ja heti kun oven avasin neiti puikahti tyytyväisenä siään ja alkoi nukkumaan.
Ulkona ei vielä osata nukkua, kuten Laku ennenmuinoin teki, vaunun alla, ehkä paikka ei vielä tunnu niin turvalliselta. Mutta kaikki me kolme; koirat ja emäntä, olemme tosi onnellisia, vaikka muita ihmisiä ei näkyisi mailla halmeilla, on raikasta ilmaa ja aurinkoa, me viihdymme täällä korvessa.Saisi tuo ilma vähän vielä lämmetä, kun varjopaikoissa ojan penkoilla on vielä lunta ja routaa tuntuu olevan maassa. Mutta monesta kohtaa jo kuivunut, pellolla oli vielä kosteaa, ei ehkä oikein traktoria kanna. Ojat ja joki on täynnä vettä, pato ihan kohisee ja laituri on köytetty kiinni kun vuolas vesi voisi viedä sen mennessään.

Nyt lenkille ja sitten saunaan!

Otathan joskus löysin rantein

Koiramaailman ja ihmisen yhteensovittamisen infoähkyisenä tässä olen pohdiskellut erilaisia filosofioita koiran pidossa, elossa, olossa ja opetuksessa. Koira ei mene pilalle vaikka otat yhden päivän ihan löysin rantein, ilman minkään valtakunnan tavoitteita annat vaan palaa.

Otin tänään eteisen matot esiin, jotka pesin väärin ja ne haisevat koiran nenään varmasti jonkun verran koiranpissilirulle. (Urean voi poistaaa vain kylmällä vedellä ja pesuaineella ei koskaan mitään haaleaa vettä. Mutta kun ei ole tuota siivousalan koulutusta enkä huomannut lukea joka naisen niksikirjaakaan ennen mattopyykille lähtemistä.)Mutta kun ihmisnenään ei haissut ja tuli ruokavieraita, niin eteiseen tuli matot ja koira ei ole vielä kertaakaan kyykistynyt asioilleen matolle vaan makoilee siinä oikein tyytyväisenä. Enkä nyt vanno etteikö huomenna matossa olisi märkiä läikkiä.
Koira eikä koti mene lopullisesti piloille tavoitteettomasta päivästä, ei opetusta, ei kasvatusta, ei kieltämistä, ei kehotusta vaan perushuolto pelaa. Tarkoitan sitä näillä löysillä ranteilla. Olisko kuitenkin jotain perää sillä kun ei itse ole jännittynyt ja yritä niin kympillä nähdä jokaista tilaisuutta "lukea koiraa" ja yrittää välttää huonoja johtajuuksia ym. niin ehkä koirakin rentoutuu. Ehkä koira saa hetken oivaltaa ihan itse, kun se ei aisti kauheaa jännitystä ja touhua ja kovaa yritystä ympäristössään.
Siivoaminen ainakin on helpompaa kun osa kurasta jää matolle ja sen voi siitä vain imuroida. Kun edelleen tuo matka ulko-ovelta vessaan veispisteelle on sen viisimetriä. Ostin tänään pehmeän pienen harjan jolla voin ripsutella hiekat jo ala-ovella, koska pyyhkeellä se ei oikein onnistu pitkäkarvaisesta koirasta. Kaikkea sitä on koitettava, jotta pääsisi sinuiksi tämän kuran ja klähmätassun kanssa. Pesenhän minä nuo lattaiat edelleen päivittäin, mutta se siivoton sotku ei pääse niin pahaksi kun yrittelee kaikenlasita pientä kuranpoistoa. Pyyhkimään kun tämä koiranpentu ei ole jalkojaan vielä oppinut. Ulkona se tosin jo potkii kakkaamisen jälkeen, se on vasta muutaman päivän ollut hallinnassa.
Hiljaa hyvä tulee ja niin löysin rantein ainakin joskus. Pingotetaan sitten vaikka huomenna.

Onko olemassa sellaista kuin kevätväsymys?

Tuntuu kuin olisi puutunut ja koomassa. Ei jaksa eikä huvita mikään ainakaan paljon. Kuitenkin olen lähdössä vesijuoksemaan, kilot kertyy päätä huimaavaa vauhtia, pakko liikkua muutenkin kuin koirien kanssa. Kesällä tulee oltua ulkona ja tehtyä pihalla kaikenlaista ja pidempiä lenkkejäkin, joita tietenkin näin keväälläkin, mutta ei aina jaksa. Ainakaan lauantaina.
Kun tulee jaksamaton päivä tuntee ettei ole vuosisataan tehtnyt mitään järkevää. Vaikka olisi juuri edellisellä viikolla tehnyt millaisia lenkkejä. Fakta on kuitenkin että puntari näyttää luvattoman suurta numeroa ja housut kiristävät. Pakko olisi saada tuota liikunnan ja syömisen suhdetta toisenlaiseksi. Eikä kunnon kohotuskaan pahaa tee koskaan kenellekään. En ole varsinaisesti koskaan laihduttanut, enkä aio alkaa nytkään haluan vaan että paino vähän putoaa. Onko se liikaa vaadittu? Mutta suklaa on hyvää samoin ruoka, ja kaikki mitä voi mättää. Aaargghh!

No tulkoon nyt kevät ja kesä ensin, huolestutaan vasta sitten.
Paljon on kuitenkin ilonaiheita ihanat koirat ja kiva mies, toi tänään kukkiakin, onneksi niitä ei voi syödä!

Arjen järjestäytyminen ja kultaiset koiran puppelit !

Tänään huomasin jo aamulla lattiaa pestessäni että mustaa karvaa alkaa olla ihan liikaa. Olisko Femman karva jo kypsää nypittäväksi, ja missä sen tekisin kun aiemmin olen sen tehnyt ulkona, mutta nyt on vähän liian kuraista ja pölyistä ja kylmääkin siihen ja kun vielä pentukoira mukana siitä tuskin tulisi mitään. Kaikki väsyisivät ja hermostuisivat ja kellään ei olisi kivaa!

No aloin kokeilemaan karvaa ja osapaikoin se lähti ihan kevyellä otteella, toiset alueet vielä ovat tiukkoina. Siinä olohuoneen lattialla karvakasan keskellä sormet nyppimisestä hellänä mietiskelin, ihan hypoteesinä, että miltähän tuntuisi viedä koira trimmaajalle ja hakea kolmen tunnin päästä pois ja maksaa satanen työntekijälle. No se olisi helppo nakki jos raha kasvaisi puissa tai olisin töissä. Toinen asia on tekisinkö sitä silti nuukuuttani, tai miettisinkö miltä koirasta tuntuisi seistä pöytään köytettynä tiukkojen näppien alla, aivan vieraiden hajujen keskellä vieraan ihmisen kanssa joka vielä tuottaa kipua.
Ehkä se ei olisi meidän juttu, onhan Femma vielä sekarotuinen (edelleen, eikä ole muuttunut skotlannin hirvikoiraksi).Ei tarvitse näyttelykuntoon laittautua, eikä näyttää koirakirjan määritysten mukaiselta, vaan ihan ainutlaatuiselta itseltään. Vieläpä melko ylväältä katurakilta. Käytös on todella upeaa tottelevaisuus ja temput hallinnassa. Ei tarvitse pelätä, että koira kirmaa tielle tai ottaa hatkat. Sitä ei Femma tee, vapaana ollessaankaan jos näkee toisen kiinnostavan koiran se harkitsee pitkään uskaltaisiko mennä tekemään tuttavuutta ja jos mami kieltää se tottelee....yleensä. Ei kai se ole ihan täydellinen koira, noo ei kai nyt sentään aina jotain työstämistä siinäkin on.

Nyt kasvatus jutut keskittyvät kympillä ja ylikin Millaan, jolla on pitkä tie edessä, mutta kiltti se on. Tosi kiinnostunut kaikesta mikä liikkuu, aina ei pysty tajuamaan millään, että auton perään on täysin kiellettyä lähteä säntäämään. Paljon se jo tietää kun vaan malttaisi, mutta voiko 4½ kk pennulta nyt vielä vaatia paljoa.

Sisäsiisteydessä ollaan harpattu uudelle tasolle, mutta vielä ei mattojen kiusausta pystytä vastustamaan, lattiat sen sijaan ovat jättäneet viehätyksensä ja hädät on miellyttävämpi tehdä ulos.( Ja laminaatti kiittää) Tosin emäntä pesee lattioita edelleen apinan raivolla joka ikinen päivä, kiitos hiekan pölyn ja kuran ja saasteen jota ulkoa kulkeutuu. Hiukan osataan ulos lähtöä jo odottaa jalatristissä, jos äiti kaivaa aurinkolaseja tai etsii avaimia. Ollaan siis aika isoja tyttöjä jo.

Yksi mieluisimmista harrastuksista on katsoa koirien ja isäntien käytöskoulua telkkarista, täytyy vastata haukkuihin ja käydä haistamassa josko se telkun koira olisi tuttu, mutta ei se ryökäle haise miltään eikä tunnukaan koiralta, mutta näyttää ja kuulostaa kyllä. Ihan kiva kun sellainen ohjelma tulee, saavat omistajatkin muuta tekemistä kuin simputtaa pientä koko ajan.

Mitä karvaisiin suukkoihin tulee niitä Milla mielellään jakelee kaikille halukkaille, parta viistää ulkona maata ja kerää kaiken lian, kuran, bakteerit ja virukset ja ennenkaikkea hajut. Siksi naamaa pestään aika ahkeraan, muutoin vesikupin vesi on aivan kuin kuralätäkön vesi. Mutta suukkomaakari itse on täysin tietämätön partansa liasta tai puhtaudesta, siitä pitäköön emäntä huolen.
Aurinkoisia päiviä ja lisää lämmintä toivomme me!!!!!!!!!!

Kuraa ja hiekkaa edelleen

Nyt kun neiti osaa jo pyytää ulos (usein noin tunnin kahden välein), niin ulkona on niin hiekkaista ja rapaista, että lattiat ON likaisia vaikka kaksi kertaa päivässä niitä pesee.
Tänään lenkiltä tullessä sitten päätettiin tehdä jotain asialle, me asumme kerrostalossa, jossa on huoltoyhtiö ja hiekkojen poisto ja pihojen pesu saattaa jäädä kesäkuulle. Joten harja autotallista ja sitten vaan harjaamaan oman rapun edusta ja kahdeksankymmentä litraa kantamalla vettä sisältä ulos jotta saatiin pestyä. Saa nähdä vähentyykö yhtään hiekan tuleminen??? Koirathan meillä pestään aina ulkoa tultua jaloista ja mahan alta. Huoh!

Uusi kuu ja uudet kujeet

Huhtikuu on alkanut ja lumi sulanut savea, hiekkaa, kuraa, loskaa, p***aa on jokapaikassa. Ilma on lämmennyt ja kevät etenee, Milla kasvaa ja oppii uusia asioita, tänään ei yhtään pissiä ole korjattu lattioilta. Kakkoja ei pitkiin aikoihin enää ole sisälle tullut.

Tänään käytiin vaunulla ja siellä ei enää ollut missään juurikaan lunta, kasoissa tietenkin, mihin oli aurattu löytyi sellaista kovin karkeaa, mutta puhdasta lunta, jota oli hauska kaivaa. Tiet olivat savivelliä, ei oikein houkutellut jäämään, vaikka koirat olisivat mielellään jääneetkin, olisi ollut mutakerros kaikkialla sen jälkeen kun kaksi karvajalkaa olisi hetken pyörineet pienessä tilassa.Tosin kaupungissakin jalkapallokentällä palloa pelattuaan haisivat ihan mudalle. Niinpä ollaan kotona ja kestetään mudan hajut kun suihku on parempi ja siivous helpompaa vaikka siivottavaa sitten riittääkin kymmenkertainen alue vaunuun verrattuna. Kolmeen kertaan pesin lattian,ja imuroin, että sain eileisen hiekat pois vaikka koirat käyvät jalkapyykillä joka ulkoilureissun jälkeen kulkeutuu hienoa hiekkaa sisään silti.

Milla alkaa viestiä meille pissahädästä, tavalla joka eroaa aika paljon edellisten koirien tyylistä. Hän tulee ja hyppää puoliksi syliin ja haukahtaa ja silloin olisi paras lähteä. Emme eilen tajunneet että vartin välein on todella aika lähteä, mutta nyt uskotaan. Hän tankkaa yötä varten vesikupilla jatkuvasti. Tänään otin eläinlääkärin ohejeen mukaan vesikupin pois, mutta itsepintainen koira hengaili keittiössä ja kyseli vesikupin perään kovin intensiivisesti joten annoin periksi ja kyllä se vesi maistuikin, tietää vielä yhtä lenkkiä puolen yön aikaan ulos.

Mutta selvästi kaikki helpottuu koko ajan, hampaat ovat kulmahampaita lukuunottamatta vaihtuneet ja kulmurit pukkaa pullottaen ikenet, vaikka entisetkin ovat paikoillaan. Saa nähdä lähteekö ne ilman eläinlääkäriä, nyt kyllä katson melko pitkään ja nitkuttelen itse ennen lekurille menoa.
Karvapeite kasvaa ja pikkuhiljaa ollaan opeteltu ponnarin pitoa että vähän näkee paremmin. Karkeaa aikuisen karvaa ei vielä ole näkynyt, mutta karva alkaa olla jo aika pitkää. Rakkaus vaan kasvaa kun pentu oppii talon tavoille autossa kulkeminen on jo ihan rutiinijuttu, joka on miellyttävää kaikista osapuolista. (Paitsi tankkaajan kukkaro laihtuu uskomattoamsti) Milla nukkuu mielellään automatkat toisin kuin Femma, joka istuu ja tarkkailee ympäristöään, eikä pahastu vaikka pentukoira änkeää itsensä ihan kiinni kun se turvallisempaa kun on nahka nahkaa vasten.
Tuntuu toisen lämpö ja hengitys siinä ja matka taittuu.

Kesää kohden mennään, täytyy se vihdoin uskoa, antaahan se toivoa ja voimaa kestää nämä rospuuttokelit.

Vanhat rutiinit ja kevät

Kun meillä oli kaksi aikuista koiraa, meillä oli tapana aikataulun ja sään salliessa kiertää yksi viiden - kuuden kilsan metsälenkki ainakin kolmesti viikossa. Se on ihana vaikkakin kaupungissa, mutta silti metsälenkki ja siellä polku ja puhdasta.

Kyllähän me liikumme muuallakin, mutta tästä on tullut sellainen vaivaton, koirat ovat olleet suurimman osan irti,eikä siellä tule paljoa tiukkapipoja vastaan. Siitä lenkistä tulee hyvä mieli. Mutta kun lunta ollut paljon ja pieni pentu, niin ei ole tullut mentyä sinne Lakun kuoleman jälkeen.Tänään menimme. Jess mikä ihana paikka. Pentu oli irti ja kaikki meni kuin ennenkin, ei löytynyt paljon koirankakkakasoja polun viereltä. Ainoa huono puoli tossa mun lenkkeilyttämisessä, on sellainen pikku juttu et pentu alkaa olla ylikunnossa. Eihän se haittaa mutta se ei väsytä pentua (no tarviisko sen olla ihan poikki lenkin jälkeen). Sitten tehdään aivotyöt erikseen.

Olen tosi iloinen tuosta auringosta, kunpa saisimme nauttia siitä paljon. Ehkä pääsiäisen aikaan kuitenkin pääsemme vaunulle? Jee!!!!!!!!!!!!!!

Kevättä, vaikkakin vielä hyvin talvista säätä.

Kevät on tullut sen mukaan, että aurinko kykenee sulattamaan lunta silloin kun se paistaa. Ja onhan se toki paistanutkin. Nyt on paksu pilvikerros ja lunta satelee. Kirkasta on silti, oikein häikäisee, ja pakkastakin edelleen.

Olimme maanataina eläinlääkärissä saamassa rokotteet, joita tulikin paljon, kennelyskä, penikkatauti, parvo,tarttuva maksatulehdus ja rabies, joku saattoi unohtuakin.Milla kyllä huomasi ja osasiko lie ennakoida tulevan, koska pani päänsä kanalooni ennen piikkejä. Mutta ääntäkään ei päästänyt. Reipas ja rohkea, sai palkaksi maissiluun, mikä on todella kova pala purtavaksi. Mutta nuoruuden innolla on jo osittain syöty. Hampaat kun vaihtuvat, niin puremisen tarve on parhaillaan kova ja tekee hyvää hampaiden kiinnityskudoksille pureskella paljon kaikkea turvallista.

Nyt pitkän lenkin jälkeen koirat makaavat rauhallisina jaloissani. Syön tässä aamiaista ja ihmettelen elämää. Sen kiertokulku on vääjäämätön, josta voi ottaa joko kaiken irti tai vai koittaa kärvistellä elämän mukana ja miettiä, mitä kaikkea voisi tehdä jos....

Me elämme väkevästi, vaikka välillä ottaa kovillekin, niin silti yritämme tehdä elämästä onnellista ja nautittavaa. Elämä koirien kanssa on nautittavaa, jos pentuna tekee töitä olan takaa sopeuttaen koiran yhteiskunnan vaatimuksiin. Se ympäristö missä koira tulee elämään ja ne ilmiöt jotka ovat jokapäiväisiä on otettava haltuun jo pentuna. Myöskin kaikki koiria pelkäävät ihmiset ja kenties kaikkia eläimiä vihaavat (eläimet, jotka ovat telkkarin ulkopuolella, oikeasti eläviä), on otettava huomioon ja koirat on kasvatettava sitä silmällä pitäen, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa ulkopuolisille.

Tämä tarkoittaa sitoutumista ja työtä, työtä ja taas työtä. Kotieläimen omistavan olisi oltava työtä kaihtamaton ahkera ihminen, joka ottaa selvää jos ei itse jotakin osaa. Tässä on tapetilla ollut kovasti ruskeat jäätyneet sikarit, jotka eroittuvat hyvin valkoisesta luonnosta, ne maistuvat jäisinä ja sulina(en tiedä mille, enkä pahemmin välitä ajatellakaan). Kaikkea on kokeiltava, jotta tuollainen käytös saadaan loppumaan, se ei ole yksin meidän ongelma, mutta se hävettää ja inhottaa silti. Tunsin aikoinaan yhden Weimarin seisojan, joka imuroi kakalle kyykistyneen koiran takalistosta pökaleet niin nopeaan etteivät ne maata ehtineet koskettaa, tämä yksilö lopetti sen tavan noin vuoden ikäisenä. Soitin eilen lemmikkitarvikeketjun omistajalle ja kyselin, onko hänellä hihassaan kikka kolmosta kyseiseen ongelmaan, no ei ollút, kun heillä itselläänkin on ongelma runsaspoimuisen koiran kanssa, jonka huulipoimut tulehtuvat herkästi, koska uloste ei ole steriiliä, sen nauttiminen suun kautta tuskin parantaa infektiota suun ympäristössä. Nyt kaikki keksimäni keinot ovat melkein käytetty, vielä on kolinapurkki jota aion käytää opetuslenkeillä ellei tämä tapa katoa nyt lisäravinteiden antamisen kautta.
Tällainen tapa tietää vain lisää työtä, koska koiran suu ja hampaat ja kuonon karvapeite on pestävä aina kotiin tullessa.

Toivon kaikille lukijoilleni mahtavaa kevättä,palaamme asiaan kun voimat ja aika antavat periksi.

Emännän uupumus ja laminaatti

Aamulla isäntä ylös sängystä ja suoraan ulos koirien kanssa ennen kuin...., sitten koirat nukkumaan ja isäntä töihin. kello 9.00 emäntä ylös ja koirille ruokaa ja samalla vaatteet päälle ja kun koirat ovat nielaisseet viimeisn palan, suoraan ulos ja tehdään yleensä tunnin lenkki. Emännän aamupalan vuoro ja sitten taas Milla ulos ja sisään, emäntä tekee omia töitään joka välissä vähän. Sitten koirat ottaa torkut ja kun herää Milla taas ulos, ruokaa ja ulos ja sitten leikitään ja ulos ja sitten Milla nukkuu ja sitten ulos.... eikö teistäkin kuulosta jo hullutukselta, minusta ainakin kuulostaa. Eikä tässä ollut koko päivää vielä. Mutta eilen kun en huomannut oli Milla salamitten käynyt parvekkeen oven edessä liruttamassa ja se oli seissyt siinä jonniin aikaa, oli laminaatti reunoistaan kivasti kuprulla, onneksi se kuivuessaan ( no tietysti pyyhin se heti kun huomasin)vetäytyi takaisin, mutta varmaan imaisi myös kivat hajut sisälleen.

Alkaa jotenkin olemaan palaneen käryä ilmassa, olisko hermot kärynneet vai peräti jonkinlainen kokonaan loppuun palaminen kyseessä. Ainakin voimat on tosi vähissä. Tosin on ollut tuota kaikenlaista touhua enemmän kuin lääkäri määrää. Vielä sentään henki pihisee.
Eilen lähti ensimmäinen maitohammas, en kyllä nähnyt muuta kuin verisen pienen kolon alaleuassa, olisko hammas vaikka mennyt massuun. Toinen heiluu ihan holtitta, joten hampaiden vaihto alkaa nyt ja päättynee joskus kun isot hampaat ovat ehtineet vaihtua. Toisaalta kamalaa kun kasvaa toisaalta ihanaa, ainakin jos sisäsiisteys tulisi mallilleen nimittäin kammottaa ajatella että naapurin shapendois rupesi olemaan sisäsiisti 8 kk iässä apuuvva!!!

Aurinkoa ja rapakoita miitä ainakin riittää. Joten olkaamme onnellisia. Se on kevättä ehkä kuitenkin.

Aikakäsite

Muuttuu koko ajan tämä aikakäsitys, silloin kun pentu oli pieni tuntui kestävän ikuisuuden, ennen kuin pakkanen putosi sille tasolle, että pennun kanssa ylipäätään pystyi piipahtamaan ulkona.
Nyt pentu ollut meillä seitsemän viikkoa suunnilleen ja tuntuu kuin se olisi ollut meillä jo vaikka kuinka kauan.(Sietsemän viikkoa onko se vähän vai paljon?)
Oikein reipas koiranalku, joka liikutettu jo ylikuntoon.
Vapaasti saa liikkua ulkona väkisin ei liikuteta ja opitaan joka reissulla. Mutta kävelläänhän me jo useampi kilometri päivän mittaan ja ulkona pistäydytään joka välissä. Kun äiskä on sitä mieltä, että nyt olisi aika oppia sisäsiistiks.

Itse asiassa en muista Femman sisäsiisteyden alkamis ajankohtaa. Eli niin nopeaan se varmaan unohtuu. Lakuhan pääsi vaunureissulle heti meille tultuaan, joten ei koskaan kakkinut tai pissinyt sisälle. Mutta kahdesta aikaisemmasta koirasta muistan, niillä kesti viiteen kk.n asti, ja silloin minä aloin painostaa ja hiillostaa siihen eli hyvästä opetuksesta huolimatta kielsin sisälle pissaamisen ja kakkaamisen kun ei kehut ulkona riittäneet ja pesin lattian etikalla siitä kohtaa mihin lirutettiin. se oli niin erikoinen tapahtuma molempien kohdalla, että muistan sen hyvin edellisenä päivänä tuli joka tuutista ja kun hikeennyin ja painostin niin seuraavana päivänä oltiin kuin isot koirat eikä tehty mitään sisälle.

Moneen ilmiöön on tänä talvena saanut koirapolo tutustua kylmyyteen takin pitämiseen, hiihtäjiin, pyörailijöihin, autoihin, paksuihin upottaviin hankiin ja hankikantoon. Kummallisesti pukeutuviin ihmisiin, sähköpyörätuoleihin ja kelattaviinkin. Monelaisiin koiriin, vihaisiin ja ystävällisiin, suuriin ja pieniin ja vauvoihin ja erilaisiin ihmisiin. Oma emäntä tutkii hampaita ja jalkoja ja leikkaa kynsiä, se on aikamoinen maailma mihin pienen koiran pitää sopeutua. Ja kasvaa kovaa kyytiä noin 700 g viikossa ja sentit siihen päälle. Uusia makuja saa maistaa ja erimuotoisiin esineisiin pitää tutustua hampailla ja käpälin. Autoilla on ajeltu kahdellakin erilaisella ja vaunuun käyty tutustumassa. Ohhoh kyllä niitä vaatimuskia tässä maailmassa riittää. Nyt pannaan tassut kohti kattoa ja nukahdetaan unten maille.

Uusia kuvia Millasta 3 kk ja Femmasta

Uusia leikkejä

Millalla on valtava mielenkiinto vettä kohtaan, kun emäntä on suihkussa, verhon takana on kiva väijyä vesipisaroita. Vesikuppi on ollut kiinnostava jo emän luona ollessa, juominen onkin huvittelumuoto. Nukkuminen voi tapahtua niin, että kuono on ihan vesikupin vieressä tai jopa reunalla.
Tassulla voi vettä aina koittaa, että onko se edelleen märkää.

Tänään ja eilen ollaan kuitenkin hoksattu että kuonon voi upottaa sinne silmiä myöten. Ja nyt viimeisin, puhaltaa neneän kautta kun on kuono vesikupissa, kuuluu tosi kiva ääni. Emännällä oli kauhea piteleminen ettei räjähtänyt nauramaan ääneen kuultuaan mitä vesikupilla on meneillään. On se hyvä että on tuollainen ehtymätön ilonlähde kupillinen Aurajoen raikasta, puhdistamon kemikaaleilla höystettyä vettä. Emäntä ei sitä juo, mutta koirat eivät saa kaupan lähdevettä vaan hanaveden pitää kelvata. Ainoa varjopuoli tuolla veden juomisella ja sen kanssa läträämisellä on pisujen valtava määrä, niin nopea ei ole nopea emäntäkään, että ehtisi saappaat ja takin vetämään, ennen kuin pentu kyykistyy. Joten lattianpesu senkun jatkuu.
Pennulla on loputon tarve tutkia kaikkea uutta, kuten pikkuihmisilläkin, koirat, kuten ihmisetkin tulevat vanhemmiten vähän tylsämielisiksi. Säilytä sisäinen lapsesi ja tee elämästäsi räsikyvää.

Ihan uskomattoman ihanaa...

Kaunis ja kohtuullisen lämmin, ihanan aurinkoinen sää ollut tänään koko päivän, ollaan jo harjoiteltu autojen ohi menemistä ( niitä kun olisi niin kiva jahdata juosten perässä)ja pyörä ja ihminenkin ovat niin kiinnostavia. Paljon on pienellä koiralla opittavaa.
Eilen opimme kulkemaan portaat alas ja ylos onkin osattu tulla jo jonkun aikaa. On vaan niin huvittavaa, että kun ensin panin hänet toiseksi alimmalle portaalle ja ulkonakin kävimme lumisilla portailla harjoittelemassa, niin kun pääsi juonesta kiinni, niin oma-aloitteisesti juoksi portaita edes takaisin monta kertaa ikäänkuin taitojen hiomista vasten, tullessamme ulkoa sisälle ja nyt onkin ulosmeno yhtä juhlaa kaksi viimeistä rappua menevät yhdellä loikalla.
Aluksi pentu sai tokkaisun russelilta liian alistuvuutensa vuoksi, mutta ne ajat ovat ohi. Naapurirapussa asuu viikkoa vanhempi Airedalen terrieri Pyry Pörriäinen, jota Milla alkuun pelkäsi, mutta nyt Milla käyttäytyy kuin pahainen kylärakki ja pöllyttää pikkupojan mennen tullen ja ääntä riittää.
Luonnetta on muutenkin ihan omiksi tarpeiksi, kammalle muristaan ja ärhennellään, ei kampaajalle. Tosin makupaloilla ollaan yritetty tehdä yhteistyösopimusta. On se kampa silti aika ärsyttävä, mutta kun on syntynyt pitkäturkkiseksi siltä ei voi välttyä.
Tänään olohuoneen tuolia vedettiin pitkin olohuoneen lattiaa ja ainakin kaksi metriä siirtyi tuoli kunnes isäntä lopetti kivan leikin.

Ulkona on hanget ja nietokset korkeat, mutta latukoneella tehty latu sopii tyttöjen vessaksi ainakin Millan mielestä. Isommalla tytöllä onkin kova pähkääminen mihin sen torttunsa pästää kun ei tahdo polulta päästä pois ja hanki on paksu niin ettei sieltä näy kun korvat, miten sinne asioitaan tekee?
Mutta kun ei ole kylmä niin lumi on mitä oivallisin leikkipaikka ja siinä keksii aina uusia juttuja, ainoa varjopuoli on se kun se pakkaantuu tassujen väelihin jääkimpaleiksi ja niiden repiminen on työlästä, mutta ei hermoja vie silti.

Naksutinta on opeteltu tänään käyttämään ja joskus emäntä osaa ajoittaa oikein joskus myöhästyy. Emme vielä ole päättäneet onko se naksutin kiva vai ei. Mutta ainakin harjoittelu on kivaa kun saa makupalan jos osaa tehdä asoita oikein esim. kaivaa makupalan emännän korvasta kun opetellaan kuiskaamaan.
Myös kuonolla koskettaminen sujuu jos huvittaa, tassulla olisi kivempi kosketella. Mutta ei se emännälle aina riitä, no pakko se on koittaa miellyttää emäntää kun sillä on pakastimen ja jääkaapin avaimet.

Lasit huurteessa.

Meillä on ollut sellainen probleemus viime päivinä, että ulkona on älyttömän kylmä, sitten pitäisi palkita käytöksestä, niin ei ehi kun pitää riisua rukkaset ja sitten jo onkin auttamatta vuoden verran myöhässä palaute, olen miettinyt alkaa ehdollistamaan naksutinta, vaikka koskaan ennen ei ole käytössä ollut. Onhan se ainakin nopeampi ja onnistuu hanskat kädessä.

Paljon oikeantyyppistä ajattelua ja yksinkertaisia mutta toimivia kikkoja ollaan saatu Liviltä (TV) juurikin tältä koiria ja ihmisiä ohjaavalta britltä. Hänen ohjeensa ovat kohtuu helppoja toteuttaa ja antaa uskoa siihen, että vaikeitakin ongelmia pystyy ratkaisemaan kunhan osaa miettiä, mikä on koiran näkövinkkelistä kannattavaa käytöstä mikä ei. Mitä vahvistaa ja mitä taas jättää huomiotta.

Koiran koulutus on kokopäivä työtä, jonka hedelmistä saa nauttia koko koiran loppuelämän ajan, toki löysaillä ei saa myöhemminkään, mutta kun perusta on kunnossa, sille on helppo rakentaa.







Miten tuollaisen Luojan luoman karvapallon oleminen ja elämä saakin sydämen tutisemaan pelosta, rakkaudesta, kiukustakin ja turhautumisesta. Mutta eniten onnesta omistaa maailman ihanin koira ja pentu, mistä ei yhtään tiedä mitä siitä vielä tulee. Ei niistä tarvitse tulla koiranäyttelyjen ERI tai KMVA tai SMVA tai muita hienoja lyhenteitä, kirjahyllyssä ei tarvitse olla pokaalin pokaalia tai ruusuketta. Tokoihinkaan ei ole pakko osallistua, mutta elämä koiran kanssa on oltava hauskaa ja onnellista molemmista osapuolista. Eläköön elämä ja etenkin kesä!

ensirokotus

Oltiin lääkärintarkastuksessa ja piikillä, jota ei edes huomattu.

Ihmettelin vähän, että syötänkö pikkukoiraa liikaa koska painoa oli jo 9 kg. Milla ei ole kuulemma lihava, vaan lihaksikas. Ja melko isokoinen. Näppärä neiti syö ja juo hyvin ja on oikea kusiruisku, koska on jo isokoinen myös tuotokset ovat melkoisia. Kakat ovat pääosin jo pitkään tulleet ulos, mutta nestemäistä pidätystä ei ole, koska heti ulkoa tultuakin saadaan lätäköt aikaan lehden päälle.

Pitkäkarvainen pentu, joka tassuuttaa pissalta pissaisin jaloin saa aikaan kivat tahmeat tassunjäljet ympäri kämpän. Kerta päivässä lattian pesu ei ole riittävää, mutta toivon tämän menevän noin kuukaudessa ohi. Eikä sitä jälkeenpäin edes muista millaista se alkuaika oli.

On tää niin jännää seurata näiden karvaisten edesottamuksia ja kuinka joku asia voi pienenllä opettamisella alkaa korjaantumaan. Lisää kuvia ja parempaa juttua tullee lähipäivinä.

Ensimmäinen kerta kun jätimme koirat kaksin kahdeksi ja puoleksi tunniksi.

Tänään oli ensimmäinen virallinen yksikseen jättäminen. Ollaan nyt viikko harjoiteltu minuutista tuntiin ja tänään olivat keskenään 2½ tuntia.
Ei jääty itkemään eikä rappuun kuulunut hiiskaustakaan kun tulimme.

Pientä raivoa lelujen ja muiden tavaroiden kanssa, eli harmitti hiukan, mutta ei mitään pahempia tuhoja eikä kasoja löytynyt.
Yksi etappi saavutettu.
Opeteltu myös ihmisten kohtaamista, mikä hankalaa kun käsissä kaksi koiraa. Täytyy ottaa uusiksi ajan kanssa kahden.

Talven selkä ja muita painolasteja

Koiranpentu kotona tuo aina lisää siivottavaa ja matot ovat käärittynä varastossa. Tämä on hyväksyttävä tosiasia kun pennut eivät vielä ole sisäsiistejä. Kun talossa on pieni ihmisentaimi korjataan kaikki särkyvä korkeammalle tai sitten vahditaan koko ajan ja opetetaan ja kielletään koskemasta, molemmat toimivat. Koiranpentu on paljolti samanlainen sen pitää kokeilla kaikkea mihin nenä yltää, ellei yllä noustaan kahdelle jalalle, parhaassa tapauksessa kiivetään tuolille ja siitä jo pääseekin mihin vaan.

Monelle ystävälleni, tuttavalleni ja kylänmiehelle ovat arkipäivää syöty ja tuhottu puhelin, kaukosäädin, puhelimen laturi. Onpa muutamia tuttavia, joilta on mennyt kämppä remontiin ja huonekalut uusiksi. Jostain syystä nämä ihmiset eivät ole hirveän kiukkuisia. Ihmetyttää kummastuttaa, koska pidän itseäni syyllisenä jos koiranpentu saa mitä tahansa pahaa aikaiseksi. Olisko niin, että myös nämä ihmiset ovat oivaltaneet sen. Koiranpentu on syyntakeeton, ei se ilkeyttään näitä tuhotöitä ja juonia puno meidän kaksijalkaisten päänmenoksi.

Kun Femma oli pentu reilu kolme vuotta sitten opimme korjaamaan kaiken irtotavaran kaappeihin ja osasimme katsastaa vaaranpaikat, eikä mitään vahinkoa päässyt tapahtumaan paitsi; kukat saivat kyytiä ja nuorison karkkipussit ja esille jätetty ruoka yleensäkin. Olen sitä mieltä ollut tästä asiasta, että on ihmisen oma syy jos koira pääsee tuhoamaan elektroniikkaa tai huonekaluja ja niinhän se varmasti pitkän päälle onkin.Ihmisen on aina oltava askeleen edellä koiraa, esimerkiksi sivelemällä huonekalun jalkoihin jotain pahanhajuista tai -makuista. Televisoissa näytetään sarjaa kuinka kädettömiä ihmiset ovat koirien kanssa ja apuun tulee hoikka meikattu ja kaunis ylikoirankasvattaja, joka onnistuu tekemään uroskoirista pallittomia ja hyvin käyttäytyviä. Narttukoirat yleensä ovat pehmeämpiä ellei niitä ole liian suurta laumaa, kuten joillain jenkeillä 4 suurta weimarinseisojaa, joita ei lenkitetty lainkaan. Tavis koirankasvattajasta monet näistä ongelmista ovat ihan selkeitä ja järkeenkäyviä joihin aika helposti löytyy ratkaisu maalaisjärjellä ja koiran sielunelämän tuntemisella.

Tiedän ettei meillä ole mitään suuria ongelmia, meillä on pieni alle kolmen kuukauden ikäinen pentu, jonka ei vielä oleteta osaavan kaikkia koiranelämän perusvalmiuksia, mutta silti minua harmittaa tämä kova talvi, joka tekee sen, etten ehdi ulos ennen jokaista pissilirua, koska on puettava kengät ja lämpöhousut ja takki ja pipo ja rukkaset ja koirallekin usein takki ja kaulapanta ja remmi ja kannettava koira ulos, koska se ei osaa vielä kävellä portaita alaspäin.

Eli talven kylmyys on aiheuttanut minulle suunnattomia paineita olla täydellinen koirankasvattaja.(Jollainen tietysti olisin jos olisi kesä!!!!) Hän joka täydellisesti hoitaa koiran liikunnan tarpeet ja sisäsiistiksi opettelun ja kasvattaa koirastaan äänettömän kauniisti käyttäytvän esimerkkikoiran, mutta kun olenkin vain ihan tavalllinen ihminen puutteineen ja vikoineen, joka ei jaksa kantaa huolta pissalle haisevista eteisen matoista vaan käärii ne kylmästi rullalle ja heittää parvekkeelle pesua odottamaan. Ja huomaa samalla, että pentu tunnistaa sanan pissa, Milla kyykistyy aina sanan kuullessaan niille jalkojen sijoilleen missä sattuu olemaan ja päästää kunnon lammikon lämmintä koiranpissaa.

Vauvan ja pennun kohtaaminen

Eilen oli varamummun ja-vaarin luona käymässä 9kk ikäinen tyttö ja pelkäsin, josko pentu olisi liian raju. Pelko osoittautui turhaksi, vaikka oleskelin pitkälti lattiatasossa, jotta ehtisin puuttua asiaan, ennen kuin mitään pääsisi tapahtumaan.

Kuinka ollakaan pentu käsitti, että tyttö on pieni myös ja syyntakeeton, koska meni välillä karkuun pieniä käsiä, eikä käyttänyt kertaakaan hampaita pieneen. Onkohan tuo jotenkin sisäänrakennettua tietoa, tai vaistoa. Vanmhempi koira on ihan tyttären ensikäynneistä alkaen ollut aivan mielettömän kiinnostunut lapsesta, käy lipaisemassa niskästä tämän tästä ja vauvaa vaan puistattaa moinen tungettelvuus. Niin kauan kuitenkin menee hyvin kun lapsi ei tule allergiseksi koiralle ja sen perusteella mitä lapsen suuhun joutuu, voi olla hyvinkin, ettei ole vaaraa immuunipuolustuksen häiriökäyttäytymisestä. Sillä kun ihmislapsen suu oli ihmetyksestä auki kävi pentu koittamassa miltä se maistuu. Viimeisten tutkimusten mukaan on vain hyvä jos lapsi saa riittävästi tuntumaa (inhottaa ihan sanoa tätä) ulosteperäisiin mikrobeihin, immuunipuolustuksella riittää tarpeeksi töitä oikeiden taudinaiheuttajien kanssa, ettei tarvi ruveta puolustautumaan esim siitepölyjä tai eläinpölyä vastaan. Tämä karkeasti yksinkertaistaen vauvasta ja pennusta. Toivon, että koiranpennun ei tarvitsisi käytännössä myöskään syödä ulkoa ihan kaikkea saadakseen hyvän vastustskyvyn. Ulkolenkit ovat todella mukavia muuten, mutta koko ajan saa olla vahtimassa tupakantumppeja ym. lumesta selvästi erottuvaa, ettei kaikkea imuroida.

Kananmuna

Halusin testata ja kehittää koirani älykkyyttä. Nyt pentuna on sen eteen pantava monimutkaisia tehtäviä. sillä aivojen käyttäminen on raskaampaa kuin jalkojen, ainakin koirille. Ihmiset käyttävät mieluummin silmiään kuin aivojaan tai jalkojaan. Lue katselee telkkaria.
No kokonainen keitetty kananmuna annetaan pennulle ja se heti tietää, että siellä on syötävää sisällä.Se viskelee päätään kuin se olisi humoristisin tavara mitä pentu on koskaan nähnyt. Ja niinhän se onkin, Luoja on myös nähnyt hyväksi luoda jotain niin täydellistä kuin kananmuna, ja Luojalla on huumorintajua myöskin. Lopulta koiranpentu paiskelee munaa kovakouraisesti ja saa kuoren rikki sitten se poistaa kuoren hampaillaan ja syö sen hyvällä ruokahalulla olipa nälkäinen tai ei.

Vanhempi koirani suhtautuu asiaan ihan toisin, se haistelee munaa ja katsoo minuun ja heiluttaa häntäänsä, ellen edelleenkään tee mitään asian hyväksi, se istuu kysymysmerkkinä ja katsoo minua jo moittivasti, miksi et kuori munaa ja anna sitä minulle? No lopulta teenkin niin. Mutta onko tämä sitä että meiltä aikuisilta niin koirilta, kuin ihmisiltäkin puuttuu mielikuvitusta?

Kulinaristin uudet maut ja tuoksut. ja koiran käyttöohjeet...

Ilmat ovat onneksi lämmenneet hieman. Pakkasta ei ole enää niin paljon, että hengitys jäätyisi puikoksi ja kilisisi särkyen kuin lasi. Nyt on ihan ihmisen mentävä (myöskin koiran) aukko tuolla ulkona, olemme käyttäneet sitä hyväksi jo monena päivänä ja onnistuneet saamaan jotain pussiin kerättävää. Jess kiitos siitä Millan.

Kun ostimme rotukoiran (josta vielä maksettava kaksi erää) saimme mukana käyttöohjeet, joiden mukaan Katalat ovat vähäruokaisia. Kun kulinaristi perheeseen otetaan koira, niin se oppii hyvin nopeasti,että ruoka on myös nautinto nelijalkaisillekin. Tämä pikkuneiti osaa kantaa isoa omenaa karastaan ja nauttia sen pikkuhiljaa parempiin kuonoihin. Ruoka pitää järjestellä lautaselle siten etteivät eri aineet sekoitu esimerkiksi piimä pitää olla toisessa reunassa ja Neu yhdessä kulmassa ja kuivamuona erikseen, mitään sekasotkupöperöitä ei itseään kunnoittava Katala syö. Jos hänen ruokakuppiinsa jäi ruokatunnin jälkeen vaikka muutama kuivamuonarengas ja kuppi nostettiin tiskipöydälle, täytyy se etsiä kulkemalla kahdella jalalla pitkin kaapin reunoja nenä juuri ja juuri pöydän tasolle kurkottaen ja kun kuppi löytyy alkaa vinkuna. Siellä oli vielä, miksi se otettiin pois, mähän vaan tein mutkan leikkimään välillä, mulla on kaamee nälkä!!!!
Että sellainen vähäruokainen Katala. Ja tuo kahdella jalalla seisominen on ehdottomasti kiellettyä luuston kehityksen kannalta, Milla vaan ei tiedä sitä.

Kun ulkona on ehditty hieman kauemmin olla on uni sitäkin makeampaa ja sitten ollaan niin hellyydenkipeitä ja mamia pusutellaan ja oikein hyristään rakkaudesta.Koiratkin osaavat kehrätä, ainakin melkein. Tätä pientä sohvanpurijaa en antaisi enää pois mistään hinnasta vaikka tänäkin iltana olen siirtänyt hänet 132 kertaa pois sohvan alta jyystämästä sohvan kulmaa ja antanut muuta purtavaa tilalle, mutta sohvassa on jokin erityinen mauste, jota ei voi vastustaa, muita huonekaluja on jo voideltu erilaisilla eteerisillä öljyillä, pitänee koittaa keksiä mahdollisimman pahalta haiseva ja pahanmakuinen yhdistelmä, harmi vaan, että ihmisetkin kykenevät sen helposti haistamaan, eikä kukaan sen jälkeen halua olla olohuoneessa, paitsi ehkä Milla.

Kuvia koiristani

Laku ja Femma talvisessa Ruissalossa.

Aivot raksuttaa

Uuden perheenjäsenen oppiminen talon tavoille vie aikansa, aivan kun vauvakin syntyy menee vähän aikaa ennenkuin rytmit löytyy.

Meillä ei ole rytmit oikeen natsannneet vielä, vaikka alkuun näyttikin ihan helpoosti mukautuvan meidän rytmiin, tämä uusi perheenjäsen. Viime yönä keksittiin haukahdella tasaisesti läpi yön, juuri kun olin nukahtanut kuului vuh, ja melkoisen kirkkaalla äänellä aika ajoin taisi olla HAU! Johon me vastasimme hss,hss Milla. Ihan kuin koira ymmärtäisi. Oikeastaan koiran ei kuuluisi saada minkäänlaista reaktiota aikaan ei negatiivistakaan,sopimattomalla käytöksellä, mutta naapureita käy sääliksi. Siinä yön tunteina havahtuessa pennun haukahduksiin, vaistomaisesti kuuntelee, kuuluuko jotain ääniä, vai mitä se haukkuu. Sitten miettii mitä naapurit ajattelee, sen jälkeen iskee epätoivo, että olemmeko saaneet haukkuvan koiran.

Aamulla väsyneenä raahauduin sängystä ylös, toki tähän ikään olen oppinut, että näillä diagnooseilla unen tarve on paljon, siis mikään normi 8 tuntia tai alle ei riitä. No sitten siinä mietin miten saan koiran nukkumaan yöllä ja vaikka vähentämään päiväunia. Tuolla se nukkuu olkkarin latialla kuin nyljetty oravannahka. Eikä mikään ääni voi häiritä sitä, no havahtuu sentään ovan käyntiin, vaikka onkin vetelä kuin keitetty makaroni. Aarrggh miksei se voi leikkiä nyljettyä oravaa yöllä, kun ei kenestäkään ole leikkitoveriksi silloin.

Aamulla vein pennun ulos kuten muinakin aamuina, vaikka oli kylmä. Myös Femma lähti tietenkin mukaan. Tänään teki asiansa ulos oikein esimerkillisesti. No siinä sitten päättelin aktivoida koiran aivoja, jotta se väsyisi tarpeeksi. Muutama älypeli pelattiin ja oikein kuulee kuinka sen aivot raksuttaa, kun se koittaa miettiä miten saisi namin. Lopulta harjoiteltiin myös perustaitoja istuminen on päivä päivältä hanskassa paremmin, nyt onnistuu maate meno ja tassunkin antaminen. Katsekontaktia on vähän harjoiteltu, mutta kun silmät ovat mustat ja naama musta ja minulla huono näkö, en ole ihan varma millon onnistuu milloin ei.

Kaikenkaikkiaan ihana oravannahka, kunhan oppisi olemaan HILJAA, me meinataan asua kerrostalossa maailman tappiin!!!

Pieni, mutta tajuaa jo paljon

Pörröpääpaimen Milla on nyt jo kolme päivää yli 9 viikkoa. Meillä olisi aivan ihanaa, jos olisi kesä,kevät tai syksy / ilmaston lämpeneminen olis kohottanut meidänkin lämpötilan vaikka jonnekin 0 tienoille. Niinpä niin jos kuu olis maa niin lehmätkin lentäis. Mutta ihanaahan meillä on jo nytkin, harmittaa vain tuo siisteyskasvatuksen vaikeus kun ulkona on kylmä ja pitää pukea sekä itsensä että koirat ennen kuin pääsee ulos.
Millalla kyllä älyä rittää, ensimmäinen koiranpentuni jolla on hajua siitä mitä varten sanomalehtipaperia lojuu lattialla.

Femma leikkii usein kovasti ja kääntelee pentua nurin, eli tekee paikkaa laumassa selväksi, se on hyvä kunhan se tapahtuu leikin varjolla. Joskus kun ei leikki maita niin silloin on toinen ääni kellossa.
En enää muistanut millaista on kun ei voi tosta vaan lähteä ja jättää koirat kotiin mennäkseen kauppaan tms. Olen tehnyt päätöksen opettaa pentu pikkuhijaa siten ettei tarvitse sitten kitkeä jo syntyneitä eroahdistuksia, koska se on aina kurjempaa niin.
Kun Femma oli pentu, hän tuli meille 3kk iässä jo valmiiksi eroahdistuneena. Mutta kekseliäisyyttä ei puuttunut kerran oli siirtänyt tuolin kukkahyllyn luo ja repinyt kukat purkkeineen lattialle. Useamman kerran siirti tuolin päästäkseen käsiksi pöydälle jätettyihin herkkuihin kuten ässäMix tai missä X pussiin ja olikin vedellyt sen parempiin kuonoihin, ripulia sitten riittikin. Metelöintiä ei sentään koskaan esiintynyt, vaikka ympäri kämppää juoksikin vauhkona ulko-oven loksahdettua kiinni. Tähän en aio päästää tilannetta, mikäli se minusta riippuu.

Olen kyllä huomannut,että on helpompi olle mielessään paras koirankasvattaja ikinä, kuin todellisen koiranpennun kanssa, johon kaikki menetelmät eivät tehoakaan tai itse toimii jotenkin epäjohdonmukaisesti. Vielä on paljon opeteltavaa kummankin koiran sekä etenkin omien virheidensä kanssa. Mutta kerronpa niistä joku toinen kerta.

Femma 3,5 v

Milla syö luuta (2kk ikäinen)

Hallittu kaaos ja kodin muutostyöt.

Koiran hampaat tarvitsevat jatkuvasti purtavaa, vai tutustuuko pikkukoira ympäristöönsä suunsa avulla kuten lapsetkin. Meidän vanhat olkkarin ruokapöydän korituolit on jo kertaalleen nakerreltu ja olin korajaillut niitä ohuella metallilangalla, jotteivat lakoa kokonaan. Kuinka ollakaan pikkuvesselin suusta löytyi metallilankaa. Mikä saattaa johtaa suoliston repeämiseen ja kuolemaan pahimmassa tapauksessa.
Niinpä laitettiin mietintämyssyä päähän ja muistettiin meillä olevan kerän sisalnarua, joka ei sitten riittänytkään kaikkiin jalkoihin yksi tuoli vielä täysin ehjä jäi vaille vahvikkeita. Muut kolme tuolia sen sijaan toivottavasti ovat koirankestävät . Myöskin kieltosanaa ja toiminnan keskeyttämistä ollaan harjoiteltu ja se on mennyt ihan hyvin perille, mutta vaatii aina yhden ihmisen paikalle kun jyrsintä alkaa.

Ostimme syksyllä vierashuoneeseen uuden vuodesohvan, koska meillä ei enää ollut siinä huoneessa vakituista asukkia, jonka sänkyä aiemmin kaksi karvakuoroa olivat pitäneet tähystyspaikkana, kun se oli vasiten asetettu ikkunan eteen. Ja johon kaikki suurimmat karvat sitten varisteltiin. No uutta sohvaa ostaessa katsottiin sen mittasuhteet ja materiaalit aikuisen koiran ja kahden vieraan ihmisen tarpeisiin sopivaksi ja kuinka ollakaan Femma pitää sohvaa yksitysiomaisuutenaan, katsoo pitkään ja moittivasti jos siihen menee joku istumaan tai maate.
Milla iloisena juoksee tervehtimään Femmaa herättyään hyppäten sohvaa vasten ja kuinka ollakaan saa palkakseen hammasta, ja kiljunta on korvia huumaavan kovaa, en ole koskaan kuullut minkään koiran parkuvan yhtä raivoisasti ja sydäntäsärkevästi. Syöksy suoraan Isännän syliin, turvaa hakemaan ja saamaan. Säälitelty ei mutta pidettiin lähellä, että pikku sydän rauhoittui. Kovalta tuntuu koirakielen opiskelu, vaikka kaksi päivää onkin mennyt ihan sopuisasti leikkiessä.

Kaksi kertaa tänään olen onnistuneesti kastellut villasukkani pissilätäkössä, joka ei ole osunut paperille. Muuten olemme päässeet jo oikein hyviin väelihin uuden tulokkaan kanssa tomerana hän menee itse nukkumaan päikkärit meidän sängyn alle ja herättyään astelee horjuen emännän luo ja saa aina iloisen vastaanoton silloin alkaa pikku mutkahäntä vipattaa riemuisasti ja emäntä saa suukon.

Sopeutumista puolin ja toisin (jokainen päivä on erilainen)

Jokaisena meillä viettämänään yönä on Milla nukkunut rauhallisemmin. Ja jokaisena päivänä ovat myös päiväunet olleet rauhallisempia ja pidempiä.

Tänä aamuna heräsimme 5.50 Topin työpuhelun aiheuttamaan hämmennykseen. Ja hän otti Femman mukaan hälytyskäynnille, joka jatkui ja jatkui, aloin pikkuhiljaa huolestumaan, kuinka koira tarkenee autossa odottaa.Pakkanen kuitenkin oli aikas kova. Takkikin oli jäänyt naulaan.

Ystäväni tietävät minun olevan mitä vähimmässä määrin aamuihminen. Minun aamuni alkavat klo 9.00 ja sitä ennen minulle on turha puhua.

Klo 9.00 olen tottunut ruokkimaan koirani, joten Femma tuntee myöskin kellon ja on Lakun kanssa toiminut herätyskellona. Mutta tällaiset yllättävät tapahtumat nostavat ärsytyskynnyksen niin korkealle, että unen saaminen uudelleen on mahdotonta. Siinä hampaita kiristellen istuksin ja tytöt saivat aamupalansa noin tuntia ennen normaaliaikaa. Pääkin oli kuin Haminan kaupunki (ei sellainen kuin oikea Haminan kaupunki täällä Suomessa vaan sellainen tosi tokkurainen jossa yksi aivosolu valvoo ja riehuu ja muut nukkuvat edelleen) onneksi ei sentään kipeä.

No siinä sitten Femman hermotkin kiristyivät ja se näytteli oikomisen tarpeessa olevaa hammaskalustoaan pienelle äänen kera, josta minä otin nokkiini niin että keskustelimme hyvin vakavasti, josta raukkaparka hämmentyi ja koitti kaikin keinoin lepytellä mamia. Hän on raukka joutunut kasvamaan aikuisen koiran mittaan ja vastuuseen Lakun häivyttyä masisemista, tosin hän uskoo vakaasti ikkunasta tuijottelemalla ja toivomalla Lakun vielä tulevan takaisin.
Vastuu kuitenkin lauman varoittamisesta yllättäen on langennut hänelle ja kaikesta epäilyttävästä pitää varoittaa, mitä Laku ei koskaan tehnyt, eikä Femmakaan voinut koska oli hierarkiassa alemmalla rappusella.

Siispä oli monia ongelmia ratkaistavaksi tänään. Millan omien kakkojen syöminen, ulkolämpötilan sietäminen ja Femman käytökseen puutuminen, siten ettei hän tunne itseään alistetuksi, vaan uskaltaisi opettaa Millaa puhumaan koiraa.

No Milla sai puhuttelut kakan syömisestä ja seuraava erä jäikin sitten paperille, olisiko liian aikaista toivoa sen huonon tavan jäävän tähän? No toivoa sopii sillä melko vahvalla sinapilla maustetut suukot eivät oikein viehätä edes minua.
Kun kerran aiheeseen päästiin niin kerrottakoon myös, että pökäleiden tuottaminen oli parin päivän ajan vaivalloista koska koostumus oli kovaa. Lisäsin liotettuja pellavansiemeniä sapuskaan ja nyt tulee ihan ilman ongelmia.

Näihin vahtimisongelmiin osaan puuttua hyvin, mutta kun lähdin hetkeksi pois kotoa ja Isäntä jäi vauvanvahtiin, olikin kaikenlaista pientä ehtinyt sattua, kuten Femman hirmuinen säntääminen haukkuen ovelle johon Milla reagoi ryntäämällä täydessä paniikissa toiseen suuntaan. No tämä on vasta alkusoittoa ja oppimista tapahtuu päivittäin, täytyy alkaa antaa kirjalliset ohjeet miten pitää toimia missäkin tilanteessa ja toistaiseksi se tietää radion tai Tv:n jatkuvaa pällä oloa, ettei ovikellon soiminen tai muu vastaava ääni aiheuta sellaista ryntäilyä, kun taustahälyäkin on tarpeeksi.
Säätilaan hain ensiavuksi vähän liian ison koirien aletakin, jota harsin vähän pienemmäksi ja sitten on kasvun varaa, sillä kasvuvauhti on huikeaa.

Tänä iltana nukkumaanmeno houkuttelee taatusti aiemmin. Olis vaan yhtä ja toista ennen sitä.