Vettä sataa, saa olla villatakit päällä ja sadevaatteet. No senkin jotenkin kestää, koira pitää kuivata joka lenkin jälkeen ja pestä... etenkin kun joku dille on saanut päähänsä ulostaa keskelle puistoa! Ei taida olla kaikki intiaanit kanootissa silläkään.
Meidän koirahan ei ennen ole syönyt ihmisen jätöksiä, mutta nyt on. Se on vielä pahempaa ja haisevampaa kuin koiran vastaava.
Hampaat on pesty koira suihkutettu. Siltikin ilettää, ilettää niin. Mutta ajassa taaksepäin, edellinen uintireissu tuotti sen virtsatietulehduksen ja kun antibiootti loppui käväisivät isännän kanssa irtolenkillä löytäen kylmävetisen kuraojan ja saaden taas tulehduksen. Uusi antilooppi kuuri. Onneksi lääkäri suostui puhelinreseptiin. No fiksuna tyttönä kysyin lekurilta että miten sitä voisi estää, johon hän, että ala syöttää karpalojauhetta ja omenaviinietikkaa. No teinkin työtä käskettyä ja nyt lisätään koiran ruokaan vähän siitä pullosta ja pikkuisen tästä.
Millan ensimmäinen reissu oikein junalla tuli tehtyä kun en voinut pissavaivaista koiraa kotiin jättää ja olin luvannut mennä äidin turvaksi hänen siippansa työmatkan ajaksi. Ensimmäinen junamatka sujui vanhassa pikajunan sinisessä vaunussa loistavasti, niissähän on ruhtinaallisesti tilaa kahdelle koiransa kanssa matkustavalle, muut joutuvat änkemään koiransa penkkien alle, jonne sopii ehkä mäyräkoira. Olisi tosi kiva jos muut matkustajat malttaisivat pysyä omissa vaunuissaan lippuihin merkityissä paikoissaan koska koiravaunuhan on aina sijoitettu noissa vanhoissa junissa junan ensimmäiseksi tai viimeiseksi vaunuksi, siellä ei ole läpikulkua. Mikä tekee koiralle matkustamisen hieman helpommaksi.
Millalle matka oli pääosin hyvä kokemus, mutta murrosikä puhkesi samalla reissulla karvaturrihan täytää pian seitsemän kuukautta. Toisaalta tuntui tosi pelottavalta kun ei ollut sitä vanhempaa koiraa, joka olisi turvana. Toisaalta ensimmäistä kertaa vieraassa paikassa ja ihan kahdestaan emännän kanssa.
Saavuttuamme Turkuun takaisin oli Femma vastassa asemalla ja riemulla ei ollut raajoja ja ilopissakin tuli kun oli sanomattoman ihanaa tavata Femma jälleen. Isäntääkään ei huomattu kuin minuuttien päästä, Femma on kuitenkin se ykköskaveri.
Jotain taisimme oppia toisistamme tuolla reissulla. Myöskin sen, että elämässä kaikki ei ole ollenkaan itsestäänselvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti