Uusi vuosi uudet kujeet.

Viime vuonna (ihan kuin siitä olisi pitkäkin aika, ollaanhan tätä vuotta eletty jo 18 tuntia) teimme päätöksen muuttaa pienempään asuntoon. En itse melkein usko kuinka kovasti halusin pitää kiinni tästä asunnosta ja nyt olen innolla suunnittelemassa muuttoa, jolloin tila vähenee ihan tarkalleen 37 neliötä.
Ihmiset kyselee, että miten nyt mahdutte koirien kanssa pieneen asuntoon. No itseasiassa olemme asuneet siinä 3-4 vuotiaan tenavan kanssa jolla oli vermettä ja vekotinta vähän eri lailla kuin koirilla. On totta että tietokoneet ja niiden oheislaitteet ovat tulleet koteihin ja vievät oman tilansa. Tosin niitäkin saa pienempään tilaan kun ideamyssy pannaan päälle.
Koirien tilan vienti onkin sitten kokonaan toinen juttu. Molemmilla on oma sänky, jotka vievät yhdessä saman tilan kuin tytön sänky. Ja kun ulkoilutan koirat kunnolla, eivät ne sisällä niin kovasti riehu ja jos riehuvat niin eivät kyllä juokse ikinä hyoneesta toiseen. Mutta missä isäntä ja emäntä siellä myös koirat, joskus ollaan tässä 9 neliön huoneessa, istutaan molemmat tietokoneella ja koirat nuokkuvat jaloissa, eikä ole ollenkaan ahdasta.

Joskus voi vähän tinkiä niin saa jotain parempaa tilalle, uskon näin. Ulkolenkkejä olen miettinyt kovasti jo etukäteen, onhan tuleva alueemme noin 3 km kauempana kaupungin keskustasta.Yllätys kyllä, siltikin tässä keskustan asunnon läheisyydessä on minulla noin 6 km metsälenkki, jossa koirat voivat olla irti joka päivä. Tulevassa paikassa ei ole niin isoa metsää lähelläkään jossa voisin koirat irti päästää. Joten saaattaa olla, että tulevaisuudessa lenkkeilen ensin 3,5 km tänne vanhan paikan metsään missä on kavereita ja rauhaa ihmisiltä. Kytkettynä sen sijaan hyviä ulkoilupaikkoja on paljon; peltoteitä ja lenkkeilyratoja, lampaita ja lehmiäkin löytyy ihan vierestä! No olihan meillä tuolla näille koirille uudessa paikassa, silloin 20 vuotta sitten koira ja ihan hyvin pärjättiin.

Työtä olisi vielä Millan kanssa tosi paljon, kun se nykyisin hyväksyy uudet koirat ja kaikki kaverit rähisemättä juurikin tuolla meidän kivassa tapaamispaikassa, missä koirat ovat irti ja niitä voi olla kymmenenkin pyörimässä ja leikkimässä. Mutta auta armias kun remmissä tavataan kadulla niin muristaan ja ollaan niin varautuneita, että ihan ihmetyttää. Luulen, että se vaatii vain yksinkertaisesti toistoja toistoja ja vielä kerran toistoja, vieläpä ilman Femmaa kun se on sosiaalinen, eikä häntä tarvitse treenata niin se tuottaa kovasti hankaluutta kun ei suostu lähtemään toiseen suuntaan kun joku vieras koira tulee vastaan, kun koulutettavan taas pitää hoksata se jutun juju, että jos rähisee joutuu lähtemään juuri toiseen suuntaan. Eikä saa edes haistaa. Sitten kun se tajuaa mikä käytös kannattaa ja tuottaa kivoja tuntemuksia kun nähdään toinen koira ja saadaan nami ja kehuja. Kuten aiemmin pyörät ja muut ärsyttävät jutut ovat tulleet tutuiksi juurikin harjoittelemalla. Ehkä vanheneminen on tärkeä pointti ainakin meidän tosilla koirilla, tosin ne ovat olleet yltiösosiaalisia. Eli ihanaa vuotta 2011 koirien kanssa ja ilman. Elämä on paljon työtä ja vähän nautiskelua ja mausteena haaveet ja unelmat.

Aika ihana

Kaikenkaikkiaan Milla vain paranee ajan kanssa, kyllähän minä sen teidän kokemuksesta, mutta sen aina unohtaa.

Ollaan käyty nyt siedätyshoidossa metsässä leikkimässä toisten koirien kanssa ja hyvin pärjää kun saa olla vapaana. Juoksee jo sujuvasti toisten perässä ja leikkii kepeillä. Ärinää ja purinaa tulee lähinnä jos on kiinni. Silloin ei tarvitsekaan olla niin sosiaalinen.

Rakkauttaan osoittaa kovasti ja nyt jo jätti murinan, Aurallekin oli ihan kiltti tänään.
Mutta näkee selvästi että on juuri rotutyypillinen koira kun meidän metsäsakkiin kuuluu yksi katala Suankroopin kasvatti Kalannista Veera nimeltään, niin aika samantyyppisiä ovat vaikka ihan erinäköisiä, Milla on äitinsä näköinen tosi paljon ja siskonsa, joka asuu kasvattajalla. En olisi uskonutkaan että se rotu on tosiaan niin ratakiseva seikka koiran luonteessa kun on ollut näitä X-rotuisia niin niistä ei ole koskaan tiennyt etukäteen millaisia on tullut ja kaksi viimeistä oli positiivisia yllätyksiä meille. No nyt olemme oppineet tuntemaan ihan erityyppisen koiran, jolla on vahva tunneside myös Femmaan ja Femma on yllättävän kiinnostunut myös tästä toisesta katalasta aivan kuin älyäis, että se on samantyypinen kuin Milla vaikka on parivuotias ja musta tai tummanruskea.

Esni viikolla on jännät paikat sillä ensi torstaina Femma leikataan. Sitten pitää käyttää koiria erikseen kun Femmalla on riehuntakielto eikä niin pitkiä lenkkejäkään voi heti tehdä.
Toivottavasti ilmat nyt pysyisivät vähän lämpimämpinä, kun hirmu pakkasilla vaikka takit päällä ollaankin ulkona, niin silloin leikkiminen on kurjaa pitää varoa etteivät riko vaatteitaan ja itselle tulee kylmä, miksei voi olla aina kesä?

Ihana kaunis ja kylmä syksy on alkanut.

En olisi ikinä uskonut kirjoittavani tuota otsikossa ollutta lausetta. Nyt kovissa Hilmoissa kun kuumat aallot roihuaa, niin pääsee hetkeksi parvekkeelle vilvoittamaan riutuvaa hikistä ruumistaan. Oikein tosissaan kesä on mun vuodenaika, mutta aurinkoinen syys sääkin voi olla ihana kunhan on oikeat vaatteet.

Millalla on alkanut ensimmäinen juoksu ja tuo mörköikä ollut mukanamme jo jonkun kuukauden. Tämä on tavattoman haasteellista aikaa, koiran ja meidän ihmistenkin kannalta. Koiraa pitää valvoa koko ajan kun se voi tulkita tilanteita väärin. "lapsenlapsemme" oli meillä käymässä ja Milla yritti hyökätä hänen päälleen ja se olisi voinut aiheuttaa elämänmittaisen trauman onnistuessaaan, onneksi sain koiraa kiinni ennen kuin mitään ehti tapahtua, ja nyt pidämme Millaa tiukasti silmällä aina kun on joku tavanomisesta poikkeava tilanne päällä.

Paimenkoira on aina paimen ja ihanteellisinta olisi jos omistaisimme muutaman lampaan, mutta niiden pitäminen kerrostalossa voisi osoittaututa haasteelliseksi!! Pitkästä aikaa kaipaan maalle asumaan. Unelmat ovat unelmia, mutta ehkä nekin joskus voivat totetutua. siis teoriassakin vasta viidentoista vuoden kuluttua.
Syksy on ollut niin sateinen ja kurainen, että paimennuksetkin on nyt tältä syksyltä ulkotiloissa ohi, joten täytyy jäädä odottelemaan kevättä sen kanssa. Olisimme niin mielellämme nähneet tuon otuksen saavan itsetuntoa kasvatettua.

Opiskelua olisi monella saralla ja jos aika riittäisi yöpöydälläni makaa useita nelisataa sivuisia kirjoja joihin haluaisin tutustua huolella eli opseklla niitä, ne eivät näet ole mitään romaaneja. Tuli tässä käytyä suomalaisen kirja-alessa!
Ihanaa kirpakka syksyä lukijoilleni, jos tätä nyt kukaan jaksaa seurata.

Voidanko me olla kesäterässä?

No ei me olla ihan kesäterässä, vaikka lämmintä onkin. Me ollaan kovasti harjoiteltu liikkuvien kohteiden sietämistä ihan kohtuullisin tuloksin. Vaikkakin neidillä onkin kovin harva pää, eli välillä muistetaan ja sitten taas unohtuu kaikki opitut taidot.

Mikä ihaninta viime viikonlopun uintimatkan seurauksena ei ollut lääkärireissu. Emäntä ja Isäntä pelkäsivät pahinta mutta turhaan. KARPALOJAUHE ja omenaviinietiikka, eivät ole menneet hukkaan.

Yksi koettelevin omainaisuus kun koira kulkee varjona perässä sisään ja ulos. Ulos ja sisään, on varmasti osittain nuoruudesta johtuva, en usko paimentavan koiran olevan noin kiinni paimennettavissakaan kun olemme hajuetäisyydellä vaunussa, etuteltassa tai patiolla, mutta on tosi ärsyttävää kun pitkässä remmissä ulkopuolella kiinni oleva koira seuraa varjona ihan kiinni jalassa pienissä tiloissa ja kiertää remminsä pöydänjalkaan, keinun jalkoihin, samalla myös kulkijan jalat ovat hetken päästä samassa paketissa. Monta kertaa ollaan oltu kaatua ja rojahtaa koiran päälle.

Syksyllä alkavat kurssit ja kasvatus taas kovalla volyymillä, mutta joka päivä koko ajan me nytkin harjoitellaan yhteiskunta eloa, mutta vaikeaa se välillä on kun koira rakastaa roskiksen tyhjentäjästä postinkantajaan kaikkia ihmisiä ja haluaa välttämättä nuolla kaikkien naaman. Hyppimistä ei todellakaan ole vielä saatu pois. Varmaa on, että se loppuu, epävarmaaa taas milloin. Nyt jo meille voi tulla ja soittaa ovikelloa, tulematta kuuroksi; haukkuminen on vähentynyt jo paljon. On varmasti hauskaa lukea kolmen vuoden päästä näitä millaista vääntöä se alussa oikein oli, koska nämä unohtaa heti kun asiat on saatu kohdilleen. Niin minulle on käynyt muiden koirien kohdalla.
Olis aika kiva kun löytaisi kameransa ja voisi ottaa uusia kuvia täysikasvuisesta koirasta (korkeus) ja alkusyksyn puuhista. Näkyillään toivottavasti vähän useammin, jos tätä nyt joku lukee! ompahan tallennettu omaksi iloksi.

Rakas muru

Hokasi pikkuinen koiruliini, että vaunu onkin paras paikka maanpäällä. Saattaa johtua siitä, että siellä on emäntä rentotunut ja tyytyväinen vähään. Sitten siellä ollaan lähempänä ulkoilmaa, vaunun pihassa saa olla narussa ja pääsee juoksemaan sänkipellolle ja tehdä hirmu pitkiä lenkkejä. Tuulella ja kurjalla ilmalla on kiva käpertyä kerälle ja maata vaunun alla nenä hannän alla.Etuteltan erinomaisuudesta ei olla vielä päästy yhteisymmärrykseen, mutta vanhat koiramme tykkäsivät siinäkin olla, pienet on vähän musta-valkoisia, joko sisällä tai ulkona, eikä mitään välimuotoa vielä ole. Kotona parveke ei kiinnosta pätkääkään, kuten vahnoja koiria taas on aina kiinnostanut maata parvekkeella ja nauttia tuosta välitilasta.

Kyllä se emäntä olisi siellä vaunulla vaikka koko kesän putkeen, mutta aina jotain menoja ja asioita joita täytyy käydä hoitamassa kaupungissa. Eikä ole kahta autoakaan, joten pakosta välillä on oltava täällä.

Nyt on otettava itseään niskasta kiinni ja alettava kahdestaan Millan kanssa tehdä harkkoja, kaivettava tokoagi paperit naftaliinista ja sinne vaan kentälle saamaan kontaktia ja koittamaan mikä olis se meidän yhteinen juttu. Kun saa hyvän suhteen koiraan, sen kanssa käy uuden oppiminen huomattavasti paremmin. Ja töitä työkoira vaatii, kaikkea on kehitteillä, kunhan vaan saadaan aikaa ja intoa vielä vähän kehitetyksi jostain. Milla toki oppii ja häntä opetetaan joka reissulla, jonkin verran, mutta määrätietoisempaa harjoitusta vielä haluan alkaaa toeuttamaan.

Juhlinnan arvoinen päivä tänään. Matot on haettu sisälle yhtä lukuunottamatta, evätkä ne ole vaarassa, Milla on sisäsiisti. Eikä pureskele pahemmin tavaroitakaan. viime perjantaina kun olin poissa jonkun aikaa asoilla, oli Milla hakenut mun jemmasta tyhjän maitopurkin, joita säästän herkkupiiloiksi, kun olemme poissa, mutta en ehtinyt perjantaina niitä täyttää ja niinpä hän repi tyhjän purkin tuhannen silpuksi. Fiksu tyttö! Kyllä se on kiva olla koiran omistaja!!!