Ihana kaunis ja kylmä syksy on alkanut.

En olisi ikinä uskonut kirjoittavani tuota otsikossa ollutta lausetta. Nyt kovissa Hilmoissa kun kuumat aallot roihuaa, niin pääsee hetkeksi parvekkeelle vilvoittamaan riutuvaa hikistä ruumistaan. Oikein tosissaan kesä on mun vuodenaika, mutta aurinkoinen syys sääkin voi olla ihana kunhan on oikeat vaatteet.

Millalla on alkanut ensimmäinen juoksu ja tuo mörköikä ollut mukanamme jo jonkun kuukauden. Tämä on tavattoman haasteellista aikaa, koiran ja meidän ihmistenkin kannalta. Koiraa pitää valvoa koko ajan kun se voi tulkita tilanteita väärin. "lapsenlapsemme" oli meillä käymässä ja Milla yritti hyökätä hänen päälleen ja se olisi voinut aiheuttaa elämänmittaisen trauman onnistuessaaan, onneksi sain koiraa kiinni ennen kuin mitään ehti tapahtua, ja nyt pidämme Millaa tiukasti silmällä aina kun on joku tavanomisesta poikkeava tilanne päällä.

Paimenkoira on aina paimen ja ihanteellisinta olisi jos omistaisimme muutaman lampaan, mutta niiden pitäminen kerrostalossa voisi osoittaututa haasteelliseksi!! Pitkästä aikaa kaipaan maalle asumaan. Unelmat ovat unelmia, mutta ehkä nekin joskus voivat totetutua. siis teoriassakin vasta viidentoista vuoden kuluttua.
Syksy on ollut niin sateinen ja kurainen, että paimennuksetkin on nyt tältä syksyltä ulkotiloissa ohi, joten täytyy jäädä odottelemaan kevättä sen kanssa. Olisimme niin mielellämme nähneet tuon otuksen saavan itsetuntoa kasvatettua.

Opiskelua olisi monella saralla ja jos aika riittäisi yöpöydälläni makaa useita nelisataa sivuisia kirjoja joihin haluaisin tutustua huolella eli opseklla niitä, ne eivät näet ole mitään romaaneja. Tuli tässä käytyä suomalaisen kirja-alessa!
Ihanaa kirpakka syksyä lukijoilleni, jos tätä nyt kukaan jaksaa seurata.

Kesän maut ja hajut!

Millan ajatuksia: Emännällä on iso nenä, siksi se haistaa niin hyvin. Ei Isännänkään nenä ole pieni mutta hänellä on miehinen hajuaisti. Kurabrunnissa uituani emäntä yritti huuhdella minua kaivovedellä, joka oli kylmää, mutta silti se hokee, että haisen ihan mudalle. Annas olla kun kotia päästään niin taas pestään mentholin hajuisella shampoolla, en sitä rakasta, mutta toisaalta ei se nyt maailman kurjin juttukaan ole. Mutta märkää se on kyllä, eikä karvani kuiva kovin nopeasti.

Nuo ihmiset toivat saalistusmatkaltaan ison pallon se oli melkein isoin pallo ikinä, norsupalloa lukuunottamatta ja se haisi ihan syötävälle, siitä sitten veistivät minulle siivun ja ah se oli märkää ja hyvää, söin monta palaa, oikein himo iski, lopulta Femmakin halusi ja söi hyvällä halulla, nuo ihmiset sanoivat että vaan punainen osa on syötävää ja vihreä pitää jättää, no melkein muistinkin sen, vähän vaan haukkasin vihreääkin. Toinen ihana makunautinto oli keltainen pötkylä jota pidettiin ensin grillissä ja sitten sopivasti jäähtyneenä, emäntä yritti syöttää sitä puoliksi meille molemmille nelijalkaiselle. Olemme tottuneet syömään jäätelöä siten, että minä nuolen toiselta puoleltä ja Femma toiselta, mutta tämä pötkylä herätti meissä niin suuria tunteita, että emäntä päätti seuraavan kerran ostaa molemmille oman pötkylän, mutta eipä ole näkynyt. Sitten kun oikein päästiin kunnolla rähinän alkuun ei siitä meinannut loppua tulla ja emäntä sanoi, että matsatkaa nyt kunnolla että tuntuu. Meillä ei ollut taroitustakaan vahingoittaa toisiamme vaan uhoilla vähän, tai paljon....mutta kyllä meistä kuulemma ihan kiitettävästi ääntä lähtee tarpeen tullen. Mustikoiksi sanovat niitä joita kasvaa metsässä, mutta en osaa itse niitä vieläkään poimia, pienellä avustuksella saan ne suuhuni ja ne on hurjan hyviä. muutenkin olen aika kasvissyöjä, luumut tuoreena ja kuivattuina, sekä herneet ne pitävt tällaiset pienet tytöt tiellä, varsinkin ihmisten tiellä jaloissa koko ajan. Mutta kun ei sitä ei koskaan tiedä josko ne jättää mut ihan yksin tähän kavalaan maailmaan.

Essi ainakin täällä vaunulla on ihana se asuu meidän naapurissa, jos kuulen hänen äänensä tai näen hänet ja satun olemaan vaikka sisällä niin rynnistän kovalla höyryllä pihalle ja pussaan niin, että on taatusti märkä koko naama. Ja niin sain merkittyä hänet omaksi ihmisekseni. Oikeastaan lähes kaikki ihmiset ovat kivoja ja yritänkin aina tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa, nyt olen yhä uudelleen alkanut kuulla sanan ohita ja se tarkoitaa, että pitää ihan välinpitämättömästi vaan kulkea kiinnostavien ihmisten ohi ja kyllä niitä täytyy edes vähän pälyillä. Vaikka siis en erityisesti pidäkään juoksevista, tai hurjaa vauhtia tavalla tai toisella ohi kiitävistä ihmisistä. Silloin mun pitäisi muistaa aina istua ja sietää tilannetta, nyt muistan että siitä voi saada palkan ja joskus istun jo ihan itse, ennen kuin siitä sanotaan, mutta jos narun pitelijällä on joku muu mielessä eikä ne pysy tarkkaavisena niin kyllä kiihdyn nollasta sataan alle aikayksikön ja hyökkään kohti ohikiitäjää.

Femma: Minulla on sellainen tunne, että pentuja olisi luvassa alle kahden kuukauden, pitää siis olla varovainen, juosta ei viitsi paitsi jos pallon perässä, eikä muutenkaan oikein mikään fyysinen rasitus maistu nyt. Ne puhuu valeraskaudesta, mutta ei pienet eikä isomamatkaan koirat osaa valehdella. Outoa.
Olen nyt joutunut opettelemaan uusille ruokatavoille kun tuo pitkäkarvainen kaverini, Milla siis pyrkii syömään kaiken, ennen annoin sille ihan mitä vaan vaikka oman ruokakuppini sisällön, mutta nyt on pakko ruveta vähän jöötä pitämään, muuten ei hyvää seuraa. Onhan se ihan kiva kun on tollainen höyrypää, vaikka välillä häpeän sen käytöstä ihan niin että toivon sen katoavan savuna ilmaan, mutta ehkä nuo ihmiset kovalla työllä saa siitä vielä kelpo koiran, minussa ei kyllä ollut pentunakaan mitään huonoja puolia, en tunnusta ainakaan, vaikka jotkut kyllä sanovat, että ikä korjaa paljon hulluutta. Mitä lie tarkoitaa. Lakun häipymisen jälkeen olen alkanut tekemään juuri niin kuin se teki, ja saan siitä välillä sapiskaa, esimerkiksi kun en halua kulkea jonnekin panen vaan liinat kiinni ja siinä sitten yrittävät houkutella, no hankkikoon mulle pyörät niin enköhän ala vieriä perässä, paitsi jos ottavat pallon taskusta niin menen ihan sinne minne pallokin.
Kyllä kesä kahden koiruuden kanssa on ihan parasta.

Arjen järjestäytyminen ja kultaiset koiran puppelit !

Tänään huomasin jo aamulla lattiaa pestessäni että mustaa karvaa alkaa olla ihan liikaa. Olisko Femman karva jo kypsää nypittäväksi, ja missä sen tekisin kun aiemmin olen sen tehnyt ulkona, mutta nyt on vähän liian kuraista ja pölyistä ja kylmääkin siihen ja kun vielä pentukoira mukana siitä tuskin tulisi mitään. Kaikki väsyisivät ja hermostuisivat ja kellään ei olisi kivaa!

No aloin kokeilemaan karvaa ja osapaikoin se lähti ihan kevyellä otteella, toiset alueet vielä ovat tiukkoina. Siinä olohuoneen lattialla karvakasan keskellä sormet nyppimisestä hellänä mietiskelin, ihan hypoteesinä, että miltähän tuntuisi viedä koira trimmaajalle ja hakea kolmen tunnin päästä pois ja maksaa satanen työntekijälle. No se olisi helppo nakki jos raha kasvaisi puissa tai olisin töissä. Toinen asia on tekisinkö sitä silti nuukuuttani, tai miettisinkö miltä koirasta tuntuisi seistä pöytään köytettynä tiukkojen näppien alla, aivan vieraiden hajujen keskellä vieraan ihmisen kanssa joka vielä tuottaa kipua.
Ehkä se ei olisi meidän juttu, onhan Femma vielä sekarotuinen (edelleen, eikä ole muuttunut skotlannin hirvikoiraksi).Ei tarvitse näyttelykuntoon laittautua, eikä näyttää koirakirjan määritysten mukaiselta, vaan ihan ainutlaatuiselta itseltään. Vieläpä melko ylväältä katurakilta. Käytös on todella upeaa tottelevaisuus ja temput hallinnassa. Ei tarvitse pelätä, että koira kirmaa tielle tai ottaa hatkat. Sitä ei Femma tee, vapaana ollessaankaan jos näkee toisen kiinnostavan koiran se harkitsee pitkään uskaltaisiko mennä tekemään tuttavuutta ja jos mami kieltää se tottelee....yleensä. Ei kai se ole ihan täydellinen koira, noo ei kai nyt sentään aina jotain työstämistä siinäkin on.

Nyt kasvatus jutut keskittyvät kympillä ja ylikin Millaan, jolla on pitkä tie edessä, mutta kiltti se on. Tosi kiinnostunut kaikesta mikä liikkuu, aina ei pysty tajuamaan millään, että auton perään on täysin kiellettyä lähteä säntäämään. Paljon se jo tietää kun vaan malttaisi, mutta voiko 4½ kk pennulta nyt vielä vaatia paljoa.

Sisäsiisteydessä ollaan harpattu uudelle tasolle, mutta vielä ei mattojen kiusausta pystytä vastustamaan, lattiat sen sijaan ovat jättäneet viehätyksensä ja hädät on miellyttävämpi tehdä ulos.( Ja laminaatti kiittää) Tosin emäntä pesee lattioita edelleen apinan raivolla joka ikinen päivä, kiitos hiekan pölyn ja kuran ja saasteen jota ulkoa kulkeutuu. Hiukan osataan ulos lähtöä jo odottaa jalatristissä, jos äiti kaivaa aurinkolaseja tai etsii avaimia. Ollaan siis aika isoja tyttöjä jo.

Yksi mieluisimmista harrastuksista on katsoa koirien ja isäntien käytöskoulua telkkarista, täytyy vastata haukkuihin ja käydä haistamassa josko se telkun koira olisi tuttu, mutta ei se ryökäle haise miltään eikä tunnukaan koiralta, mutta näyttää ja kuulostaa kyllä. Ihan kiva kun sellainen ohjelma tulee, saavat omistajatkin muuta tekemistä kuin simputtaa pientä koko ajan.

Mitä karvaisiin suukkoihin tulee niitä Milla mielellään jakelee kaikille halukkaille, parta viistää ulkona maata ja kerää kaiken lian, kuran, bakteerit ja virukset ja ennenkaikkea hajut. Siksi naamaa pestään aika ahkeraan, muutoin vesikupin vesi on aivan kuin kuralätäkön vesi. Mutta suukkomaakari itse on täysin tietämätön partansa liasta tai puhtaudesta, siitä pitäköön emäntä huolen.
Aurinkoisia päiviä ja lisää lämmintä toivomme me!!!!!!!!!!