Silmä-ja läskiprojekti

Ei silmät nyt sitten olleetkaan pysyvästi parantuneet, tiesimmehän sen lääkityksen olevan lopunikäinen, mutta odotimme sen vaikuttavan kuitenkin siten että koiran elämä olisi kohtuukivaa.

Milla on kotona niin huippupersoona, nykyään samme hänestä kaveria melkein mihin vaan. On tosi näppärä ymmärtämään puhetta ja reagoi siihen vaikka ei hälle suoraan puhutakaan vaan nappaa sanan sieltä toisen täältä.
Myös kiihtymyksen aiheet tunnetaan jo niin että päästään ennakoimaan aika hyvin tilanteita.Eli olemme oppineet tuntemaan toisemme ! Haloo Millahan täyttää seuraavaksi kolme vuotta ja ja on aina sata lasissa joka jutussa, helppo se on räyhätä suu vaahdossa autosta koska on turvassa kuitenkin. Eli oikea jänishousu mutta ei kykene myöntämään asiaa.

Toisiin koiriinkin tottuu kun rauhassa ajan kanssa ja toistoja suorittaen tutustutaan. Tarkkana saa olla koko ajan. Periksi ei voi antaa ja vaan maata rauhassa vaan koko ajan pitää sanoa oma mielipiteensä asioista ja omsita ihmisistä pitää olla tarkkana. Mutta Milla hyväksyy äkkiseltään vain jo ennestään tutut, vieräille ei sanota muuta kuin räyh! Luulen että emon ja kasvatajan koirat voisivat tulla jostain alitajunnasta, ettei niille käytäisi räyhäämään. Kokeiltu ei olla.

Sitten kun on oikeastaan vain yksi juttu mistä Femma innostuu K I S S A T niin innostus rekisteröityy heti Millalle ja pää pyörii etsien innostuksen lähdettä, mutta sata lasissa taas mukana, vaikka ei näkyisi tai kuulusi mutta kun kaverikin niin kyllä minäkin.

Onneksi Femmalla nuo kiihtymyksen aiheet ovat vain kissat. Myyränpesiä, toki etsitään innolla, mutta niitä myyränpoikasia voisi vartioida ja hoitaa, niitä ei malttaisi jättää sinne. Jos vaikka joku kissapeto iskee!

On meillä kaksi erilaista koiraa, joista toinen on ihana jokapaikassa ja toinen vain kotona. Ja läskiprojekti, jota emme ehkä pysty voittamaan, Femmalle kun kertyy kiloja vaikka ruokaa ei paljon saakaan. Liikuntaakin kyllä, mutta eihän tuota rauhallisuuden perikuvaa juoksemaan saa muuta kuin pallon perässä ja sitäkin vain pienen osamäärän. Lihavat on lepposia pitää paikkansa, eikä meillä ennen ole ollut ylipainosita koiraa, se hieman harmittaa, ettemme oikein pysty vaikuttamaan asiaan kun vähempää ei kehtaa ruokaa antaa, kun nytkin tuntuu elävän säästöliekillä, seuraavalla eläinlääkärireissulla on lienee pakko ottaa kilpirauhaskokeet.

Kesän maut ja hajut!

Millan ajatuksia: Emännällä on iso nenä, siksi se haistaa niin hyvin. Ei Isännänkään nenä ole pieni mutta hänellä on miehinen hajuaisti. Kurabrunnissa uituani emäntä yritti huuhdella minua kaivovedellä, joka oli kylmää, mutta silti se hokee, että haisen ihan mudalle. Annas olla kun kotia päästään niin taas pestään mentholin hajuisella shampoolla, en sitä rakasta, mutta toisaalta ei se nyt maailman kurjin juttukaan ole. Mutta märkää se on kyllä, eikä karvani kuiva kovin nopeasti.

Nuo ihmiset toivat saalistusmatkaltaan ison pallon se oli melkein isoin pallo ikinä, norsupalloa lukuunottamatta ja se haisi ihan syötävälle, siitä sitten veistivät minulle siivun ja ah se oli märkää ja hyvää, söin monta palaa, oikein himo iski, lopulta Femmakin halusi ja söi hyvällä halulla, nuo ihmiset sanoivat että vaan punainen osa on syötävää ja vihreä pitää jättää, no melkein muistinkin sen, vähän vaan haukkasin vihreääkin. Toinen ihana makunautinto oli keltainen pötkylä jota pidettiin ensin grillissä ja sitten sopivasti jäähtyneenä, emäntä yritti syöttää sitä puoliksi meille molemmille nelijalkaiselle. Olemme tottuneet syömään jäätelöä siten, että minä nuolen toiselta puoleltä ja Femma toiselta, mutta tämä pötkylä herätti meissä niin suuria tunteita, että emäntä päätti seuraavan kerran ostaa molemmille oman pötkylän, mutta eipä ole näkynyt. Sitten kun oikein päästiin kunnolla rähinän alkuun ei siitä meinannut loppua tulla ja emäntä sanoi, että matsatkaa nyt kunnolla että tuntuu. Meillä ei ollut taroitustakaan vahingoittaa toisiamme vaan uhoilla vähän, tai paljon....mutta kyllä meistä kuulemma ihan kiitettävästi ääntä lähtee tarpeen tullen. Mustikoiksi sanovat niitä joita kasvaa metsässä, mutta en osaa itse niitä vieläkään poimia, pienellä avustuksella saan ne suuhuni ja ne on hurjan hyviä. muutenkin olen aika kasvissyöjä, luumut tuoreena ja kuivattuina, sekä herneet ne pitävt tällaiset pienet tytöt tiellä, varsinkin ihmisten tiellä jaloissa koko ajan. Mutta kun ei sitä ei koskaan tiedä josko ne jättää mut ihan yksin tähän kavalaan maailmaan.

Essi ainakin täällä vaunulla on ihana se asuu meidän naapurissa, jos kuulen hänen äänensä tai näen hänet ja satun olemaan vaikka sisällä niin rynnistän kovalla höyryllä pihalle ja pussaan niin, että on taatusti märkä koko naama. Ja niin sain merkittyä hänet omaksi ihmisekseni. Oikeastaan lähes kaikki ihmiset ovat kivoja ja yritänkin aina tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa, nyt olen yhä uudelleen alkanut kuulla sanan ohita ja se tarkoitaa, että pitää ihan välinpitämättömästi vaan kulkea kiinnostavien ihmisten ohi ja kyllä niitä täytyy edes vähän pälyillä. Vaikka siis en erityisesti pidäkään juoksevista, tai hurjaa vauhtia tavalla tai toisella ohi kiitävistä ihmisistä. Silloin mun pitäisi muistaa aina istua ja sietää tilannetta, nyt muistan että siitä voi saada palkan ja joskus istun jo ihan itse, ennen kuin siitä sanotaan, mutta jos narun pitelijällä on joku muu mielessä eikä ne pysy tarkkaavisena niin kyllä kiihdyn nollasta sataan alle aikayksikön ja hyökkään kohti ohikiitäjää.

Femma: Minulla on sellainen tunne, että pentuja olisi luvassa alle kahden kuukauden, pitää siis olla varovainen, juosta ei viitsi paitsi jos pallon perässä, eikä muutenkaan oikein mikään fyysinen rasitus maistu nyt. Ne puhuu valeraskaudesta, mutta ei pienet eikä isomamatkaan koirat osaa valehdella. Outoa.
Olen nyt joutunut opettelemaan uusille ruokatavoille kun tuo pitkäkarvainen kaverini, Milla siis pyrkii syömään kaiken, ennen annoin sille ihan mitä vaan vaikka oman ruokakuppini sisällön, mutta nyt on pakko ruveta vähän jöötä pitämään, muuten ei hyvää seuraa. Onhan se ihan kiva kun on tollainen höyrypää, vaikka välillä häpeän sen käytöstä ihan niin että toivon sen katoavan savuna ilmaan, mutta ehkä nuo ihmiset kovalla työllä saa siitä vielä kelpo koiran, minussa ei kyllä ollut pentunakaan mitään huonoja puolia, en tunnusta ainakaan, vaikka jotkut kyllä sanovat, että ikä korjaa paljon hulluutta. Mitä lie tarkoitaa. Lakun häipymisen jälkeen olen alkanut tekemään juuri niin kuin se teki, ja saan siitä välillä sapiskaa, esimerkiksi kun en halua kulkea jonnekin panen vaan liinat kiinni ja siinä sitten yrittävät houkutella, no hankkikoon mulle pyörät niin enköhän ala vieriä perässä, paitsi jos ottavat pallon taskusta niin menen ihan sinne minne pallokin.
Kyllä kesä kahden koiruuden kanssa on ihan parasta.

Kesänriesoja ja riemuja

Kärpäsiä, käärmeitä, murkkuja, paarmoja,aurinkoa, mutta ei uintia! On se niin väärin!

Olemme olleet taas viikon vaunulla. Meillä oli komea urospoika 10 vee vieraana, vaikka se taisi olla pojalle vähän kärsimystäkin, kun nenä meni väkisinkin yhteen paikkaan, vaikka olis mitä ympärillä tapahtunut, mutta esilliinoja oli koko ajan paikalla, varmistelemassa ettei gorgipoika päässyt tuottamaan meille pitkäjalkaisia nakkimakkaroita.

Milla rakastaa uimista, mutta emme ole uskaltautuneet altistaa neitiä taas virtsatulehdukselle. Mutta jotain harrastetta on pitänyt kehittää, jatkuvaa tontin tuunaustahan olemme harjoittaneet, tänään AMURINviini sai paikan ja uusi ritilä köynnöksen taustaksi. Mutta koiralla pitää olla muutakin tekemistä kuin löhöily ja tuunauksen tulosten tarkastelu.
Niinpä mamin luovat kyvyt pääsivät esille ja rakenneltiin pieni agility rata keppeineen kaikkineen, selvästi Millalla on taipumusta siihen lajiin mutta riman alta mennään aina kun vaan mahdollista. Sitten harjoittelimme mustikoiden syömistä ihan varvusta, toki kääntelin niitä, että ne siniset pienet mustikanmarjat olivat helposti napsittavissa ja Millalle ne maistuivat, ainoastaan mansikka ei oikein uppoa. Kirsikat ja monet muut kesän maut ovat tutuiksi tulleet.
Kyykäärmekin ohitettiin ihan huomaamatta kunnes mami perääpitäen oli astua sen pääälle, onneksi huomasin sen ajoissa. Ihmettelen vaan että kolme koiraa ja kolme ihmistä oli mennyt sen ohi huomaamatta liikkumatonta otusta. (joka kyllä vilahti liukkaasti heinikkoon kun lausuin tuon maagisen nimen KYY ja siitä seurasi naisellinen kirkuna)

Onneksi koirat eivät osaa koko ajan pelätä, että jos käärme puree tai ampiainen pistää. Aurinkoon koirat ovat tottuneet eivätkä hellettä hätkähdä, märkä pyyhe niskaan ja selän päälle tai vettä kaulaan ja rinnalle ja kohta olo helpottaa pahimpanakin hellepäivänä, vaikkei sinne uimaan olekaan nyt menemistä. Lenkitkin ovat ohjelmassa vähän verkkaisemmin tai myöhemmin illalla.
Milla on käsittänyt mitä varten teltan ovet ovat saaneet morsiushunnut ja käytää niitä hyväkseeen kun haluaa rauhaa hyönteisiltä, ainoa vaan että niihin voi sotkeentua niin ettei meinaa mitenkään päästä irti. Yöt ovat olleet kaupungissa vähän risaisia, kun on kuumaa koirien ja kai vähän ihmistenkin mielestä, mutta vaunulla ovat yöt olleeet viime yötä lukuunottamatta viileitä. Milla touhuaa jos on lämmintä, eikä nuku ja kai tuo Femman juoksukin vähän sekoittaa päätä. Mutta ensi yöstä ei ehkä tule niin lämmintä, että ei saisi nukuttua. Mutta emäntä on kyllä jo niin sopeutunut että 20 astetta vaatii jo pitkähihaista ja villasukat. En ole mikään pohjoisen ihminen näine ajatuksineni, vaan aurinko ja lämpö tuntuvat vaan ja ainoastaan hyvälle ja siivouskin sujuu leikiten kun auringosta virtaa energiaa, eivätkä lihakset kolota. Lämpimiä päiviä ja viileitä öitä kaikille!