Onkohan koirani tullut siihen ikään?

Sitähän ne kaikki äidit valittaa, kun lapset lähestyvät murrosikää!
Koirillakin on murrosikä, toisilla vaikea toisilla helppo.

Meidän Millalla kun on nyt se pisatulehdus niin sitä reagoi jokaiseen pyyntöön ja päästää koiran pissalle ja juoksee sen kanssa tämän tästä jossain ja kun äitillä on se keuhkokuume ei se jaksa kävellä kunnon lenkkiä saati sitten juosta. Tässä nyt törmäävät kysyntä ja tarjonta jota molempia on vähän tai paljon, riippuu mistä on kysymys.

Mutta ihan koko ajan Milla tahtoo jotain, en edes aina tiedä mitä, mutta ei voi olla aina kysymys jostain hädästäkään. Vesikupilla leikkiminen tosin on niin megalomaanista, ettei ole ihme jos vähän oliskin hätä. Kuono työnnetään vesikuppiin ja sitten veteen hengitetään ulospäin sanoisin puhalletaan, ellen tietäisi ettei koira osaa puhaltaa.

Nyt on vaan pidettävä ohjista kiinni ja opetettava asioita vaikka kouhoutsta riittäisi kuinka paljon, aina ei voi päästä riehumaan. Vaunulla koirat saavat olla lähes koko ajan ulkona, mutta myös pieniä lenkkejä hitaalla vauhdilla, mutta ellei emäntä nyt hoida itseään, voi koko kesä mennä pilalle.

Kyllä ne niin hauskoja on yksinäisyyttä en tunne vaikka en puhuisi elävän ihmisen kanssa koko päivänä, koirille kyllä juttelen koko ajan. Mutta silti täytyyy muistaa olla hyvä laumanjohtaja.

Emäntä tylsä kun vaan makaa, Milla tylsä kun vaan pissii

Mitäs me tylsät, edellistä bloggausta kirjoittessani olimme juuri tulleet uittamasta vesipetoja. Olin puuhastellut fyysisesti koko aamun ja aivan kun salamana kirkkaalta taivaalta olin yllättäen kuoleman väsynyt. Kuumekin alkoi nousta! Kuume? Minulla ei ole ollut kuumetta yli seitsemään vuoteen siis ainakaan oikeasti kunnon kuumetta, normaali lämpöni lähentelee 35 astetta. Nyt kotiin palattuamme lauantai iltana kuumetta todellakin oli 39,3, kello 21.00 Milla pomppi päälläni sängyssä ja hihkui antamaan ruokaa, tunnetusti kellon nämä piskit tuntevat.

Maanantaina sain tietää sairastavani keuhkokuumetta, mistähän sekin tuli kun ei mitään flunssaa ole ollut koko talvena.Tiistain vastaisena yönä Milla käyttäytyi kovin omituisesti, haukkui ja katseli ulos ikkunasta, eikä nukkunut koko yönä, kello neljältä heräsin siihen kun ryijymattomme oli pissamärkä ja haiseva, se matto oli uusi, vaalea ja iso. Palasin nukkumaan mutta mieheni ei, koska Milla pyysi pissalle minuutin välein, arvasihan toki myös Topi valvoskellessaan, että koiralle on uinnin seurauksena tullut "pissatauti"! Edellinen mussukkamme Laku, joka rakasti uimista sai aina tulehduksen uituaan, siksi ei hän päässytkään uimaan kuin tarkasti valvotuissa olosuhteissa ja tiettyjä "järjestelyjä" piti aina tehdä ja toivoa sormet ja varpaat ristissä ettei tulehdusta tulis. No tämä uusi yksilömme on näköjöään samaa maata. Kallis uintireissu kaikin puolin eläinlääkäriasemalla kun sanottiin ettei puhelinreseptiä voi kirjoittaa, se kun on lääkelain vastaista! Jee, ihmiselle kyllä voi kirjoittaa puhelinreseptiä tutkimatta mutta koiralle ei, pissanäytekin piti myös saada. Juoksentelin kuumeessa kipeän koiran perässä ja neuvoin taluttajaa minne mennä ja lopulta sain pyydystettyä kaksi tippaa karimaljaan. Rahaa meni sata euroa ja rapiat päälle ja sitten oli hankittava koiranulkoiluttaja koska oma keukokuumeeni ei oikein tykännyt rappusten kulkemisesta edes kerran saati sitten kymmmneiä kertoja tiistain aikana. Myös tänään meillä on ollut koiranulkoiluttaja, joka viihdytti minua soittamalla kitaraa ja keskustelemalla kanssani, Milla ja Femma rakastavat ulkoiluttajaansa, mutta kitaransoitosta ja laulusta ei Milla perustanut. Ehkä sillä ei ole nuottikorvaa.

Emäntä luki Koira lehteä ja sai taas uusia vinkkejä

Koirien liikunnan saanti ei todellakaan ole itsestäänselvyys, ei omakotiasujilla, sen enmpää kuin kerrostalokoirillakaan. Harrastavat koiratkin viedään usein autolla harjoituksiin, jotka kestävät ehkä tunnin, jos sen lisäksi tehdään vartin tarpeidenteko lenkki, niin koiran liikunnan tarve ei täyty. Useimmat ihmiset saavat liian vähän liikuntaa, mikä tietysti heijastuu myös lemmikkeihin.

Metabolinen oireyhtymä ei ole enää harvinainen koirillakaan kuten eivät muutkaan ihmisten elintaso- ja autoimmuunitaudit tai syövät. Sairauksia voi koiralle tulla elintavosita huolimatta. Olen aina lenkittänyt koirani ylikuntoon, jolloin pitkäkään remmilenkki ei koiraa väsytä. Siinä liikuttamisessa on siis hyvät puolensa, mutta myös ihmisen mielestä huonot.

Koiralehdessä annettiin vinkkejä, joita itse toteutan arjessamme jo ennestään, koska minulla on tarve itsekin liikkua runsaasti ja varsinkin mtesälenkit auttavat minua säilyttämään liikuntakykyäni ja tasapainonhallintani. Koiran pitäisi saada optimissaan liikkkua vapaana ja mieluiten mahdollisimman monenlaisissa olosuhteissa. Tietysti uiminen ja metsälenkit ja toisen lajitoverin kanssa leikkiminen ja esim. esteiden yli pommpiminen ja kiipeily sekä erilaiset mutkittelut ja pysähtymiset ja kiitolaukka sekä ravi olisivat terveyden perusta kaikille "terveille" koirille. Onhan monia koiria, joita ei saa liikuttaa esim. lonkkavian vuoksi kovin paljoa.

Kaupungissa koirieni kanssa teemme kolme metsälenkkiä viikossa, matkaa kertyy noin 6 km ja matkan varrella on monenlaista maastoa kaupunkimetsästä koirapuistoon ja katuihin saakka. Sitten muina päivnä teemme kolmen kilsan lenkin vähintään aamupäivällä. Sen lisäksi jokasena päivänä vähintään kolme muuta lenkkiä, jotka pituudeltaan voivat olla mitä tahansa kilometrin ja neljän kilsan väliltä. Pitkillä lenkeillä koirat ovat osan aikaa vapaana. Sen lisäksi leikimme pallonhakuleikkejä puistossa, jolloin spurtteja tulee. Koirat myös leikkivät keskenään ja tekevät jopa kuperkeikkoja. Viikonloppuisin koirat käyvät kesällä uimassa ja talvella päivttäin lumihangessa möyrimässä ja kinoksissa kahlaamassa, kuten viime talvena oli mahdollista, joten on yksi asia, joka omailla koirilla on kondiksessa, jos koulutus onkin tällä hetkellä vähän puutteellista.
Kyllä Millakin vielä kunnon koulutuksen tulee saamaan kun nuoren koiran höyrypäisyys vähän haihtuu, toki teemme voitavamme jo nyt sen kouluttamieksi.
Eipä tässä muuta kun terveissii vaa.

Milla touhupeppu

Nyt Milla alkaaa olla omankokoisensa, osaa käydä asioilla ulkona ja kesiä itselleen tekemistä, jos kukaan ei ehdi leikkiä.
Parasta on olla vaunulla se on selvä. Uimassakäyminen on yksi lemppari. Isäntä on ykkönen, mutta kaikki perheenjäsenet nekin kun ei asu meillä enää on kivoja. Ja oikeastaan kaikki jotka tulee meille ovesta ovat kivoja.
Tänään metsässä istui tyttö kivellä ja se oli kyllä aika epäilyttävää piti vä'hän haukkua, mutta lopulta sekin oli ok.
Hyppiminen ihmisten syliin/päälle on vielä asia joka pitää saada loppumaan, tosin kaikilla edellisillä se on loppunut itsestäänkin kun ikää tulee.
Mätsäreihin kasvattaja kehotti menemään, aika vain ei sopinut, mutta ajatuksena se alkoi kiinnostamaan. Vaikka en ole kovin kilpailuhenkinen, eikä varsinaiset koiranäyttelyt kiinnostakaan. Sillä se oma koira on aina kaunein ja rakkain ja paras, vaikka olisi millainen.
Eikös sen kuulukin olla niin. Mutta koiran kasvatuksessa olen sitä mieltä, että hiljaa hyvä tulee. Menisinköhän lukemaan jotain kasvatusopasta tästä jahkailemasta.
Mutta kesä on ihana, voi kun ei tuliskiaan niitä sateisia kylmiä päiviä! Rakastakaa koirianne, mutta muistakaa olla hyviä johtajia-laumanjohtajia. Jota koira kunnioittaa.

Kenelle kirjoitan tätä ja mistä kirjoitan tätä?

En tarkoita nyt missä kirjoitan vaan todellakin mistä asiasta minun piti kirjoittaa?

Minulla oli rauhallinen kolme ja puolivuotias koira helppo ja kiltti ja erityisen tottelevainen. Mallioppilas, vaan eipä ole enää.

Meille tuli vajaa puoli vuotta sitten pentukoira, jota ajattelin opettaa kuten Femmaa, samat opit eivät tehoa, Femmahan ei koskaan vetänyt hihnassa ja haukkuikin vain aniharvoin.Pentu vetää niin, että henki tuskin pystyy kulkemaan keuhkoista kuuluu vain pihinää ja pieni koira omaa virtahevon voimat.Haukkuu kaikkea mikä liikkuu tai kaikkea epämääräistä kuten mustaa muovisäkkiä tien vieressä.Tämä vanhempi rauhallinen ja tottelevainen ei kuule enää mitään, vaan ryntäilee hulluna hihnassa ja huutaa suoraa huutoa kun tietää kissan olevan samalla vaunualueella kuin me, tai huomaa naapurin nartun, joka on pikkuruistakin pienempi, olevan juurikin juoksussa, se sekoittaa pään ja hän olisi valmis astumaan sen, kysyn vaan, että millä vehkeillä narttu toisen nartun astuu.

Tänään omat "HYVIN KASVATETUT" koirani vetivät minut nurin omalla pihallani. Apua voisitteko lähettää tänne Cecar Millanin tai Wicktoria Stillwellin tai Tuire Kaimion tai edellisten risteytyksen!! Sillä olen pulassa siis TODELLA PULASSA. Minun päästäni ei löydy yhtään minkääänlaista hyvää vahvaa energiaa, vain heikkoa ja huonoa energiaa senkin edestä. Miehenikin totesi, että sinähän ne olet kasvattanut!!! Epäreilua, ennen olin hyvä, nykyään vain hikoileva ihmisen kuori, joka kelpaa korkeintaan tiskaamaan....Enää ei ole tekosyitä etten tarkenisi tai että kaupungissa ei voi, tms olen maalla ja on niin lämmin, että tämän parempaa koulutus ilmaa tuskin tulee koko kesänä. Taidan singota itseni ulkoavaruuteen ikuisesti maata kiertävälle radalle ongelmajätteeksi.Tulkaa nyt joku apuun kasvattamaan minun molemmat koirani.

Rakas muru

Hokasi pikkuinen koiruliini, että vaunu onkin paras paikka maanpäällä. Saattaa johtua siitä, että siellä on emäntä rentotunut ja tyytyväinen vähään. Sitten siellä ollaan lähempänä ulkoilmaa, vaunun pihassa saa olla narussa ja pääsee juoksemaan sänkipellolle ja tehdä hirmu pitkiä lenkkejä. Tuulella ja kurjalla ilmalla on kiva käpertyä kerälle ja maata vaunun alla nenä hannän alla.Etuteltan erinomaisuudesta ei olla vielä päästy yhteisymmärrykseen, mutta vanhat koiramme tykkäsivät siinäkin olla, pienet on vähän musta-valkoisia, joko sisällä tai ulkona, eikä mitään välimuotoa vielä ole. Kotona parveke ei kiinnosta pätkääkään, kuten vahnoja koiria taas on aina kiinnostanut maata parvekkeella ja nauttia tuosta välitilasta.

Kyllä se emäntä olisi siellä vaunulla vaikka koko kesän putkeen, mutta aina jotain menoja ja asioita joita täytyy käydä hoitamassa kaupungissa. Eikä ole kahta autoakaan, joten pakosta välillä on oltava täällä.

Nyt on otettava itseään niskasta kiinni ja alettava kahdestaan Millan kanssa tehdä harkkoja, kaivettava tokoagi paperit naftaliinista ja sinne vaan kentälle saamaan kontaktia ja koittamaan mikä olis se meidän yhteinen juttu. Kun saa hyvän suhteen koiraan, sen kanssa käy uuden oppiminen huomattavasti paremmin. Ja töitä työkoira vaatii, kaikkea on kehitteillä, kunhan vaan saadaan aikaa ja intoa vielä vähän kehitetyksi jostain. Milla toki oppii ja häntä opetetaan joka reissulla, jonkin verran, mutta määrätietoisempaa harjoitusta vielä haluan alkaaa toeuttamaan.

Juhlinnan arvoinen päivä tänään. Matot on haettu sisälle yhtä lukuunottamatta, evätkä ne ole vaarassa, Milla on sisäsiisti. Eikä pureskele pahemmin tavaroitakaan. viime perjantaina kun olin poissa jonkun aikaa asoilla, oli Milla hakenut mun jemmasta tyhjän maitopurkin, joita säästän herkkupiiloiksi, kun olemme poissa, mutta en ehtinyt perjantaina niitä täyttää ja niinpä hän repi tyhjän purkin tuhannen silpuksi. Fiksu tyttö! Kyllä se on kiva olla koiran omistaja!!!