Pentumaiset elkeet

Meidän kaksivuotiaalle on tullut vauva-ajat mieleen. En ole törmännyt tälläiseeen ilmiöön koskaan ennen koirieni kanssa,

Milla pureskelee kaikki kuulakärkikynät jotka vain suinkin löytää,(mitä ei ole tehnyt koskaan) tukkapidike, mikä hänellä on, myös muovia menee tuhannen pirstaksi jos vaan irtoaa. Keittiössä on ollut maailman sivu sellainen oviverho, joka on tehty puuhelmistä ja jostain siemenistä on hampaissa aina kun silmä välttää.

Ihmetyttää, koska ulkoilemme paljon ja ikkunoissa päivystetään aina. Nukkuminen on melko vähäistä meidän Millalla yölläkin se kohkaa omiaan välillä. Onko hänellä vieläkin liian vähän virikkeitä? Vaiko liikaa stressiä?

Ruoan varastaminen on selviö kun on leikattu, menee puolisen vuotta ainakin kun ruoka kiinnostaa kaiken aikaa. Mutta edellisten koirien kanssa se oli ohimenevää. Tosin ne kerjäsivät, eivät varastaneet.

Muuten Milla on nykyään niin tuttu sen tavat tiedetäään ja niihin osataan jo suhtautua siten että sen luonne ei tuota mitään ongelmaa. Vaikka onkin ihan erityyppinen koira kuin meidän aiemmat solmuunlaitettavat lutukaiset. Eihän me ihmisetkään olla samasta puusta veistettyjä, eivätkä eläimetkään taida olla. Nyt mua alkoi todella kiinnostaa, että jospa alkaisimme harrstaa jotain ihan uutta josko se väsyttäisi nuoren neitokaisemme, miten olisi vaikka pallopaimennus?

Kahden ikävuoden merkkipaalu saavutetaan 19.11. 2011

Milla on todella mukava koti-oloissa, kun olemme oppineet sen henkilökohtaisen reviirin ja mieltymykset. Ristiriita tilanteita sattui viime aikoina lähinnä autossa, reviiristään tarkka kun on ja paimentaisi kaikkea näkemäänsä.

Nyt hankimme hyvän vasteen antaneen,mutta rikkoutuneen antibarc pannan tilalle uuden. Sen idea on suihkaus tuoksutonta tai sitruunantuoksuista ainetta ja ääni suhaus ja myös epämiellyttävä yllätys sekä ehkä tuoksukin ovat joillakin toimivia toisilla täysin merkityksettömiä. Mutta Milalla se toimi jo aiemmin ja toimii nyt uudenkin pannan kanssa. Tosin se oppiii nopeasti säätelemään haukuntansa sellaiseksi todella matalaksi ja hiljaiseksi, mutta kun itsehillintä astuu mukaan mukaan myös se raivon kehittyminen on poissa.
Milla on täysin sisäistänyt, että polkupyörät ovat kohtuullisen harmittomia ja välillä niiden ohi menosta ja hyvästä käytöksestä niiden yhteydessä saattaa seurata makupala. Emme siis stressaa enää polkupyöristä. Ohitukset valoisalla sujuvat ihan hyvin kun mami muistuttaa asiasta. Mutta toisen koiran kohtaaminen on vielä täysin hukassa. Sen otamme työn alle nyt täysillä. Olemme yrittäneet vaihtelevin tuloksin, mutta päätin palata lähtöruutuun, jotta saamme pysyviä tuloksia.
Emme ole päässeet selville syystä miksi kaikki koirat eivät aiheuta samaa rekatiota ja siksi aloitamme nyt alusta.

Millan leikkauksesta on nyt aikaa ja ruokahalu on palannut ja se on suuri, lähes kaikki kelpaa syötävksi ja sitä ruokaa etsitään omatoimisesti, välillä jopa omenan kuoret viedään käsistä. En ole rajoittanut liikaa ruoan antamista 800g Yrjölän gourmet mallista puuroa uppoaa helposti vuorokaudessa, mutta koska painoa ei ole liikaa vieläkään sallin sitten myös puruluita ja makupaloja siihen päälle. Femmahan on pikkuisen pullukka ja sitä on pakko rajoittaa. Mutta se on tottunut ruokansa määrään eikä kyttää enää ja on jopa nirso sen suhteen mitä ottaa suuhunsa. Mutta Millalla on kerjäämiskausi edelleen menossa, tosin uskoisin sen päättyvän tai ainakin hieman hiipuvan.

On tässä voin käärepaperi ollut olohuoneen lattialla, voit koiran mahassa, onneksi ei ollut paljoa voita siinä. Muutaman kerran olen selkäni kääntänyt aterialleni tai jolllekin ruoka-aineelle ja kun käännyn se on hävinnyt ääntäkään päästämättä. Onneksi nyt jo olemme oppineet katsoamaan tarkemmin, ettei sen ulottuville jää mitään. Jääkaapin ovea ei ole vielä oppinut avaamaan. Toivottavasti ei opikaan.
Millan kanssa elämä tulee ilmeisesti olemaan aina suuri seikkailu ja jatkuvaa koulutusta. Sillä on todella erikoinen persoonallisuus eikä sen kanssa saisi koskaan olla kiire.Jäämme harjoittelemaan elämää edelleen. Yitän päivittää tätäkin blogia aina silloin kun asiaa ilmaantuu.

Leikkaus

Sterilonti on rutiinitoimenpide, joka ei tietenkään ole riskitön.

Mutta mutta miten valita oikea paikka sille, Jokaisella painaa eri syyt vaakakupissa.
Kun leikkautin enismmäisen koirani sain suosituksia eräältä eläinlääkäriltä ja päädyinkin kalliin, mutta huippuhyvän eläinklinikan asiakkaaksi, siellä ovat koirani hoituneet tähän asti. (Kalliilla rahalla ja loistotaidoilla, sekä huumorlla ja hienolla käytöksellä ja hyvällä organisaatiolla.)
Kauppakirjassa Millaa ostaessani suostuin kuvauttamaan sen lonkat ja kyynärät ja se piti tehdä määrätyllä lääkärillä. No tiesin toki, että samassa menisi molemmat toimenpiteet yhdellä käynnillä ja edullisemmin. En tietenkään luota ihan helposti kaikkiin lääkäreihin kun olen käyttänyt kymmenen vuotta samaa lääkäriä. Mutta paikka oli nyt kuitenkin toinen ja lääkäri myöskin ihan eri kuin olin luullut, nuori nainen tämän paikan omistajan tytär, jota jopa luulin hoitajaksi ensin.
Paikan tunnelma oli outo rento ja kiireetön, mutta ovesta lappoi sakkia ilman ajanvarausta ja kaikki hoidettiin ja kaikki tunnettiin nimeltä ja historialta.
Toinen merkille pantava piirre oli, että klinikalla jos sitä voi klinikaksi sanoa oli täysin sopimattomat tilat ja porukka riiteli kuin kotonaan ja meidät häädettiin kesken rauhoitsupiikin vaikutusta odotellessa toiseen tilaan. Mikä pitkitti ja sekoitti aineen vaikutusta ja jouduttiin pistämään lisää.

Sitten koira kuvattiin ja leikattiin ja lopulta alkoi kuulua huilunomainen ujellus kun koira alkoi heräillä. No en ole koskaan ollut paikalla kun omat koirani ovat herätteen saaneet. Vaan olen tullut noutamaan kun minut soitettu paikalle. No Milla oli todella sekaisin ja hoiperteli kuin neljän promillen humalassa ja tuntui heti olevan melko kipeä. Onneksi olin vaatinut mieheni viemään ja hakemaan meidät, muutoin ei olisi hommasta tullut mitään. Koira makasi matkan peittojen välissä sylissäni turvaa hakien ja päästeli mitä kummallisempia huilumaisia valittavia ääniä.

Toipuminen:
Aiemmat koirani ovat olleet seuraavana tai sitä seuraavana päivänä kuin mitään ei olisi tehtykään, valmiita leikkimään, joten olen joutunut jarruttelemaan ja jättämään kipulääkkeen pois.
Nyt tilanne oli toinen; haava kiristi ja vaivasi koira syöksähteli kummallisesti paikasta toiseen käyttäytyi kuin päätön kana. Eikä sillä edes ollut satelliittiantennia tai muutakaan estettä vain paita. Kahden vuorokauden kuluttua leikkauksesta vein koiran uudelleen lääkäriin sen kummallisen käytöksen perusteella, koiralla ei ollut haavatulehdusta, kuumetta tai muutakaan päälle näkyvää. Lääkäri tuli siihen tulokseen, että vahvempaa särkylääkettä ja kaiken ajteltiin johtuvan leikkauksen sulkutekniikasta jolloin koko ommel tulee samalla langalla kaikkiin kerroksiin ja siellä voi tuntua kiristystä.
Koira alkoi pikkuhiljaa liikkua ulkona, ilman kuonopantaa se ei olisi onnistunut vaan koira olisi jäänyt oven eteen maate. Nytkin yritti paeta joka kuusen juurelle piiloon. Mutta lopulta kaikki alkoi mennä hyvin.

Kaksi viikkoa leikkuusta ja koira kuumeessa ja haava eritti, no eikun taas lääkäriin, myönnän koira on nuollut haavaa, olen kyllä tarkkaillut sitä, mutta nyt se sitten kuitenkin tulehtui, fucidiniä olin laittanut, mutta koira nuoli sen heti pois. Laiska hoitaja.
Antibioottikuuri ja lepoa ja pönttö päähän, kuume laski ekan antibioottipäivän jälkeen ja koira on rauhoittunut pönttönsä kanssa alkuvaikeuksien jälkeen. Tänään oltiin jo vähän pidempi lenkki ja hienosti meni. Kunpa haava lakkaisi erittämästä ja tulehdus paranisi.
Nyt kun koira tervehtyy alkaa sen kanssa koulutus jälleen täydellä teholla ja ruokintaa tätyy vieläkin seurailla seuraavat puoli vuotta ja säätää määriä, sillä sisällöltään Yrjölänpuuro versioni on täysipainoista, mutta koira on noin kilon alipainoinen ja haluan sen saavan hiukan massaa, mutta kun hormonit eivät vaadi osaansa ruoan määrää pitäisi periaatteessa vähentää, mutta olen päätynyt kuitenkin kontrolloimaan painoa ja seuraamaan alkaako vaaka värähdellä.

On tulossa hurjia tapahtumia...

Meillä alkaa mennä mukavasti ja aikuistuminen on varmaan näillä tassuilla jo melko pitkällä. Nyt on emäntä soitellut epäilyttäviä puheluita, suorastaan outoja. Kuvataan, nukutetaan ja sitten viedään jotain aivan oleellista meikäläiseltä.
Mutta enhän minä nyt näistä paljon ymmärrä, mutta emännälle tuntuu olevan tärkeä juttu.

Parasta kuitenkin tässä syksyssä, (voiko syksyssä ylipäätään olla mitään hyvää) on se kun lopetin nappuloiden (niiden nimi on koiran kuivamuona) syömisen, sillä en ole kuiva millään muotoa vaan hyvinkin oman arvoni tunteva, eikä sille arvolle sovi minkäänlaisen rehun syönti,vaan gurmeeta sen olla pitää. Päätin tehdä syöntilakon, minua kutitti korvista ja tassuista ja päätin, että se johtuu noista kammottavalta haisevista nappuloista, jotka suoraan sanottuna olivat vain välttämätön pakko kun muuta ei paljon tarjoiltu. No nyt päästään asiaan. Kolmen päivän jälkeen tuo uskoi, etten todellakaan aio enää syödä tota yksitoikkoista murkinaa. Emäntä hankki monen kommelluksen jälkeen mielenkiintoisia pusseja ja pakastelaatikoita jotka tuoksuivat ihanalle. Sitten otettiin esiin iso rautapata ja siihen pantiin vettä ja neljänlaisia ryynejä, joita emäntä liottaa ensin kauan ja sitten sinne heitellään joukkoon porkkanaa joskus valkosipulia ja heneitä, maissiä kesäkurpitsaa tai broccolia ja lopuksi lihaa kun se on muhinut uunissa monta tuntia sitten sitä maistetaan ja jokainen muru häviää kupista. Enkä melkein malta lähteä keittiöstä kun uunista kantautuu ne hyvät tuoksut. Sitten tulee lisäksi lohiöljyä kuppiin ja piimää ja jotain taikajauhetta kuulemma vitamiineja ja kivennäisiä, onneksi ne kivet ei ole suuria vaan sellaista valkoista jauhetta. Mutta en enää rassaa korviani ja tassutkin olen jättänyt rauhaan.

Kun kerran emäntä noin hyvin uskoo minua. olen päättänyt herättää hänet keskellä yötä jos minulla on kuuma ja auliisti hän avaa parvekkeen oven. joten olen opettanut palveluskuntani kahdessa vuodessa hyvin tavoille. Ensi viikolla minut viedään johonkin vieraaseen paikkaan, mutta kuulemma saan nukkua suuren osan aikaa ja vasta kotona alkaa uusi elämä, toivottavsti se ei tarkoita että joudun taas nappuloille,no taitaa se emäntä olla sen verran viisastunut ettei yritä sellaisia hullutksia enää. Koittakaa kaikki kamut kestää tämä syksy niin kohta tulee lunta!

Edistystä

On mennyt pitkä aika viimeisestä postauksesta, mutta nyt pitää kirjoittaa jotain.

Milla joka otti kesästä kaiken irti, silloin kun se oli mahdollista eli uiminen oli varsinkin ihan ykkösjuttu. Tuntuu että kesästä ei enää paljon muista, vaikka ehkä tuleekin mieleen pieniä palapelin osasia.

Kantarellejä opetltiin tunnistamaan, mutta ei löydetty luonnosta yhtään, itse ripotellut opittiin löytämään. No se oli sellinen tekeminen mitä ei voitu vielä tänä kesänä ottaa oikein tosissaan, mutta on se siellä mielenpohjalla, kun sitä kuitenkin muutaman kerran harjoiteltiin.

Milla on oppinut hallitsemaan itseään hineosti, ollaanhan me jo puolitoista vuotta harjoiteltu, ettei lenkeillä eikä muutenkaan polkupyöriä tai muita nopeasti liikkuvia saisi huomioida tai ainakaan hyökätä perään. Nyt kun miettii, niin pyörien ohimenemiset eivät saa enää aikaan mitään kummallista, vaikka itse en olisikaan kartalla, vaan esim. olisin poispäin kääntynenä ja huomioni on muualla, ei silti hyöki, se on osoitus, että sitkeys ja koulutus tuo tuloksia, ei heti mutta joskus.
Koirien ohitukset ovat edelleen haasteellisia, mutta jos on tilaa kiertää hieman sivummalle ja ohittaa koiraa puhuen, eli näyttää ettemme ole uhkana, emmekä aio kohdata vihollista silmästä silmään, kaikki sujuu erittäin mallikkaasti. Kyllä tästä vielä urra urkenee.

Koiran muisti on ihmeellinen asia, aiemmassa kodissa meillä oli tapana usein käydä metsässä tapaamassa toisia koiria, aluella missä kaikki ovat irti. Kun nyt monen kuukauden tauon jälkeen palasimme sinne, Milla käyttäytyi hienosti eikä rähissyt, vaan solahti porukkaan kuin enennkin. Kun sitten menimme seuraavanakin päivänä ja mainitsin jo kotona minne olemme menossa, koira osoitti, että jess, se on kiva juttu mennään nopeesti ja äkkiä, heti.

Femman osalta aloimme pitkästä aikaa Tokoagi kurssin, edellisestä on neljä vuotta. Kun menimme harjoituspaikkaan ja ja Milla jätetiin autoon ja Femma tajusi, että hän pääsee yksin koulutkseen (erikoisnamit haisi nenään), hyppi koira tasajalkaa ja oli haljeta riemusta. Eli kun mieheni sanoi, että tuskin koira noita koulutuksia kaipaa, ihan tyytyväiseltähän tuo näyttää, niin mistä me voimme tietää, onko koira todellä tyytyväinen? No nyt ainakin näin miten reagoidaan kun jotain todella mieleistä tapahtuu, ei meinaa koira nahoissaan pysyä ihan kirjaimellisesti.

Koiramme ovat myös saaneet dogikummin, joka tulee hakemaan heitä lenkille, mikä antaa koirille vaihtelua ja minulle pienen hengähdystauon. Onneksi löytyi oikea ihminen, kenellä on koirakokemusta riittävästi kahden koiran ja haasteellisemmankin purinapussin ulkoiluttamiseen. Kiitos Virpi.
Syksykin on palannut, en ole yhtään ihastunut kylmiin vuodenaikoihin, mutta toivottavsti syksy ja talvi menevät kuitenkin kohtuudella läpi ja saamme uuden kevään ja kesän. Ensi keväänä koirat ja minäkin olemme kehittäneet uudet tavat uudessa kodissa. Remontti ja muutto ei ole riesana ja on aika viettää taas normi kesä. Hyvää syksyä kaikille.

Loma ja lomahommat

Lähdettiin pitkän matkan päähän viikoksi tai no koirista matka on pitkä kun se on tavallista vaunumatkaa pidempi nyt jouduttiin istumaan/makaamaan autossa useampi tunti. Mutta perille päästyä odottikin sitten ihana oma piha eikä koiria tarvitse kytkeä. Lenkille silti mennään muutamia kertoja päivässä, koska omaan pihaan koirat ei mielellään asioi.

Tänään oli ensimmäinen mustikka päivä mökillä päätimme, että isäntä lähtee nuoremman koiran kanssa kahdestaan metsään. No me emännät sitten jäätiin tänne omille nurkille, taloa valtatessa ja muuta pikkuhommaa tehdessä ajattelin päivän kuluvan. Uimassa kävytiin kilometrin päässä, siellä on nopeammin syvenevä hiekkaranta. Ihan kiva retki ja ajattelin, että nyt jaksaa Femma sitten istuksia katselemassa askareitani. Istuikin tosi pitkään, kunnes nurkan takana valtticolor alkoi tuoksua nenään ja Femma meni ja hankasi itseään kaulasta hännän päähän seinää vasten,vieläpä molemmat kyljet, seinä oli siis viisi minuuttia aiemmin Valtattu ja aivan märkä. Niin oli koirakin punaruskeassa tahmaisessa maalissa. Kiireesti saippuaa ja vettä,mikä ei todellakaan auttanut yhtään. Löysin hätäpäisssäni yhdet tylsät ja huonot sakset ja sillä sitten karvat lyhyemmäksi, koska valtticolor tuskin on kovin terveellistä, saati sitten kun siihen tarttuu hiekka ym roskat maasta. Ei tarvita paljon mielikuvitusta ajatellessaan millainen oli lopputulos tahmea ja hyvin epätasainen. Mutta ehkä se ei ehtinyt vaikuttaa koiran terveyteen. Femma itse suhtautuu hyvin tyynesti kaikkeen.

Mustikoitakin tuli ampärillinen ja se laitettiin äidin pakastimeen talven varalle suomalainen superfood, ilmaista mutta kovan työn takana. Sitä on tänä vuonna vain niin vaikea löytää.

Media kun on nyt rummuttanut niin kovasti kuinka mustikoita pitäisi olla paljon, mutta totuus on osoittautunut toisenlaiseksi. Ainahan me ollaan mustikoita kerätty, mutta vasta nyt radiossa kerrottiin, että mustikka on niin terveellistä ettei edes vielä ole tutkittu kuinka hyvä marja se on ja kaikenlisäksi kaikkien ulottuvilla, vaikkakin hakusessa, Koirat ainakin ymmärtävät sen arvon, koska sitä poimivat itsekin suuhunsa ja yrittääpä ne ottaa ämpäristäkin. Kesällä sattuu ja tapahtuu sille vaan ei voi mitään.

Mustikoita ja herneitä. Punkkeja ja käärmeitä.

Makuelämykset ovat kesän kohokohtia mansikoineen muine makoisine marjoineen ja vihannekset ovat tuoreimmillaan.

Meidän karvaisilla kavereilla on ihan omat mieltymyksensä. Femma ei ole osoittanut mitään erityistä mielenkiintoa kasviksia kohtaan vaikka banaanikin taittuu ruokaan sekoitettuna. Mustikoita löytyy meidän jokapäiväiseltä lenkiltämmekin, kuten kesäpaikassa myös metsämansikoita, mustikat kädestä ovat kyllä ihania, molempien mielestä. Erityistä omistautuneisuutta Milla osoittaa herneitä kohtaan ja osaa poimia herneet kun avaan palon. Mutta toki saa syötyä myös kokonaisen herneen, jo aiemmin Femma on syönyt kuoret kun kalvot ensin poistetaan niistä. Mutta nyt herneiden syönti on huomattavasti vaikeutunut, kun etuhampaat ovat palloleikeistä harvenneet ja nyt niitä ei ole kuin pari kappaletta, huomaa että koiraa itseäänkin harmittaa kun ei pysty niitä poimimaan suuhunsa. Muun ruoan syöntiä ei etuhampaiden tippuminen haittaa.

Kesä on myös vaarallista aikaa, punkit vaanivat jokaisella ulkoilukerralla, koskaan aiemmin ei koiriin ole tarttunut yhtä paljon punkkeja, vaikka ensimmäiset myrkyt laitettiin jo huhti-toukokuun vaihteessa, mutta valmiste kutitti pitkään ja mietinkin pääni puhki kumpi olisi oikeampi vaihtoehto laittaa myrkyt vai olla ilman. Jopa eläinlääkärini joutui kysymysteni uhriksi kauppareissullaan. Luettuani punkeista uudesta Univetin asiakaslehdestä, että kolmesta punkkien leivttämästä koiriinkin tarttuvasta taudista kaksi jotka melko kurjia, on ehäistävissä hyönteismyrkyllä, jota valellaan koiran ihoon ja on siihen tarkoitettu. Mutta valmisteita on nykyään useita ja niissä ei kaikissa ole sama vaikuttava aine, joten päätin kokeilla toista ainetta, eikä vielä ole ainakaan huomattavissa mitään kutinaan viittaavaa ja vuorokauden aine on jo ehtinyt olla.
Täällä kesälaitumilla on myös tiettävästi paljon käärmeitä niin kyitä kuin rantakäärmeitäkin, sekä liskoihin kuuluvia vaskitsoita ollaan tavattu.(Vaskitsa on yllättävän kaunis eläin kunhan on ensisäikähdykseltään kyennyt tekemään lajitunnistuksen.) Mutta suhtauden varauksella kaikkiin luikerteleviin olkoot ne mitä lajia tahansa. Pelkään aina kesällä koiran joutuvan myrkkyhampaiden uhriksi, mutta toisaalta juoksu metsässä on niin ihanaa. Eli aina on omat riskinsä elipä niin tai näin. Ihan varmahan voi olla ettei koiralle mitään satu jos se kauniisti kulkee remmin päässä kävelyvauhtia aina asvalttitiellä. Mutta onko se nyt sitten mitään koiran elämää? Ei mitään ekstremeurheilua mutta näitä elämän pieniä riskejä joudumme kaikki punnitsemaan päivittäinkin.

Vettä, lämpöä ja vesipeto.

Tässä ollaan nautittu muutamista hellepäivistä. Ei kauhean paha sinänsä, että joskus on lämmintäkin. Tässä aikalähellä kulkee joenuoma, josta juomavetemmekin otetaan. Tosin keväisin ja suurten sateiden aikaan se tuoksahtelee suihkussa ja juomavetenäkin varsin kaamealle. Koirille kuitenkin olisi helpotuksen paikka päästä vähän uimaan.
Olen nähnytkin, kuinka eräs rouva oikein autolla tuo koiransa siihen uimaan.
No tuumasta toimeen, ei minunkaan kauan tarvinnut miettiä, sinne siis mekin. Vähän ärsytti kun siellä oli joku työmies kuorma-autoineen ja pumppauslaiteineen. Mutta minä reippaana tyttönä kysyin haittaako jos me tullaan. Ei kuulemma haittaa. No siinä usutin koiria veteen, kunnes toinen jo olikin siellä ja äkkäsin sen olevan aivan liian syvän paikan ja ylösnousua varten jyrkän ja liukkaan kallion. Liian myöhään tietenkin. No autoin ensimmäisen pannasta ylös. Huomaamattani myös isompi koira olikin saman tien vedessä ja tiesin ennlta jo ettei ole kovin reipas uimari tämä isompi haukku ja vieläpä pelkää liukkaita pintoja ja siinä sitten koira silmät paniikin täyttäminä raapii kynsillään kalliota ja minä vetämään pannasta, mutta mihin sellainen iso koira nyt raskaan vettyneen turkin kanssa nousisi, tasa-painoni petti ja hups olinkin auttamassa koiraa pyllystä rannalle, mutta siellä vedessä olinkin minä ihan kaulaa myöten ja jalatkaan eivät ottaneet pohjaan, osaan toki uida, ja löytyyhän sieltä jokin, helpompikin paikka tulla pois. Mutta siinä hädissäni en vielä ehtinyt ajatella kun mies ojensi kätensä nousin liukkalle kalliolle,onneksi olikin kaupungin vahva työmies ja olenkin hänelle todella kiitollienen avustaan. Olin todellakin varmaan aika läpinäkyvä litimärässä ohuessa hellemekossani. Onneksi matkassa oli mukana koirantarvike taskuvyö, joka ehkä vähän hälvytti kriittisimmät paikat. Sitten muistin, että kännykkäkin on siellä taskussa, siitä akku pois ja kuumalle kalliolle osat ja kaivamaan taskuja löytyiskö puhdasta ja kuivaa muovipussia johon puhelimen osineen laitan ja onneksi tapanani on tehdä pusseista pieniä tiiviitä kolmioita, joka olikin säilynyt kuivana. Puhelin päiväksi ikkunalaudalle ja tällä hetkellä toimii vielä.

No tästä episodista selvittyäni halusin viedä koirat tänään mereen uimaan loivalle ja lailliselle koira uimarannalle. Ja siellä todella Milla osoitti olevansa oikea vesipeto, se sukelteli kuin hylje, ja tukka silmillä etsi palloaan, veteen syöksy ei ollut kaino, eikä varovainen vaan suorastaan rämäpäisellä vauhdilla veteen pompittiin eikä haitannut vaikka maata ei löytynyt jalkojen alle. Tämä koira ei vettä pelkää, mutta aikaa vedessä oli pakko rajoittaa, veden kylmyyden ja aikaisempien virtsatie-infektioiden perusteella. Viime kesänähän Milla sairastui uinnin jälkeen. Eikä sellainen tauti oikein innosta on se sen verran tuskallinen koiralle, joten uimme hetken ja sitten kuivateltiin ja juostiin ja mentiin kuumaan autoon. Lopuksi makoilua auringossa/varjossa ja sitten kotipihalla pesu lämpimällä vedellä ja shampoolla. Koirat ei haisekaan pahalle vaan ovat ihanan puhtaita.

Mistä rakkaus alkoi?

Olemme olleet melkoisen ylpeitä kahdesta viimeisestä koirastamme, jos siis Millaa ei nyt lasketa. Molemmilla todistuksessa käytös kymppi, suuremmitta ponnisteluitta siis.

Vähän muilta saatu palautetta, että tuo karvanaama pitäis lähettää Iivantiiraan, kun ei osaa käyttäytyä, mutta olen itse ollut odottavalla kannalla ennemminkin, koska uskon, että jokainen koira oppii joskus, ennemmin tai myöhemmin elämään jollain lailla yhteiskuntakelpoisesti.

Tänään Milla ja Femma mun huonon tilannetajun seurauksena, lähtivät lentävän pallon perään samalla hetkellä ne tajusivat ja minä tajusin, että ne tajusivat, edessä oli viisi jänispaistia, jotka pinkaisivat liikkelle suoraan nenän edestä. Ja isolle tielle päin, ei koskaan ennen olekaan käynyt näin. Odotin jarrujen kirskuntaa ja tömähdystä, joita en onneksi kuullut.
Parin minuutin päästä koiraksi kutsuttu karvapallo juoksee ainakin 120 km/s meidän luo, Femmahan ei turhia juokse vaan tulee huudosta takaisin.

No minä tyhmä ajattelin, että nyt voidaan leikkiä pallolla kun ne puput poistettiin paikalta. Kunnes heitin pallon ja se suussa Femma äkkäsi pensasaidan takana jussin ja sitten niitä vietiin omakotitalojen pihalle tonttirajoja kunnioittamatta.

Lopulta keräsin koirani jotka meinasivat kompastua kieleensä, ja toin ne remmissä kotiin. Sen pituinen se. Ai niin piti sanomani, että nyt olen aika rakastunut tähän uusimpaan koiraani. En osaa sanoa missä kohtaa se alkoi, mutta ei siitä kauaa ole.

Vau Milla ALKAA OPPIA!

Ensimmäistä kertaa Millan elämän aikana tunnen syvää tyydytystä. Vaikkakin hiukan painaa se, että oppimiseen tarvittiin apuvälinettä.

Mutta onko sillä sitten niin väliä? Kuonopanta on sellainen väline mikä ei haittaa koiraa mitenkään, ei puristä ei kiristä, koira pystyy ottamaan pallon suuhunsa ja juomaan, syömään ja haukottelemaan sen kanssa. Mutta se on ollut se väline millä saatiin Millalle korvat päähän. Olihan sillä isot pitkät korvat jo ennestään, mutta niilä ei ollut paljonkaan käyttöarvoa.(isoa hevostakin pystyy taluttamaan päitsissä ja riimussa, miksei koiraakin sitten, periaatehan siinä on sama, NE EIVÄT OLE SUITSET)

Nyt Milla kuuntelee tarkasti ja on ikäänkuin varuillaan koko ajan. Ei huonolla tavalla vaan hyvällä tavalla. Se on lisännyt nöyryyttä aimo annoksen, eli en ole enään kuka tahansa ihminen vaan olen se joka sanoo viimeisen sanan.Pyörätkin saavat ajella rauhassa ainoastaan vieraat koirat voivat edelleen pysytellä kauempana, hihnassa maltetaan nyt kävellä kauniisti. Senhän koiruus osasi jo ennestään, mutta ei malttanut, jos pyysin olemaan vetämättä peruutettiin sivulle hienosti, mutta se unohtui nanosekunnissa.

Nyt lenkit ovat nautinto, eivätkä koko kapasiteettia vievä kärsimysnäytelmä.
Olen sanonut kaikille, että sillä on murrosikä ja se koettelee rajojaan, mutta ihmiset ovat nauraneet minulle ja sanoneet minun inhimillistävän koiraani, mutta jos saan jollain noin pienellä ja vaarattomalla välineellä koiralleni korvat päähän ja vastaanottoa aivoille, niin mikä estää sen käytön.

Olen toki käyttänyt kasvattamiseen viime aikoina muitakin kikkoja, kuten huomion koiraa vain silloin kun se aloite tulee minulta, jos koira tulee kiehnäämään olen kuin se olisi ilmaa ja sitten kun se lopettaa odotan hetken ja kutsun iloisesti luokse ja alan halia ja rapsuttaa, eli huomiota saa vain silloin kun emäntä niin haluaa.
Myös huumoria se on opettamisen jälkeen alkanut ymmärtää, olen leikkinyt hassutus leikkejä joista se ennen suuttui, mutta aloitin pikkuisella hassutuksella, ja lisännyt panoksia, niin nyt Milla on alkanut ymmärtää, ettei tämä elämä olekaan niin totista ja vakavaa.
Tytöt saavat edelleen olla päivittäin vapaana ja leikkiä pallolla ja juosta ylimääräiset energiat pois, eikä kumpikaan ole pallohullu enää, vaan se on oiva leikki siinä missä joku muukin, jälkeä pitää ruveta treenaamaan muuton jälkeen, remontti ja muuttohässäkkä kylläkin vie aikaa ja voimia ja pelottaakin, miten koirat mahtavat suhtautua uuteen kotiin. Mutta toivon todella, että uusi koti tulee olemaan meille rauhoittumisen paikka ja että viihtyisimme siellä yhtä hyvin kuin täällä, ennnen purku - ja rakennuskidutuksen alkua. Tämä aika on ollut todella koettelevaa ja pitkäpiimäistä meille.Kun asuu rakennustyömaa alueella muutaman vuoden on todella ansainnut jotain uutta ja ihanaa ja rauhallista ja siistiä ja kaunistä ympärilleen. Kunnes aloittavat putkiremontin sielläkin.

Murkkuikä onko sitä koirilla?

Koira saavuttaa sukukypsyyden, siitä huolimatta se kasvaa ja sen henkinen rakenne muuttuu.
Mutta onko koiralla murrosikä? Onko koiralla itsetunto ongelmia? Miksi koira käyttäytyy perin oudosti noin 7kk -> kunnes tasoittuu 2-3 vuoden iässä?
Viidellä aiemmalla koirallani on ollut huomattavissa jotain lievää härkäpäisyyttä ja keskittymiskyvyttömyyttä tuohon aikaan, ja olen tiedostanut, että silloin on äärimmäisen hankala oppia uutta.
Mutta tämä viimeisin, mutta ei suinkaan vähäisin on ottanut murrosiän todella vakavasti.

Mikä tahansa esim. muovipussi pensasaidassa voi olla äärimmäisen pelottava. Jos mami pudottaa reppunsa vahingossa lattialle koira pomppaa metrin. Sen lisäksi käytösonglmat, koira voi samalla hetkella heiluttaa häntää ja kiehnata ihmistä vasten ja ärähtää. Välillä tuntuu kuin se ei itsekään tietäisi mitä se milloinkin haluaa.
En ole nyt ottanut ohjelmaan mitään elämää vakavampaa, vaan päättänyt vain vahvistaa johtajuusasemaani, joka onkin välillä ihan selvä, hetken päästä taas se kysenalaistetaan. Nykyään kun menen kotiin en huomioi koiraa mitenkään (tätä on kokeiltu jo montakin kertaa tuloksetta) Nyt teen sen johdonmukaisesti, koira saattaa raapia selkääni kun seison koirasta poispäin ja kerjätä huomiota. Mutta se ei saa sitä ennen kuin menee pois ja rauhoittuu, sitten kutsun koiran iloisesti luokseni ja rapsuttelen ja annan namin. Tätä vahvistetaan myös pitkin päivää, että huomiota saadaan vain silloin kun ihminen niin haluaa. Jääkautta tullaan kokeilemaan jos neiti ei vähemmällä ymmärrä.

Mutta siihen pitää tässä ikävaiheessa tottua,että yhtenä päivänä kaikki sujuu kuin tanssi ja seuraavana päivänä koira ei osaa käyttäytyä yhtään missään, eikä mitenkään. Mutta lannistua ei pidä. Vaikka välillä kyllä meinaa hermot mennä.

Onneksi Femma on niin rauhallinen ja luotettava, tietää, että se osaa ja pystyy, tosin toisen häslääminen estää sen kouluttamisen kun ei ole ollut resursseja eri lenkkeihin. Jälkeä olen vakavasti ajatellut kokeilla kesällä. Kun vaan tietäisi missä uskaltaa. Sillä Mynämäellä missä asuntovaunumme on ja jossa paljon aikaa vietetään, on niin paljon käärmeitä, että taas hirvittää kuinka sinne uskaltaa mennä ja uskaltaako niitä päästää metsään juoksemaan. Mutta pakko on jotain kehittää koirien aktivoimiseksi, sillä hauskaa ja aivoja kehittävää on pakko koirankin elämässä olla.
Yhteenvetona sanon vaan, että onpa koiralla murrosikä tai ei niin huligaaneja ne kuitenkin jossain vaiheessa ovat ja rauhoittuvat aikanaan toivottavasti ainakin...

Lakun kosketus sileä ja lämmin kuin silkin pehmeä tuntu.

Laku koirani, joka kuoli juuri ennen tämän blogin aloittamista ja jonka kuvia siellä alkupäässä löytyy.
Hän oli kaunis kuparinvärinen sileäkarvainen koira. Kun hän kosketti meitä se oli aina herkkä ja pehmeä, hänessä ei ollut mitään kovaa. Nyt ikäväni pääsi todella valloilleen.
Hankimme melko pian uuden koiran aivan erilaisen ulkonäöltään, luonteeltaan, kaikilta puolilta hyvin erilaisen koiran.
Tänään istuin tässä konella ja Femma jossa ei ole ulkonäollisesti mitään samaa, mutta luonteeltaan paljonkin samaa kuin Lakussa,pyyhkäisi jalkaani ja kumarruin katsomaan mikä se oli, sillä se tuntui aivan sileältä pehmeältä Lakun kosketukselta.Opettihan Laku Femmaa ja tavallaan kasvatti häntä kolmen ja puolen vuoden ajan. Sellaista tyyneyttä ja rauhallisuutta, tiettyä arvokkauutta, mutta hurjan hyvää huumoria. Hän oli sellainen meidän oloisemme koira.
En tarkoita, että vihaisin Millaa tai hyljeksisin tai olisin pitämättä hänestä. Tiedän, että hän on vielä keksenkasvunen ja en ole saanut häntä koulutettua tarpeeksi.

Mutta en voi mitään sille, että Millassa on monia sellaisia luonteenpiirteitä, joista en yhtään pidä. Itseasiassa niistä ei olisi mitään haittaa jos asuisimme maalla korvessa kaukana muista ja meillä olisi oma tontti. Uskon, että se olisi juuri minulle tarkoitettu koira. Mutta minä olen tehnyt suuren virheen tuomalla paimenkoiran kaupunkiin ahtaisiin oloihin, sikäli, että koira- ja ihmistiheys on täällä aivan liian suuri noin herkälle ja terävästi reagoivalle koiralle.

Sillä minulla menee koiran kanssa hyvin, kotona se on ihana vaatimaton ja helposti itsekseenkin viihtyvä karvakasa, jota saa mukaan touhuihin silloin kun se hänelle sopii ja minulla on jotain mielenkiintoista hänelle.Milla ja Femma viihtyvät hyvin yhdessä ja leikkivät todella paljon. Mutta hän on itsenäinen ja omiensa kanssa hyvin toimeentuleva. Muut koirat ja vieraat omituiset ihmiset ovat vaan liikaa meille. Aarrggh haluaisin mökille ! Siellä koiran kuuluisikin ilmoittaa jos joku ihminen ilmestyisi sinne tai mikä tahansa otus.

Eli Lakua on suunnaton ikävä. Ja olen tehnyt virheen rodunvalinnassa näissä olosuhteissa. Koska minä nyt vaan en satu asumaan jossakin maaseudulla korvessa kaukana kaikesta, siellä missä todella haluaisin asua.

Luulin olevani hyväkin koirankouluttaja kunnes Milla muutti meille..

Olenkin monesti ihmetellyt miten noi edelliset koirat oli niin fiksuja, joku älypää vastasi,että on siinä sinullakin osuutta. Ja minä hullu uskoin.

Milla on osoittanuit meikäläisen taidot hyvin heikoiksi. Ensinnäkin koira ei sisällä kutsuttaessa tule koskaan luokse vaan kyyristelee ihan selvä puhekupla pään päällä: "mitä tuo eukko aikoo mulle nyt tehdä,jotain sillä on selvästi mielessä". Muut koirani ovat juosseet suinpäin luokseni jo puolesta sanasta.

Kaikessa pitää kokeilla voisko itse tehdä tuon tai tuon jotenkin toisin kuin emäntä yrittää opettaa, no fiksuvekotinhan Milla on sen nyt tietää, erittäin monitaitoinen, mutta ei kovin paljon miellyttämisenhalua. Kumma eukko ei osaa motivoida koiraansa.

Ja sitten emäntä koittaa hyvällä ja pahalla ja erilaisilla konsteilla estää kakansyöntiä, joka on hengenpitimiksi aivan välttämätöntä. Ukkokin jo alkaa kypsyä kyseiseen tapaan. Kuten olen jo täällä kertonut kaikki keinot on koitettu; erilaisista öljyistä raakaan naudanmahaan ja banaaniin asti mutta ei auta, kieltokin vain silloin kun on talutusremmissä.

Milla on todella hidas oppimaan jotain mistä se ei koe saavansa tarpeeksi palkkiota tai jotain, kun vaan tietäisi mitä, nyt kuitenkin se on oppinut ottamaan kopin ilmasta esimerkiksi makupalan! Ja pallon.Jee!!!! Tänään oltiin joen jäällä ja siellä oli muitakin ihmisiä ja koiria, mutta Milla oli Femman kanssa vapaana ja pallo oli emännällä mukana, eikä kumpikaan koira mennyt kenekään ihmisen luokse eikä edes koirien kun pallolla leikiminen oli niin ihanaa.

Ovikello soi ja Millaa yritettiin estää pääsemästä ovelle, niin kauhea inttäminen ja huuto kun murkkuikäistä koitetaan rajoittaa. Valtava tahtotila tollaisella pienellä sintillä. Sängynalunen on ollut Millan valtakunta vaikkakin matala vain sivuttain ryömi sinne ja sitten murisi kun joku tuli lähelle sänkyä. No ymmärsin, että sitä ei voi sallia ja nyt on paketoitu sängynalunen pyykkinarulla ettei sängyn alle pääse, aluksi ensimmäinen yö meni väitellessä siitä missä voi nyt nukkua, omakin sänky on, mutta se ei ole koskaan kelvannut, vaikka sitä on tuunattu sopivaksi. Nyt päätettiin rakentaa katosvuode, jos se tuntuisi turvallisemmalta, oikeen verhot saa eteen, jos olis kuin sängynalunen se sitten, omaa sänkyään saakin puolustaa. Mutta ei vielä ole saatu aikaiseksi vasta piirustukset on valmiina ja osa materiaaleista. Raportoin tännekin sitten miten se uusi vuode sitten kelpaa.

Äsken neiti oikein esitti kun vieras tuli ja oli korkean lapsiportin takana, niin ponnisti paikoiltaan ja hyppäsi suorin vartaloin mun syliin, kun ei suostunut olemaan keittiössä, joten aikamoinen sinnittelijä, en ihmettele jos pystyisi vuohetkin pitämään kurissa, harmi vaan kun ei meillä vieläkään ole niitä lampaita eikä vuohia.

Oma vankiosasto

No nyt meillä on sellainen auto, jossa on koiraosasto kaltereilla takana, enkä pääse enää seisomaan välitilassa tassut matkustajien hartioilla. Tylsää! Piti keksiä uusi harrastus ja helpostihan se löytyi. Kaikki pyöräilijät hiihtäjät, rattaiden työntäjät, koirat haukutaan pystyyn sata prosenttista raivoa osoittaen.

Nyt emäntä uhkaa laittaa verhot takatilan laseihin, etten näekään sieltä enää mitään, aika kauhea uhkaus, saa nähdä, tai oikeastaan milloinkahan en enää saa nähdä mitään.

Pitkä on matka kasvaa katalasta pennusta katalaksi koiraksi. Nyt olen niin mustasukkainen emännästä, ettei kukaan sää lähestyä hajustelemaan emäntää tai rökitän tyypin välittömästi. Metsässä olen suhteellisen onnellinen ja huoleton niin kauan kuin kaikki vieraimmat koirat pysyy kaukana emännästä, mutta tutut saa vähän lainata oman emäntäni hajua. Perässä kuljen vaikka maan ääreen saakka jos ei missään näy yhtään elävää sielua, leikin ja loikin ja temmellän kaverini Femman kanssa ja lumikasoja rakastan, mutta emäntä kyylää taukoamatta, ettei vaan kukaan ihminen tai eläin lähesty yllättävästä suunnasta. Olen siis oikein mallikelpoinen vahti ja paimen, mutta emäntä toivoisi huomiokykyni olevan vähemmän terävä.
Toisaalta joidenkin tuttujen kanssa jtutut synkkää erinomaisesti. Eilen nähtiin ulkomaankieltä puhuva cocceri, ja se oli poika, mutta oli niin raukkis, että jotenkin se ärsytti mua suunnatttomasti ei vissiin kemikaalit kohdanneet vai miten sitä sanotaan? Jotkut oikein vauhdikkaat veikotkin otan ihan ystävällisesti vastaan mutta en kaikkia, emäntä toivoisi voivansa ennustaa mikä se ero noissa nelijalkaisissa on, mistä se riippuu, kuka kelpaa leikkiin ja kuka ei.

Pakkaset saisi nyt jo loppua, että saataisi toi emäntä pidemmille lenkeille ja aikaisemmin liikkeelle, nyt se viivyttelee olemattomissa hommissa lähelle puolta päivää, kun ei muka kykene meneään ulos pakkasessa. Kaikkea kanssa ja takitkin saisi jo heittää nurkkaan. Kunpa olisi lämmin ja aurinkoinen ilma ja isot lumikasat ilman lämpötila voisi olla lähelle kaksikymmentä, ne lumikasat olisi niin vilvoittavat. Mutta se ei kuulemma ole mahdollista, miksei kysyn minä? No aina ei voi voittaa edes joka kerta!

Pieni etsii rajojaan

Jännä huomata, että pieni koira täysikasvuinen, mutta mieleltään keskeneräinen, oppii pikkuhiljaa arjessa aina vain enemmän, mutta muutosta ei tule kuten koiraohjelmissa puolen tunnin sisällä, koira ei millään tempullla muuta käyttäytymistään toiseksi hetkessä, vaan se vaatii toistoja ja asettumista käytökseksi joka tulee valtaamaan yhä enenmmän alaa.


Ei tuo karvaooppeli ole millään muotoa valmis, mutta ei se myöskään yllätä enää niin usein negatiivisesti. Milla saattaa ajatuksensa tai tunteensa julki hyvin selvästi, toisin kuin monet aikaisemmat koirani alistuivat osaansa mukisematta. Esimerkiksi silloin kuin se ei tykkää siitä, että joku ihminen poistuu ovesta alkaa kova protestointi, vaikka kotiin jäisi kuinka monta ihmistä tahansa. Toki se alistuu asiaan melko nopeasti. Mutta sen on saatava sanoa mielipiteensä.

Talvi jatkuu kylmänä ja lumisena ja siksi nämä kahdeksan karvaista tassua joutuu aina sisään tullessa liotettavaksi lämpimään suihkuun, koska muuten sulaessaan olisi laminaatit vaarassa jäätä tuppaa olemaan varpaanvälit täynnä ja karvapeite jään peitossa polviin asti.

Täytyy sanoa, että jaksaa ihmetellä ihminen vielä tässä iässä kuinka oppii uutta päivittäin, kun noiden karvaisten kavereiden kanssa touhuaa. Nyt mulla on kissakuume, jota yritän koko ajan puhaltaa sammuksiin, koska kaksi koiraa on ihan riittävästi meille ja kissat haisee ja niiden astioiden tyhjennyksessä on työtä. Loppu, slut, kokonaan pois.

Lampaisiin tutustumassa

Voi kun nuo ihmiset ymmärtäisivät, että pienelle päälle on paljon siinä kun mennään uuteen paikkaan, jossa kaiken lisäksi on samannäköisiä koiria joka paikassa, mutta kaikki haisevat erilaiselle.
No sen kestin kyllä tänään aika esimerkillisesti en pahemmin rähissyt mitä nyt muodon vuoksi väkkäröin ja haukuin.
Mutta sitten mentiin pieneen tilaan jossa oli paljon porukkaa: ihmisiä ja nelijalkaisia.

Aloin haukkua ja sitten mut pantiin pihalle. No meni se aika isännän kanssa, mutta sitten emäntä haki ja vei neljän kavaisen otuksen luo ja en oikein tajunnut mitä mun olis pitänyt tehdä, ne lampaathan oli koko ajan läjässä no haukuin ja räjäytin pankin, jolloin mun eteen iskettiin keppi. Mutta sitten hoksasin että mun pitää juoksennella niiden ympärillä. Mutta se oli nopeasti ohi.

Pääsin toisenkin kerran mutta ne oli eri otuksia ja seistä jököttivät nurkassa eikä emäntä saanut niitä siitä mihinkään, se jo kaiveli namupaloja niille lampaille mutta ei sillä ollut lampaitten houkutuspaloja eikä se emäntä osannut tehdä niille elikoille mitään eikä mullakaan ollut oikeestaan tekemistä kun lampaat oli kasassa. Että meni vähän pipariksi koko paimennus, mutta ensi sunnuntaina pitäis ottaa uudestaan. Ehkä joskus kesällä kun on isompi laidun ja tavoite tiedossa niin voisin harkita kokeilla oikeesti tehdä jotain työtä noiden lamapiden kanssa. Olishan se kiva jos mulla olis vakituiseen tollanen työ, mutta ei emäntä luvannut meille ostaa lampaita.

Uusi vuosi uudet kujeet.

Viime vuonna (ihan kuin siitä olisi pitkäkin aika, ollaanhan tätä vuotta eletty jo 18 tuntia) teimme päätöksen muuttaa pienempään asuntoon. En itse melkein usko kuinka kovasti halusin pitää kiinni tästä asunnosta ja nyt olen innolla suunnittelemassa muuttoa, jolloin tila vähenee ihan tarkalleen 37 neliötä.
Ihmiset kyselee, että miten nyt mahdutte koirien kanssa pieneen asuntoon. No itseasiassa olemme asuneet siinä 3-4 vuotiaan tenavan kanssa jolla oli vermettä ja vekotinta vähän eri lailla kuin koirilla. On totta että tietokoneet ja niiden oheislaitteet ovat tulleet koteihin ja vievät oman tilansa. Tosin niitäkin saa pienempään tilaan kun ideamyssy pannaan päälle.
Koirien tilan vienti onkin sitten kokonaan toinen juttu. Molemmilla on oma sänky, jotka vievät yhdessä saman tilan kuin tytön sänky. Ja kun ulkoilutan koirat kunnolla, eivät ne sisällä niin kovasti riehu ja jos riehuvat niin eivät kyllä juokse ikinä hyoneesta toiseen. Mutta missä isäntä ja emäntä siellä myös koirat, joskus ollaan tässä 9 neliön huoneessa, istutaan molemmat tietokoneella ja koirat nuokkuvat jaloissa, eikä ole ollenkaan ahdasta.

Joskus voi vähän tinkiä niin saa jotain parempaa tilalle, uskon näin. Ulkolenkkejä olen miettinyt kovasti jo etukäteen, onhan tuleva alueemme noin 3 km kauempana kaupungin keskustasta.Yllätys kyllä, siltikin tässä keskustan asunnon läheisyydessä on minulla noin 6 km metsälenkki, jossa koirat voivat olla irti joka päivä. Tulevassa paikassa ei ole niin isoa metsää lähelläkään jossa voisin koirat irti päästää. Joten saaattaa olla, että tulevaisuudessa lenkkeilen ensin 3,5 km tänne vanhan paikan metsään missä on kavereita ja rauhaa ihmisiltä. Kytkettynä sen sijaan hyviä ulkoilupaikkoja on paljon; peltoteitä ja lenkkeilyratoja, lampaita ja lehmiäkin löytyy ihan vierestä! No olihan meillä tuolla näille koirille uudessa paikassa, silloin 20 vuotta sitten koira ja ihan hyvin pärjättiin.

Työtä olisi vielä Millan kanssa tosi paljon, kun se nykyisin hyväksyy uudet koirat ja kaikki kaverit rähisemättä juurikin tuolla meidän kivassa tapaamispaikassa, missä koirat ovat irti ja niitä voi olla kymmenenkin pyörimässä ja leikkimässä. Mutta auta armias kun remmissä tavataan kadulla niin muristaan ja ollaan niin varautuneita, että ihan ihmetyttää. Luulen, että se vaatii vain yksinkertaisesti toistoja toistoja ja vielä kerran toistoja, vieläpä ilman Femmaa kun se on sosiaalinen, eikä häntä tarvitse treenata niin se tuottaa kovasti hankaluutta kun ei suostu lähtemään toiseen suuntaan kun joku vieras koira tulee vastaan, kun koulutettavan taas pitää hoksata se jutun juju, että jos rähisee joutuu lähtemään juuri toiseen suuntaan. Eikä saa edes haistaa. Sitten kun se tajuaa mikä käytös kannattaa ja tuottaa kivoja tuntemuksia kun nähdään toinen koira ja saadaan nami ja kehuja. Kuten aiemmin pyörät ja muut ärsyttävät jutut ovat tulleet tutuiksi juurikin harjoittelemalla. Ehkä vanheneminen on tärkeä pointti ainakin meidän tosilla koirilla, tosin ne ovat olleet yltiösosiaalisia. Eli ihanaa vuotta 2011 koirien kanssa ja ilman. Elämä on paljon työtä ja vähän nautiskelua ja mausteena haaveet ja unelmat.