Millan ajatuksia: Emännällä on iso nenä, siksi se haistaa niin hyvin. Ei Isännänkään nenä ole pieni mutta hänellä on miehinen hajuaisti. Kurabrunnissa uituani emäntä yritti huuhdella minua kaivovedellä, joka oli kylmää, mutta silti se hokee, että haisen ihan mudalle. Annas olla kun kotia päästään niin taas pestään mentholin hajuisella shampoolla, en sitä rakasta, mutta toisaalta ei se nyt maailman kurjin juttukaan ole. Mutta märkää se on kyllä, eikä karvani kuiva kovin nopeasti.
Nuo ihmiset toivat saalistusmatkaltaan ison pallon se oli melkein isoin pallo ikinä, norsupalloa lukuunottamatta ja se haisi ihan syötävälle, siitä sitten veistivät minulle siivun ja ah se oli märkää ja hyvää, söin monta palaa, oikein himo iski, lopulta Femmakin halusi ja söi hyvällä halulla, nuo ihmiset sanoivat että vaan punainen osa on syötävää ja vihreä pitää jättää, no melkein muistinkin sen, vähän vaan haukkasin vihreääkin. Toinen ihana makunautinto oli keltainen pötkylä jota pidettiin ensin grillissä ja sitten sopivasti jäähtyneenä, emäntä yritti syöttää sitä puoliksi meille molemmille nelijalkaiselle. Olemme tottuneet syömään jäätelöä siten, että minä nuolen toiselta puoleltä ja Femma toiselta, mutta tämä pötkylä herätti meissä niin suuria tunteita, että emäntä päätti seuraavan kerran ostaa molemmille oman pötkylän, mutta eipä ole näkynyt. Sitten kun oikein päästiin kunnolla rähinän alkuun ei siitä meinannut loppua tulla ja emäntä sanoi, että matsatkaa nyt kunnolla että tuntuu. Meillä ei ollut taroitustakaan vahingoittaa toisiamme vaan uhoilla vähän, tai paljon....mutta kyllä meistä kuulemma ihan kiitettävästi ääntä lähtee tarpeen tullen. Mustikoiksi sanovat niitä joita kasvaa metsässä, mutta en osaa itse niitä vieläkään poimia, pienellä avustuksella saan ne suuhuni ja ne on hurjan hyviä. muutenkin olen aika kasvissyöjä, luumut tuoreena ja kuivattuina, sekä herneet ne pitävt tällaiset pienet tytöt tiellä, varsinkin ihmisten tiellä jaloissa koko ajan. Mutta kun ei sitä ei koskaan tiedä josko ne jättää mut ihan yksin tähän kavalaan maailmaan.
Essi ainakin täällä vaunulla on ihana se asuu meidän naapurissa, jos kuulen hänen äänensä tai näen hänet ja satun olemaan vaikka sisällä niin rynnistän kovalla höyryllä pihalle ja pussaan niin, että on taatusti märkä koko naama. Ja niin sain merkittyä hänet omaksi ihmisekseni. Oikeastaan lähes kaikki ihmiset ovat kivoja ja yritänkin aina tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa, nyt olen yhä uudelleen alkanut kuulla sanan ohita ja se tarkoitaa, että pitää ihan välinpitämättömästi vaan kulkea kiinnostavien ihmisten ohi ja kyllä niitä täytyy edes vähän pälyillä. Vaikka siis en erityisesti pidäkään juoksevista, tai hurjaa vauhtia tavalla tai toisella ohi kiitävistä ihmisistä. Silloin mun pitäisi muistaa aina istua ja sietää tilannetta, nyt muistan että siitä voi saada palkan ja joskus istun jo ihan itse, ennen kuin siitä sanotaan, mutta jos narun pitelijällä on joku muu mielessä eikä ne pysy tarkkaavisena niin kyllä kiihdyn nollasta sataan alle aikayksikön ja hyökkään kohti ohikiitäjää.
Femma: Minulla on sellainen tunne, että pentuja olisi luvassa alle kahden kuukauden, pitää siis olla varovainen, juosta ei viitsi paitsi jos pallon perässä, eikä muutenkaan oikein mikään fyysinen rasitus maistu nyt. Ne puhuu valeraskaudesta, mutta ei pienet eikä isomamatkaan koirat osaa valehdella. Outoa.
Olen nyt joutunut opettelemaan uusille ruokatavoille kun tuo pitkäkarvainen kaverini, Milla siis pyrkii syömään kaiken, ennen annoin sille ihan mitä vaan vaikka oman ruokakuppini sisällön, mutta nyt on pakko ruveta vähän jöötä pitämään, muuten ei hyvää seuraa. Onhan se ihan kiva kun on tollainen höyrypää, vaikka välillä häpeän sen käytöstä ihan niin että toivon sen katoavan savuna ilmaan, mutta ehkä nuo ihmiset kovalla työllä saa siitä vielä kelpo koiran, minussa ei kyllä ollut pentunakaan mitään huonoja puolia, en tunnusta ainakaan, vaikka jotkut kyllä sanovat, että ikä korjaa paljon hulluutta. Mitä lie tarkoitaa. Lakun häipymisen jälkeen olen alkanut tekemään juuri niin kuin se teki, ja saan siitä välillä sapiskaa, esimerkiksi kun en halua kulkea jonnekin panen vaan liinat kiinni ja siinä sitten yrittävät houkutella, no hankkikoon mulle pyörät niin enköhän ala vieriä perässä, paitsi jos ottavat pallon taskusta niin menen ihan sinne minne pallokin.
Kyllä kesä kahden koiruuden kanssa on ihan parasta.
Koiranpennun kasvatusta, kommelluksia. Elämisen riemua ja suruja menetetystä koiraystävästä. Yllätyksiä ja onnistumisen kokemuksia.
lauantai 14. elokuuta 2010
perjantai 6. elokuuta 2010
Voidanko me olla kesäterässä?
No ei me olla ihan kesäterässä, vaikka lämmintä onkin. Me ollaan kovasti harjoiteltu liikkuvien kohteiden sietämistä ihan kohtuullisin tuloksin. Vaikkakin neidillä onkin kovin harva pää, eli välillä muistetaan ja sitten taas unohtuu kaikki opitut taidot.
Mikä ihaninta viime viikonlopun uintimatkan seurauksena ei ollut lääkärireissu. Emäntä ja Isäntä pelkäsivät pahinta mutta turhaan. KARPALOJAUHE ja omenaviinietiikka, eivät ole menneet hukkaan.
Yksi koettelevin omainaisuus kun koira kulkee varjona perässä sisään ja ulos. Ulos ja sisään, on varmasti osittain nuoruudesta johtuva, en usko paimentavan koiran olevan noin kiinni paimennettavissakaan kun olemme hajuetäisyydellä vaunussa, etuteltassa tai patiolla, mutta on tosi ärsyttävää kun pitkässä remmissä ulkopuolella kiinni oleva koira seuraa varjona ihan kiinni jalassa pienissä tiloissa ja kiertää remminsä pöydänjalkaan, keinun jalkoihin, samalla myös kulkijan jalat ovat hetken päästä samassa paketissa. Monta kertaa ollaan oltu kaatua ja rojahtaa koiran päälle.
Syksyllä alkavat kurssit ja kasvatus taas kovalla volyymillä, mutta joka päivä koko ajan me nytkin harjoitellaan yhteiskunta eloa, mutta vaikeaa se välillä on kun koira rakastaa roskiksen tyhjentäjästä postinkantajaan kaikkia ihmisiä ja haluaa välttämättä nuolla kaikkien naaman. Hyppimistä ei todellakaan ole vielä saatu pois. Varmaa on, että se loppuu, epävarmaaa taas milloin. Nyt jo meille voi tulla ja soittaa ovikelloa, tulematta kuuroksi; haukkuminen on vähentynyt jo paljon. On varmasti hauskaa lukea kolmen vuoden päästä näitä millaista vääntöä se alussa oikein oli, koska nämä unohtaa heti kun asiat on saatu kohdilleen. Niin minulle on käynyt muiden koirien kohdalla.
Olis aika kiva kun löytaisi kameransa ja voisi ottaa uusia kuvia täysikasvuisesta koirasta (korkeus) ja alkusyksyn puuhista. Näkyillään toivottavasti vähän useammin, jos tätä nyt joku lukee! ompahan tallennettu omaksi iloksi.
Mikä ihaninta viime viikonlopun uintimatkan seurauksena ei ollut lääkärireissu. Emäntä ja Isäntä pelkäsivät pahinta mutta turhaan. KARPALOJAUHE ja omenaviinietiikka, eivät ole menneet hukkaan.
Yksi koettelevin omainaisuus kun koira kulkee varjona perässä sisään ja ulos. Ulos ja sisään, on varmasti osittain nuoruudesta johtuva, en usko paimentavan koiran olevan noin kiinni paimennettavissakaan kun olemme hajuetäisyydellä vaunussa, etuteltassa tai patiolla, mutta on tosi ärsyttävää kun pitkässä remmissä ulkopuolella kiinni oleva koira seuraa varjona ihan kiinni jalassa pienissä tiloissa ja kiertää remminsä pöydänjalkaan, keinun jalkoihin, samalla myös kulkijan jalat ovat hetken päästä samassa paketissa. Monta kertaa ollaan oltu kaatua ja rojahtaa koiran päälle.
Syksyllä alkavat kurssit ja kasvatus taas kovalla volyymillä, mutta joka päivä koko ajan me nytkin harjoitellaan yhteiskunta eloa, mutta vaikeaa se välillä on kun koira rakastaa roskiksen tyhjentäjästä postinkantajaan kaikkia ihmisiä ja haluaa välttämättä nuolla kaikkien naaman. Hyppimistä ei todellakaan ole vielä saatu pois. Varmaa on, että se loppuu, epävarmaaa taas milloin. Nyt jo meille voi tulla ja soittaa ovikelloa, tulematta kuuroksi; haukkuminen on vähentynyt jo paljon. On varmasti hauskaa lukea kolmen vuoden päästä näitä millaista vääntöä se alussa oikein oli, koska nämä unohtaa heti kun asiat on saatu kohdilleen. Niin minulle on käynyt muiden koirien kohdalla.
Olis aika kiva kun löytaisi kameransa ja voisi ottaa uusia kuvia täysikasvuisesta koirasta (korkeus) ja alkusyksyn puuhista. Näkyillään toivottavasti vähän useammin, jos tätä nyt joku lukee! ompahan tallennettu omaksi iloksi.
Tunnisteet:
arjen iloja.,
opettelua
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)