Ääliö ja hormoonihirviöt

Emännän hormoonitasot ovat varmaan aika alhaalla näin vaihdevuosien kunniaksi, tosin kuumat aallot ovat tulleet onneksi viime aikoina hyvin harvakseltaan, kylmiä huurteisia aaltoja sen sijaan harva se ilta.
Koiruuksien hormoonit sen sijaan hyrräävät! Molemmilla juoksu varmaan tulollaan ja vanhempi koira on alkanut pissiä kuin pojat, ja nuorempi astuu vanhempaa, olkoonkin alistamista, niin tyttökoiran nylkytys toista tyttökoiraa, on jo aika hormoonihirviöiden hommaa.
Milla on ryhtynyt oikeaksi ääliöksi kuten murrosiässä jotkut tekevät. Ei edes pentuna tuhonnut mitään , mutta nyt syödään autosta sisukset ajon aikana ja kaikki muukin mikä hampaiden edessä sattuu olemaan saa hammasta, eikä kyse ole eroahdistuksesta, koska sitä tehdään myöskin kun me olemme paikalla.

Hihnassa kulkeminen on ollut aivan mahdotonta jo muutaman viikon ajan, kunnes tänään lähdin kahden Millan kanssa lenkille ilman pääpantaa ja neiti kulki kuin tokossa konsanaan, totteli ja teki kaikki kevätjuhlaliikkeet ihan hienosti olin melkein suu auki hämmästyksestä, ymmärsin sentään palkata ja kehua ja kiittää. Loppupäivä onkin ollut yhtä hullunmyllyä, eikä asiaa auta se, että itse ollaan ihan poikki, kun on tehty hulluna hommia koko päivä, koirien olisi pitänyt olla välttämättä koko ajan työmaalla kun lanasimme hiekkaa tasaiseksi vaunun alle, siinä piti käydä pyörimässä tämän tästä, kunnes koirat joutuivat näköetäisyydelle mutta eivät päässeet itse pelipaikalle, ennen kuin vaunu ja pohjatyöt oli tehty valmiiksi ja saatu paikoilleen.

Milla pyörii yliväsyneenä kuin väkkärä vaunussa ja kaatoi kaksi litraa vettä vaunun lattialle. OLIN TOKI SANONUT, ETTÄ ÄLÄ LAITA SITÄ VETTÄ NOIN PALJON, KUN SE SAATTAA KAATAA SEN! Ja niinhän siinä kävi! Tilaa on kuitenkin alle kymmenen neliötä.
Puruluut katoavat hirmuvauhtiä pikkukitaan, solmuluuutkin uppoavat solmuja myöten.
Mutta nyt lähtee tämä "kirjoitustaitoinen" hormoonihirviö nukkumaan.

Kuin ihmeessä tää elämä voikin olla näin.....

Vettä sataa, saa olla villatakit päällä ja sadevaatteet. No senkin jotenkin kestää, koira pitää kuivata joka lenkin jälkeen ja pestä... etenkin kun joku dille on saanut päähänsä ulostaa keskelle puistoa! Ei taida olla kaikki intiaanit kanootissa silläkään.
Meidän koirahan ei ennen ole syönyt ihmisen jätöksiä, mutta nyt on. Se on vielä pahempaa ja haisevampaa kuin koiran vastaava.

Hampaat on pesty koira suihkutettu. Siltikin ilettää, ilettää niin. Mutta ajassa taaksepäin, edellinen uintireissu tuotti sen virtsatietulehduksen ja kun antibiootti loppui käväisivät isännän kanssa irtolenkillä löytäen kylmävetisen kuraojan ja saaden taas tulehduksen. Uusi antilooppi kuuri. Onneksi lääkäri suostui puhelinreseptiin. No fiksuna tyttönä kysyin lekurilta että miten sitä voisi estää, johon hän, että ala syöttää karpalojauhetta ja omenaviinietikkaa. No teinkin työtä käskettyä ja nyt lisätään koiran ruokaan vähän siitä pullosta ja pikkuisen tästä.

Millan ensimmäinen reissu oikein junalla tuli tehtyä kun en voinut pissavaivaista koiraa kotiin jättää ja olin luvannut mennä äidin turvaksi hänen siippansa työmatkan ajaksi. Ensimmäinen junamatka sujui vanhassa pikajunan sinisessä vaunussa loistavasti, niissähän on ruhtinaallisesti tilaa kahdelle koiransa kanssa matkustavalle, muut joutuvat änkemään koiransa penkkien alle, jonne sopii ehkä mäyräkoira. Olisi tosi kiva jos muut matkustajat malttaisivat pysyä omissa vaunuissaan lippuihin merkityissä paikoissaan koska koiravaunuhan on aina sijoitettu noissa vanhoissa junissa junan ensimmäiseksi tai viimeiseksi vaunuksi, siellä ei ole läpikulkua. Mikä tekee koiralle matkustamisen hieman helpommaksi.

Millalle matka oli pääosin hyvä kokemus, mutta murrosikä puhkesi samalla reissulla karvaturrihan täytää pian seitsemän kuukautta. Toisaalta tuntui tosi pelottavalta kun ei ollut sitä vanhempaa koiraa, joka olisi turvana. Toisaalta ensimmäistä kertaa vieraassa paikassa ja ihan kahdestaan emännän kanssa.

Saavuttuamme Turkuun takaisin oli Femma vastassa asemalla ja riemulla ei ollut raajoja ja ilopissakin tuli kun oli sanomattoman ihanaa tavata Femma jälleen. Isäntääkään ei huomattu kuin minuuttien päästä, Femma on kuitenkin se ykköskaveri.
Jotain taisimme oppia toisistamme tuolla reissulla. Myöskin sen, että elämässä kaikki ei ole ollenkaan itsestäänselvää.