sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Tänään oli tärkeä päivä!

Kaksi huonosti nukuttua yötä takana. Aamulla kun heräsin, olis vielä voinut panna silmät kiinni ja nukkua. Mutta päätä kivisti hienoisesti ja sydän lauloi ja itki yhtäaikaa, tänään on pennun hakupäivä.
Siis ylös sängystä ja pika aamupala suuhun. Siinä toimitin jotain, mutta mitään järkevää en saanut aikaiseksi. Tänään kaikki toimeni ovat olleet enemmän tai vähemmän "sinnepäin". No onhan noita päiviä varmaan edessäpäin, jolloin vielä kykenen johonkin järkeväänkin toimintaan.

Mutta tärkeintä tässä päivässä oli se, että ehdimme Saloon täsmällisesti silloin kun olimme luvanneet, navigaattori ja puhelin jäivät kotiin, mutta ei nyt sotkeennuta lillukanvarsiin. Emmekä sotkeentuneet kertaakaan matkallamme väärille teillekään vaan ajoimme suoraan pihaan.
No kasvattajamme (koiranpentumme kasvattaja)otti meidät iloisesti vastaan ja koirat haukkuivat hieman. Meteli voisi siinä laumassa olla korvia huumaava, mutta oli ihan kohtuullista.
Äitikoira Tosca suhtautui hyvin tyynesti tuloomme ja pennun tutkailuumme. Siinä kahviteltuamme ja paperityöt tehtyämme pääsimme kotimatkalle, ja pakkasimme Millan kuljetuskoriin. Femma, sekarotuinen kolme ja puolivuotias mustanharmaa (kuulemma kylärakkia muistuttava) kaunotar suhtutui kaikkeen vieraaseen varoen luonteestaan poiketen. Koko matkan ajan hän makasi takapenkillä pää oveen päin ettei näkisi pen tua. Ymmärrettävästi hän on hämmentynyt, kun vanha koirakaveri on hävinnyt elämästämme ja olemme käyneet oudolta, vieraalta paikalta tuoksuvassa kodissa katsomassa pentukoiria. Ja nyt ottivat vielä yhden mukaankin.

Tulimme pihatielle ja siinä sitten yritin irroittaa pentua kuljetuskopasta haalia mukaan kaikki tavarat ja kantaa pennun kotiin, peini karvapallo värisi sylissäni, kun kylmä talvipuhuri puhalteli meitä päin. Selvisimme kotiovelle, jossa alkoi tavanomainen avainten penkominen makuualustan ja muiden tavaroiden sinkoillessa ympäri käytävän lattiaa. Pentu pysyi tukevasti sylissä. Laskin makuualustan lattaille ja pennun eteisen matolle, Milla astui makuulalustansa päälle ja pirautti hätäpissat kahteen kertaan siihen.

Pentu pyrki kovasti syliini ja siinä istuimme olkkarin lattailla sylityksin ja suukottelimme toisiamme. Femma katosi kauempaa ihmetellen ja jotenkin myrtyneen oloisena. Siten vanha Laku oli suhtautunut Femman tuloon ollessaan kahdeksan vanha koirarouva, joka otti kaiken stoalaisen tyynesti, hyväksyi kuitenkin femmapennun vasta kolmantena päivänä. Joten vielä kaikki hyväksi muuttuu. Toivomme ja tiedämme sen tpahtuvan, mutta sitä prosessia eivät ihmiset voi jouduttaa juurikaan.

Ensimmäinen ruokakupíllinen tyhjentyi alta aikayksikön kello 15.00 ja sen jälkeen alkoi kova vinkuminen, ihmettelin itsekseni kuinka se ikävä nyt viimeisen ruokamurun kadottua heti iski. Mutta näinkin vanhana koiraihmisenä en tajunnut lähteä välittömästi kyytimään pikkuista pihalle, vaikka mietinkin kovasti sitä, että uskallanko heti viedä pienen ulos asioilleen, kun on varmasti stressaantunut uudesta ympäristöstä. Niinpä 4 kohtalaisen kokoista pokälettä ilmaantui olohuoneen matolle nopeasti. Eli kakkahädästä osataan ilmoittaa jos vaan viessti menisi perille. Ensimmäinen piste pienelle pörröpää paimenelle.Vielä ei ole ensimmäinen päivä edes illassa, mutta sikeitä vetelevät molemmat stressaantuneet karvaiset lapseni.

1 kommentti:

  1. Hihii, osasitpa kirjoittaa hauskasti koiravauvan kotiintulosta. :) Sit ku se vähän kotiutuu, niin täytyy tulla katsomaan.. :)

    VastaaPoista