En olisi koskaan luullut joutuvani kirjoittamaan tätä postausta.
Millalla oli parantumaton sen arkea haittaava silmäsairaus, se on fakta. lääkkeet olivat voimakkaita ja kalliita, mutta rahat niihin revittiin aina. Olisi revitty vastakin. Milla oli kovin stressaava luonne. Herkkä ja reagoi kuten rodun kuuluukin helposti asiaan kuin asiaan. Yleensä se oli sellaista älämölöä, joka tietysti harmitti kerrostalossa. Kun muutimme tähän Milla oli ainoa koira Femman lisäksi talossa. Se tykkäsi naapureista jopa ihan liikaa. Eikä koskaan haukkunut turhaan esim postinkantajaa tms ääntä rappukäytävässä. Ei edes ovikellonsoittoa.
Viime vuonna naapuriimme muutti kerralla 2 koiraaa, joita Milla ei voinut sietää, ainakaan mäyristä, siitä toisesta en tiedä. Mutta sitten viime kesänä ottivat JackRusselin, oikean duracell pupun. Ja sitten nyt syksyllä tähän muutti kleinspiz yläkertaamme ja heidän naapuriinsa tämän vuoden puolella uusi örkki. Hermot alkoivat olla koetuksella. Kotonaan ne saivat haukkua ja tehdä mitä vain, mutta rappukäytävä oli Millan aluetta, siitä ei olisi sopiut mennä ulos eikä sisään. Koulutin sitä siten että näytin, oven kuuluvan minulle samoin ikkunan. Mutta jos en seisonut siinä, hän käsitti voivansa laianta sitä.
Pidin jo pitkään kuonokoppaa porraskäytävässä mutta otin sen ulkona pois, koska siellä pääsee väistämään. Mieheni ei pitänyt sitä yhtä tarpeellisena, luulen että se johtui lähinnä siitä ettei mieheni uskonut, että Milla tosissaan purisi ketään ja ehkä osittain myös laiskuudesta sen laittamiseen, koska se ei ollut Millan mielestä paras mahdollinen kapine.
Tammikuun lopussa sitten kävi niin, että Milla ja Femma tulivat sisälle erään koiranomistajan kintereillä mieheni kanssa ja Milla nappasi tyypilliseen tapaansa täysillä napaten ja nipisti sitten reidestä, tiedän tarkalleen miltä se tuntuu samoin mieheni, koska Milla teki saman meille silloin kun ei saanut tahtoaan läpi kun joku koira ärsytti sitä se olisi halunnut opettaa koiraa eikä päässyt, iski se hampaansa mihin tahansa lähellä olevaan esineeseen olipa se vaikka Feeman rinta kylki tai meidän jalka. Jälkeenpäin se aina pahoitteli ja nuoli ja oli katuva. Mutta se oli sitten myöhäistä. Talomme koiralliset asukkaat pelkäsivät sitä, koska se haukkui tosissaan ja oli täynnä kiukkkua. Kotona se oli kyllä pääosin todella kiltti ja erittäin älykäs teimme sen kanssa pitkiä lenkkejä. Se osasi tuoda minulle pudottamani esineen ja osasi kaikki älypelit. Mutta niin äärimmäisen äkkipikainen että kiihtyi nollasta sataan alle nanosekunnissa. kotona hellyydenkipeänä ja rakastavana silloin kuin ei haukkunut naapurin kulkemisia.
Olen sitä mieltä että kerrostalossa ei voi pitää vihaista koiraa. Ei edes valokoivasti vihaista. On totta että Millan silmät olivat taas kerran hoidosta huolimatta enemmän kutiavat, mutta se ei ollut todellakaan se tärkein syy että Milla lähti viimeiselle matkalleen. Ikävoiden jouduimme lopettamaan tosi rakkaan lemmikin. Olimme viikon verran hyvin ärsyyntyneitä naapureihimme ja heidän koiriinsa ja kaikkeen niin kovasti. Milllan menetys tuntui että meni monta yötä ennen kuin mieheni sai unta, aina kun sulki silmät tuli Millan kuva eteen. Ajattelimme, että Femma tulisi kaipaamaan kaveriaan, ja minä jo meitin millaisen otan siihen tilalle, mutta kun päivät kuluivat ja itku vähän lakkasi, huomasimme ettei Femma kaipaa ketään vaan on aika vaputuneen oloinen. Harmittaa tietysti ja tieto ettei meillä enää ole vahtikoiraa ärsyttää, mutta meillä on nyt erittäin helppo koira ei hauku ei mitenkään häiriköi ja kaikki vastaantulevat koirat saavat mennä menojaan tai heitä voi halutessaan tervehtiä. Tunnen suurta itsesyytöstä että epäonnistuin tässä projektissa, Milla oli täysin hallinassa ja sitä saattoi pitää irtikin, kunhan etäisyys toisiin säilyi riittävänä, se pysyi maalla pihalla ja samoin metsässä. Se osasi ohittaa polkupyörät lenkkeiljät ja rullasukset, mopot ja kaikki vain käskyllä "pyörä tulee" se istahti viereeni ja hihnassa se ei vetänyt. Mutta joku asia oli jota en osannut sille opettaa, toisten koirien sietäminen. Totesin etten ole mikään hyvä koirankasvattaja sittenkään. Olen pettynyt itseeni. En luovuta asioissa näin helposti. Blogi loppuu nyt tähän.
