Tämä vuosi on ollut punkkivitsauksen riivaama. Asumme kaupungin laitamilla, metsääkin on ihan takapihalla. Keväällä laitoin koirille punkkimyrkyt niskaan, silti irroittelin punkkeja. Toista punkkimyrkkysatsia en hakenut, vaan ajattelin kokeilla uutta Mustin ja Mirrin mainostamaa ruokaan lisättävää jauhetta jossa mainitaan sana Fulvohappo ja sen pitäisi nostaa koiran omaa vastustuskykyä ja kaiketi saada koiran maistumaan punkin mielestä pahanmakuiselta. ( kuinka tämäkin olisi voitu tutkia)
Punkkivitsauksen tiimoilta olen vierailllut lemmikkiliikkeessä ja totesin että punkkien ympärille on noussut oikea teollisuudenhaara erilaisia punkkiehkäisimiä, karkotteita ym. hilavitkuttimia liuoksista erilaisiin värkkeihin ja roikuttimiin, mutta en ole oikein vakuuttunut asiasta. Sen sijaan minun pikkuinen pitkäkarvainen koirani joutui leikkuupuimurin alle. Pitkä karva sekä kerää kaikki punkit ja sitten siihen on myös hyvä piiloutua ja havaitseminen vaatii tarkkaa turkimusta ja silti jokunen yksilö, joka ei ole vielä kiinnittynyt saattaa lymyillä jossain.
Eräänä aamuna kun taas lenkin jälkeen tein punkkitarkastusta löysin koiran päästä 7 punkkia, koira veteli päätään pitkin asvalttia, joten kyllä ne koiraa vaivaavat. Sen jälkeen sakset käteen ja trimmeri ja turkki läks. Sen jälkeen minusta tuntui, että meillä onkin ihan uusi koira, joka on hellyydenkipeä ja ihanan tuntuinen silkkisine karvoineen. Sen jälkeen samanlaista invaasiota ei ole esiintynyt, yksittäisiä toki.
Uiminen ja sukellus!
Femman uiminen on ollut aina enemmän ja vähemmän yritystä ja vesipelkoa tai ainakin pelkoa siitä että maa katoaa jalkojen alta, kahlailu on toki ihan jees.
Milla sen sijaan kun pääsee veden ääreen ja kun ilma on lämmin sinne hypätään ilman sen kummempia arasteluja. Jos pallo on mukana sitä hetaan kuinka kaukaa tahansa. Välillä palloa on hankala saada suuhun ja kun tukka oli tiellä eikä sitä edes nähnyt piti välillä sukeltaa, ei näkynyt päätä eikä häntää. Meikäläinen huutaa kurkku suorana että täällä on ranta, tule välillä tänne. Mutta koira viis viesaa emännän hukkumispeloista vaan sukeltaa ja ui kuin olisi ikänsä sitä tehnyt. Tänä kesänä onkin uitu aika monta kertaa. Kun autolla kaarramme kohti tuttua rantaa alkaa ininä auton takaosasta. Milla on nyt erinäköinen ja näkee itse paremmin ottaa palloa kiinni ja jaksaa tuoda sen itse heittäjälle. Mutta luonne ei toisia koiria kohtaan ole paljoa pehmennyt, mutta sen olemme huomanneet, että jos Milla on irti vaikka kohdattava koira olisi kiinni on se turhaa leukojen louskutusta ja pelkoa; ei halua hyökätä., vaikka remmirähinät saattavat kuulostaa pelottavilta, mutta joskus malttaa istua ja mutustella namua ja katsoa toisten koirien menoa. Se ei ole sallittua tietenkään pitää koiraa auki, mutta sekin kortti on nyt käytetty, että on nähty ettei koira kenekään kimppuun hyökkää ellei ole resursseista kyse.
