Koiran mielenmaailma ja pesoonallisuus

Aikuinen koira osaa jo aikatavalla kaikenlaista. Sanoja on hallussa aivan huimaavat määrät. Myös tilaa saisi olla enemmän etenkin asunnon ympärillä.
Me asumme kerrostalossa, jota tällaisen koiraperheen ei olisi suotavaa tehdä, naapuriin kun voi milloin tahansa muuuttaa verivihollisiksi luokiteltavia koiria.

Millan ominaisuuksiin on aina kuulunut nirsous ystävien suhteen, Femmalle on melko yhdentekevää onko koirat tuttuja vai pitäisikö heihin tutustua, ensi nuuskaisun jälkeen ne ovat joko yhdenteviä tai kiinnostavia leikkikavereita. Millalla on niin sanottuja lapsuuden kavereita eli tuttuja koiria ja sitten jostain syystä myös uusia tuttavuuksia, jotka ovat mukavia ja sitten on inhokkeja ja verivihollisia. Mäyräkoirat ja niiden omistajat kuuluvat verivihollisiin, olipa koira mukana tai ei. Meidän naapuriin muutti ihmisiä joilla on kolme koiraa joista yksi tietysti mäyräkoira, asuvat samalla tasanteella kuin me. Katalonian paimenkoirana on  luonteensa hieman epäluuloinen jo mutenkin ja koirat saavat olla rauhassa omassa kodissaan, mutta rappukäytävä on kielletty alue, siinä kohtaa kun kuulee, että ne aikovat lähteä ulos, nostaa Milla metelin. Tai jos ovat tulossa sisälle tai tekivätpä mitä tahansa oman huoneistonsa ulkopuolella menee hermot ja stressitaso nousee. Nyt muutti joku vanha piski myös yläkertaan, sekin pienehkö mutta niin kauheaa kun se kulkee rappuja ja menee meidän oven editse, silloin Milla hyökkää eteisen ovea vasten. Liikkuessamme rappukäytävässä ja pihassa ulko-oven väittömässä läheisyydessä olemme joutuneet ottamaan käyttöön kuonokopan joka estää puremisen. Sillä Milla puree mitä tahansa mikä sattuu hampaiden ulottuville sillä hetkellä kun pinna palaa, se voi olla omistajan jalka tai Femma tai mikä muu tahansa, eikä se oikein tunnu enää mukavalta. Käytämme sitä ainoastaan ulos lähtiessä tai sisään tullessa jolloin on vaara törmätä johonkin veriviholliseen. Milla kyllä harmittelee itsekin jälkeen päin tutkimalla aiheuttamiaan vammoja ja on selvästi pahoillaan, koska ei oikeasti tarkoittanut ruokasalinkaluston satuttavan omaa perhetta.

Koiran mieli onkin valtaisan tutkimaton maailma, mutta tunnettuaan koiransa vuosien ajan pystyy aika hyvin tietämään mikä on mieliala milloinkin. Haukustakin kuulee mitä se tarkoittaa, joskus kun  Milla ihmettelee mihin ihmiset lähtivät kuuluu haukussa selvä kysymys tai jos äriseminen haukkuminen on vain sellaista:" varulta tässä nyt ärisen ettet nyt kuvittele minusta leikkikaveria saavasi" haukumista niin sen tunnistaa, myös samoin kun sen kun "hulluna haukun ja tahtoisin myös syödä ja pelottaa sinut niin kauas kun pippuri kasvaa" haukkumisen, jolloin on parempi poistua tosi paikaiseen toiseen suuntaan.

Olemme toki koittaneet kasvattaa Millaa jo pentuna sosiaalistamalla ja sitä tapahtui vähintään 4 kertaa viikossa kun leikittiin metsässä tuttujen ja välillä porukkaan kuulumattomien kanssa. Myöskin kaikki ohittamiskoulutkset herkkujen kanssa on käyty läpi  jo neljän vuoden ajan, mutta luonne on vaan vahvistunut sellaiseksi ettei koirasta voi tehdä sosiaalista ei sitten niin millään. Ihmisistä (elleivät he satu omistamaan mäyräkoiraa) Milla tykkää pääasiallisesti aina, ei nyt pyri uimaan liiveihin, mutta jos ihminen osoittaa mielenkiintoa tai on ennestään tuttu, se on kaveri jota tervehditään ja jonka kinttuihin kiehnätään ja rapsutuksia kerjätään. Mutta ohitus onnistuu tarvittaessa todella hyvin. Mikään automaatio se ei kuitenkaan ole, eli ulkoiluttajan on aina määriteltävä mennäänkö ohi vaan vai väistetäänkö vai jäädäänkö juttusille. Polkupyörät ja muut ohikiitäjät ja vastaantulijat, dementiahiihtäjät ja muut omituisuudet saavat kulkea kunhan siitä muistutetaan Millaa ennalta.

Femma taas on helppo, kulkee ohi ja jättää kaikki rauhaan, remmi kuitenkin on kurja kahle ja hän kulkisi mieluiten ilman remmiä, vapaana ja kiinni omistajan kintussa, mutta vain henkisellä siteellä. Koska Femma ei koskaan lähde haihattelemaan saakin se usein  kulkea vapaana, koska on oppinut pahan tavan jäädä jumittamaan eli seisoo paikoilllaan pitkiäkin aikoja vain katsellen mutta ei liiku eteen ei taakse. Kun talutushihnaa ei ole jumitustakaan ei tapahdu. Myöskin Femman mielialat ovat helpsoti luettavissa kun mennään jononkin jännittävään ja mukavaan paikkaan kuten eläinlääkärille tyttö pomppii ja hyppii ja hohottelee innoissaan. Samoin jos molemmat omat ihmiset lähtevät lenkille yhdessä, on se pomppimisen paikka ja jos tulee peheenjäseniä kotiin tai tapaamme ulkona koirat osaavat jostain syystä lukea verisukulaiset ja muutkin hyvin läheiset eri kastiin kuin ystävät, naapurit ja muut tutut ova taas oma lukunsa.  Vieraat kuten sähkömiehet ja postinkantajat ovat aika yhdentekeviä. Koiralla on omat gategoriat, jotka eivät riipu siitä kuinka usein jotain ihmistä koirat ovat tavanneet. Lapset jotka eivät koskaan ole koirien elinaikana kotona asuneet kuuluvat jostain syystä perheeseen, lasten puolisot ovat mukavia mutta eivät niin kuin lapset. Mihin tämä perustuu on täysi mysteeri. Lapsethan ovat kuitenkin aikuisia ja asuvat omissa huusholleissaan.

 Koiran mielenmaisema on niin iso mysteeri, että se jaksaa kiinnostaa vielä kuudennen koirankin jälkeen. Jokainen koira perheenjäsenenä on oma persoonallisuutensa, toinen toistaan viehättävämpi eikä niitä oikein voi verrata toisiinsa. Suuren suuri rikkaus on olla koiran perheenjäsen ja huoltaja omistaja ja tärkein ihminen. Jos joskus täytyy elää ilman koiraa on se vain puolinaista elämää, toki paljon helpompaa, yksinkertaisempaa ja vapaampaa, koska koirasta on työtä huolta ja vaivaa, sekä kuluja, mutta toki myös hyötyä, koska koira vie lenkille ja saa näkemään asioita ihan eri perspektiivistä kuin niitä näkisi ilman koiran apua. Koiralta saat rakkautta pyytämättä ja se hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet. Huonoinakin hetkinä olet koiran mielestä tosi tärkeä ja rakas. Se on ihmisestä riippuvainen ja omistaja tuntee itsensä tapeelliseksi.

Kesää ja Punkkeja

Toistankohan nyt itseäni muista vuosista tutulla otsikolla.
Tämä vuosi on ollut punkkivitsauksen  riivaama. Asumme kaupungin laitamilla, metsääkin on ihan takapihalla. Keväällä laitoin koirille punkkimyrkyt niskaan, silti irroittelin punkkeja. Toista punkkimyrkkysatsia en hakenut, vaan ajattelin kokeilla uutta Mustin ja Mirrin mainostamaa ruokaan lisättävää jauhetta jossa mainitaan sana Fulvohappo ja sen pitäisi nostaa koiran omaa vastustuskykyä ja kaiketi saada koiran maistumaan punkin mielestä pahanmakuiselta. ( kuinka tämäkin olisi voitu tutkia)

Punkkivitsauksen tiimoilta olen vierailllut lemmikkiliikkeessä ja totesin että punkkien ympärille on noussut oikea teollisuudenhaara erilaisia punkkiehkäisimiä, karkotteita ym. hilavitkuttimia liuoksista erilaisiin värkkeihin ja roikuttimiin, mutta en ole oikein vakuuttunut asiasta. Sen sijaan minun pikkuinen pitkäkarvainen koirani joutui leikkuupuimurin alle. Pitkä karva sekä kerää kaikki punkit ja sitten siihen on myös hyvä piiloutua ja havaitseminen vaatii tarkkaa turkimusta ja silti jokunen yksilö, joka ei ole vielä kiinnittynyt saattaa lymyillä jossain.

Eräänä aamuna kun taas lenkin jälkeen tein punkkitarkastusta löysin koiran päästä 7 punkkia, koira veteli päätään pitkin asvalttia, joten kyllä ne koiraa vaivaavat. Sen jälkeen sakset käteen ja trimmeri ja turkki läks. Sen jälkeen minusta tuntui, että meillä onkin ihan uusi koira, joka on hellyydenkipeä ja ihanan tuntuinen silkkisine karvoineen. Sen jälkeen samanlaista invaasiota ei ole esiintynyt, yksittäisiä toki.

Uiminen ja sukellus!

Femman uiminen on ollut aina enemmän ja vähemmän yritystä ja vesipelkoa tai ainakin pelkoa siitä että maa katoaa jalkojen alta, kahlailu on toki ihan jees.
Milla sen sijaan kun pääsee veden ääreen ja kun ilma on lämmin sinne hypätään ilman sen kummempia arasteluja. Jos pallo on mukana sitä hetaan kuinka kaukaa tahansa. Välillä palloa on hankala saada suuhun ja kun tukka oli tiellä eikä sitä edes nähnyt piti välillä sukeltaa, ei näkynyt päätä eikä häntää. Meikäläinen huutaa kurkku suorana että täällä on ranta, tule välillä tänne. Mutta koira viis viesaa emännän hukkumispeloista vaan sukeltaa ja ui kuin olisi ikänsä sitä tehnyt. Tänä kesänä onkin uitu aika monta kertaa. Kun autolla kaarramme kohti tuttua rantaa alkaa ininä auton takaosasta. Milla on nyt erinäköinen ja näkee itse paremmin ottaa palloa kiinni ja jaksaa tuoda sen itse heittäjälle. Mutta luonne ei toisia koiria kohtaan ole paljoa pehmennyt, mutta sen olemme huomanneet, että jos Milla on irti vaikka kohdattava koira olisi kiinni on se turhaa leukojen louskutusta ja pelkoa; ei halua hyökätä., vaikka remmirähinät saattavat kuulostaa pelottavilta, mutta joskus malttaa istua ja mutustella namua ja katsoa toisten koirien menoa. Se ei ole sallittua tietenkään pitää koiraa auki, mutta sekin kortti on nyt käytetty, että on nähty ettei koira kenekään kimppuun hyökkää ellei ole resursseista kyse.

Koiran ruokakuppi 

Ostimme kalliin kolmenkympin koirankupin joka on iso mutta muodostaaa labyrintin tyyppisen kujan mihin koiran ruoka laitetaan ja koira joutuu tekemään aika paljon työtä saadakseen ruokansa, se oli hyvä hankinta, koiramme saavat vuorotellen nauttia uudesta kupista ja syöminen kestää parhaimmillaan 20 minuttia, kun tavallinen ruokakuppi tyhjennee noin viidessä minuutissa. Ja aivotkin saavat työtä. Kyllähän se niin on että tänä päivänä keksitään yhä uusia "välttämättömyyksiä" lemmikeille ja ne tulevat ajanmittaan maksamaan pitkän pennin, mutta antavat varmaan koiran elämälle sisältöä. 

Milla joka oikeasti on oikea arkajalka ja Femma vakaa kuin kuollut kanto.

Tänään lenkillä muorin huomio oli koko ajan muualla kuin meissä, normaalisti hän sentään on läsnä koko lenkin ajan eikä hölise laatikoon mitä kantaa mukanaan.

No kun mentiin suht helppoa ja tyhjää koivikkoa ei mitään ongelmia ollut, mutta lenkkipolulla voi sattua mitä tahansa. Nyt joku kyyristeli uhkaavana mäen päällä kiven vieressä ja olihan se pelottava, tuijotti silmiin. Ja muori senkun hölisi laatikkoonsa. Minä kun olen paimenkoira on minun reagoitava vaikka pelottaa niin että housut tutisee. Haukun niin kovaa kun ääntä lähtee ja emäntä kyllä huomasi että mua pelotti tosissaan ja se yritti houkutella namin kanssa ohittamaan.Mutta kun se kyyristeli ja ja yritti heilutella mustikan varpuja niin mulla meni sisu kaulaan mutta silloinhan sitä ääntä vasta lähtee.


Huomasin  kyllä että Millallata paloi hihat totaalisesti, mutta mulla oli tärkeä puhelui kesken, oli vaan pakko lopettaa, sanoin naiselle, että koira pelkää sinua. Nainen siihen että miksiköhän, pitäisiköhän se viedä koirakuiskaajalle. Teki mieli sanoa että sut tässä pitäis kuiskaajalle viedä, onko pakko kyyristellä ja tuijottaa koiraa intensiivisesti?Olishan nainen voinut kääntyä toisin päin ja katella upeita hiirenkorvia metsässä, kun kerran huomasi koiran reagoivan negatiivisesti. No ei kai voi vaatia että jokamies oikeuksiin tai velvollisuuksiin kuuluu koiranlukutaito.
Mullahan toi toinen koira on luotettava joka tilanteessa ja pidän remmiä vaan näytösluontoisesti sillä,  se pysyy vierellä oli remmiä tai ei. No tässä tilanteessa remmi putosi ja koira tuli silti mun perässä, mutta nainen huomautti kiireesti, että nyt sä pudotit remmin. Sanoin ettei haittaa, koira tulee mun perässä vaikka maailman ääriin ja otin lopulta remmin maasta ja lähdin eteenpäin. Vähän ärsyttää asua kaupungissa, jossa jokaisella vastaantulijalla on oikeus arvostella miten koiriasi talutat tai että ne pitää pitää kadun ojan puoleisella puolella sentin päässä jalasta, että pyöräilijä voi hurauttaa 40 km tunnissa kahden koiran ja taluttajan ohi. No näihin olen tottunut ja koirani kovalla vaivalla opettanut ettei pyörein perään haukuta tai ryntäillä. Mutta silti joku pitää asianaan huudella. Korjaan  kaikki koiran jätökset ja vien roskiin ja opetan koiralle siis alleviivaan lähiunnä Millalle yhteiskuntaoppia joka kerta, mielestäni se salamannopeasti reagoivaksi paimenkoiraksi kulkee todella hyvin. Mutta silti haluaisin asua kilometrien etäisyydellä kaikista ihmisistä ja myös käärmeistä niin olisi oma rauha ja koirat voisivat olla aina irti kuten mökillä jossa tontin rajat tiedetään ja vain ohikulkijat haukutaan elleivät ole tutttuja.
Hyviä hiirenkorvia kaikille! Eli kesää pukkaa lopultakin.

MEITSI JA MUN KAVERI

Mä olen kasvanut henkistä mittaa kiitettävästi, sanoo mutsi tai mami mikä lie kaksijalkainen joka aina käsittelee mua jollain tapaa. tippoja silmiin ainakin kolmesti päivässä ja korvia kaivellaan, jalkoja ja pyllyä pestään, huoh, kyllä sitä niin paljon kärsiä saa.

Olen ollut epävarma mutta kuitenkin jos joku tarjoaa mulle pomon paikkaa ei tarvi sekunnin murto-osaa odottaa kun sen otan. Joskus meille on Femman kanssa hieman epäselvää kuka täällä on se joka menee ensin. Femma kun aina väistää ja käyttää rauhoittavia eleitä tai jää jopa kokonaan saapumatta mun murinoihin vakavasti suhtautuen ja olenkin joutunut jäähylle eteiseen kun olen yrittänyt vähän määräillä ruokailutilanteessa, ettei keittiöön saa tulla. Toiki meillä on ruokapaikat kaukana toisistaan mutta vain yksi ovi ja sitä voi aina vahtia.
Tänään mun kello on ollut aamusta asti tunnin edellä yrtin paukuttaa tassulla mutsia kaheksalta ylös koska mun kello näytti yhdeksää ja ihmisten kahdeksaa. No illalla mun kello edisti edelleen ja kahdeksalta tulin kysymään etteikö sitä murkinaa ala tulla pöytään? No ne katto vaan kelloa ja sano että tunti  vielä. Outoa!
Kun sitten ryntäsin keittiöön ekana kun vesikuppia alettiin pestä ja ruokakipot kolista, siihen muori että mene ulos ja anna Femman tulla ensin, no meikä peruutti olohuoneeseen ja antoi tilaa Femmalle joka tuli heti, sitten mäkin pääsin keittiöön.  Ruokakipot ilmestyi samassa järjestykessä kuin koko mun elämäni ajan ensin Femma ja tassu ja sitten mun tassu ja sitten ihana ruoka, parta piimää valuen lenkille ja sitten silmien hoito,  ja sitten saamme puruluut ja sitten Femma jo marsiikin omaan petiinsä ja mä kun en pedistä perusta henagilen siinä parvekkeen oven ja ihmisten makuuhuoneen oven vaiheilla.

Mutsi vaan siitä huomautti että kato nyt se uskoo jo puhetta, kynnetkin leikattiin enkä virkkanut mitään, aika Jees! Ne suunnittelee mun harjaamista mutta onneksi eivät ole päässeet tuumasta toimeen.