On tulossa hurjia tapahtumia...

Meillä alkaa mennä mukavasti ja aikuistuminen on varmaan näillä tassuilla jo melko pitkällä. Nyt on emäntä soitellut epäilyttäviä puheluita, suorastaan outoja. Kuvataan, nukutetaan ja sitten viedään jotain aivan oleellista meikäläiseltä.
Mutta enhän minä nyt näistä paljon ymmärrä, mutta emännälle tuntuu olevan tärkeä juttu.

Parasta kuitenkin tässä syksyssä, (voiko syksyssä ylipäätään olla mitään hyvää) on se kun lopetin nappuloiden (niiden nimi on koiran kuivamuona) syömisen, sillä en ole kuiva millään muotoa vaan hyvinkin oman arvoni tunteva, eikä sille arvolle sovi minkäänlaisen rehun syönti,vaan gurmeeta sen olla pitää. Päätin tehdä syöntilakon, minua kutitti korvista ja tassuista ja päätin, että se johtuu noista kammottavalta haisevista nappuloista, jotka suoraan sanottuna olivat vain välttämätön pakko kun muuta ei paljon tarjoiltu. No nyt päästään asiaan. Kolmen päivän jälkeen tuo uskoi, etten todellakaan aio enää syödä tota yksitoikkoista murkinaa. Emäntä hankki monen kommelluksen jälkeen mielenkiintoisia pusseja ja pakastelaatikoita jotka tuoksuivat ihanalle. Sitten otettiin esiin iso rautapata ja siihen pantiin vettä ja neljänlaisia ryynejä, joita emäntä liottaa ensin kauan ja sitten sinne heitellään joukkoon porkkanaa joskus valkosipulia ja heneitä, maissiä kesäkurpitsaa tai broccolia ja lopuksi lihaa kun se on muhinut uunissa monta tuntia sitten sitä maistetaan ja jokainen muru häviää kupista. Enkä melkein malta lähteä keittiöstä kun uunista kantautuu ne hyvät tuoksut. Sitten tulee lisäksi lohiöljyä kuppiin ja piimää ja jotain taikajauhetta kuulemma vitamiineja ja kivennäisiä, onneksi ne kivet ei ole suuria vaan sellaista valkoista jauhetta. Mutta en enää rassaa korviani ja tassutkin olen jättänyt rauhaan.

Kun kerran emäntä noin hyvin uskoo minua. olen päättänyt herättää hänet keskellä yötä jos minulla on kuuma ja auliisti hän avaa parvekkeen oven. joten olen opettanut palveluskuntani kahdessa vuodessa hyvin tavoille. Ensi viikolla minut viedään johonkin vieraaseen paikkaan, mutta kuulemma saan nukkua suuren osan aikaa ja vasta kotona alkaa uusi elämä, toivottavsti se ei tarkoita että joudun taas nappuloille,no taitaa se emäntä olla sen verran viisastunut ettei yritä sellaisia hullutksia enää. Koittakaa kaikki kamut kestää tämä syksy niin kohta tulee lunta!

Edistystä

On mennyt pitkä aika viimeisestä postauksesta, mutta nyt pitää kirjoittaa jotain.

Milla joka otti kesästä kaiken irti, silloin kun se oli mahdollista eli uiminen oli varsinkin ihan ykkösjuttu. Tuntuu että kesästä ei enää paljon muista, vaikka ehkä tuleekin mieleen pieniä palapelin osasia.

Kantarellejä opetltiin tunnistamaan, mutta ei löydetty luonnosta yhtään, itse ripotellut opittiin löytämään. No se oli sellinen tekeminen mitä ei voitu vielä tänä kesänä ottaa oikein tosissaan, mutta on se siellä mielenpohjalla, kun sitä kuitenkin muutaman kerran harjoiteltiin.

Milla on oppinut hallitsemaan itseään hineosti, ollaanhan me jo puolitoista vuotta harjoiteltu, ettei lenkeillä eikä muutenkaan polkupyöriä tai muita nopeasti liikkuvia saisi huomioida tai ainakaan hyökätä perään. Nyt kun miettii, niin pyörien ohimenemiset eivät saa enää aikaan mitään kummallista, vaikka itse en olisikaan kartalla, vaan esim. olisin poispäin kääntynenä ja huomioni on muualla, ei silti hyöki, se on osoitus, että sitkeys ja koulutus tuo tuloksia, ei heti mutta joskus.
Koirien ohitukset ovat edelleen haasteellisia, mutta jos on tilaa kiertää hieman sivummalle ja ohittaa koiraa puhuen, eli näyttää ettemme ole uhkana, emmekä aio kohdata vihollista silmästä silmään, kaikki sujuu erittäin mallikkaasti. Kyllä tästä vielä urra urkenee.

Koiran muisti on ihmeellinen asia, aiemmassa kodissa meillä oli tapana usein käydä metsässä tapaamassa toisia koiria, aluella missä kaikki ovat irti. Kun nyt monen kuukauden tauon jälkeen palasimme sinne, Milla käyttäytyi hienosti eikä rähissyt, vaan solahti porukkaan kuin enennkin. Kun sitten menimme seuraavanakin päivänä ja mainitsin jo kotona minne olemme menossa, koira osoitti, että jess, se on kiva juttu mennään nopeesti ja äkkiä, heti.

Femman osalta aloimme pitkästä aikaa Tokoagi kurssin, edellisestä on neljä vuotta. Kun menimme harjoituspaikkaan ja ja Milla jätetiin autoon ja Femma tajusi, että hän pääsee yksin koulutkseen (erikoisnamit haisi nenään), hyppi koira tasajalkaa ja oli haljeta riemusta. Eli kun mieheni sanoi, että tuskin koira noita koulutuksia kaipaa, ihan tyytyväiseltähän tuo näyttää, niin mistä me voimme tietää, onko koira todellä tyytyväinen? No nyt ainakin näin miten reagoidaan kun jotain todella mieleistä tapahtuu, ei meinaa koira nahoissaan pysyä ihan kirjaimellisesti.

Koiramme ovat myös saaneet dogikummin, joka tulee hakemaan heitä lenkille, mikä antaa koirille vaihtelua ja minulle pienen hengähdystauon. Onneksi löytyi oikea ihminen, kenellä on koirakokemusta riittävästi kahden koiran ja haasteellisemmankin purinapussin ulkoiluttamiseen. Kiitos Virpi.
Syksykin on palannut, en ole yhtään ihastunut kylmiin vuodenaikoihin, mutta toivottavsti syksy ja talvi menevät kuitenkin kohtuudella läpi ja saamme uuden kevään ja kesän. Ensi keväänä koirat ja minäkin olemme kehittäneet uudet tavat uudessa kodissa. Remontti ja muutto ei ole riesana ja on aika viettää taas normi kesä. Hyvää syksyä kaikille.