Kuvia koiristani

Laku ja Femma talvisessa Ruissalossa.

Aivot raksuttaa

Uuden perheenjäsenen oppiminen talon tavoille vie aikansa, aivan kun vauvakin syntyy menee vähän aikaa ennenkuin rytmit löytyy.

Meillä ei ole rytmit oikeen natsannneet vielä, vaikka alkuun näyttikin ihan helpoosti mukautuvan meidän rytmiin, tämä uusi perheenjäsen. Viime yönä keksittiin haukahdella tasaisesti läpi yön, juuri kun olin nukahtanut kuului vuh, ja melkoisen kirkkaalla äänellä aika ajoin taisi olla HAU! Johon me vastasimme hss,hss Milla. Ihan kuin koira ymmärtäisi. Oikeastaan koiran ei kuuluisi saada minkäänlaista reaktiota aikaan ei negatiivistakaan,sopimattomalla käytöksellä, mutta naapureita käy sääliksi. Siinä yön tunteina havahtuessa pennun haukahduksiin, vaistomaisesti kuuntelee, kuuluuko jotain ääniä, vai mitä se haukkuu. Sitten miettii mitä naapurit ajattelee, sen jälkeen iskee epätoivo, että olemmeko saaneet haukkuvan koiran.

Aamulla väsyneenä raahauduin sängystä ylös, toki tähän ikään olen oppinut, että näillä diagnooseilla unen tarve on paljon, siis mikään normi 8 tuntia tai alle ei riitä. No sitten siinä mietin miten saan koiran nukkumaan yöllä ja vaikka vähentämään päiväunia. Tuolla se nukkuu olkkarin latialla kuin nyljetty oravannahka. Eikä mikään ääni voi häiritä sitä, no havahtuu sentään ovan käyntiin, vaikka onkin vetelä kuin keitetty makaroni. Aarrggh miksei se voi leikkiä nyljettyä oravaa yöllä, kun ei kenestäkään ole leikkitoveriksi silloin.

Aamulla vein pennun ulos kuten muinakin aamuina, vaikka oli kylmä. Myös Femma lähti tietenkin mukaan. Tänään teki asiansa ulos oikein esimerkillisesti. No siinä sitten päättelin aktivoida koiran aivoja, jotta se väsyisi tarpeeksi. Muutama älypeli pelattiin ja oikein kuulee kuinka sen aivot raksuttaa, kun se koittaa miettiä miten saisi namin. Lopulta harjoiteltiin myös perustaitoja istuminen on päivä päivältä hanskassa paremmin, nyt onnistuu maate meno ja tassunkin antaminen. Katsekontaktia on vähän harjoiteltu, mutta kun silmät ovat mustat ja naama musta ja minulla huono näkö, en ole ihan varma millon onnistuu milloin ei.

Kaikenkaikkiaan ihana oravannahka, kunhan oppisi olemaan HILJAA, me meinataan asua kerrostalossa maailman tappiin!!!

Pieni, mutta tajuaa jo paljon

Pörröpääpaimen Milla on nyt jo kolme päivää yli 9 viikkoa. Meillä olisi aivan ihanaa, jos olisi kesä,kevät tai syksy / ilmaston lämpeneminen olis kohottanut meidänkin lämpötilan vaikka jonnekin 0 tienoille. Niinpä niin jos kuu olis maa niin lehmätkin lentäis. Mutta ihanaahan meillä on jo nytkin, harmittaa vain tuo siisteyskasvatuksen vaikeus kun ulkona on kylmä ja pitää pukea sekä itsensä että koirat ennen kuin pääsee ulos.
Millalla kyllä älyä rittää, ensimmäinen koiranpentuni jolla on hajua siitä mitä varten sanomalehtipaperia lojuu lattialla.

Femma leikkii usein kovasti ja kääntelee pentua nurin, eli tekee paikkaa laumassa selväksi, se on hyvä kunhan se tapahtuu leikin varjolla. Joskus kun ei leikki maita niin silloin on toinen ääni kellossa.
En enää muistanut millaista on kun ei voi tosta vaan lähteä ja jättää koirat kotiin mennäkseen kauppaan tms. Olen tehnyt päätöksen opettaa pentu pikkuhijaa siten ettei tarvitse sitten kitkeä jo syntyneitä eroahdistuksia, koska se on aina kurjempaa niin.
Kun Femma oli pentu, hän tuli meille 3kk iässä jo valmiiksi eroahdistuneena. Mutta kekseliäisyyttä ei puuttunut kerran oli siirtänyt tuolin kukkahyllyn luo ja repinyt kukat purkkeineen lattialle. Useamman kerran siirti tuolin päästäkseen käsiksi pöydälle jätettyihin herkkuihin kuten ässäMix tai missä X pussiin ja olikin vedellyt sen parempiin kuonoihin, ripulia sitten riittikin. Metelöintiä ei sentään koskaan esiintynyt, vaikka ympäri kämppää juoksikin vauhkona ulko-oven loksahdettua kiinni. Tähän en aio päästää tilannetta, mikäli se minusta riippuu.

Olen kyllä huomannut,että on helpompi olle mielessään paras koirankasvattaja ikinä, kuin todellisen koiranpennun kanssa, johon kaikki menetelmät eivät tehoakaan tai itse toimii jotenkin epäjohdonmukaisesti. Vielä on paljon opeteltavaa kummankin koiran sekä etenkin omien virheidensä kanssa. Mutta kerronpa niistä joku toinen kerta.

Femma 3,5 v

Milla syö luuta (2kk ikäinen)

Hallittu kaaos ja kodin muutostyöt.

Koiran hampaat tarvitsevat jatkuvasti purtavaa, vai tutustuuko pikkukoira ympäristöönsä suunsa avulla kuten lapsetkin. Meidän vanhat olkkarin ruokapöydän korituolit on jo kertaalleen nakerreltu ja olin korajaillut niitä ohuella metallilangalla, jotteivat lakoa kokonaan. Kuinka ollakaan pikkuvesselin suusta löytyi metallilankaa. Mikä saattaa johtaa suoliston repeämiseen ja kuolemaan pahimmassa tapauksessa.
Niinpä laitettiin mietintämyssyä päähän ja muistettiin meillä olevan kerän sisalnarua, joka ei sitten riittänytkään kaikkiin jalkoihin yksi tuoli vielä täysin ehjä jäi vaille vahvikkeita. Muut kolme tuolia sen sijaan toivottavasti ovat koirankestävät . Myöskin kieltosanaa ja toiminnan keskeyttämistä ollaan harjoiteltu ja se on mennyt ihan hyvin perille, mutta vaatii aina yhden ihmisen paikalle kun jyrsintä alkaa.

Ostimme syksyllä vierashuoneeseen uuden vuodesohvan, koska meillä ei enää ollut siinä huoneessa vakituista asukkia, jonka sänkyä aiemmin kaksi karvakuoroa olivat pitäneet tähystyspaikkana, kun se oli vasiten asetettu ikkunan eteen. Ja johon kaikki suurimmat karvat sitten varisteltiin. No uutta sohvaa ostaessa katsottiin sen mittasuhteet ja materiaalit aikuisen koiran ja kahden vieraan ihmisen tarpeisiin sopivaksi ja kuinka ollakaan Femma pitää sohvaa yksitysiomaisuutenaan, katsoo pitkään ja moittivasti jos siihen menee joku istumaan tai maate.
Milla iloisena juoksee tervehtimään Femmaa herättyään hyppäten sohvaa vasten ja kuinka ollakaan saa palkakseen hammasta, ja kiljunta on korvia huumaavan kovaa, en ole koskaan kuullut minkään koiran parkuvan yhtä raivoisasti ja sydäntäsärkevästi. Syöksy suoraan Isännän syliin, turvaa hakemaan ja saamaan. Säälitelty ei mutta pidettiin lähellä, että pikku sydän rauhoittui. Kovalta tuntuu koirakielen opiskelu, vaikka kaksi päivää onkin mennyt ihan sopuisasti leikkiessä.

Kaksi kertaa tänään olen onnistuneesti kastellut villasukkani pissilätäkössä, joka ei ole osunut paperille. Muuten olemme päässeet jo oikein hyviin väelihin uuden tulokkaan kanssa tomerana hän menee itse nukkumaan päikkärit meidän sängyn alle ja herättyään astelee horjuen emännän luo ja saa aina iloisen vastaanoton silloin alkaa pikku mutkahäntä vipattaa riemuisasti ja emäntä saa suukon.

Sopeutumista puolin ja toisin (jokainen päivä on erilainen)

Jokaisena meillä viettämänään yönä on Milla nukkunut rauhallisemmin. Ja jokaisena päivänä ovat myös päiväunet olleet rauhallisempia ja pidempiä.

Tänä aamuna heräsimme 5.50 Topin työpuhelun aiheuttamaan hämmennykseen. Ja hän otti Femman mukaan hälytyskäynnille, joka jatkui ja jatkui, aloin pikkuhiljaa huolestumaan, kuinka koira tarkenee autossa odottaa.Pakkanen kuitenkin oli aikas kova. Takkikin oli jäänyt naulaan.

Ystäväni tietävät minun olevan mitä vähimmässä määrin aamuihminen. Minun aamuni alkavat klo 9.00 ja sitä ennen minulle on turha puhua.

Klo 9.00 olen tottunut ruokkimaan koirani, joten Femma tuntee myöskin kellon ja on Lakun kanssa toiminut herätyskellona. Mutta tällaiset yllättävät tapahtumat nostavat ärsytyskynnyksen niin korkealle, että unen saaminen uudelleen on mahdotonta. Siinä hampaita kiristellen istuksin ja tytöt saivat aamupalansa noin tuntia ennen normaaliaikaa. Pääkin oli kuin Haminan kaupunki (ei sellainen kuin oikea Haminan kaupunki täällä Suomessa vaan sellainen tosi tokkurainen jossa yksi aivosolu valvoo ja riehuu ja muut nukkuvat edelleen) onneksi ei sentään kipeä.

No siinä sitten Femman hermotkin kiristyivät ja se näytteli oikomisen tarpeessa olevaa hammaskalustoaan pienelle äänen kera, josta minä otin nokkiini niin että keskustelimme hyvin vakavasti, josta raukkaparka hämmentyi ja koitti kaikin keinoin lepytellä mamia. Hän on raukka joutunut kasvamaan aikuisen koiran mittaan ja vastuuseen Lakun häivyttyä masisemista, tosin hän uskoo vakaasti ikkunasta tuijottelemalla ja toivomalla Lakun vielä tulevan takaisin.
Vastuu kuitenkin lauman varoittamisesta yllättäen on langennut hänelle ja kaikesta epäilyttävästä pitää varoittaa, mitä Laku ei koskaan tehnyt, eikä Femmakaan voinut koska oli hierarkiassa alemmalla rappusella.

Siispä oli monia ongelmia ratkaistavaksi tänään. Millan omien kakkojen syöminen, ulkolämpötilan sietäminen ja Femman käytökseen puutuminen, siten ettei hän tunne itseään alistetuksi, vaan uskaltaisi opettaa Millaa puhumaan koiraa.

No Milla sai puhuttelut kakan syömisestä ja seuraava erä jäikin sitten paperille, olisiko liian aikaista toivoa sen huonon tavan jäävän tähän? No toivoa sopii sillä melko vahvalla sinapilla maustetut suukot eivät oikein viehätä edes minua.
Kun kerran aiheeseen päästiin niin kerrottakoon myös, että pökäleiden tuottaminen oli parin päivän ajan vaivalloista koska koostumus oli kovaa. Lisäsin liotettuja pellavansiemeniä sapuskaan ja nyt tulee ihan ilman ongelmia.

Näihin vahtimisongelmiin osaan puuttua hyvin, mutta kun lähdin hetkeksi pois kotoa ja Isäntä jäi vauvanvahtiin, olikin kaikenlaista pientä ehtinyt sattua, kuten Femman hirmuinen säntääminen haukkuen ovelle johon Milla reagoi ryntäämällä täydessä paniikissa toiseen suuntaan. No tämä on vasta alkusoittoa ja oppimista tapahtuu päivittäin, täytyy alkaa antaa kirjalliset ohjeet miten pitää toimia missäkin tilanteessa ja toistaiseksi se tietää radion tai Tv:n jatkuvaa pällä oloa, ettei ovikellon soiminen tai muu vastaava ääni aiheuta sellaista ryntäilyä, kun taustahälyäkin on tarpeeksi.
Säätilaan hain ensiavuksi vähän liian ison koirien aletakin, jota harsin vähän pienemmäksi ja sitten on kasvun varaa, sillä kasvuvauhti on huikeaa.

Tänä iltana nukkumaanmeno houkuttelee taatusti aiemmin. Olis vaan yhtä ja toista ennen sitä.

Ensimmäinen hurrjan jännä vuorokausi

Murinaa pientä ja isoa mutta pääosin hyväntahtoista koirakielen opiskelua!
Meillä on jaloissa pyörinyt tänään Femma (joka tosin istunut isoimman osan aikaa sohvallaan ja katsellut kaukaisuuteen) ja tyttären koira Tipsuttaja, joka rettelöi haukkumalla kaikkea ja kerjäämällä mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa ja silti on syötävän suloinen, suomen suurin pudottaja,viime vuoden marraskuusta siis 2008 marraskuusta tähän tammikuuhun on painoa pudonnut huimat 5,3 kg, joka on kolmasosa alkuperäsestä painosta. silti voisi vielä pari kiloa pudottaa.
Pentukoira Milla on puolestaan esitellyt kaikki taitonsa ja vähän päälle. Ulkona on liian kylmä kakkaamista ajatellen, pissat ollaan silti tehty joka reissulla, osa matkasta matkustettu mamin sylissä fleecepeiton alla ja silti on vilunväristykset puistatelleet pienen pennun pyöreätä kroppaa.

Illalla tässä Femma uskaltautui haistelemaan ja Milla antautui heti selälleen. Ja sitten juostiin pitkin olohuonetta ja kurkittiin pöydän jalkojen ja kulmien takaa ja sitten taas karkuun niin nopeasti kuin valtaisat tassut kantavat. Vähän aikaa jaksoi Femmakin leikkiä ja pelasi lopuksi Nina Ottosonin aktivointi lelun kanssa kuten silloin kun itsekin oli nuorempi. Tosin jotkut aktivointi lelut on viikottaisessa käytössä. Kunhan tästä kevät tulee ja tytöt tutustuvat toisiinsa paremmin teemme monia hauskoja retkiä ja tutustumme metsään.

Tässä haikeana muisteltu koiriemme pentuaikoja ja Lakun kahtatoista vuotta perheemme jäsenenä, kaipaus jää silti vaikka uusi pentu toki auttaa panemaan surun hieman sivummalle. Myös vieraita on piipahdellut jatkuvasti ja vähän on totuteltu ovikellon soittoon.
Nyt juuri hetki sitten Femma käsitti, että tämä on elävä ja sen kanssa voi leikkiä, vetää lelun toisestaa päästä ja pentu vetää toisesta. Juostaan niin että hippulat vinkuu (vaikka ei tyttökoiralla taida hippuloita olla) ja femma tarjoaa lelua ja murisee leikisti samalla, mutta yhteinen sävel on nyt löytynyt. Tämän päälle on hyvä syödä ja nukahtaa keräämään voimia kasvuun ja kehitykseen. Kuvia lisään kunhan saan vähän apuja ja ehdin kuvat ladata koneelle, tosin kuvien ottaminen on haastavaa, koska paikallaan ollaan vain nukkuessa. Videokin olisi varmaan liian hidas näille vouhottajille.

Tänään oli tärkeä päivä!

Kaksi huonosti nukuttua yötä takana. Aamulla kun heräsin, olis vielä voinut panna silmät kiinni ja nukkua. Mutta päätä kivisti hienoisesti ja sydän lauloi ja itki yhtäaikaa, tänään on pennun hakupäivä.
Siis ylös sängystä ja pika aamupala suuhun. Siinä toimitin jotain, mutta mitään järkevää en saanut aikaiseksi. Tänään kaikki toimeni ovat olleet enemmän tai vähemmän "sinnepäin". No onhan noita päiviä varmaan edessäpäin, jolloin vielä kykenen johonkin järkeväänkin toimintaan.

Mutta tärkeintä tässä päivässä oli se, että ehdimme Saloon täsmällisesti silloin kun olimme luvanneet, navigaattori ja puhelin jäivät kotiin, mutta ei nyt sotkeennuta lillukanvarsiin. Emmekä sotkeentuneet kertaakaan matkallamme väärille teillekään vaan ajoimme suoraan pihaan.
No kasvattajamme (koiranpentumme kasvattaja)otti meidät iloisesti vastaan ja koirat haukkuivat hieman. Meteli voisi siinä laumassa olla korvia huumaava, mutta oli ihan kohtuullista.
Äitikoira Tosca suhtautui hyvin tyynesti tuloomme ja pennun tutkailuumme. Siinä kahviteltuamme ja paperityöt tehtyämme pääsimme kotimatkalle, ja pakkasimme Millan kuljetuskoriin. Femma, sekarotuinen kolme ja puolivuotias mustanharmaa (kuulemma kylärakkia muistuttava) kaunotar suhtutui kaikkeen vieraaseen varoen luonteestaan poiketen. Koko matkan ajan hän makasi takapenkillä pää oveen päin ettei näkisi pen tua. Ymmärrettävästi hän on hämmentynyt, kun vanha koirakaveri on hävinnyt elämästämme ja olemme käyneet oudolta, vieraalta paikalta tuoksuvassa kodissa katsomassa pentukoiria. Ja nyt ottivat vielä yhden mukaankin.

Tulimme pihatielle ja siinä sitten yritin irroittaa pentua kuljetuskopasta haalia mukaan kaikki tavarat ja kantaa pennun kotiin, peini karvapallo värisi sylissäni, kun kylmä talvipuhuri puhalteli meitä päin. Selvisimme kotiovelle, jossa alkoi tavanomainen avainten penkominen makuualustan ja muiden tavaroiden sinkoillessa ympäri käytävän lattiaa. Pentu pysyi tukevasti sylissä. Laskin makuualustan lattaille ja pennun eteisen matolle, Milla astui makuulalustansa päälle ja pirautti hätäpissat kahteen kertaan siihen.

Pentu pyrki kovasti syliini ja siinä istuimme olkkarin lattailla sylityksin ja suukottelimme toisiamme. Femma katosi kauempaa ihmetellen ja jotenkin myrtyneen oloisena. Siten vanha Laku oli suhtautunut Femman tuloon ollessaan kahdeksan vanha koirarouva, joka otti kaiken stoalaisen tyynesti, hyväksyi kuitenkin femmapennun vasta kolmantena päivänä. Joten vielä kaikki hyväksi muuttuu. Toivomme ja tiedämme sen tpahtuvan, mutta sitä prosessia eivät ihmiset voi jouduttaa juurikaan.

Ensimmäinen ruokakupíllinen tyhjentyi alta aikayksikön kello 15.00 ja sen jälkeen alkoi kova vinkuminen, ihmettelin itsekseni kuinka se ikävä nyt viimeisen ruokamurun kadottua heti iski. Mutta näinkin vanhana koiraihmisenä en tajunnut lähteä välittömästi kyytimään pikkuista pihalle, vaikka mietinkin kovasti sitä, että uskallanko heti viedä pienen ulos asioilleen, kun on varmasti stressaantunut uudesta ympäristöstä. Niinpä 4 kohtalaisen kokoista pokälettä ilmaantui olohuoneen matolle nopeasti. Eli kakkahädästä osataan ilmoittaa jos vaan viessti menisi perille. Ensimmäinen piste pienelle pörröpää paimenelle.Vielä ei ole ensimmäinen päivä edes illassa, mutta sikeitä vetelevät molemmat stressaantuneet karvaiset lapseni.

Kolme yötä Millan tuloon!

Menetin rakkaan 12 vuotiaan koirani joulukuun lopussa. Minulla on ollut kaksi koiraa jo kolmen ja puolen vuoden ajan. Toisen koiran otin aikoinani siksi, että vanha koirani piristyisi ja siksikin kun tyttäreni oli silloin sairas ja halusi pentukoiran. Myös syyksi kelpasi pelko vanhan koiran menettämisen aiheuttamasta tyhjästä pesästä, kun lapsetkin olivat jo osin lentäneet kotoa maailman tuuliin.

Olenhan aina ollut heikkona koiriin ja niiden kanssa touhuamiseen. Ja nämä kaksi koiraani olivat oikein mainio parivaljakko, joista laitan kuvia myöhemmin. Tietysti ne olivat maailman parhaat koirat.
Mutta tunnettu sanonta Isosta kirjasta jo sanoo, että elävä koira on parempi kuin kuollut leijona. Eikä vanhan koiran kohdalla ole oikein muuta tehtävissä kuin antaa sen mennä arvokkaasti ja säilöä muistot ja valokuvat ja ottaa ne esiin sitten kun kestää niitä taas katsella.

Nyt pääsemme hetkeen kun aloin lukea "apulaa" "sillä silmällä", vaikka mieheni oli sanonut ehdottomasti yhden koiran riittävän meidän perheeseen.

Mietin niin kuinka kurjaa meidän Femmalla on, hänellä on aina ollut koirakaveri ja nyt onkin ihan yksin, ei oikein tiennyt mitä tehdä ja minne mennä kun se koirajohtaja puuttui, jonka perässä tähän asti oli nuuskuteltu.

Koira päätti sitten kävellä lenkeillä minun perässäni tai mieheni perässä, mutta omat retket jäivät kokonaan, aivan kuin ei olisi osannut enää tehdä mitään koiramaista kun ei ollut sitä vanhaa mummokoiraa, joka tiesi parhaaat jutut. Toki teimme aktivointiharjoituksia kotona ja pelasimme palloa.

No pikkuhiljaa ehdottelin joitakin kodin tarpeessa olevia sekarotuisia ja yhden omistajalle jo soitinkin, mutta mies tuomitsi, että tuon näköistä koiraa ei meille tule. Minullehan ulkonäkö ei ole koskaan ollut se pointti vaan se luonne ja äly. Saksanpaimenkoira olisi kelvannut miehelleni, mutta yhden sellaisen kasvattaneena, tiedän millainen viirupääpentu se olisi parhaassa tapaukssessa ollut. Myöskin jalostuksessa on viime aikoina menetetty terveys ulkonäkö seikkoihin tuijottamalla. Lonkat ja kyynärät ja selkä ovat todella koetuksella näillä luisuselkäsillä, luonnekin on jäänyt jalostuksessa toiselle sijalle. On paljon koiria, jotka eivät luonnetesteissä ole pärjänneet. Halusin terveen ja tevepäisen ja älykkään koiran.

Siinä rotu vilahteli tosiensa jälkeen ja soittoja kasvattajille tuli soitettua, vaikka mieheni ei ollut suostumustaan antanutkaan.
Pois jäi Whippet sekä Silkeni, jotka kuuluvat vinttikoirien jaloon sukuhaaraan. Ne ovat kyllä älykkäitä, mutta onnettoman kovia riistan perään. Terveitä, mutta onnettomuusalttiita. Unohda vinttikoirat.
Lenkillä törmäsin kahden göötin emäntään ja hänen kanssaan keskusteltuani, mielessä kihelmöi päästä tietokoneelle tekemään googlauksen Katalonianpaimenkoirasta.

Ensimmäinen mielikuva tuosta nimestä oli laumanvartija, eikä se mielestäni ole kaupunkikoira. Sisään tultuani googletin innoissani sanaa Katalonianpaimenkoira ja kuinka ollakaan pian luovutusikäinen pentue oli Suomusjärvellä Salon kaupungissa. No raahasin miehen puoliväkisin jo seuraavana päivänä pentuetta tutkimaan.

Sieltä valikoitui Milla ja varausmaksu maksettiin samana iltana. Mieheni piti matalaa profiilia ja hienoista mykkäkoulua jonkun aikaa, kunnes kyllästyi. Jäämme nyt nukkumaan nuo kolme viimeistä yötä yhden koiran kanssa.