Koirani eivät ole paukkuarkoja

On ihmeellistä kuinka paljon elämästä tekee vaikeaa tai helppoa se millaisia perheenjäseniä sinulla on.
No ehkä ei nyt suorastaan koko elämästä mutta arkipäivän tilanteista. Meillä oli aivan ihana Laku joka teki arkipäivistämme leppoisia ja rakkaudellisia. Ikinä ei tarvinnut jännittää koiran takia, paitsi uutena vuonna jonka koki kamalana ja sotaisana vuorokautena, koira pelkäsi, alkuvuosina ei niinkään, sitten sisällä ei ollut hätää, mutta ulos ei kahden jälkeen iltapäivällä ollut asiaa. Myöhempinä vuosina kun kuulo ja näkö jo olivat ehkä vähän heikentyneet koira tärisi ukkosessa ja uutenavuotena. Oma olo oli myös paha ja hyvin nagatiivinen kyseisiä tapahtumia kohtaan.
Nyt on koirat toiset, eivätkä ne pelkää mitään paukkuja ja sääilmiöitä.

Toinen on tilanne sitten niiden asioiden kanssa, joihin koira siis vain Milla suhtautuu negatiivisesti. Elikä toisten koirien tapaaminen ei häntä erityisemmin miellytä, enkä näe tarpellisena edes nuuskuttaa jokaista vastaantulijaa. Mutta Femma sen sijaan on sitä mieltä, että kaikkien kanssa olisi kiva moikata. Mutta Milla saattaa vähän tilanteesta riippuen mennä ohi nätisti tai sitten nostetaan niin maan perustellinen rähinä hyökkäyksineen kaikkineen. Joten se on meillä ongelmana.

Siihen koitamme siedättyä ja sitä koetamme myös työstää koiran kanssa. Sitruunapanta toimii autossa mahtavasti ei riehuntaa eikä riekkumista. Ulkona en periaatteessa hauaisi sitä pitää. Siksi kohtaamisia on vaan yritettävä opetella. Mutta kotona meillä on rakastava koira joka kyllä on ovela ja tekee omia juttujaan aina kun selän kääntää (ruoan varastaminen) eli hyvin alkuperäinen rotu joka käyttää jokaisen tilaisuuden hyväkseen. Ihminen on se joka päättää antaako tilaisuuden. Toivon jokaiselle lukijalleni oikein hyvää talviaikaa, joka meillä näyttäytyy vihreänä ja koleana vesisateisena vuodenaikana ainakin tänä talvena. Nyt on kuitenkin taas yksi vuosi mennyt ja toinen alkanut opetellaan kirjoittamaan 2012.