Olemme olleet melkoisen ylpeitä kahdesta viimeisestä koirastamme, jos siis Millaa ei nyt lasketa. Molemmilla todistuksessa käytös kymppi, suuremmitta ponnisteluitta siis.
Vähän muilta saatu palautetta, että tuo karvanaama pitäis lähettää Iivantiiraan, kun ei osaa käyttäytyä, mutta olen itse ollut odottavalla kannalla ennemminkin, koska uskon, että jokainen koira oppii joskus, ennemmin tai myöhemmin elämään jollain lailla yhteiskuntakelpoisesti.
Tänään Milla ja Femma mun huonon tilannetajun seurauksena, lähtivät lentävän pallon perään samalla hetkellä ne tajusivat ja minä tajusin, että ne tajusivat, edessä oli viisi jänispaistia, jotka pinkaisivat liikkelle suoraan nenän edestä. Ja isolle tielle päin, ei koskaan ennen olekaan käynyt näin. Odotin jarrujen kirskuntaa ja tömähdystä, joita en onneksi kuullut.
Parin minuutin päästä koiraksi kutsuttu karvapallo juoksee ainakin 120 km/s meidän luo, Femmahan ei turhia juokse vaan tulee huudosta takaisin.
No minä tyhmä ajattelin, että nyt voidaan leikkiä pallolla kun ne puput poistettiin paikalta. Kunnes heitin pallon ja se suussa Femma äkkäsi pensasaidan takana jussin ja sitten niitä vietiin omakotitalojen pihalle tonttirajoja kunnioittamatta.
Lopulta keräsin koirani jotka meinasivat kompastua kieleensä, ja toin ne remmissä kotiin. Sen pituinen se. Ai niin piti sanomani, että nyt olen aika rakastunut tähän uusimpaan koiraani. En osaa sanoa missä kohtaa se alkoi, mutta ei siitä kauaa ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti