11 kuukautta kasassa elettyä elämää....

Milla on ollut koulutuksessa aika täysipainoisesti viime viikot. Hyvin sujuu, vaikka toisten koirien läsnäolo samassa luokkahuoneessa rasittaa sitä, mutta kun keskittyy silti niin se on aina plussaa. Rähistä täytyy aina jos joku muukin kommentoi ja kaikki huoneeseen tulijat pitää haukkua. Kotona kaikki ihmiset ovat olleet tervetulleita, mutta Tipsun kanssa menivät sukset ristiin ja nyt ei niitä enää voi päästää samaan huoneeseen.
Todella nopeasti Milla oppii asioita ja ellei palkinto irtoa saattaa se turhautuakin todella nopsaan.

Eilen kun menimme koulutushalliin ja Femma tiesi mikä paikka se on, niin protestointi oli Femmalla todella äänekästä, kun hän ei päässyt mukaan. Selvästi se sanoi: " On tää niin epistä, miks mä en pääse mukaan kun siellä saa lihapulllia ja saa tehdä juttuja!!"

Täytyy vissiin ruveta käymään molempien koirien kansssa saa nähdä suostuuko isäntä lähtemään toisen koiran kanssa!

On se niin kumma kuinka koira oppii sanoja ja niiden merkityksiä, kun sanon hampaat niin Milla luikkii kauhealla vauhdilla sängyn alle! Ja hänellä on hammaskiven muodostus runsasta joten pitäisi pestä päivittäin, mutta kaipa se tottuu siihen.
Eilen oli rankka päivä kun Tipsulla tulehtui nisä, jota on hoidettu ennenkin. Ja se oli valehtelematta nyrkin kokoinen tumman liila ja vuosi veristä eritettä, oltiin jo valmiita eutanasiaan, mutta Rasi halusi koittaa auttaisiko antibioottihoito. Viikon päästä arvioidaan tilanne uudelleen. aina se tuntuu yhtä pahalta kun koira sairastuu.
Femmalla on ollut nyt paha valeraskaus, jota on yritetty hormonihoidolla saada lakkamaan kun maitoakin tulee, ja leikkuupöydälle joutuu nyt. Olisi tullut halvemmaksi ja helpommaksi jos olisin noudattanut lääkärin ohjetta ja leikuuttanut tytön jo kaksi vuotta sitten. Yhdessä nisässä tuntuu patteja, jotka tuskin ovat normaalia rintakudosta. Ehkä ne voidaan leikata samalla nukutuksella. Joulukuun alkupäivinä se tulee tapahtumaan, sitten olenkin pari viikkoa kotosalla.

Raivopää vai pelokas murkku

Paimenkoiralla ei ole koskaan vaihtoehtoa, pakene vaikeaa tilannetta, vaan se toimii aina.
Se ei ole aina helppoa omistajalle, varsinkaan kun koiria on kaksi. Toinen eli Femma on niin sosiaalinen kuin vain olla voi. Ruoan päältä voi taistelu tulla, mutta todella vain äärimmäisessä tilanteessa. Sen sijaan Millalla on vaihe jolloin koko maailma on hänen omansa, eikä siellä suvaita ketään vieraita koiria , tutut saa kyllä mielellään olla. Ikkunasta auton,sekä kodin ei tarvitse näkyä ketään, niin on aina turvallisempaa. Varuillaan pitää olla aina, koskaan ei tiedä jos joku vieras tulee paikalle, juuri kun olemme päässeet yhteisymmärrykseen, polkupyöristä, että ne eivät ole vaarallisia vaan voi rauhassa istua ja antaa niiden mennä. Niin ongelmaksi ovat muodostuneet koirat, niidenkin annan mennä ohi jos emäntä ehtii eteen ja pitää namia nokan edessä ja nakerran sormia ja katselen ohimenevää koiraa ja jos nami ei irtoa ennen kuin koira on tarpeeksi kaukana, se on ainao tapa kohdata viras koira tauhallisesti. Toivottavsti emännällä on hyvät hanskat sillä hampaat ovat aika terävät ja kiihtyneenä pureskelen niitä kohtuu kovaa.

Tänään olimme eläinlääkärillä ja Milla oli siellä vain seurana, huh huh seuraneiti olisi pitänyt jättää kotiin, sillä seuraneiti riehui siellä niin että jouduttiin tekemään eristys jossa Femma rokotettiin kun raivotar olisi syönyt kaikki muut potilaat. Emäntä on aika poikki ja olisi jo lähettänyt Millan vehreimmille laitumille, jos Milla olisi sekarotuinen, nyt ei auta kuin tehdä työtä, työtä, työtä ja toivoa parasta, että joskus Millakin vielä on tasapainoinen koira joka tulee toimeen ympärstönsä kanssa. Omalle perheelle Milla on ihanin kucviteltavissa oleva hauva. Mutta muut varokoot toistaiseksi. Ihmiset on sentään ok!