Katalan kasvatus

Milla koko kaksivuotiaan komeudessa.

2012-01-11T01:43:00.000-08:00

Meidän Millan uusi lempipaikka on ikkunan vieressä tuolilla, seurata mitä ulkona tapahtuu, ellei sieltä näy tai kuulu mitään voi paikan jättää, mutta jos pienikin ääni kuuluu, niin noustaan taas vahtimaan josko siellä olis jotain mielenkiintoista. Koskaan ei tiedä onko isäntä tulossa (toivoo ja tunnistaa äänistä kyllä), vai olisiko naapurin koira liikkeellä.

Torkkupeitto

2012-01-10T13:25:00.000-08:00

Tämän peiton virkkaaminen oli hauskaa puuhaa, Milla piti erityisesti sommitteluvaiheesta, jolloin palaset oli lattialla irrallaan ja hän sai järjestellä ne oman mielensä mukaan ja sitten kiertyä kerälle palojen päälle, mutta nyt peitto on valmis eikä se ole enää koiran käytössä....toivottavasti.

Koirani eivät ole paukkuarkoja

2012-01-01T00:12:00.000-08:00

On ihmeellistä kuinka paljon elämästä tekee vaikeaa tai helppoa se millaisia perheenjäseniä sinulla on.
No ehkä ei nyt suorastaan koko elämästä mutta arkipäivän tilanteista. Meillä oli aivan ihana Laku joka teki arkipäivistämme leppoisia ja rakkaudellisia. Ikinä ei tarvinnut jännittää koiran takia, paitsi uutena vuonna jonka koki kamalana ja sotaisana vuorokautena, koira pelkäsi, alkuvuosina ei niinkään, sitten sisällä ei ollut hätää, mutta ulos ei kahden jälkeen iltapäivällä ollut asiaa. Myöhempinä vuosina kun kuulo ja näkö jo olivat ehkä vähän heikentyneet koira tärisi ukkosessa ja uutenavuotena. Oma olo oli myös paha ja hyvin nagatiivinen kyseisiä tapahtumia kohtaan.
Nyt on koirat toiset, eivätkä ne pelkää mitään paukkuja ja sääilmiöitä.

Toinen on tilanne sitten niiden asioiden kanssa, joihin koira siis vain Milla suhtautuu negatiivisesti. Elikä toisten koirien tapaaminen ei häntä erityisemmin miellytä, enkä näe tarpellisena edes nuuskuttaa jokaista vastaantulijaa. Mutta Femma sen sijaan on sitä mieltä, että kaikkien kanssa olisi kiva moikata. Mutta Milla saattaa vähän tilanteesta riippuen mennä ohi nätisti tai sitten nostetaan niin maan perustellinen rähinä hyökkäyksineen kaikkineen. Joten se on meillä ongelmana.

Siihen koitamme siedättyä ja sitä koetamme myös työstää koiran kanssa. Sitruunapanta toimii autossa mahtavasti ei riehuntaa eikä riekkumista. Ulkona en periaatteessa hauaisi sitä pitää. Siksi kohtaamisia on vaan yritettävä opetella. Mutta kotona meillä on rakastava koira joka kyllä on ovela ja tekee omia juttujaan aina kun selän kääntää (ruoan varastaminen) eli hyvin alkuperäinen rotu joka käyttää jokaisen tilaisuuden hyväkseen. Ihminen on se joka päättää antaako tilaisuuden. Toivon jokaiselle lukijalleni oikein hyvää talviaikaa, joka meillä näyttäytyy vihreänä ja koleana vesisateisena vuodenaikana ainakin tänä talvena. Nyt on kuitenkin taas yksi vuosi mennyt ja toinen alkanut opetellaan kirjoittamaan 2012.

Pentumaiset elkeet

2011-12-03T01:51:00.000-08:00

Meidän kaksivuotiaalle on tullut vauva-ajat mieleen. En ole törmännyt tälläiseeen ilmiöön koskaan ennen koirieni kanssa,

Milla pureskelee kaikki kuulakärkikynät jotka vain suinkin löytää,(mitä ei ole tehnyt koskaan) tukkapidike, mikä hänellä on, myös muovia menee tuhannen pirstaksi jos vaan irtoaa. Keittiössä on ollut maailman sivu sellainen oviverho, joka on tehty puuhelmistä ja jostain siemenistä on hampaissa aina kun silmä välttää.

Ihmetyttää, koska ulkoilemme paljon ja ikkunoissa päivystetään aina. Nukkuminen on melko vähäistä meidän Millalla yölläkin se kohkaa omiaan välillä. Onko hänellä vieläkin liian vähän virikkeitä? Vaiko liikaa stressiä?

Ruoan varastaminen on selviö kun on leikattu, menee puolisen vuotta ainakin kun ruoka kiinnostaa kaiken aikaa. Mutta edellisten koirien kanssa se oli ohimenevää. Tosin ne kerjäsivät, eivät varastaneet.

Muuten Milla on nykyään niin tuttu sen tavat tiedetäään ja niihin osataan jo suhtautua siten että sen luonne ei tuota mitään ongelmaa. Vaikka onkin ihan erityyppinen koira kuin meidän aiemmat solmuunlaitettavat lutukaiset. Eihän me ihmisetkään olla samasta puusta veistettyjä, eivätkä eläimetkään taida olla. Nyt mua alkoi todella kiinnostaa, että jospa alkaisimme harrstaa jotain ihan uutta josko se väsyttäisi nuoren neitokaisemme, miten olisi vaikka pallopaimennus?

Kahden ikävuoden merkkipaalu saavutetaan 19.11. 2011

2011-11-16T10:53:00.000-08:00

Milla on todella mukava koti-oloissa, kun olemme oppineet sen henkilökohtaisen reviirin ja mieltymykset. Ristiriita tilanteita sattui viime aikoina lähinnä autossa, reviiristään tarkka kun on ja paimentaisi kaikkea näkemäänsä.

Nyt hankimme hyvän vasteen antaneen,mutta rikkoutuneen antibarc pannan tilalle uuden. Sen idea on suihkaus tuoksutonta tai sitruunantuoksuista ainetta ja ääni suhaus ja myös epämiellyttävä yllätys sekä ehkä tuoksukin ovat joillakin toimivia toisilla täysin merkityksettömiä. Mutta Milalla se toimi jo aiemmin ja toimii nyt uudenkin pannan kanssa. Tosin se oppiii nopeasti säätelemään haukuntansa sellaiseksi todella matalaksi ja hiljaiseksi, mutta kun itsehillintä astuu mukaan mukaan myös se raivon kehittyminen on poissa.
Milla on täysin sisäistänyt, että polkupyörät ovat kohtuullisen harmittomia ja välillä niiden ohi menosta ja hyvästä käytöksestä niiden yhteydessä saattaa seurata makupala. Emme siis stressaa enää polkupyöristä. Ohitukset valoisalla sujuvat ihan hyvin kun mami muistuttaa asiasta. Mutta toisen koiran kohtaaminen on vielä täysin hukassa. Sen otamme työn alle nyt täysillä. Olemme yrittäneet vaihtelevin tuloksin, mutta päätin palata lähtöruutuun, jotta saamme pysyviä tuloksia.
Emme ole päässeet selville syystä miksi kaikki koirat eivät aiheuta samaa rekatiota ja siksi aloitamme nyt alusta.

Millan leikkauksesta on nyt aikaa ja ruokahalu on palannut ja se on suuri, lähes kaikki kelpaa syötävksi ja sitä ruokaa etsitään omatoimisesti, välillä jopa omenan kuoret viedään käsistä. En ole rajoittanut liikaa ruoan antamista 800g Yrjölän gourmet mallista puuroa uppoaa helposti vuorokaudessa, mutta koska painoa ei ole liikaa vieläkään sallin sitten myös puruluita ja makupaloja siihen päälle. Femmahan on pikkuisen pullukka ja sitä on pakko rajoittaa. Mutta se on tottunut ruokansa määrään eikä kyttää enää ja on jopa nirso sen suhteen mitä ottaa suuhunsa. Mutta Millalla on kerjäämiskausi edelleen menossa, tosin uskoisin sen päättyvän tai ainakin hieman hiipuvan.

On tässä voin käärepaperi ollut olohuoneen lattialla, voit koiran mahassa, onneksi ei ollut paljoa voita siinä. Muutaman kerran olen selkäni kääntänyt aterialleni tai jolllekin ruoka-aineelle ja kun käännyn se on hävinnyt ääntäkään päästämättä. Onneksi nyt jo olemme oppineet katsoamaan tarkemmin, ettei sen ulottuville jää mitään. Jääkaapin ovea ei ole vielä oppinut avaamaan. Toivottavasti ei opikaan.
Millan kanssa elämä tulee ilmeisesti olemaan aina suuri seikkailu ja jatkuvaa koulutusta. Sillä on todella erikoinen persoonallisuus eikä sen kanssa saisi koskaan olla kiire.Jäämme harjoittelemaan elämää edelleen. Yitän päivittää tätäkin blogia aina silloin kun asiaa ilmaantuu.

Leikkaus

2011-10-06T04:00:00.000-07:00

Sterilonti on rutiinitoimenpide, joka ei tietenkään ole riskitön.

Mutta mutta miten valita oikea paikka sille, Jokaisella painaa eri syyt vaakakupissa.
Kun leikkautin enismmäisen koirani sain suosituksia eräältä eläinlääkäriltä ja päädyinkin kalliin, mutta huippuhyvän eläinklinikan asiakkaaksi, siellä ovat koirani hoituneet tähän asti. (Kalliilla rahalla ja loistotaidoilla, sekä huumorlla ja hienolla käytöksellä ja hyvällä organisaatiolla.)
Kauppakirjassa Millaa ostaessani suostuin kuvauttamaan sen lonkat ja kyynärät ja se piti tehdä määrätyllä lääkärillä. No tiesin toki, että samassa menisi molemmat toimenpiteet yhdellä käynnillä ja edullisemmin. En tietenkään luota ihan helposti kaikkiin lääkäreihin kun olen käyttänyt kymmenen vuotta samaa lääkäriä. Mutta paikka oli nyt kuitenkin toinen ja lääkäri myöskin ihan eri kuin olin luullut, nuori nainen tämän paikan omistajan tytär, jota jopa luulin hoitajaksi ensin.
Paikan tunnelma oli outo rento ja kiireetön, mutta ovesta lappoi sakkia ilman ajanvarausta ja kaikki hoidettiin ja kaikki tunnettiin nimeltä ja historialta.
Toinen merkille pantava piirre oli, että klinikalla jos sitä voi klinikaksi sanoa oli täysin sopimattomat tilat ja porukka riiteli kuin kotonaan ja meidät häädettiin kesken rauhoitsupiikin vaikutusta odotellessa toiseen tilaan. Mikä pitkitti ja sekoitti aineen vaikutusta ja jouduttiin pistämään lisää.

Sitten koira kuvattiin ja leikattiin ja lopulta alkoi kuulua huilunomainen ujellus kun koira alkoi heräillä. No en ole koskaan ollut paikalla kun omat koirani ovat herätteen saaneet. Vaan olen tullut noutamaan kun minut soitettu paikalle. No Milla oli todella sekaisin ja hoiperteli kuin neljän promillen humalassa ja tuntui heti olevan melko kipeä. Onneksi olin vaatinut mieheni viemään ja hakemaan meidät, muutoin ei olisi hommasta tullut mitään. Koira makasi matkan peittojen välissä sylissäni turvaa hakien ja päästeli mitä kummallisempia huilumaisia valittavia ääniä.

Toipuminen:
Aiemmat koirani ovat olleet seuraavana tai sitä seuraavana päivänä kuin mitään ei olisi tehtykään, valmiita leikkimään, joten olen joutunut jarruttelemaan ja jättämään kipulääkkeen pois.
Nyt tilanne oli toinen; haava kiristi ja vaivasi koira syöksähteli kummallisesti paikasta toiseen käyttäytyi kuin päätön kana. Eikä sillä edes ollut satelliittiantennia tai muutakaan estettä vain paita. Kahden vuorokauden kuluttua leikkauksesta vein koiran uudelleen lääkäriin sen kummallisen käytöksen perusteella, koiralla ei ollut haavatulehdusta, kuumetta tai muutakaan päälle näkyvää. Lääkäri tuli siihen tulokseen, että vahvempaa särkylääkettä ja kaiken ajteltiin johtuvan leikkauksen sulkutekniikasta jolloin koko ommel tulee samalla langalla kaikkiin kerroksiin ja siellä voi tuntua kiristystä.
Koira alkoi pikkuhiljaa liikkua ulkona, ilman kuonopantaa se ei olisi onnistunut vaan koira olisi jäänyt oven eteen maate. Nytkin yritti paeta joka kuusen juurelle piiloon. Mutta lopulta kaikki alkoi mennä hyvin.

Kaksi viikkoa leikkuusta ja koira kuumeessa ja haava eritti, no eikun taas lääkäriin, myönnän koira on nuollut haavaa, olen kyllä tarkkaillut sitä, mutta nyt se sitten kuitenkin tulehtui, fucidiniä olin laittanut, mutta koira nuoli sen heti pois. Laiska hoitaja.
Antibioottikuuri ja lepoa ja pönttö päähän, kuume laski ekan antibioottipäivän jälkeen ja koira on rauhoittunut pönttönsä kanssa alkuvaikeuksien jälkeen. Tänään oltiin jo vähän pidempi lenkki ja hienosti meni. Kunpa haava lakkaisi erittämästä ja tulehdus paranisi.
Nyt kun koira tervehtyy alkaa sen kanssa koulutus jälleen täydellä teholla ja ruokintaa tätyy vieläkin seurailla seuraavat puoli vuotta ja säätää määriä, sillä sisällöltään Yrjölänpuuro versioni on täysipainoista, mutta koira on noin kilon alipainoinen ja haluan sen saavan hiukan massaa, mutta kun hormonit eivät vaadi osaansa ruoan määrää pitäisi periaatteessa vähentää, mutta olen päätynyt kuitenkin kontrolloimaan painoa ja seuraamaan alkaako vaaka värähdellä.

On tulossa hurjia tapahtumia...

2011-09-14T13:29:00.000-07:00

Meillä alkaa mennä mukavasti ja aikuistuminen on varmaan näillä tassuilla jo melko pitkällä. Nyt on emäntä soitellut epäilyttäviä puheluita, suorastaan outoja. Kuvataan, nukutetaan ja sitten viedään jotain aivan oleellista meikäläiseltä.
Mutta enhän minä nyt näistä paljon ymmärrä, mutta emännälle tuntuu olevan tärkeä juttu.

Parasta kuitenkin tässä syksyssä, (voiko syksyssä ylipäätään olla mitään hyvää) on se kun lopetin nappuloiden (niiden nimi on koiran kuivamuona) syömisen, sillä en ole kuiva millään muotoa vaan hyvinkin oman arvoni tunteva, eikä sille arvolle sovi minkäänlaisen rehun syönti,vaan gurmeeta sen olla pitää. Päätin tehdä syöntilakon, minua kutitti korvista ja tassuista ja päätin, että se johtuu noista kammottavalta haisevista nappuloista, jotka suoraan sanottuna olivat vain välttämätön pakko kun muuta ei paljon tarjoiltu. No nyt päästään asiaan. Kolmen päivän jälkeen tuo uskoi, etten todellakaan aio enää syödä tota yksitoikkoista murkinaa. Emäntä hankki monen kommelluksen jälkeen mielenkiintoisia pusseja ja pakastelaatikoita jotka tuoksuivat ihanalle. Sitten otettiin esiin iso rautapata ja siihen pantiin vettä ja neljänlaisia ryynejä, joita emäntä liottaa ensin kauan ja sitten sinne heitellään joukkoon porkkanaa joskus valkosipulia ja heneitä, maissiä kesäkurpitsaa tai broccolia ja lopuksi lihaa kun se on muhinut uunissa monta tuntia sitten sitä maistetaan ja jokainen muru häviää kupista. Enkä melkein malta lähteä keittiöstä kun uunista kantautuu ne hyvät tuoksut. Sitten tulee lisäksi lohiöljyä kuppiin ja piimää ja jotain taikajauhetta kuulemma vitamiineja ja kivennäisiä, onneksi ne kivet ei ole suuria vaan sellaista valkoista jauhetta. Mutta en enää rassaa korviani ja tassutkin olen jättänyt rauhaan.

Kun kerran emäntä noin hyvin uskoo minua. olen päättänyt herättää hänet keskellä yötä jos minulla on kuuma ja auliisti hän avaa parvekkeen oven. joten olen opettanut palveluskuntani kahdessa vuodessa hyvin tavoille. Ensi viikolla minut viedään johonkin vieraaseen paikkaan, mutta kuulemma saan nukkua suuren osan aikaa ja vasta kotona alkaa uusi elämä, toivottavsti se ei tarkoita että joudun taas nappuloille,no taitaa se emäntä olla sen verran viisastunut ettei yritä sellaisia hullutksia enää. Koittakaa kaikki kamut kestää tämä syksy niin kohta tulee lunta!

Edistystä

2011-09-02T21:57:00.000-07:00

On mennyt pitkä aika viimeisestä postauksesta, mutta nyt pitää kirjoittaa jotain.

Milla joka otti kesästä kaiken irti, silloin kun se oli mahdollista eli uiminen oli varsinkin ihan ykkösjuttu. Tuntuu että kesästä ei enää paljon muista, vaikka ehkä tuleekin mieleen pieniä palapelin osasia.

Kantarellejä opetltiin tunnistamaan, mutta ei löydetty luonnosta yhtään, itse ripotellut opittiin löytämään. No se oli sellinen tekeminen mitä ei voitu vielä tänä kesänä ottaa oikein tosissaan, mutta on se siellä mielenpohjalla, kun sitä kuitenkin muutaman kerran harjoiteltiin.

Milla on oppinut hallitsemaan itseään hineosti, ollaanhan me jo puolitoista vuotta harjoiteltu, ettei lenkeillä eikä muutenkaan polkupyöriä tai muita nopeasti liikkuvia saisi huomioida tai ainakaan hyökätä perään. Nyt kun miettii, niin pyörien ohimenemiset eivät saa enää aikaan mitään kummallista, vaikka itse en olisikaan kartalla, vaan esim. olisin poispäin kääntynenä ja huomioni on muualla, ei silti hyöki, se on osoitus, että sitkeys ja koulutus tuo tuloksia, ei heti mutta joskus.
Koirien ohitukset ovat edelleen haasteellisia, mutta jos on tilaa kiertää hieman sivummalle ja ohittaa koiraa puhuen, eli näyttää ettemme ole uhkana, emmekä aio kohdata vihollista silmästä silmään, kaikki sujuu erittäin mallikkaasti. Kyllä tästä vielä urra urkenee.

Koiran muisti on ihmeellinen asia, aiemmassa kodissa meillä oli tapana usein käydä metsässä tapaamassa toisia koiria, aluella missä kaikki ovat irti. Kun nyt monen kuukauden tauon jälkeen palasimme sinne, Milla käyttäytyi hienosti eikä rähissyt, vaan solahti porukkaan kuin enennkin. Kun sitten menimme seuraavanakin päivänä ja mainitsin jo kotona minne olemme menossa, koira osoitti, että jess, se on kiva juttu mennään nopeesti ja äkkiä, heti.

Femman osalta aloimme pitkästä aikaa Tokoagi kurssin, edellisestä on neljä vuotta. Kun menimme harjoituspaikkaan ja ja Milla jätetiin autoon ja Femma tajusi, että hän pääsee yksin koulutkseen (erikoisnamit haisi nenään), hyppi koira tasajalkaa ja oli haljeta riemusta. Eli kun mieheni sanoi, että tuskin koira noita koulutuksia kaipaa, ihan tyytyväiseltähän tuo näyttää, niin mistä me voimme tietää, onko koira todellä tyytyväinen? No nyt ainakin näin miten reagoidaan kun jotain todella mieleistä tapahtuu, ei meinaa koira nahoissaan pysyä ihan kirjaimellisesti.

Koiramme ovat myös saaneet dogikummin, joka tulee hakemaan heitä lenkille, mikä antaa koirille vaihtelua ja minulle pienen hengähdystauon. Onneksi löytyi oikea ihminen, kenellä on koirakokemusta riittävästi kahden koiran ja haasteellisemmankin purinapussin ulkoiluttamiseen. Kiitos Virpi.
Syksykin on palannut, en ole yhtään ihastunut kylmiin vuodenaikoihin, mutta toivottavsti syksy ja talvi menevät kuitenkin kohtuudella läpi ja saamme uuden kevään ja kesän. Ensi keväänä koirat ja minäkin olemme kehittäneet uudet tavat uudessa kodissa. Remontti ja muutto ei ole riesana ja on aika viettää taas normi kesä. Hyvää syksyä kaikille.

Loma ja lomahommat

2011-07-26T10:14:00.000-07:00

Lähdettiin pitkän matkan päähän viikoksi tai no koirista matka on pitkä kun se on tavallista vaunumatkaa pidempi nyt jouduttiin istumaan/makaamaan autossa useampi tunti. Mutta perille päästyä odottikin sitten ihana oma piha eikä koiria tarvitse kytkeä. Lenkille silti mennään muutamia kertoja päivässä, koska omaan pihaan koirat ei mielellään asioi.

Tänään oli ensimmäinen mustikka päivä mökillä päätimme, että isäntä lähtee nuoremman koiran kanssa kahdestaan metsään. No me emännät sitten jäätiin tänne omille nurkille, taloa valtatessa ja muuta pikkuhommaa tehdessä ajattelin päivän kuluvan. Uimassa kävytiin kilometrin päässä, siellä on nopeammin syvenevä hiekkaranta. Ihan kiva retki ja ajattelin, että nyt jaksaa Femma sitten istuksia katselemassa askareitani. Istuikin tosi pitkään, kunnes nurkan takana valtticolor alkoi tuoksua nenään ja Femma meni ja hankasi itseään kaulasta hännän päähän seinää vasten,vieläpä molemmat kyljet, seinä oli siis viisi minuuttia aiemmin Valtattu ja aivan märkä. Niin oli koirakin punaruskeassa tahmaisessa maalissa. Kiireesti saippuaa ja vettä,mikä ei todellakaan auttanut yhtään. Löysin hätäpäisssäni yhdet tylsät ja huonot sakset ja sillä sitten karvat lyhyemmäksi, koska valtticolor tuskin on kovin terveellistä, saati sitten kun siihen tarttuu hiekka ym roskat maasta. Ei tarvita paljon mielikuvitusta ajatellessaan millainen oli lopputulos tahmea ja hyvin epätasainen. Mutta ehkä se ei ehtinyt vaikuttaa koiran terveyteen. Femma itse suhtautuu hyvin tyynesti kaikkeen.

Mustikoitakin tuli ampärillinen ja se laitettiin äidin pakastimeen talven varalle suomalainen superfood, ilmaista mutta kovan työn takana. Sitä on tänä vuonna vain niin vaikea löytää.

Media kun on nyt rummuttanut niin kovasti kuinka mustikoita pitäisi olla paljon, mutta totuus on osoittautunut toisenlaiseksi. Ainahan me ollaan mustikoita kerätty, mutta vasta nyt radiossa kerrottiin, että mustikka on niin terveellistä ettei edes vielä ole tutkittu kuinka hyvä marja se on ja kaikenlisäksi kaikkien ulottuvilla, vaikkakin hakusessa, Koirat ainakin ymmärtävät sen arvon, koska sitä poimivat itsekin suuhunsa ja yrittääpä ne ottaa ämpäristäkin. Kesällä sattuu ja tapahtuu sille vaan ei voi mitään.

Mustikoita ja herneitä. Punkkeja ja käärmeitä.

2011-07-13T09:56:00.000-07:00

Makuelämykset ovat kesän kohokohtia mansikoineen muine makoisine marjoineen ja vihannekset ovat tuoreimmillaan.

Meidän karvaisilla kavereilla on ihan omat mieltymyksensä. Femma ei ole osoittanut mitään erityistä mielenkiintoa kasviksia kohtaan vaikka banaanikin taittuu ruokaan sekoitettuna. Mustikoita löytyy meidän jokapäiväiseltä lenkiltämmekin, kuten kesäpaikassa myös metsämansikoita, mustikat kädestä ovat kyllä ihania, molempien mielestä. Erityistä omistautuneisuutta Milla osoittaa herneitä kohtaan ja osaa poimia herneet kun avaan palon. Mutta toki saa syötyä myös kokonaisen herneen, jo aiemmin Femma on syönyt kuoret kun kalvot ensin poistetaan niistä. Mutta nyt herneiden syönti on huomattavasti vaikeutunut, kun etuhampaat ovat palloleikeistä harvenneet ja nyt niitä ei ole kuin pari kappaletta, huomaa että koiraa itseäänkin harmittaa kun ei pysty niitä poimimaan suuhunsa. Muun ruoan syöntiä ei etuhampaiden tippuminen haittaa.

Kesä on myös vaarallista aikaa, punkit vaanivat jokaisella ulkoilukerralla, koskaan aiemmin ei koiriin ole tarttunut yhtä paljon punkkeja, vaikka ensimmäiset myrkyt laitettiin jo huhti-toukokuun vaihteessa, mutta valmiste kutitti pitkään ja mietinkin pääni puhki kumpi olisi oikeampi vaihtoehto laittaa myrkyt vai olla ilman. Jopa eläinlääkärini joutui kysymysteni uhriksi kauppareissullaan. Luettuani punkeista uudesta Univetin asiakaslehdestä, että kolmesta punkkien leivttämästä koiriinkin tarttuvasta taudista kaksi jotka melko kurjia, on ehäistävissä hyönteismyrkyllä, jota valellaan koiran ihoon ja on siihen tarkoitettu. Mutta valmisteita on nykyään useita ja niissä ei kaikissa ole sama vaikuttava aine, joten päätin kokeilla toista ainetta, eikä vielä ole ainakaan huomattavissa mitään kutinaan viittaavaa ja vuorokauden aine on jo ehtinyt olla.
Täällä kesälaitumilla on myös tiettävästi paljon käärmeitä niin kyitä kuin rantakäärmeitäkin, sekä liskoihin kuuluvia vaskitsoita ollaan tavattu.(Vaskitsa on yllättävän kaunis eläin kunhan on ensisäikähdykseltään kyennyt tekemään lajitunnistuksen.) Mutta suhtauden varauksella kaikkiin luikerteleviin olkoot ne mitä lajia tahansa. Pelkään aina kesällä koiran joutuvan myrkkyhampaiden uhriksi, mutta toisaalta juoksu metsässä on niin ihanaa. Eli aina on omat riskinsä elipä niin tai näin. Ihan varmahan voi olla ettei koiralle mitään satu jos se kauniisti kulkee remmin päässä kävelyvauhtia aina asvalttitiellä. Mutta onko se nyt sitten mitään koiran elämää? Ei mitään ekstremeurheilua mutta näitä elämän pieniä riskejä joudumme kaikki punnitsemaan päivittäinkin.

Vettä, lämpöä ja vesipeto.

2011-06-12T10:11:00.000-07:00

Tässä ollaan nautittu muutamista hellepäivistä. Ei kauhean paha sinänsä, että joskus on lämmintäkin. Tässä aikalähellä kulkee joenuoma, josta juomavetemmekin otetaan. Tosin keväisin ja suurten sateiden aikaan se tuoksahtelee suihkussa ja juomavetenäkin varsin kaamealle. Koirille kuitenkin olisi helpotuksen paikka päästä vähän uimaan.
Olen nähnytkin, kuinka eräs rouva oikein autolla tuo koiransa siihen uimaan.
No tuumasta toimeen, ei minunkaan kauan tarvinnut miettiä, sinne siis mekin. Vähän ärsytti kun siellä oli joku työmies kuorma-autoineen ja pumppauslaiteineen. Mutta minä reippaana tyttönä kysyin haittaako jos me tullaan. Ei kuulemma haittaa. No siinä usutin koiria veteen, kunnes toinen jo olikin siellä ja äkkäsin sen olevan aivan liian syvän paikan ja ylösnousua varten jyrkän ja liukkaan kallion. Liian myöhään tietenkin. No autoin ensimmäisen pannasta ylös. Huomaamattani myös isompi koira olikin saman tien vedessä ja tiesin ennlta jo ettei ole kovin reipas uimari tämä isompi haukku ja vieläpä pelkää liukkaita pintoja ja siinä sitten koira silmät paniikin täyttäminä raapii kynsillään kalliota ja minä vetämään pannasta, mutta mihin sellainen iso koira nyt raskaan vettyneen turkin kanssa nousisi, tasa-painoni petti ja hups olinkin auttamassa koiraa pyllystä rannalle, mutta siellä vedessä olinkin minä ihan kaulaa myöten ja jalatkaan eivät ottaneet pohjaan, osaan toki uida, ja löytyyhän sieltä jokin, helpompikin paikka tulla pois. Mutta siinä hädissäni en vielä ehtinyt ajatella kun mies ojensi kätensä nousin liukkalle kalliolle,onneksi olikin kaupungin vahva työmies ja olenkin hänelle todella kiitollienen avustaan. Olin todellakin varmaan aika läpinäkyvä litimärässä ohuessa hellemekossani. Onneksi matkassa oli mukana koirantarvike taskuvyö, joka ehkä vähän hälvytti kriittisimmät paikat. Sitten muistin, että kännykkäkin on siellä taskussa, siitä akku pois ja kuumalle kalliolle osat ja kaivamaan taskuja löytyiskö puhdasta ja kuivaa muovipussia johon puhelimen osineen laitan ja onneksi tapanani on tehdä pusseista pieniä tiiviitä kolmioita, joka olikin säilynyt kuivana. Puhelin päiväksi ikkunalaudalle ja tällä hetkellä toimii vielä.

No tästä episodista selvittyäni halusin viedä koirat tänään mereen uimaan loivalle ja lailliselle koira uimarannalle. Ja siellä todella Milla osoitti olevansa oikea vesipeto, se sukelteli kuin hylje, ja tukka silmillä etsi palloaan, veteen syöksy ei ollut kaino, eikä varovainen vaan suorastaan rämäpäisellä vauhdilla veteen pompittiin eikä haitannut vaikka maata ei löytynyt jalkojen alle. Tämä koira ei vettä pelkää, mutta aikaa vedessä oli pakko rajoittaa, veden kylmyyden ja aikaisempien virtsatie-infektioiden perusteella. Viime kesänähän Milla sairastui uinnin jälkeen. Eikä sellainen tauti oikein innosta on se sen verran tuskallinen koiralle, joten uimme hetken ja sitten kuivateltiin ja juostiin ja mentiin kuumaan autoon. Lopuksi makoilua auringossa/varjossa ja sitten kotipihalla pesu lämpimällä vedellä ja shampoolla. Koirat ei haisekaan pahalle vaan ovat ihanan puhtaita.

Mistä rakkaus alkoi?

2011-05-17T12:38:00.000-07:00

Olemme olleet melkoisen ylpeitä kahdesta viimeisestä koirastamme, jos siis Millaa ei nyt lasketa. Molemmilla todistuksessa käytös kymppi, suuremmitta ponnisteluitta siis.

Vähän muilta saatu palautetta, että tuo karvanaama pitäis lähettää Iivantiiraan, kun ei osaa käyttäytyä, mutta olen itse ollut odottavalla kannalla ennemminkin, koska uskon, että jokainen koira oppii joskus, ennemmin tai myöhemmin elämään jollain lailla yhteiskuntakelpoisesti.

Tänään Milla ja Femma mun huonon tilannetajun seurauksena, lähtivät lentävän pallon perään samalla hetkellä ne tajusivat ja minä tajusin, että ne tajusivat, edessä oli viisi jänispaistia, jotka pinkaisivat liikkelle suoraan nenän edestä. Ja isolle tielle päin, ei koskaan ennen olekaan käynyt näin. Odotin jarrujen kirskuntaa ja tömähdystä, joita en onneksi kuullut.
Parin minuutin päästä koiraksi kutsuttu karvapallo juoksee ainakin 120 km/s meidän luo, Femmahan ei turhia juokse vaan tulee huudosta takaisin.

No minä tyhmä ajattelin, että nyt voidaan leikkiä pallolla kun ne puput poistettiin paikalta. Kunnes heitin pallon ja se suussa Femma äkkäsi pensasaidan takana jussin ja sitten niitä vietiin omakotitalojen pihalle tonttirajoja kunnioittamatta.

Lopulta keräsin koirani jotka meinasivat kompastua kieleensä, ja toin ne remmissä kotiin. Sen pituinen se. Ai niin piti sanomani, että nyt olen aika rakastunut tähän uusimpaan koiraani. En osaa sanoa missä kohtaa se alkoi, mutta ei siitä kauaa ole.

Vau Milla ALKAA OPPIA!

2011-05-06T02:08:00.000-07:00

Ensimmäistä kertaa Millan elämän aikana tunnen syvää tyydytystä. Vaikkakin hiukan painaa se, että oppimiseen tarvittiin apuvälinettä.

Mutta onko sillä sitten niin väliä? Kuonopanta on sellainen väline mikä ei haittaa koiraa mitenkään, ei puristä ei kiristä, koira pystyy ottamaan pallon suuhunsa ja juomaan, syömään ja haukottelemaan sen kanssa. Mutta se on ollut se väline millä saatiin Millalle korvat päähän. Olihan sillä isot pitkät korvat jo ennestään, mutta niilä ei ollut paljonkaan käyttöarvoa.(isoa hevostakin pystyy taluttamaan päitsissä ja riimussa, miksei koiraakin sitten, periaatehan siinä on sama, NE EIVÄT OLE SUITSET)

Nyt Milla kuuntelee tarkasti ja on ikäänkuin varuillaan koko ajan. Ei huonolla tavalla vaan hyvällä tavalla. Se on lisännyt nöyryyttä aimo annoksen, eli en ole enään kuka tahansa ihminen vaan olen se joka sanoo viimeisen sanan.Pyörätkin saavat ajella rauhassa ainoastaan vieraat koirat voivat edelleen pysytellä kauempana, hihnassa maltetaan nyt kävellä kauniisti. Senhän koiruus osasi jo ennestään, mutta ei malttanut, jos pyysin olemaan vetämättä peruutettiin sivulle hienosti, mutta se unohtui nanosekunnissa.

Nyt lenkit ovat nautinto, eivätkä koko kapasiteettia vievä kärsimysnäytelmä.
Olen sanonut kaikille, että sillä on murrosikä ja se koettelee rajojaan, mutta ihmiset ovat nauraneet minulle ja sanoneet minun inhimillistävän koiraani, mutta jos saan jollain noin pienellä ja vaarattomalla välineellä koiralleni korvat päähän ja vastaanottoa aivoille, niin mikä estää sen käytön.

Olen toki käyttänyt kasvattamiseen viime aikoina muitakin kikkoja, kuten huomion koiraa vain silloin kun se aloite tulee minulta, jos koira tulee kiehnäämään olen kuin se olisi ilmaa ja sitten kun se lopettaa odotan hetken ja kutsun iloisesti luokse ja alan halia ja rapsuttaa, eli huomiota saa vain silloin kun emäntä niin haluaa.
Myös huumoria se on opettamisen jälkeen alkanut ymmärtää, olen leikkinyt hassutus leikkejä joista se ennen suuttui, mutta aloitin pikkuisella hassutuksella, ja lisännyt panoksia, niin nyt Milla on alkanut ymmärtää, ettei tämä elämä olekaan niin totista ja vakavaa.
Tytöt saavat edelleen olla päivittäin vapaana ja leikkiä pallolla ja juosta ylimääräiset energiat pois, eikä kumpikaan ole pallohullu enää, vaan se on oiva leikki siinä missä joku muukin, jälkeä pitää ruveta treenaamaan muuton jälkeen, remontti ja muuttohässäkkä kylläkin vie aikaa ja voimia ja pelottaakin, miten koirat mahtavat suhtautua uuteen kotiin. Mutta toivon todella, että uusi koti tulee olemaan meille rauhoittumisen paikka ja että viihtyisimme siellä yhtä hyvin kuin täällä, ennnen purku - ja rakennuskidutuksen alkua. Tämä aika on ollut todella koettelevaa ja pitkäpiimäistä meille.Kun asuu rakennustyömaa alueella muutaman vuoden on todella ansainnut jotain uutta ja ihanaa ja rauhallista ja siistiä ja kaunistä ympärilleen. Kunnes aloittavat putkiremontin sielläkin.

Murkkuikä onko sitä koirilla?

2011-04-13T01:37:00.000-07:00

Koira saavuttaa sukukypsyyden, siitä huolimatta se kasvaa ja sen henkinen rakenne muuttuu.
Mutta onko koiralla murrosikä? Onko koiralla itsetunto ongelmia? Miksi koira käyttäytyy perin oudosti noin 7kk -> kunnes tasoittuu 2-3 vuoden iässä?
Viidellä aiemmalla koirallani on ollut huomattavissa jotain lievää härkäpäisyyttä ja keskittymiskyvyttömyyttä tuohon aikaan, ja olen tiedostanut, että silloin on äärimmäisen hankala oppia uutta.
Mutta tämä viimeisin, mutta ei suinkaan vähäisin on ottanut murrosiän todella vakavasti.

Mikä tahansa esim. muovipussi pensasaidassa voi olla äärimmäisen pelottava. Jos mami pudottaa reppunsa vahingossa lattialle koira pomppaa metrin. Sen lisäksi käytösonglmat, koira voi samalla hetkella heiluttaa häntää ja kiehnata ihmistä vasten ja ärähtää. Välillä tuntuu kuin se ei itsekään tietäisi mitä se milloinkin haluaa.
En ole nyt ottanut ohjelmaan mitään elämää vakavampaa, vaan päättänyt vain vahvistaa johtajuusasemaani, joka onkin välillä ihan selvä, hetken päästä taas se kysenalaistetaan. Nykyään kun menen kotiin en huomioi koiraa mitenkään (tätä on kokeiltu jo montakin kertaa tuloksetta) Nyt teen sen johdonmukaisesti, koira saattaa raapia selkääni kun seison koirasta poispäin ja kerjätä huomiota. Mutta se ei saa sitä ennen kuin menee pois ja rauhoittuu, sitten kutsun koiran iloisesti luokseni ja rapsuttelen ja annan namin. Tätä vahvistetaan myös pitkin päivää, että huomiota saadaan vain silloin kun ihminen niin haluaa. Jääkautta tullaan kokeilemaan jos neiti ei vähemmällä ymmärrä.

Mutta siihen pitää tässä ikävaiheessa tottua,että yhtenä päivänä kaikki sujuu kuin tanssi ja seuraavana päivänä koira ei osaa käyttäytyä yhtään missään, eikä mitenkään. Mutta lannistua ei pidä. Vaikka välillä kyllä meinaa hermot mennä.

Onneksi Femma on niin rauhallinen ja luotettava, tietää, että se osaa ja pystyy, tosin toisen häslääminen estää sen kouluttamisen kun ei ole ollut resursseja eri lenkkeihin. Jälkeä olen vakavasti ajatellut kokeilla kesällä. Kun vaan tietäisi missä uskaltaa. Sillä Mynämäellä missä asuntovaunumme on ja jossa paljon aikaa vietetään, on niin paljon käärmeitä, että taas hirvittää kuinka sinne uskaltaa mennä ja uskaltaako niitä päästää metsään juoksemaan. Mutta pakko on jotain kehittää koirien aktivoimiseksi, sillä hauskaa ja aivoja kehittävää on pakko koirankin elämässä olla.
Yhteenvetona sanon vaan, että onpa koiralla murrosikä tai ei niin huligaaneja ne kuitenkin jossain vaiheessa ovat ja rauhoittuvat aikanaan toivottavasti ainakin...

Lakun kosketus sileä ja lämmin kuin silkin pehmeä tuntu.

2011-03-17T15:02:00.000-07:00

Laku koirani, joka kuoli juuri ennen tämän blogin aloittamista ja jonka kuvia siellä alkupäässä löytyy.
Hän oli kaunis kuparinvärinen sileäkarvainen koira. Kun hän kosketti meitä se oli aina herkkä ja pehmeä, hänessä ei ollut mitään kovaa. Nyt ikäväni pääsi todella valloilleen.
Hankimme melko pian uuden koiran aivan erilaisen ulkonäöltään, luonteeltaan, kaikilta puolilta hyvin erilaisen koiran.
Tänään istuin tässä konella ja Femma jossa ei ole ulkonäollisesti mitään samaa, mutta luonteeltaan paljonkin samaa kuin Lakussa,pyyhkäisi jalkaani ja kumarruin katsomaan mikä se oli, sillä se tuntui aivan sileältä pehmeältä Lakun kosketukselta.Opettihan Laku Femmaa ja tavallaan kasvatti häntä kolmen ja puolen vuoden ajan. Sellaista tyyneyttä ja rauhallisuutta, tiettyä arvokkauutta, mutta hurjan hyvää huumoria. Hän oli sellainen meidän oloisemme koira.
En tarkoita, että vihaisin Millaa tai hyljeksisin tai olisin pitämättä hänestä. Tiedän, että hän on vielä keksenkasvunen ja en ole saanut häntä koulutettua tarpeeksi.

Mutta en voi mitään sille, että Millassa on monia sellaisia luonteenpiirteitä, joista en yhtään pidä. Itseasiassa niistä ei olisi mitään haittaa jos asuisimme maalla korvessa kaukana muista ja meillä olisi oma tontti. Uskon, että se olisi juuri minulle tarkoitettu koira. Mutta minä olen tehnyt suuren virheen tuomalla paimenkoiran kaupunkiin ahtaisiin oloihin, sikäli, että koira- ja ihmistiheys on täällä aivan liian suuri noin herkälle ja terävästi reagoivalle koiralle.

Sillä minulla menee koiran kanssa hyvin, kotona se on ihana vaatimaton ja helposti itsekseenkin viihtyvä karvakasa, jota saa mukaan touhuihin silloin kun se hänelle sopii ja minulla on jotain mielenkiintoista hänelle.Milla ja Femma viihtyvät hyvin yhdessä ja leikkivät todella paljon. Mutta hän on itsenäinen ja omiensa kanssa hyvin toimeentuleva. Muut koirat ja vieraat omituiset ihmiset ovat vaan liikaa meille. Aarrggh haluaisin mökille ! Siellä koiran kuuluisikin ilmoittaa jos joku ihminen ilmestyisi sinne tai mikä tahansa otus.

Eli Lakua on suunnaton ikävä. Ja olen tehnyt virheen rodunvalinnassa näissä olosuhteissa. Koska minä nyt vaan en satu asumaan jossakin maaseudulla korvessa kaukana kaikesta, siellä missä todella haluaisin asua.

Luulin olevani hyväkin koirankouluttaja kunnes Milla muutti meille..

2011-03-05T07:29:00.000-08:00

Olenkin monesti ihmetellyt miten noi edelliset koirat oli niin fiksuja, joku älypää vastasi,että on siinä sinullakin osuutta. Ja minä hullu uskoin.

Milla on osoittanuit meikäläisen taidot hyvin heikoiksi. Ensinnäkin koira ei sisällä kutsuttaessa tule koskaan luokse vaan kyyristelee ihan selvä puhekupla pään päällä: "mitä tuo eukko aikoo mulle nyt tehdä,jotain sillä on selvästi mielessä". Muut koirani ovat juosseet suinpäin luokseni jo puolesta sanasta.

Kaikessa pitää kokeilla voisko itse tehdä tuon tai tuon jotenkin toisin kuin emäntä yrittää opettaa, no fiksuvekotinhan Milla on sen nyt tietää, erittäin monitaitoinen, mutta ei kovin paljon miellyttämisenhalua. Kumma eukko ei osaa motivoida koiraansa.

Ja sitten emäntä koittaa hyvällä ja pahalla ja erilaisilla konsteilla estää kakansyöntiä, joka on hengenpitimiksi aivan välttämätöntä. Ukkokin jo alkaa kypsyä kyseiseen tapaan. Kuten olen jo täällä kertonut kaikki keinot on koitettu; erilaisista öljyistä raakaan naudanmahaan ja banaaniin asti mutta ei auta, kieltokin vain silloin kun on talutusremmissä.

Milla on todella hidas oppimaan jotain mistä se ei koe saavansa tarpeeksi palkkiota tai jotain, kun vaan tietäisi mitä, nyt kuitenkin se on oppinut ottamaan kopin ilmasta esimerkiksi makupalan! Ja pallon.Jee!!!! Tänään oltiin joen jäällä ja siellä oli muitakin ihmisiä ja koiria, mutta Milla oli Femman kanssa vapaana ja pallo oli emännällä mukana, eikä kumpikaan koira mennyt kenekään ihmisen luokse eikä edes koirien kun pallolla leikiminen oli niin ihanaa.

Ovikello soi ja Millaa yritettiin estää pääsemästä ovelle, niin kauhea inttäminen ja huuto kun murkkuikäistä koitetaan rajoittaa. Valtava tahtotila tollaisella pienellä sintillä. Sängynalunen on ollut Millan valtakunta vaikkakin matala vain sivuttain ryömi sinne ja sitten murisi kun joku tuli lähelle sänkyä. No ymmärsin, että sitä ei voi sallia ja nyt on paketoitu sängynalunen pyykkinarulla ettei sängyn alle pääse, aluksi ensimmäinen yö meni väitellessä siitä missä voi nyt nukkua, omakin sänky on, mutta se ei ole koskaan kelvannut, vaikka sitä on tuunattu sopivaksi. Nyt päätettiin rakentaa katosvuode, jos se tuntuisi turvallisemmalta, oikeen verhot saa eteen, jos olis kuin sängynalunen se sitten, omaa sänkyään saakin puolustaa. Mutta ei vielä ole saatu aikaiseksi vasta piirustukset on valmiina ja osa materiaaleista. Raportoin tännekin sitten miten se uusi vuode sitten kelpaa.

Äsken neiti oikein esitti kun vieras tuli ja oli korkean lapsiportin takana, niin ponnisti paikoiltaan ja hyppäsi suorin vartaloin mun syliin, kun ei suostunut olemaan keittiössä, joten aikamoinen sinnittelijä, en ihmettele jos pystyisi vuohetkin pitämään kurissa, harmi vaan kun ei meillä vieläkään ole niitä lampaita eikä vuohia.

Oma vankiosasto

2011-02-20T12:19:00.000-08:00

No nyt meillä on sellainen auto, jossa on koiraosasto kaltereilla takana, enkä pääse enää seisomaan välitilassa tassut matkustajien hartioilla. Tylsää! Piti keksiä uusi harrastus ja helpostihan se löytyi. Kaikki pyöräilijät hiihtäjät, rattaiden työntäjät, koirat haukutaan pystyyn sata prosenttista raivoa osoittaen.

Nyt emäntä uhkaa laittaa verhot takatilan laseihin, etten näekään sieltä enää mitään, aika kauhea uhkaus, saa nähdä, tai oikeastaan milloinkahan en enää saa nähdä mitään.

Pitkä on matka kasvaa katalasta pennusta katalaksi koiraksi. Nyt olen niin mustasukkainen emännästä, ettei kukaan sää lähestyä hajustelemaan emäntää tai rökitän tyypin välittömästi. Metsässä olen suhteellisen onnellinen ja huoleton niin kauan kuin kaikki vieraimmat koirat pysyy kaukana emännästä, mutta tutut saa vähän lainata oman emäntäni hajua. Perässä kuljen vaikka maan ääreen saakka jos ei missään näy yhtään elävää sielua, leikin ja loikin ja temmellän kaverini Femman kanssa ja lumikasoja rakastan, mutta emäntä kyylää taukoamatta, ettei vaan kukaan ihminen tai eläin lähesty yllättävästä suunnasta. Olen siis oikein mallikelpoinen vahti ja paimen, mutta emäntä toivoisi huomiokykyni olevan vähemmän terävä.
Toisaalta joidenkin tuttujen kanssa jtutut synkkää erinomaisesti. Eilen nähtiin ulkomaankieltä puhuva cocceri, ja se oli poika, mutta oli niin raukkis, että jotenkin se ärsytti mua suunnatttomasti ei vissiin kemikaalit kohdanneet vai miten sitä sanotaan? Jotkut oikein vauhdikkaat veikotkin otan ihan ystävällisesti vastaan mutta en kaikkia, emäntä toivoisi voivansa ennustaa mikä se ero noissa nelijalkaisissa on, mistä se riippuu, kuka kelpaa leikkiin ja kuka ei.

Pakkaset saisi nyt jo loppua, että saataisi toi emäntä pidemmille lenkeille ja aikaisemmin liikkeelle, nyt se viivyttelee olemattomissa hommissa lähelle puolta päivää, kun ei muka kykene meneään ulos pakkasessa. Kaikkea kanssa ja takitkin saisi jo heittää nurkkaan. Kunpa olisi lämmin ja aurinkoinen ilma ja isot lumikasat ilman lämpötila voisi olla lähelle kaksikymmentä, ne lumikasat olisi niin vilvoittavat. Mutta se ei kuulemma ole mahdollista, miksei kysyn minä? No aina ei voi voittaa edes joka kerta!

Pieni etsii rajojaan

2011-02-12T10:04:00.000-08:00

Jännä huomata, että pieni koira täysikasvuinen, mutta mieleltään keskeneräinen, oppii pikkuhiljaa arjessa aina vain enemmän, mutta muutosta ei tule kuten koiraohjelmissa puolen tunnin sisällä, koira ei millään tempullla muuta käyttäytymistään toiseksi hetkessä, vaan se vaatii toistoja ja asettumista käytökseksi joka tulee valtaamaan yhä enenmmän alaa.

Ei tuo karvaooppeli ole millään muotoa valmis, mutta ei se myöskään yllätä enää niin usein negatiivisesti. Milla saattaa ajatuksensa tai tunteensa julki hyvin selvästi, toisin kuin monet aikaisemmat koirani alistuivat osaansa mukisematta. Esimerkiksi silloin kuin se ei tykkää siitä, että joku ihminen poistuu ovesta alkaa kova protestointi, vaikka kotiin jäisi kuinka monta ihmistä tahansa. Toki se alistuu asiaan melko nopeasti. Mutta sen on saatava sanoa mielipiteensä.

Talvi jatkuu kylmänä ja lumisena ja siksi nämä kahdeksan karvaista tassua joutuu aina sisään tullessa liotettavaksi lämpimään suihkuun, koska muuten sulaessaan olisi laminaatit vaarassa jäätä tuppaa olemaan varpaanvälit täynnä ja karvapeite jään peitossa polviin asti.

Täytyy sanoa, että jaksaa ihmetellä ihminen vielä tässä iässä kuinka oppii uutta päivittäin, kun noiden karvaisten kavereiden kanssa touhuaa. Nyt mulla on kissakuume, jota yritän koko ajan puhaltaa sammuksiin, koska kaksi koiraa on ihan riittävästi meille ja kissat haisee ja niiden astioiden tyhjennyksessä on työtä. Loppu, slut, kokonaan pois.

Lampaisiin tutustumassa

2011-01-16T10:45:00.001-08:00

Voi kun nuo ihmiset ymmärtäisivät, että pienelle päälle on paljon siinä kun mennään uuteen paikkaan, jossa kaiken lisäksi on samannäköisiä koiria joka paikassa, mutta kaikki haisevat erilaiselle.
No sen kestin kyllä tänään aika esimerkillisesti en pahemmin rähissyt mitä nyt muodon vuoksi väkkäröin ja haukuin.
Mutta sitten mentiin pieneen tilaan jossa oli paljon porukkaa: ihmisiä ja nelijalkaisia.

Aloin haukkua ja sitten mut pantiin pihalle. No meni se aika isännän kanssa, mutta sitten emäntä haki ja vei neljän kavaisen otuksen luo ja en oikein tajunnut mitä mun olis pitänyt tehdä, ne lampaathan oli koko ajan läjässä no haukuin ja räjäytin pankin, jolloin mun eteen iskettiin keppi. Mutta sitten hoksasin että mun pitää juoksennella niiden ympärillä. Mutta se oli nopeasti ohi.

Pääsin toisenkin kerran mutta ne oli eri otuksia ja seistä jököttivät nurkassa eikä emäntä saanut niitä siitä mihinkään, se jo kaiveli namupaloja niille lampaille mutta ei sillä ollut lampaitten houkutuspaloja eikä se emäntä osannut tehdä niille elikoille mitään eikä mullakaan ollut oikeestaan tekemistä kun lampaat oli kasassa. Että meni vähän pipariksi koko paimennus, mutta ensi sunnuntaina pitäis ottaa uudestaan. Ehkä joskus kesällä kun on isompi laidun ja tavoite tiedossa niin voisin harkita kokeilla oikeesti tehdä jotain työtä noiden lamapiden kanssa. Olishan se kiva jos mulla olis vakituiseen tollanen työ, mutta ei emäntä luvannut meille ostaa lampaita.

Uusi vuosi uudet kujeet.

2011-01-01T07:59:00.000-08:00

Viime vuonna (ihan kuin siitä olisi pitkäkin aika, ollaanhan tätä vuotta eletty jo 18 tuntia) teimme päätöksen muuttaa pienempään asuntoon. En itse melkein usko kuinka kovasti halusin pitää kiinni tästä asunnosta ja nyt olen innolla suunnittelemassa muuttoa, jolloin tila vähenee ihan tarkalleen 37 neliötä.
Ihmiset kyselee, että miten nyt mahdutte koirien kanssa pieneen asuntoon. No itseasiassa olemme asuneet siinä 3-4 vuotiaan tenavan kanssa jolla oli vermettä ja vekotinta vähän eri lailla kuin koirilla. On totta että tietokoneet ja niiden oheislaitteet ovat tulleet koteihin ja vievät oman tilansa. Tosin niitäkin saa pienempään tilaan kun ideamyssy pannaan päälle.
Koirien tilan vienti onkin sitten kokonaan toinen juttu. Molemmilla on oma sänky, jotka vievät yhdessä saman tilan kuin tytön sänky. Ja kun ulkoilutan koirat kunnolla, eivät ne sisällä niin kovasti riehu ja jos riehuvat niin eivät kyllä juokse ikinä hyoneesta toiseen. Mutta missä isäntä ja emäntä siellä myös koirat, joskus ollaan tässä 9 neliön huoneessa, istutaan molemmat tietokoneella ja koirat nuokkuvat jaloissa, eikä ole ollenkaan ahdasta.

Joskus voi vähän tinkiä niin saa jotain parempaa tilalle, uskon näin. Ulkolenkkejä olen miettinyt kovasti jo etukäteen, onhan tuleva alueemme noin 3 km kauempana kaupungin keskustasta.Yllätys kyllä, siltikin tässä keskustan asunnon läheisyydessä on minulla noin 6 km metsälenkki, jossa koirat voivat olla irti joka päivä. Tulevassa paikassa ei ole niin isoa metsää lähelläkään jossa voisin koirat irti päästää. Joten saaattaa olla, että tulevaisuudessa lenkkeilen ensin 3,5 km tänne vanhan paikan metsään missä on kavereita ja rauhaa ihmisiltä. Kytkettynä sen sijaan hyviä ulkoilupaikkoja on paljon; peltoteitä ja lenkkeilyratoja, lampaita ja lehmiäkin löytyy ihan vierestä! No olihan meillä tuolla näille koirille uudessa paikassa, silloin 20 vuotta sitten koira ja ihan hyvin pärjättiin.

Työtä olisi vielä Millan kanssa tosi paljon, kun se nykyisin hyväksyy uudet koirat ja kaikki kaverit rähisemättä juurikin tuolla meidän kivassa tapaamispaikassa, missä koirat ovat irti ja niitä voi olla kymmenenkin pyörimässä ja leikkimässä. Mutta auta armias kun remmissä tavataan kadulla niin muristaan ja ollaan niin varautuneita, että ihan ihmetyttää. Luulen, että se vaatii vain yksinkertaisesti toistoja toistoja ja vielä kerran toistoja, vieläpä ilman Femmaa kun se on sosiaalinen, eikä häntä tarvitse treenata niin se tuottaa kovasti hankaluutta kun ei suostu lähtemään toiseen suuntaan kun joku vieras koira tulee vastaan, kun koulutettavan taas pitää hoksata se jutun juju, että jos rähisee joutuu lähtemään juuri toiseen suuntaan. Eikä saa edes haistaa. Sitten kun se tajuaa mikä käytös kannattaa ja tuottaa kivoja tuntemuksia kun nähdään toinen koira ja saadaan nami ja kehuja. Kuten aiemmin pyörät ja muut ärsyttävät jutut ovat tulleet tutuiksi juurikin harjoittelemalla. Ehkä vanheneminen on tärkeä pointti ainakin meidän tosilla koirilla, tosin ne ovat olleet yltiösosiaalisia. Eli ihanaa vuotta 2011 koirien kanssa ja ilman. Elämä on paljon työtä ja vähän nautiskelua ja mausteena haaveet ja unelmat.

Naudanmahaa ja muita herkkuja

2010-12-19T04:54:00.000-08:00

Palaan tähän pentuaikaiseen ongelmaan eli kakan syöntiin, hyi inhottaa ihan kirjoittaakin tuo sana. Mutta se alkoi taas kesän jälkeen syksyllä uudelleen ja kuten ihmisetkin koiratkin huomaavat ne lumella helpommin. Olen jostain lukenut että, raaka naudanmaha koiralle syötettynä, voisi saada sen lopettamaan, no tietysti riensin sitä ostamaan, myyjä kyllä varoitti, ettei se yleensä tepsi, eikä oikeen mikään muukaan tepsi. Ostin siis sillä kertaa 1,5 kg raakaa naudanmahaa ja minua valistettiin, että älä säikähdä se haisee aivan hirveälle. Joo totta, se haisee ja sitten jos sitä pitää jääkaapissa, niin haisee koko jääkaappi, ihan kuin sinne olisi vähintään kuollut rotta tms. otus jätetty. Joo kyllä laitoin sen monekertaiseen muvipussiin, mutta mikään määrä muovia ei auttanut. Silloin ei ollut näin kovia pakkasia niin säilytin sitä parvekkeella, mutta nyt sitä ei edes voisi säilyttää koska se ei sulaisi eikä sitä ole annospaloissa. Kaikki lemmikkien jätökset hyppivät koirattomien silmille vaikka itse kuinka korjaisi jätökset, mutta kuten huomaatte kaikki eivät korjaa, koska niitä vielä toisille syötäväksi ja siksi minäkin toivon, että muut korjaisivat omiensa jätökset, niin olisi mulla vähemmän hommia. Niin ja pissoja en ole vielä oppinut keräämään ja kyllä niistäkin valitetaan.

Ostin myös kivennäisjauhetta, jossa on pitkä litania kaikkea mitä jokainen kotikoira tarvitsee voidakseen hyvin ja jos kakansyönti johtuu jostain puutoksesta, nyt sen pitäisi olla korjattu. Mutta poppakonstit eivät ole auttaneet ongelmaan. Kuinka ollakaan rupesin kulkemaan silmät haukankatseisena kaikessa mikä poikkeaa väriltään lumesta. Ja kohdalle tullessa aina tuo kotona opetettu "ei ota" käsky, ja kevyesti otetta tiukentaen että saan vedettyä koiran pois jos aikookaan, no koira aluksi istui kakan viereen, että jospa tää onkin sellaienn testi, että pitää odottaa, että saa luvan, - lupaa ei tullut. Namitin taskustani häntä hienosta käytöksestä ja nyt ollaan päästy siihen että haistetaan kasaa ja sitten katsotaan mammaa, että tuleekos namia mutta, joka kasan kohdalle ei tarvi istua. Ilmeisesti vain opettamalla ja tehden tuhansia toistoja tämä epämiellyttävä tapa jää pois.

Eli kerronpa tässä, että koiran kanssa tarvitaan työtä ja työtä ja taas työtä, silloin kun kiinnostukseni koiriin heräsi ja aloin lukea koirakirjoja 40 vuotta sitten, jokaisen rodun kohdalla luki, että turkki pitää harjata päivittäin. Sen sijaan koiran ulkoiluttamisesta, liikuttamisesta ja aktivoinnista eikä oikeastaan ruokinnastakaan puhuttu mitään. Todellisuudessa vain ns. turkkirodut pitää harjata päivittäin, mutta Katalasta sanotaan, että kerta viikossa riittää. Riittäisikin, mutta meidän neidin karva vanuttuu jo päivässä aikmoiseen kuntoon, en tiedä onko pakkasissa syytä tai missä, mutta jos jättäisin sen harjaamisen harvemmalle koirani näyttäisi aika nopeasti vanuttuneelta Ikean fleecehuovalta, joka ohjeesta poiketen on vesipesty. Eli siinäkin riittää työsarkaa. Joten jos jollakin lukijallani ei ole koiraa, mutta harkitsee, niin kannattaa tosi hyvin miettiä mitä on valmis tekemään koiransa eteen. Sillä vaikka koira aina antaa enemmän kuin vaatii niin kyllä niissä aina tytöä on, koira ei ole laiskan lemmikki! Mikä eläin sitten on? Ehkä käärme? Nehän ei tarvi edes päivittäin ruokaa? Kommentoikaa ihmiset!

Muutama päivä sitten ja nyt

2010-12-12T23:51:00.000-08:00

Femma leikattiin torstaina ja siitä on nyt noin neljä vuorokautta. Koira toipuu todella pian. Tänään annoin viimeisen pakollisen kipulääkkeen. Tietysti tyttö saa lääkettä jos on kipeä, mutta leikkihalut ovat jo palanneet ja onkin haasteellista pitää tyttö hyppimättä ja riehumatta. Luulin jo että haavahakaset on revitty irti, eilen näytti siltä kun kakkua leivoin ja jotenkin unohdin sanoa miehelle, että nyt pitää vahtia koiraa.
Eilen sitten etsittiin sideharsoa, jolla saisin sellaisen siteen koiran ympärille, että haava pysyy ummessa liikkumisesta huolimatta. Koiraan ei kannata mitään liimata kuten ihmisen haavasidoksissa on tapana, koiran karvat ottavat varmasti aika piukkaan kiinni, siksi sidettä pitää olla kilometritolkulla kun se on vedettävä koko koiran ympäri. Niinpä lähetin mieheni ostamaan joustavaa sideharsoa, hän vastasi että, tottahan minä nyt tiedän mitä pitää ostaa, ja takaisin tulee mies mukanaan yksi lyhyt idealside ja yksi rulla ruskeaa tarttuvaa sidosta, en itseasiassa tiedä mihin sitä käytetään, ihmisten urheiluvammoin kai, mutta siinä on riski ja vieläpä iso että sen vetää liian tiukkaan.. no tuli siinä sitten miestä kovasti kiiteltyä....joustavaa sideharsoa, mutta ehkä side kuitenkin teki tehtävänsä huonompikin, koska ei haava ainakaan näytä auenneen. Pitää viedä koira valon alle ja tarkastella haavaa tänään.
Mutta huisia on tuo koiran paranemisnopeus kun vertaa ihmiseen, muistan kyllä kun itseltä vehkeet vietiin 1997, niin olinpa kipeä kolmatta viikkoa ja sain vielä flunssan ja keuhkokuumeen päälliskauppaa, kun koko muukin perhe siinä taudissa oli.Joten tosi heikoksi veti ja ainakin kuusi tai seitsemän viikko asairauslomalla, koira on kunnossa ääntä nopeammin, huh huh, nyt sitten kaikki keinot kehiin, millä saan sen olemaan rauhallinen, ettei tule tyrää!! Milla ihmettelee vähän Femmaa ja yrittää haastaa leikkiin, mutta nyt pitää ottaa rauhallisesti.

Aika ihana

2010-12-02T12:03:00.000-08:00

Kaikenkaikkiaan Milla vain paranee ajan kanssa, kyllähän minä sen teidän kokemuksesta, mutta sen aina unohtaa.

Ollaan käyty nyt siedätyshoidossa metsässä leikkimässä toisten koirien kanssa ja hyvin pärjää kun saa olla vapaana. Juoksee jo sujuvasti toisten perässä ja leikkii kepeillä. Ärinää ja purinaa tulee lähinnä jos on kiinni. Silloin ei tarvitsekaan olla niin sosiaalinen.

Rakkauttaan osoittaa kovasti ja nyt jo jätti murinan, Aurallekin oli ihan kiltti tänään.
Mutta näkee selvästi että on juuri rotutyypillinen koira kun meidän metsäsakkiin kuuluu yksi katala Suankroopin kasvatti Kalannista Veera nimeltään, niin aika samantyyppisiä ovat vaikka ihan erinäköisiä, Milla on äitinsä näköinen tosi paljon ja siskonsa, joka asuu kasvattajalla. En olisi uskonutkaan että se rotu on tosiaan niin ratakiseva seikka koiran luonteessa kun on ollut näitä X-rotuisia niin niistä ei ole koskaan tiennyt etukäteen millaisia on tullut ja kaksi viimeistä oli positiivisia yllätyksiä meille. No nyt olemme oppineet tuntemaan ihan erityyppisen koiran, jolla on vahva tunneside myös Femmaan ja Femma on yllättävän kiinnostunut myös tästä toisesta katalasta aivan kuin älyäis, että se on samantyypinen kuin Milla vaikka on parivuotias ja musta tai tummanruskea.

Esni viikolla on jännät paikat sillä ensi torstaina Femma leikataan. Sitten pitää käyttää koiria erikseen kun Femmalla on riehuntakielto eikä niin pitkiä lenkkejäkään voi heti tehdä.
Toivottavasti ilmat nyt pysyisivät vähän lämpimämpinä, kun hirmu pakkasilla vaikka takit päällä ollaankin ulkona, niin silloin leikkiminen on kurjaa pitää varoa etteivät riko vaatteitaan ja itselle tulee kylmä, miksei voi olla aina kesä?

Milla yksi vee

2010-11-19T10:23:00.000-08:00

Tänään päivälleen vuosi sitten meidän pentunen tuli tähän maailmaan, ei tiennyt tuleva perhe sen enempää kuin pentu itsekään mihin päätyisi 8 vkon kuluttua.

Meillä oli asiat ihan hyvin vielä vuosi sitten Laku oli hyvässä voinnissa, vain toinen etutassu liukasteli ja emäntä kuten isäntäkin luulivat, että liukastahan se on. Mutta 22.12. etutassu halvaantui ja hermopinne oli kipua kovasti aiheuttava, ja silloin sitten 12 vuotias ihana, oma rakas ja tuttu koiravanhus piti nukuttaa ikiuneen. Jälkeenpäin kun kuvia katsoo, sitä tajuaa, että ihminen ei näe oman koiran ikääntymistä, siten kun ehkä muut, jotka näkevät koiraa harvemmin. Siinä meni aikaa kun surtiin ja minä jo aloin katselemaan nettiä sillä silmällä, mutta mies ei ollut innostunut. Lopulta kaikki kävikin sitten kovin äkkiä.

Rotu valikoitui siten, että koiran pitää olla mahdollisimman vähän riistaviettinen ja keskikoinen, mielellään melko pitkäikäinen ja terve rotu. Kuulin rodusta jota en ollut koskaan ennen nähnyt, mutta kuulin koiran olevan erittäin älykkään ja se tietysti sai minut kuvittelemaan, että juuri älykäs sen olla pitää. Nyt jälkeenpäin ajateltuna, älykkyys on haaste koiran perheelle ja erityisesti se on haaste koulutuksessa ja myöskin omistajan älyn, motivoimistaidot ja nopeuden se älykkyys panee koetukselle.

No reilu 10 kk ollaan nyt opiskeltu yhteistä kieltä ja tutustuttu toisiimme. Luulen, että Milla kokee meidät turvalllisiksi ja rakkaiksi ihmisiksi ja Femman hyväksi lauman jäseneksi myös. Murrosikä on ollut haasteellista aikaa. Mutta olen puuttunut jokaiseen reaktioon, mikä mielestäni ei ole rakentava. Ja yksijuttu kerrallaan ollaan päästy alkuun, vaikka vieläkin opit joskus putoavat kuin vesi hanhen selästä. Mutta eivät ole opit ojaan kaataneet meistä ketään.

Edistystä tapahtuu joka päivä ja joskus mennään reilusti takapuoli edellä puuhun, välillä alamäkeä taaksepäin suorin vartaloin. Olemme alkaneet harjoitella toisten koirien kohtaamista vapaana turvallisessa paikassa, jossa ennen on ollut myönteisiä koirakaveri kokemuksia, nyt se jo onnistuukin ihan hyvin. Jos tämä jatkuu näinkin olen todella onnelllinen, mutta hyvin vastuunsa tunteva pitää Katalan omistajan olla. Älykkyyden hän on todistanut jo moneen kertaan ja puhuakin melkein osaa, aiankin tiedän hänen tarkoitusperänsä ja reaktionsa jo melko hyvin. Uskon, että meistä tulee hyvä lauma toisillemme. Ja ensi vuonna tähän aikaan todennäköisesti olen jo tilannut sterilointiajan Millalle, sillä en halua nisäkasvaimia enkä muitakaan komplikaatioita hänelle. Vuosi on lyhyt tai pitkä aika riippuen millä asenteellä sitä taaksepäin katselee. Hyvä vuosi Millalle kun on kehittynyt fyysisesti vahvaksi ja terveeksi koiraksi.

Kehitystä Millalla ja kurjaa Femmalla

2010-11-16T08:32:00.000-08:00

Milla on harjoituksen tai murrosiän edetessä tehnyt tällä viikolla hienoja juttuja. Ollaan oltu metsässä monien koirien kanssa, eikä ärinää vain pikku haukkua... leikihän Milla ei vieraiden kanssa, kuinkas nyt kunnon paimenkoira leikkisi? Tänään kävelyllä kohdattiin kaksikin suurta koiraa eikä yhtään haukkua tai muutakaan ääntä ja sieltä puolelta haisteltiin, missä ei hampaita ole. Edistystä Jess! Tämä olkoon tavoitteemme vuoden jokaisena päivänä. Muutoinkin Milla on käyttäytynyt hyvin ja ollut oikein kiltti koira.
Eilen yksi fysioterapeutti huomautti että Femma ontuu! En huomannut vaikka yritin tutkia asiaa. Tänään sitä ei enää voinut olla huomaamatta, löysin polkuanturasta valkoisen helmen tapaisen kovan patin, en tiedä onko se syynä vai mikä, mutta eläinlääkäriin taas käy tiemme ja olemme satasta köyhempiä minimissään. Siitä sitten enmmän seuraavalla kerralla. Marraskuu ja matalat ajatukset!

Koira ja positiivinen vahvistaminen

2010-11-03T06:23:00.000-07:00

Onko todella niin, että meillä on tapana kieltää koiria, lapsia ja yleensäkin ihmisiä tekemästä jotakin, vaikka se olisi perusteltua, niin eikö olisi parempi kertoa jostakin kannattavammasta kuin vain kieltää jokin toinen. Otanpa nyt esimerkin terveyskasvatuksesta "älä syö voita!" No jotkut ihmiset ajattelivat, jos ei saa syödä voita niin parempi olla kokonaan ilman rasvaa, sillä rasva on vaarallista, ja niin moni ihminen on päässyt ojasta allikkoon kiloineen päivineen.

Nyt kun olen joutunut seuraamaan ihmisten ja koirien suhdetta, olen huomannut niin itsessäni kuin muissakin sen, että koiraa yritetään kieltää, aika paljonkin on asioita joita koira ei saa tehdä. Ymmärrettävästi koira tarvii rajat siinä missä kaikki yhteiskunnassa tarvitsevat rajoja, muuten seuraa sekasorto.

Koira on kuitenkin ihmistä fiksumpi siinä, että koira viis välittää kielloista, mutta tekee niin kuin huomaa olevan itselleen eduksi. Eli mikä on koiran mielestä kannattavaa, sitä se tekee. Yleensä. saadakseen huomiota, herkkuja tai rapsutuksia tai pääsee lenkille tms.

Olin viime sunnnuntaina koiran näyttelykoulutuksessa, sopeuttamassa omaa raggariani yhteiskuntaan eli muiden koirien läsnäoloon. Joka ensimmäisten kymmenen minuutin jälkeen sujui ihan hyvin.Tarkoitukseni ei ole tehdä koirastani mitään näyttelyesinettä, joka pokaaleineen on parempi kuin naapurin Musti. Sillä minulle juuri tuo oma koirani on maailman paras koira. Iso kirjakin sanoo että elävä koira on parempi kuin kuollut leijona. Ja niinhän se on meillä jokaisella on se paras koira, varsinkin jos uhraamme aikaa sen kouluttamiseen ja kannustamiseen.
Näyttelykoulutksessa törmäsin kokeneeseen koiran kasvattajaan joka satutti koiraansa kun se ei osannut käyttäytyä kehässä, vaan haukkui. Ymmärrän tietysti, että näyttelykehässä ei pärjää jos ei osaa käyttäytyä. Mutta kaikista koirista ei tule näyttelykoiraa, vaikka sen ulkomuoto olisi kuinka hyvä. Todellisuudessa pienellä vaivalla koira oppisi tuonkin jos osattaisiin kouluttaa siten ettei koira turhaudu tai peräti pelkää tilannnetta jossa sille on aiheutettu kipua. Hävetköön se ihminen joka tahallaan "hyvää takoittaen" aiheuttaa koiralle kipua. Koirasta tulee hermostunut ja epävarma.
Koirakin on yksilö ei näyttelyesine ja kun sellaisen hankkii, ei voi tietää mitä saa, siinä ei ole takuuleimaa, toimii kuten käyttöohjeesssa sanotaan ja ellei toimi sen voi palauttaa. Se on elävä olento, jonka kehitykseen on vaikuttanut kaikki aina kohdussa tapahtuneet asiat,ja myös kokemukset siihen päivään asti kun se on tullut koulutkseen, siinä saatta olla paljonkin negatiivisia asioita joita ihmiset ei edes ymmärrä ehkä itsekin aiheuttaneensa. Tai ympäristössä on tapahtunut jotain minkä koira on tulkinnut itselleen uhaksi ja alkanut toimia jotenkin ihmisten mielestä väärin.

Nyt kun itselläni on tämän raggarin kanssa ollut paljon pähkäilyä, miten koira joka on tarkoitettu elämään lampaiden keskellä ja luonnossa, oppisi elämään yhteiskuntakelpoisena kaupungissa keskellä toisia koiria, ihmisiä, polkupyöriä, pyörätuoleja, autoja, paukahtelevia pakoputkia, rakennustyömaata, omituisia ilmestyksiä ja yllättäviä tilanteita. Olen perehtynyt koiran koulutkseen aivan toisella tavalla, siten ettei koiran ole pakko tehdä mitään, vaan ihmisen pitää osata tehdä monista pelottavista jutuista kannattavia esim. putkeen ryömiminen tai ämpäriin kurkistaminen. Siinä koira saa tekemistä, mitä jokainen koira kaipaa, mutta siten, että koiraa ei mihinkään pakoteta,eikä sitä revitä ja komenneta. Tämä koulutusmuoto on TOKOAGI, se on leikkimeielista puuhailua koiran kanssa.

www.tokoagi.net ja www.turuntokoagiteam.com. Se opettaa ihmistä lukemaan koiraa ja koiraa lukemaan ihmistä. Siinä vahvistuvat kiintymysuhteet ja molemmilla on hyvä mieli.Ihminen ja koira voivat olla parhaat ystävät. Jumala loi aluksi eläimet, kotieläimet luotiin ihan erikseen, joten ihmisten tulisi hoitaa ja vaalia huostaansa uskottuja puolustuskyvyttömiä eläimiä.
tänään tentimme ensimmäisen koiruus luokan alimmalla tasolla kiertokoulussa (anteeksi jos termit menevät sekaisin).

11 kuukautta kasassa elettyä elämää....

2010-10-28T02:06:00.000-07:00

Milla on ollut koulutuksessa aika täysipainoisesti viime viikot. Hyvin sujuu, vaikka toisten koirien läsnäolo samassa luokkahuoneessa rasittaa sitä, mutta kun keskittyy silti niin se on aina plussaa. Rähistä täytyy aina jos joku muukin kommentoi ja kaikki huoneeseen tulijat pitää haukkua. Kotona kaikki ihmiset ovat olleet tervetulleita, mutta Tipsun kanssa menivät sukset ristiin ja nyt ei niitä enää voi päästää samaan huoneeseen.
Todella nopeasti Milla oppii asioita ja ellei palkinto irtoa saattaa se turhautuakin todella nopsaan.

Eilen kun menimme koulutushalliin ja Femma tiesi mikä paikka se on, niin protestointi oli Femmalla todella äänekästä, kun hän ei päässyt mukaan. Selvästi se sanoi: " On tää niin epistä, miks mä en pääse mukaan kun siellä saa lihapulllia ja saa tehdä juttuja!!"

Täytyy vissiin ruveta käymään molempien koirien kansssa saa nähdä suostuuko isäntä lähtemään toisen koiran kanssa!

On se niin kumma kuinka koira oppii sanoja ja niiden merkityksiä, kun sanon hampaat niin Milla luikkii kauhealla vauhdilla sängyn alle! Ja hänellä on hammaskiven muodostus runsasta joten pitäisi pestä päivittäin, mutta kaipa se tottuu siihen.
Eilen oli rankka päivä kun Tipsulla tulehtui nisä, jota on hoidettu ennenkin. Ja se oli valehtelematta nyrkin kokoinen tumman liila ja vuosi veristä eritettä, oltiin jo valmiita eutanasiaan, mutta Rasi halusi koittaa auttaisiko antibioottihoito. Viikon päästä arvioidaan tilanne uudelleen. aina se tuntuu yhtä pahalta kun koira sairastuu.
Femmalla on ollut nyt paha valeraskaus, jota on yritetty hormonihoidolla saada lakkamaan kun maitoakin tulee, ja leikkuupöydälle joutuu nyt. Olisi tullut halvemmaksi ja helpommaksi jos olisin noudattanut lääkärin ohjetta ja leikuuttanut tytön jo kaksi vuotta sitten. Yhdessä nisässä tuntuu patteja, jotka tuskin ovat normaalia rintakudosta. Ehkä ne voidaan leikata samalla nukutuksella. Joulukuun alkupäivinä se tulee tapahtumaan, sitten olenkin pari viikkoa kotosalla.

Raivopää vai pelokas murkku

2010-10-08T09:38:00.000-07:00

Paimenkoiralla ei ole koskaan vaihtoehtoa, pakene vaikeaa tilannetta, vaan se toimii aina.
Se ei ole aina helppoa omistajalle, varsinkaan kun koiria on kaksi. Toinen eli Femma on niin sosiaalinen kuin vain olla voi. Ruoan päältä voi taistelu tulla, mutta todella vain äärimmäisessä tilanteessa. Sen sijaan Millalla on vaihe jolloin koko maailma on hänen omansa, eikä siellä suvaita ketään vieraita koiria , tutut saa kyllä mielellään olla. Ikkunasta auton,sekä kodin ei tarvitse näkyä ketään, niin on aina turvallisempaa. Varuillaan pitää olla aina, koskaan ei tiedä jos joku vieras tulee paikalle, juuri kun olemme päässeet yhteisymmärrykseen, polkupyöristä, että ne eivät ole vaarallisia vaan voi rauhassa istua ja antaa niiden mennä. Niin ongelmaksi ovat muodostuneet koirat, niidenkin annan mennä ohi jos emäntä ehtii eteen ja pitää namia nokan edessä ja nakerran sormia ja katselen ohimenevää koiraa ja jos nami ei irtoa ennen kuin koira on tarpeeksi kaukana, se on ainao tapa kohdata viras koira tauhallisesti. Toivottavsti emännällä on hyvät hanskat sillä hampaat ovat aika terävät ja kiihtyneenä pureskelen niitä kohtuu kovaa.

Tänään olimme eläinlääkärillä ja Milla oli siellä vain seurana, huh huh seuraneiti olisi pitänyt jättää kotiin, sillä seuraneiti riehui siellä niin että jouduttiin tekemään eristys jossa Femma rokotettiin kun raivotar olisi syönyt kaikki muut potilaat. Emäntä on aika poikki ja olisi jo lähettänyt Millan vehreimmille laitumille, jos Milla olisi sekarotuinen, nyt ei auta kuin tehdä työtä, työtä, työtä ja toivoa parasta, että joskus Millakin vielä on tasapainoinen koira joka tulee toimeen ympärstönsä kanssa. Omalle perheelle Milla on ihanin kucviteltavissa oleva hauva. Mutta muut varokoot toistaiseksi. Ihmiset on sentään ok!

2010-09-27T13:53:00.000-07:00

2010-09-27T13:51:00.000-07:00

Ihana kaunis ja kylmä syksy on alkanut.

2010-09-27T03:13:00.000-07:00

En olisi ikinä uskonut kirjoittavani tuota otsikossa ollutta lausetta. Nyt kovissa Hilmoissa kun kuumat aallot roihuaa, niin pääsee hetkeksi parvekkeelle vilvoittamaan riutuvaa hikistä ruumistaan. Oikein tosissaan kesä on mun vuodenaika, mutta aurinkoinen syys sääkin voi olla ihana kunhan on oikeat vaatteet.

Millalla on alkanut ensimmäinen juoksu ja tuo mörköikä ollut mukanamme jo jonkun kuukauden. Tämä on tavattoman haasteellista aikaa, koiran ja meidän ihmistenkin kannalta. Koiraa pitää valvoa koko ajan kun se voi tulkita tilanteita väärin. "lapsenlapsemme" oli meillä käymässä ja Milla yritti hyökätä hänen päälleen ja se olisi voinut aiheuttaa elämänmittaisen trauman onnistuessaaan, onneksi sain koiraa kiinni ennen kuin mitään ehti tapahtua, ja nyt pidämme Millaa tiukasti silmällä aina kun on joku tavanomisesta poikkeava tilanne päällä.

Paimenkoira on aina paimen ja ihanteellisinta olisi jos omistaisimme muutaman lampaan, mutta niiden pitäminen kerrostalossa voisi osoittaututa haasteelliseksi!! Pitkästä aikaa kaipaan maalle asumaan. Unelmat ovat unelmia, mutta ehkä nekin joskus voivat totetutua. siis teoriassakin vasta viidentoista vuoden kuluttua.
Syksy on ollut niin sateinen ja kurainen, että paimennuksetkin on nyt tältä syksyltä ulkotiloissa ohi, joten täytyy jäädä odottelemaan kevättä sen kanssa. Olisimme niin mielellämme nähneet tuon otuksen saavan itsetuntoa kasvatettua.

Opiskelua olisi monella saralla ja jos aika riittäisi yöpöydälläni makaa useita nelisataa sivuisia kirjoja joihin haluaisin tutustua huolella eli opseklla niitä, ne eivät näet ole mitään romaaneja. Tuli tässä käytyä suomalaisen kirja-alessa!
Ihanaa kirpakka syksyä lukijoilleni, jos tätä nyt kukaan jaksaa seurata.

Uusi haalarikoira!

2010-09-19T12:01:00.001-07:00

Syksy on tullut! Millalla on pehmeä ja pitkä turkki, johon tarttuu kaikki siemenet ja roskat ja varvut lehdet ym krääsä.
Entäs sitten jos sataa vettä, koira on märkä kokonaan ja kestää kuivua kauan, omatoimisena koirana pyyyhekuivauksen jälkeen hän kuivaa itseään hankaamalla turkkiaan seiniin!
Siksi päätin, että meidän koirasta tulee haalarikoira huonoilla keleillä ja merkinkin olin jo valinnut. Tästä kyseisestä tuotemerkistä on kokemusta kahden talvimanttelin verran, joista toinen jo kuusi vuotta vanha ja toinen neljä vuotta vanha, niitä on pidetty talvella ja ovat kestäneet pesuja ja riehumistakin ihan kohtuullisesti. Niissä on hyvät heijastimet ja materiaalit. BESTIS tuotemrkki on tarjolla harvoissa kaupoissa ja valmistuu Kaaarinassa käsityönä. Hinta on kohtuullinen laatuun nähden, vaikka kyseessä onkin isohko investointi. Kaarinan eläinpukimo valmistaa näitä. Lähes kaikki muut puvut tehdään lähi-idässä ja materiaalit on mitä on, eivätkä esim. Hurtan puvut mitään halpoja silti ole.

Arvelin koiran vierastavan vaatetta alkuun, ja kokeillessa jalka nousikin tavallista korkeammalle. Mutta nyt kun puku ollut päällä ulkona monenlaisella lenkillä olen huomannut, että koiralle on aivan sama onko puku päällä tai ei. Itseasiassa koira nauttii täysin siemauksin juoksemisesta myös sateella eikä vierasta suhinaa joka juostessa kuuluu. Kuran , veden ja hiekan määrä on myös vähenynyt eteisestä. Vaikka mieheni piti ideaa tyhmänä on hänkin hankintaan tyytyväinen, kun koiran turkkia ei tarvitse jatkuvasti harjata siementen ja roskan takia.

Lokakuussa alkaa ohjatut koulutukset, tosin olemme käyneet muutamia hajakertoja jo näyttelykoulutuksessa. Mutta tositoimiin ryhdymme nyt syksyn tultua.

Tällä hetkellä ongelmana edelleen rähinä vieraille koirille, jonka tulkitsen pelosta johtuvaksi, koira on avoin ja sosiaalinen niiden koirien kanssa jotka ovat tuttuja jo pennusta asti. Myös ihmisiin Milla suhtautuu suurisydämisesti tunkien itsensä ihmisen syliin heti kun vaan voi. Olemme yrittäneet opettaa ettei vasten hypitä, mutta eihän sille mitään voi kun ihmiset ovat ihania!!!

Telkkarista saisi tulla enemmän eläinohjelmia, varsinkin koirien ääntä kuullessaan tämä karvanaama tunkee itsensä kiinni vastaanottimen näyttöön ja ihmettelee miksei kaveri haise vaikka haukkuu. Milla tarkkailee ympäristöään kaikin aistein, eikä ole paukkuarka ainakaan vielä, mutta monet muut äänet kerrostalossa aiheuttavat murinaa ja haukkumista tosin yhä vähenevässä määrin. Melko kehityskelpoinen yksilö. Sisäsiisti, mutta vaatii ulos vieläkin myöhään illalla tai ellemme käytä silloin herättää aamuyöstä pissalle, rakko vaan on pieni ja juomamäärät isot. Kaksi koiraa juovat yhteensä yli kolme litraa vuorokaudessa, mikä on mielestäni ihan sopivasti mutta suhtellisen paljon kuitenkin.
Nokka kohti tuulta ja tuiskuja ja kylmiä kelejä, joita taluttaja vihaa jo valmiiksi! Kynttilät ja huovat kehiin ja lämmintä ylle.

Kesän maut ja hajut!

2010-08-14T23:41:00.000-07:00

Millan ajatuksia: Emännällä on iso nenä, siksi se haistaa niin hyvin. Ei Isännänkään nenä ole pieni mutta hänellä on miehinen hajuaisti. Kurabrunnissa uituani emäntä yritti huuhdella minua kaivovedellä, joka oli kylmää, mutta silti se hokee, että haisen ihan mudalle. Annas olla kun kotia päästään niin taas pestään mentholin hajuisella shampoolla, en sitä rakasta, mutta toisaalta ei se nyt maailman kurjin juttukaan ole. Mutta märkää se on kyllä, eikä karvani kuiva kovin nopeasti.

Nuo ihmiset toivat saalistusmatkaltaan ison pallon se oli melkein isoin pallo ikinä, norsupalloa lukuunottamatta ja se haisi ihan syötävälle, siitä sitten veistivät minulle siivun ja ah se oli märkää ja hyvää, söin monta palaa, oikein himo iski, lopulta Femmakin halusi ja söi hyvällä halulla, nuo ihmiset sanoivat että vaan punainen osa on syötävää ja vihreä pitää jättää, no melkein muistinkin sen, vähän vaan haukkasin vihreääkin. Toinen ihana makunautinto oli keltainen pötkylä jota pidettiin ensin grillissä ja sitten sopivasti jäähtyneenä, emäntä yritti syöttää sitä puoliksi meille molemmille nelijalkaiselle. Olemme tottuneet syömään jäätelöä siten, että minä nuolen toiselta puoleltä ja Femma toiselta, mutta tämä pötkylä herätti meissä niin suuria tunteita, että emäntä päätti seuraavan kerran ostaa molemmille oman pötkylän, mutta eipä ole näkynyt. Sitten kun oikein päästiin kunnolla rähinän alkuun ei siitä meinannut loppua tulla ja emäntä sanoi, että matsatkaa nyt kunnolla että tuntuu. Meillä ei ollut taroitustakaan vahingoittaa toisiamme vaan uhoilla vähän, tai paljon....mutta kyllä meistä kuulemma ihan kiitettävästi ääntä lähtee tarpeen tullen. Mustikoiksi sanovat niitä joita kasvaa metsässä, mutta en osaa itse niitä vieläkään poimia, pienellä avustuksella saan ne suuhuni ja ne on hurjan hyviä. muutenkin olen aika kasvissyöjä, luumut tuoreena ja kuivattuina, sekä herneet ne pitävt tällaiset pienet tytöt tiellä, varsinkin ihmisten tiellä jaloissa koko ajan. Mutta kun ei sitä ei koskaan tiedä josko ne jättää mut ihan yksin tähän kavalaan maailmaan.

Essi ainakin täällä vaunulla on ihana se asuu meidän naapurissa, jos kuulen hänen äänensä tai näen hänet ja satun olemaan vaikka sisällä niin rynnistän kovalla höyryllä pihalle ja pussaan niin, että on taatusti märkä koko naama. Ja niin sain merkittyä hänet omaksi ihmisekseni. Oikeastaan lähes kaikki ihmiset ovat kivoja ja yritänkin aina tehdä tuttavuutta kaikkien kanssa, nyt olen yhä uudelleen alkanut kuulla sanan ohita ja se tarkoitaa, että pitää ihan välinpitämättömästi vaan kulkea kiinnostavien ihmisten ohi ja kyllä niitä täytyy edes vähän pälyillä. Vaikka siis en erityisesti pidäkään juoksevista, tai hurjaa vauhtia tavalla tai toisella ohi kiitävistä ihmisistä. Silloin mun pitäisi muistaa aina istua ja sietää tilannetta, nyt muistan että siitä voi saada palkan ja joskus istun jo ihan itse, ennen kuin siitä sanotaan, mutta jos narun pitelijällä on joku muu mielessä eikä ne pysy tarkkaavisena niin kyllä kiihdyn nollasta sataan alle aikayksikön ja hyökkään kohti ohikiitäjää.

Femma: Minulla on sellainen tunne, että pentuja olisi luvassa alle kahden kuukauden, pitää siis olla varovainen, juosta ei viitsi paitsi jos pallon perässä, eikä muutenkaan oikein mikään fyysinen rasitus maistu nyt. Ne puhuu valeraskaudesta, mutta ei pienet eikä isomamatkaan koirat osaa valehdella. Outoa.
Olen nyt joutunut opettelemaan uusille ruokatavoille kun tuo pitkäkarvainen kaverini, Milla siis pyrkii syömään kaiken, ennen annoin sille ihan mitä vaan vaikka oman ruokakuppini sisällön, mutta nyt on pakko ruveta vähän jöötä pitämään, muuten ei hyvää seuraa. Onhan se ihan kiva kun on tollainen höyrypää, vaikka välillä häpeän sen käytöstä ihan niin että toivon sen katoavan savuna ilmaan, mutta ehkä nuo ihmiset kovalla työllä saa siitä vielä kelpo koiran, minussa ei kyllä ollut pentunakaan mitään huonoja puolia, en tunnusta ainakaan, vaikka jotkut kyllä sanovat, että ikä korjaa paljon hulluutta. Mitä lie tarkoitaa. Lakun häipymisen jälkeen olen alkanut tekemään juuri niin kuin se teki, ja saan siitä välillä sapiskaa, esimerkiksi kun en halua kulkea jonnekin panen vaan liinat kiinni ja siinä sitten yrittävät houkutella, no hankkikoon mulle pyörät niin enköhän ala vieriä perässä, paitsi jos ottavat pallon taskusta niin menen ihan sinne minne pallokin.
Kyllä kesä kahden koiruuden kanssa on ihan parasta.

Voidanko me olla kesäterässä?

2010-08-06T13:00:00.000-07:00

No ei me olla ihan kesäterässä, vaikka lämmintä onkin. Me ollaan kovasti harjoiteltu liikkuvien kohteiden sietämistä ihan kohtuullisin tuloksin. Vaikkakin neidillä onkin kovin harva pää, eli välillä muistetaan ja sitten taas unohtuu kaikki opitut taidot.

Mikä ihaninta viime viikonlopun uintimatkan seurauksena ei ollut lääkärireissu. Emäntä ja Isäntä pelkäsivät pahinta mutta turhaan. KARPALOJAUHE ja omenaviinietiikka, eivät ole menneet hukkaan.

Yksi koettelevin omainaisuus kun koira kulkee varjona perässä sisään ja ulos. Ulos ja sisään, on varmasti osittain nuoruudesta johtuva, en usko paimentavan koiran olevan noin kiinni paimennettavissakaan kun olemme hajuetäisyydellä vaunussa, etuteltassa tai patiolla, mutta on tosi ärsyttävää kun pitkässä remmissä ulkopuolella kiinni oleva koira seuraa varjona ihan kiinni jalassa pienissä tiloissa ja kiertää remminsä pöydänjalkaan, keinun jalkoihin, samalla myös kulkijan jalat ovat hetken päästä samassa paketissa. Monta kertaa ollaan oltu kaatua ja rojahtaa koiran päälle.

Syksyllä alkavat kurssit ja kasvatus taas kovalla volyymillä, mutta joka päivä koko ajan me nytkin harjoitellaan yhteiskunta eloa, mutta vaikeaa se välillä on kun koira rakastaa roskiksen tyhjentäjästä postinkantajaan kaikkia ihmisiä ja haluaa välttämättä nuolla kaikkien naaman. Hyppimistä ei todellakaan ole vielä saatu pois. Varmaa on, että se loppuu, epävarmaaa taas milloin. Nyt jo meille voi tulla ja soittaa ovikelloa, tulematta kuuroksi; haukkuminen on vähentynyt jo paljon. On varmasti hauskaa lukea kolmen vuoden päästä näitä millaista vääntöä se alussa oikein oli, koska nämä unohtaa heti kun asiat on saatu kohdilleen. Niin minulle on käynyt muiden koirien kohdalla.
Olis aika kiva kun löytaisi kameransa ja voisi ottaa uusia kuvia täysikasvuisesta koirasta (korkeus) ja alkusyksyn puuhista. Näkyillään toivottavasti vähän useammin, jos tätä nyt joku lukee! ompahan tallennettu omaksi iloksi.

Kesänriesoja ja riemuja

2010-07-21T12:16:00.000-07:00

Kärpäsiä, käärmeitä, murkkuja, paarmoja,aurinkoa, mutta ei uintia! On se niin väärin!

Olemme olleet taas viikon vaunulla. Meillä oli komea urospoika 10 vee vieraana, vaikka se taisi olla pojalle vähän kärsimystäkin, kun nenä meni väkisinkin yhteen paikkaan, vaikka olis mitä ympärillä tapahtunut, mutta esilliinoja oli koko ajan paikalla, varmistelemassa ettei gorgipoika päässyt tuottamaan meille pitkäjalkaisia nakkimakkaroita.

Milla rakastaa uimista, mutta emme ole uskaltautuneet altistaa neitiä taas virtsatulehdukselle. Mutta jotain harrastetta on pitänyt kehittää, jatkuvaa tontin tuunaustahan olemme harjoittaneet, tänään AMURINviini sai paikan ja uusi ritilä köynnöksen taustaksi. Mutta koiralla pitää olla muutakin tekemistä kuin löhöily ja tuunauksen tulosten tarkastelu.
Niinpä mamin luovat kyvyt pääsivät esille ja rakenneltiin pieni agility rata keppeineen kaikkineen, selvästi Millalla on taipumusta siihen lajiin mutta riman alta mennään aina kun vaan mahdollista. Sitten harjoittelimme mustikoiden syömistä ihan varvusta, toki kääntelin niitä, että ne siniset pienet mustikanmarjat olivat helposti napsittavissa ja Millalle ne maistuivat, ainoastaan mansikka ei oikein uppoa. Kirsikat ja monet muut kesän maut ovat tutuiksi tulleet.
Kyykäärmekin ohitettiin ihan huomaamatta kunnes mami perääpitäen oli astua sen pääälle, onneksi huomasin sen ajoissa. Ihmettelen vaan että kolme koiraa ja kolme ihmistä oli mennyt sen ohi huomaamatta liikkumatonta otusta. (joka kyllä vilahti liukkaasti heinikkoon kun lausuin tuon maagisen nimen KYY ja siitä seurasi naisellinen kirkuna)

Onneksi koirat eivät osaa koko ajan pelätä, että jos käärme puree tai ampiainen pistää. Aurinkoon koirat ovat tottuneet eivätkä hellettä hätkähdä, märkä pyyhe niskaan ja selän päälle tai vettä kaulaan ja rinnalle ja kohta olo helpottaa pahimpanakin hellepäivänä, vaikkei sinne uimaan olekaan nyt menemistä. Lenkitkin ovat ohjelmassa vähän verkkaisemmin tai myöhemmin illalla.
Milla on käsittänyt mitä varten teltan ovet ovat saaneet morsiushunnut ja käytää niitä hyväkseeen kun haluaa rauhaa hyönteisiltä, ainoa vaan että niihin voi sotkeentua niin ettei meinaa mitenkään päästä irti. Yöt ovat olleet kaupungissa vähän risaisia, kun on kuumaa koirien ja kai vähän ihmistenkin mielestä, mutta vaunulla ovat yöt olleeet viime yötä lukuunottamatta viileitä. Milla touhuaa jos on lämmintä, eikä nuku ja kai tuo Femman juoksukin vähän sekoittaa päätä. Mutta ensi yöstä ei ehkä tule niin lämmintä, että ei saisi nukuttua. Mutta emäntä on kyllä jo niin sopeutunut että 20 astetta vaatii jo pitkähihaista ja villasukat. En ole mikään pohjoisen ihminen näine ajatuksineni, vaan aurinko ja lämpö tuntuvat vaan ja ainoastaan hyvälle ja siivouskin sujuu leikiten kun auringosta virtaa energiaa, eivätkä lihakset kolota. Lämpimiä päiviä ja viileitä öitä kaikille!

Ääliö ja hormoonihirviöt

2010-06-28T12:12:00.000-07:00

Emännän hormoonitasot ovat varmaan aika alhaalla näin vaihdevuosien kunniaksi, tosin kuumat aallot ovat tulleet onneksi viime aikoina hyvin harvakseltaan, kylmiä huurteisia aaltoja sen sijaan harva se ilta.
Koiruuksien hormoonit sen sijaan hyrräävät! Molemmilla juoksu varmaan tulollaan ja vanhempi koira on alkanut pissiä kuin pojat, ja nuorempi astuu vanhempaa, olkoonkin alistamista, niin tyttökoiran nylkytys toista tyttökoiraa, on jo aika hormoonihirviöiden hommaa.
Milla on ryhtynyt oikeaksi ääliöksi kuten murrosiässä jotkut tekevät. Ei edes pentuna tuhonnut mitään , mutta nyt syödään autosta sisukset ajon aikana ja kaikki muukin mikä hampaiden edessä sattuu olemaan saa hammasta, eikä kyse ole eroahdistuksesta, koska sitä tehdään myöskin kun me olemme paikalla.

Hihnassa kulkeminen on ollut aivan mahdotonta jo muutaman viikon ajan, kunnes tänään lähdin kahden Millan kanssa lenkille ilman pääpantaa ja neiti kulki kuin tokossa konsanaan, totteli ja teki kaikki kevätjuhlaliikkeet ihan hienosti olin melkein suu auki hämmästyksestä, ymmärsin sentään palkata ja kehua ja kiittää. Loppupäivä onkin ollut yhtä hullunmyllyä, eikä asiaa auta se, että itse ollaan ihan poikki, kun on tehty hulluna hommia koko päivä, koirien olisi pitänyt olla välttämättä koko ajan työmaalla kun lanasimme hiekkaa tasaiseksi vaunun alle, siinä piti käydä pyörimässä tämän tästä, kunnes koirat joutuivat näköetäisyydelle mutta eivät päässeet itse pelipaikalle, ennen kuin vaunu ja pohjatyöt oli tehty valmiiksi ja saatu paikoilleen.

Milla pyörii yliväsyneenä kuin väkkärä vaunussa ja kaatoi kaksi litraa vettä vaunun lattialle. OLIN TOKI SANONUT, ETTÄ ÄLÄ LAITA SITÄ VETTÄ NOIN PALJON, KUN SE SAATTAA KAATAA SEN! Ja niinhän siinä kävi! Tilaa on kuitenkin alle kymmenen neliötä.
Puruluut katoavat hirmuvauhtiä pikkukitaan, solmuluuutkin uppoavat solmuja myöten.
Mutta nyt lähtee tämä "kirjoitustaitoinen" hormoonihirviö nukkumaan.

Kuin ihmeessä tää elämä voikin olla näin.....

2010-06-11T11:49:00.000-07:00

Vettä sataa, saa olla villatakit päällä ja sadevaatteet. No senkin jotenkin kestää, koira pitää kuivata joka lenkin jälkeen ja pestä... etenkin kun joku dille on saanut päähänsä ulostaa keskelle puistoa! Ei taida olla kaikki intiaanit kanootissa silläkään.
Meidän koirahan ei ennen ole syönyt ihmisen jätöksiä, mutta nyt on. Se on vielä pahempaa ja haisevampaa kuin koiran vastaava.

Hampaat on pesty koira suihkutettu. Siltikin ilettää, ilettää niin. Mutta ajassa taaksepäin, edellinen uintireissu tuotti sen virtsatietulehduksen ja kun antibiootti loppui käväisivät isännän kanssa irtolenkillä löytäen kylmävetisen kuraojan ja saaden taas tulehduksen. Uusi antilooppi kuuri. Onneksi lääkäri suostui puhelinreseptiin. No fiksuna tyttönä kysyin lekurilta että miten sitä voisi estää, johon hän, että ala syöttää karpalojauhetta ja omenaviinietikkaa. No teinkin työtä käskettyä ja nyt lisätään koiran ruokaan vähän siitä pullosta ja pikkuisen tästä.

Millan ensimmäinen reissu oikein junalla tuli tehtyä kun en voinut pissavaivaista koiraa kotiin jättää ja olin luvannut mennä äidin turvaksi hänen siippansa työmatkan ajaksi. Ensimmäinen junamatka sujui vanhassa pikajunan sinisessä vaunussa loistavasti, niissähän on ruhtinaallisesti tilaa kahdelle koiransa kanssa matkustavalle, muut joutuvat änkemään koiransa penkkien alle, jonne sopii ehkä mäyräkoira. Olisi tosi kiva jos muut matkustajat malttaisivat pysyä omissa vaunuissaan lippuihin merkityissä paikoissaan koska koiravaunuhan on aina sijoitettu noissa vanhoissa junissa junan ensimmäiseksi tai viimeiseksi vaunuksi, siellä ei ole läpikulkua. Mikä tekee koiralle matkustamisen hieman helpommaksi.

Millalle matka oli pääosin hyvä kokemus, mutta murrosikä puhkesi samalla reissulla karvaturrihan täytää pian seitsemän kuukautta. Toisaalta tuntui tosi pelottavalta kun ei ollut sitä vanhempaa koiraa, joka olisi turvana. Toisaalta ensimmäistä kertaa vieraassa paikassa ja ihan kahdestaan emännän kanssa.

Saavuttuamme Turkuun takaisin oli Femma vastassa asemalla ja riemulla ei ollut raajoja ja ilopissakin tuli kun oli sanomattoman ihanaa tavata Femma jälleen. Isäntääkään ei huomattu kuin minuuttien päästä, Femma on kuitenkin se ykköskaveri.
Jotain taisimme oppia toisistamme tuolla reissulla. Myöskin sen, että elämässä kaikki ei ole ollenkaan itsestäänselvää.

Onkohan koirani tullut siihen ikään?

2010-05-31T12:12:00.000-07:00

Sitähän ne kaikki äidit valittaa, kun lapset lähestyvät murrosikää!
Koirillakin on murrosikä, toisilla vaikea toisilla helppo.

Meidän Millalla kun on nyt se pisatulehdus niin sitä reagoi jokaiseen pyyntöön ja päästää koiran pissalle ja juoksee sen kanssa tämän tästä jossain ja kun äitillä on se keuhkokuume ei se jaksa kävellä kunnon lenkkiä saati sitten juosta. Tässä nyt törmäävät kysyntä ja tarjonta jota molempia on vähän tai paljon, riippuu mistä on kysymys.

Mutta ihan koko ajan Milla tahtoo jotain, en edes aina tiedä mitä, mutta ei voi olla aina kysymys jostain hädästäkään. Vesikupilla leikkiminen tosin on niin megalomaanista, ettei ole ihme jos vähän oliskin hätä. Kuono työnnetään vesikuppiin ja sitten veteen hengitetään ulospäin sanoisin puhalletaan, ellen tietäisi ettei koira osaa puhaltaa.

Nyt on vaan pidettävä ohjista kiinni ja opetettava asioita vaikka kouhoutsta riittäisi kuinka paljon, aina ei voi päästä riehumaan. Vaunulla koirat saavat olla lähes koko ajan ulkona, mutta myös pieniä lenkkejä hitaalla vauhdilla, mutta ellei emäntä nyt hoida itseään, voi koko kesä mennä pilalle.

Kyllä ne niin hauskoja on yksinäisyyttä en tunne vaikka en puhuisi elävän ihmisen kanssa koko päivänä, koirille kyllä juttelen koko ajan. Mutta silti täytyyy muistaa olla hyvä laumanjohtaja.

Emäntä tylsä kun vaan makaa, Milla tylsä kun vaan pissii

2010-05-26T05:11:00.000-07:00

Mitäs me tylsät, edellistä bloggausta kirjoittessani olimme juuri tulleet uittamasta vesipetoja. Olin puuhastellut fyysisesti koko aamun ja aivan kun salamana kirkkaalta taivaalta olin yllättäen kuoleman väsynyt. Kuumekin alkoi nousta! Kuume? Minulla ei ole ollut kuumetta yli seitsemään vuoteen siis ainakaan oikeasti kunnon kuumetta, normaali lämpöni lähentelee 35 astetta. Nyt kotiin palattuamme lauantai iltana kuumetta todellakin oli 39,3, kello 21.00 Milla pomppi päälläni sängyssä ja hihkui antamaan ruokaa, tunnetusti kellon nämä piskit tuntevat.

Maanantaina sain tietää sairastavani keuhkokuumetta, mistähän sekin tuli kun ei mitään flunssaa ole ollut koko talvena.Tiistain vastaisena yönä Milla käyttäytyi kovin omituisesti, haukkui ja katseli ulos ikkunasta, eikä nukkunut koko yönä, kello neljältä heräsin siihen kun ryijymattomme oli pissamärkä ja haiseva, se matto oli uusi, vaalea ja iso. Palasin nukkumaan mutta mieheni ei, koska Milla pyysi pissalle minuutin välein, arvasihan toki myös Topi valvoskellessaan, että koiralle on uinnin seurauksena tullut "pissatauti"! Edellinen mussukkamme Laku, joka rakasti uimista sai aina tulehduksen uituaan, siksi ei hän päässytkään uimaan kuin tarkasti valvotuissa olosuhteissa ja tiettyjä "järjestelyjä" piti aina tehdä ja toivoa sormet ja varpaat ristissä ettei tulehdusta tulis. No tämä uusi yksilömme on näköjöään samaa maata. Kallis uintireissu kaikin puolin eläinlääkäriasemalla kun sanottiin ettei puhelinreseptiä voi kirjoittaa, se kun on lääkelain vastaista! Jee, ihmiselle kyllä voi kirjoittaa puhelinreseptiä tutkimatta mutta koiralle ei, pissanäytekin piti myös saada. Juoksentelin kuumeessa kipeän koiran perässä ja neuvoin taluttajaa minne mennä ja lopulta sain pyydystettyä kaksi tippaa karimaljaan. Rahaa meni sata euroa ja rapiat päälle ja sitten oli hankittava koiranulkoiluttaja koska oma keukokuumeeni ei oikein tykännyt rappusten kulkemisesta edes kerran saati sitten kymmmneiä kertoja tiistain aikana. Myös tänään meillä on ollut koiranulkoiluttaja, joka viihdytti minua soittamalla kitaraa ja keskustelemalla kanssani, Milla ja Femma rakastavat ulkoiluttajaansa, mutta kitaransoitosta ja laulusta ei Milla perustanut. Ehkä sillä ei ole nuottikorvaa.

Emäntä luki Koira lehteä ja sai taas uusia vinkkejä

2010-05-22T05:55:00.000-07:00

Koirien liikunnan saanti ei todellakaan ole itsestäänselvyys, ei omakotiasujilla, sen enmpää kuin kerrostalokoirillakaan. Harrastavat koiratkin viedään usein autolla harjoituksiin, jotka kestävät ehkä tunnin, jos sen lisäksi tehdään vartin tarpeidenteko lenkki, niin koiran liikunnan tarve ei täyty. Useimmat ihmiset saavat liian vähän liikuntaa, mikä tietysti heijastuu myös lemmikkeihin.

Metabolinen oireyhtymä ei ole enää harvinainen koirillakaan kuten eivät muutkaan ihmisten elintaso- ja autoimmuunitaudit tai syövät. Sairauksia voi koiralle tulla elintavosita huolimatta. Olen aina lenkittänyt koirani ylikuntoon, jolloin pitkäkään remmilenkki ei koiraa väsytä. Siinä liikuttamisessa on siis hyvät puolensa, mutta myös ihmisen mielestä huonot.

Koiralehdessä annettiin vinkkejä, joita itse toteutan arjessamme jo ennestään, koska minulla on tarve itsekin liikkua runsaasti ja varsinkin mtesälenkit auttavat minua säilyttämään liikuntakykyäni ja tasapainonhallintani. Koiran pitäisi saada optimissaan liikkkua vapaana ja mieluiten mahdollisimman monenlaisissa olosuhteissa. Tietysti uiminen ja metsälenkit ja toisen lajitoverin kanssa leikkiminen ja esim. esteiden yli pommpiminen ja kiipeily sekä erilaiset mutkittelut ja pysähtymiset ja kiitolaukka sekä ravi olisivat terveyden perusta kaikille "terveille" koirille. Onhan monia koiria, joita ei saa liikuttaa esim. lonkkavian vuoksi kovin paljoa.

Kaupungissa koirieni kanssa teemme kolme metsälenkkiä viikossa, matkaa kertyy noin 6 km ja matkan varrella on monenlaista maastoa kaupunkimetsästä koirapuistoon ja katuihin saakka. Sitten muina päivnä teemme kolmen kilsan lenkin vähintään aamupäivällä. Sen lisäksi jokasena päivänä vähintään kolme muuta lenkkiä, jotka pituudeltaan voivat olla mitä tahansa kilometrin ja neljän kilsan väliltä. Pitkillä lenkeillä koirat ovat osan aikaa vapaana. Sen lisäksi leikimme pallonhakuleikkejä puistossa, jolloin spurtteja tulee. Koirat myös leikkivät keskenään ja tekevät jopa kuperkeikkoja. Viikonloppuisin koirat käyvät kesällä uimassa ja talvella päivttäin lumihangessa möyrimässä ja kinoksissa kahlaamassa, kuten viime talvena oli mahdollista, joten on yksi asia, joka omailla koirilla on kondiksessa, jos koulutus onkin tällä hetkellä vähän puutteellista.
Kyllä Millakin vielä kunnon koulutuksen tulee saamaan kun nuoren koiran höyrypäisyys vähän haihtuu, toki teemme voitavamme jo nyt sen kouluttamieksi.
Eipä tässä muuta kun terveissii vaa.

Milla touhupeppu

2010-05-19T13:17:00.000-07:00

Nyt Milla alkaaa olla omankokoisensa, osaa käydä asioilla ulkona ja kesiä itselleen tekemistä, jos kukaan ei ehdi leikkiä.
Parasta on olla vaunulla se on selvä. Uimassakäyminen on yksi lemppari. Isäntä on ykkönen, mutta kaikki perheenjäsenet nekin kun ei asu meillä enää on kivoja. Ja oikeastaan kaikki jotka tulee meille ovesta ovat kivoja.
Tänään metsässä istui tyttö kivellä ja se oli kyllä aika epäilyttävää piti vä'hän haukkua, mutta lopulta sekin oli ok.
Hyppiminen ihmisten syliin/päälle on vielä asia joka pitää saada loppumaan, tosin kaikilla edellisillä se on loppunut itsestäänkin kun ikää tulee.
Mätsäreihin kasvattaja kehotti menemään, aika vain ei sopinut, mutta ajatuksena se alkoi kiinnostamaan. Vaikka en ole kovin kilpailuhenkinen, eikä varsinaiset koiranäyttelyt kiinnostakaan. Sillä se oma koira on aina kaunein ja rakkain ja paras, vaikka olisi millainen.
Eikös sen kuulukin olla niin. Mutta koiran kasvatuksessa olen sitä mieltä, että hiljaa hyvä tulee. Menisinköhän lukemaan jotain kasvatusopasta tästä jahkailemasta.
Mutta kesä on ihana, voi kun ei tuliskiaan niitä sateisia kylmiä päiviä! Rakastakaa koirianne, mutta muistakaa olla hyviä johtajia-laumanjohtajia. Jota koira kunnioittaa.

Kenelle kirjoitan tätä ja mistä kirjoitan tätä?

2010-05-14T12:51:00.000-07:00

En tarkoita nyt missä kirjoitan vaan todellakin mistä asiasta minun piti kirjoittaa?

Minulla oli rauhallinen kolme ja puolivuotias koira helppo ja kiltti ja erityisen tottelevainen. Mallioppilas, vaan eipä ole enää.

Meille tuli vajaa puoli vuotta sitten pentukoira, jota ajattelin opettaa kuten Femmaa, samat opit eivät tehoa, Femmahan ei koskaan vetänyt hihnassa ja haukkuikin vain aniharvoin.Pentu vetää niin, että henki tuskin pystyy kulkemaan keuhkoista kuuluu vain pihinää ja pieni koira omaa virtahevon voimat.Haukkuu kaikkea mikä liikkuu tai kaikkea epämääräistä kuten mustaa muovisäkkiä tien vieressä.Tämä vanhempi rauhallinen ja tottelevainen ei kuule enää mitään, vaan ryntäilee hulluna hihnassa ja huutaa suoraa huutoa kun tietää kissan olevan samalla vaunualueella kuin me, tai huomaa naapurin nartun, joka on pikkuruistakin pienempi, olevan juurikin juoksussa, se sekoittaa pään ja hän olisi valmis astumaan sen, kysyn vaan, että millä vehkeillä narttu toisen nartun astuu.

Tänään omat "HYVIN KASVATETUT" koirani vetivät minut nurin omalla pihallani. Apua voisitteko lähettää tänne Cecar Millanin tai Wicktoria Stillwellin tai Tuire Kaimion tai edellisten risteytyksen!! Sillä olen pulassa siis TODELLA PULASSA. Minun päästäni ei löydy yhtään minkääänlaista hyvää vahvaa energiaa, vain heikkoa ja huonoa energiaa senkin edestä. Miehenikin totesi, että sinähän ne olet kasvattanut!!! Epäreilua, ennen olin hyvä, nykyään vain hikoileva ihmisen kuori, joka kelpaa korkeintaan tiskaamaan....Enää ei ole tekosyitä etten tarkenisi tai että kaupungissa ei voi, tms olen maalla ja on niin lämmin, että tämän parempaa koulutus ilmaa tuskin tulee koko kesänä. Taidan singota itseni ulkoavaruuteen ikuisesti maata kiertävälle radalle ongelmajätteeksi.Tulkaa nyt joku apuun kasvattamaan minun molemmat koirani.

Rakas muru

2010-05-03T10:29:00.000-07:00

Hokasi pikkuinen koiruliini, että vaunu onkin paras paikka maanpäällä. Saattaa johtua siitä, että siellä on emäntä rentotunut ja tyytyväinen vähään. Sitten siellä ollaan lähempänä ulkoilmaa, vaunun pihassa saa olla narussa ja pääsee juoksemaan sänkipellolle ja tehdä hirmu pitkiä lenkkejä. Tuulella ja kurjalla ilmalla on kiva käpertyä kerälle ja maata vaunun alla nenä hannän alla.Etuteltan erinomaisuudesta ei olla vielä päästy yhteisymmärrykseen, mutta vanhat koiramme tykkäsivät siinäkin olla, pienet on vähän musta-valkoisia, joko sisällä tai ulkona, eikä mitään välimuotoa vielä ole. Kotona parveke ei kiinnosta pätkääkään, kuten vahnoja koiria taas on aina kiinnostanut maata parvekkeella ja nauttia tuosta välitilasta.

Kyllä se emäntä olisi siellä vaunulla vaikka koko kesän putkeen, mutta aina jotain menoja ja asioita joita täytyy käydä hoitamassa kaupungissa. Eikä ole kahta autoakaan, joten pakosta välillä on oltava täällä.

Nyt on otettava itseään niskasta kiinni ja alettava kahdestaan Millan kanssa tehdä harkkoja, kaivettava tokoagi paperit naftaliinista ja sinne vaan kentälle saamaan kontaktia ja koittamaan mikä olis se meidän yhteinen juttu. Kun saa hyvän suhteen koiraan, sen kanssa käy uuden oppiminen huomattavasti paremmin. Ja töitä työkoira vaatii, kaikkea on kehitteillä, kunhan vaan saadaan aikaa ja intoa vielä vähän kehitetyksi jostain. Milla toki oppii ja häntä opetetaan joka reissulla, jonkin verran, mutta määrätietoisempaa harjoitusta vielä haluan alkaaa toeuttamaan.

Juhlinnan arvoinen päivä tänään. Matot on haettu sisälle yhtä lukuunottamatta, evätkä ne ole vaarassa, Milla on sisäsiisti. Eikä pureskele pahemmin tavaroitakaan. viime perjantaina kun olin poissa jonkun aikaa asoilla, oli Milla hakenut mun jemmasta tyhjän maitopurkin, joita säästän herkkupiiloiksi, kun olemme poissa, mutta en ehtinyt perjantaina niitä täyttää ja niinpä hän repi tyhjän purkin tuhannen silpuksi. Fiksu tyttö! Kyllä se on kiva olla koiran omistaja!!!

Kevään korkkaus

2010-04-28T07:10:00.000-07:00

Kevät ei ole kunnolla korkattu ennen kuin pääsee vaunulle haravoimaan ja yöpymään. Täällä näkee lintuja,pupuja ja luonnon heräämistä. Käärmeet kyllä pelottaa, koska siinä ei koiran henki paljon paina kun viimekesän poikanen lykkää myrkkynsä uteliaaseen kuonoon, siksi ei uskalla päästellä metsässä vapaana. Pellolla ollaan oltu ja juostu.

Haravan varteen on ilo tarttua hanskat kädessä ja kuopsuttaa ruskeaa nurmikkoa, mutta ne pienet irtokappaleet tarttuvat haravoinnista huolimatta koiran karvoihin, eivätkä tartu aina kampaankaan, vasta matolle karisevat. No onneksi on uusi imuri, jossa osat pysyvät paikoillaan ilman ilmastointiteippiä.

Koirat väsyvät tosissaan vaikka lenkit eivät olisi paljoakaan pidempiä kuin kaupungissa, mutta pihamaalla Femman kanssa skapatessa kuluu energiaa ja ihan tuo väkevä kevätilma taitaa humalluttaa nuorukaisen. Ainakin Millan terävä kyky ajatella itse on tullut esiin. Eilen jäi kiinni tiukasti kun oli kiertänyt narunsa vaunun tukijalkojen ympäri, niin osasispa haukkua ja pyytää apua. Tänään kun naru oli kiertynyt oman koiven ympäri taas haukuttiin mami apuun. Aamupäivällä alkoi väsymys painamaan niin neiti halusi aivan ilmiselvästi sisälle ja ihmettelin, että mikäs haukku nyt on, ja heti kun oven avasin neiti puikahti tyytyväisenä siään ja alkoi nukkumaan.
Ulkona ei vielä osata nukkua, kuten Laku ennenmuinoin teki, vaunun alla, ehkä paikka ei vielä tunnu niin turvalliselta. Mutta kaikki me kolme; koirat ja emäntä, olemme tosi onnellisia, vaikka muita ihmisiä ei näkyisi mailla halmeilla, on raikasta ilmaa ja aurinkoa, me viihdymme täällä korvessa.Saisi tuo ilma vähän vielä lämmetä, kun varjopaikoissa ojan penkoilla on vielä lunta ja routaa tuntuu olevan maassa. Mutta monesta kohtaa jo kuivunut, pellolla oli vielä kosteaa, ei ehkä oikein traktoria kanna. Ojat ja joki on täynnä vettä, pato ihan kohisee ja laituri on köytetty kiinni kun vuolas vesi voisi viedä sen mennessään.

Nyt lenkille ja sitten saunaan!

Otathan joskus löysin rantein

2010-04-23T13:05:00.000-07:00

Koiramaailman ja ihmisen yhteensovittamisen infoähkyisenä tässä olen pohdiskellut erilaisia filosofioita koiran pidossa, elossa, olossa ja opetuksessa. Koira ei mene pilalle vaikka otat yhden päivän ihan löysin rantein, ilman minkään valtakunnan tavoitteita annat vaan palaa.

Otin tänään eteisen matot esiin, jotka pesin väärin ja ne haisevat koiran nenään varmasti jonkun verran koiranpissilirulle. (Urean voi poistaaa vain kylmällä vedellä ja pesuaineella ei koskaan mitään haaleaa vettä. Mutta kun ei ole tuota siivousalan koulutusta enkä huomannut lukea joka naisen niksikirjaakaan ennen mattopyykille lähtemistä.)Mutta kun ihmisnenään ei haissut ja tuli ruokavieraita, niin eteiseen tuli matot ja koira ei ole vielä kertaakaan kyykistynyt asioilleen matolle vaan makoilee siinä oikein tyytyväisenä. Enkä nyt vanno etteikö huomenna matossa olisi märkiä läikkiä.
Koira eikä koti mene lopullisesti piloille tavoitteettomasta päivästä, ei opetusta, ei kasvatusta, ei kieltämistä, ei kehotusta vaan perushuolto pelaa. Tarkoitan sitä näillä löysillä ranteilla. Olisko kuitenkin jotain perää sillä kun ei itse ole jännittynyt ja yritä niin kympillä nähdä jokaista tilaisuutta "lukea koiraa" ja yrittää välttää huonoja johtajuuksia ym. niin ehkä koirakin rentoutuu. Ehkä koira saa hetken oivaltaa ihan itse, kun se ei aisti kauheaa jännitystä ja touhua ja kovaa yritystä ympäristössään.
Siivoaminen ainakin on helpompaa kun osa kurasta jää matolle ja sen voi siitä vain imuroida. Kun edelleen tuo matka ulko-ovelta vessaan veispisteelle on sen viisimetriä. Ostin tänään pehmeän pienen harjan jolla voin ripsutella hiekat jo ala-ovella, koska pyyhkeellä se ei oikein onnistu pitkäkarvaisesta koirasta. Kaikkea sitä on koitettava, jotta pääsisi sinuiksi tämän kuran ja klähmätassun kanssa. Pesenhän minä nuo lattaiat edelleen päivittäin, mutta se siivoton sotku ei pääse niin pahaksi kun yrittelee kaikenlasita pientä kuranpoistoa. Pyyhkimään kun tämä koiranpentu ei ole jalkojaan vielä oppinut. Ulkona se tosin jo potkii kakkaamisen jälkeen, se on vasta muutaman päivän ollut hallinnassa.
Hiljaa hyvä tulee ja niin löysin rantein ainakin joskus. Pingotetaan sitten vaikka huomenna.

Onko olemassa sellaista kuin kevätväsymys?

2010-04-10T03:24:00.000-07:00

Tuntuu kuin olisi puutunut ja koomassa. Ei jaksa eikä huvita mikään ainakaan paljon. Kuitenkin olen lähdössä vesijuoksemaan, kilot kertyy päätä huimaavaa vauhtia, pakko liikkua muutenkin kuin koirien kanssa. Kesällä tulee oltua ulkona ja tehtyä pihalla kaikenlaista ja pidempiä lenkkejäkin, joita tietenkin näin keväälläkin, mutta ei aina jaksa. Ainakaan lauantaina.
Kun tulee jaksamaton päivä tuntee ettei ole vuosisataan tehtnyt mitään järkevää. Vaikka olisi juuri edellisellä viikolla tehnyt millaisia lenkkejä. Fakta on kuitenkin että puntari näyttää luvattoman suurta numeroa ja housut kiristävät. Pakko olisi saada tuota liikunnan ja syömisen suhdetta toisenlaiseksi. Eikä kunnon kohotuskaan pahaa tee koskaan kenellekään. En ole varsinaisesti koskaan laihduttanut, enkä aio alkaa nytkään haluan vaan että paino vähän putoaa. Onko se liikaa vaadittu? Mutta suklaa on hyvää samoin ruoka, ja kaikki mitä voi mättää. Aaargghh!

No tulkoon nyt kevät ja kesä ensin, huolestutaan vasta sitten.
Paljon on kuitenkin ilonaiheita ihanat koirat ja kiva mies, toi tänään kukkiakin, onneksi niitä ei voi syödä!

Arjen järjestäytyminen ja kultaiset koiran puppelit !

2010-04-08T11:22:00.000-07:00

Tänään huomasin jo aamulla lattiaa pestessäni että mustaa karvaa alkaa olla ihan liikaa. Olisko Femman karva jo kypsää nypittäväksi, ja missä sen tekisin kun aiemmin olen sen tehnyt ulkona, mutta nyt on vähän liian kuraista ja pölyistä ja kylmääkin siihen ja kun vielä pentukoira mukana siitä tuskin tulisi mitään. Kaikki väsyisivät ja hermostuisivat ja kellään ei olisi kivaa!

No aloin kokeilemaan karvaa ja osapaikoin se lähti ihan kevyellä otteella, toiset alueet vielä ovat tiukkoina. Siinä olohuoneen lattialla karvakasan keskellä sormet nyppimisestä hellänä mietiskelin, ihan hypoteesinä, että miltähän tuntuisi viedä koira trimmaajalle ja hakea kolmen tunnin päästä pois ja maksaa satanen työntekijälle. No se olisi helppo nakki jos raha kasvaisi puissa tai olisin töissä. Toinen asia on tekisinkö sitä silti nuukuuttani, tai miettisinkö miltä koirasta tuntuisi seistä pöytään köytettynä tiukkojen näppien alla, aivan vieraiden hajujen keskellä vieraan ihmisen kanssa joka vielä tuottaa kipua.
Ehkä se ei olisi meidän juttu, onhan Femma vielä sekarotuinen (edelleen, eikä ole muuttunut skotlannin hirvikoiraksi).Ei tarvitse näyttelykuntoon laittautua, eikä näyttää koirakirjan määritysten mukaiselta, vaan ihan ainutlaatuiselta itseltään. Vieläpä melko ylväältä katurakilta. Käytös on todella upeaa tottelevaisuus ja temput hallinnassa. Ei tarvitse pelätä, että koira kirmaa tielle tai ottaa hatkat. Sitä ei Femma tee, vapaana ollessaankaan jos näkee toisen kiinnostavan koiran se harkitsee pitkään uskaltaisiko mennä tekemään tuttavuutta ja jos mami kieltää se tottelee....yleensä. Ei kai se ole ihan täydellinen koira, noo ei kai nyt sentään aina jotain työstämistä siinäkin on.

Nyt kasvatus jutut keskittyvät kympillä ja ylikin Millaan, jolla on pitkä tie edessä, mutta kiltti se on. Tosi kiinnostunut kaikesta mikä liikkuu, aina ei pysty tajuamaan millään, että auton perään on täysin kiellettyä lähteä säntäämään. Paljon se jo tietää kun vaan malttaisi, mutta voiko 4½ kk pennulta nyt vielä vaatia paljoa.

Sisäsiisteydessä ollaan harpattu uudelle tasolle, mutta vielä ei mattojen kiusausta pystytä vastustamaan, lattiat sen sijaan ovat jättäneet viehätyksensä ja hädät on miellyttävämpi tehdä ulos.( Ja laminaatti kiittää) Tosin emäntä pesee lattioita edelleen apinan raivolla joka ikinen päivä, kiitos hiekan pölyn ja kuran ja saasteen jota ulkoa kulkeutuu. Hiukan osataan ulos lähtöä jo odottaa jalatristissä, jos äiti kaivaa aurinkolaseja tai etsii avaimia. Ollaan siis aika isoja tyttöjä jo.

Yksi mieluisimmista harrastuksista on katsoa koirien ja isäntien käytöskoulua telkkarista, täytyy vastata haukkuihin ja käydä haistamassa josko se telkun koira olisi tuttu, mutta ei se ryökäle haise miltään eikä tunnukaan koiralta, mutta näyttää ja kuulostaa kyllä. Ihan kiva kun sellainen ohjelma tulee, saavat omistajatkin muuta tekemistä kuin simputtaa pientä koko ajan.

Mitä karvaisiin suukkoihin tulee niitä Milla mielellään jakelee kaikille halukkaille, parta viistää ulkona maata ja kerää kaiken lian, kuran, bakteerit ja virukset ja ennenkaikkea hajut. Siksi naamaa pestään aika ahkeraan, muutoin vesikupin vesi on aivan kuin kuralätäkön vesi. Mutta suukkomaakari itse on täysin tietämätön partansa liasta tai puhtaudesta, siitä pitäköön emäntä huolen.
Aurinkoisia päiviä ja lisää lämmintä toivomme me!!!!!!!!!!

Kuraa ja hiekkaa edelleen

2010-04-04T08:07:00.000-07:00

Nyt kun neiti osaa jo pyytää ulos (usein noin tunnin kahden välein), niin ulkona on niin hiekkaista ja rapaista, että lattiat ON likaisia vaikka kaksi kertaa päivässä niitä pesee.
Tänään lenkiltä tullessä sitten päätettiin tehdä jotain asialle, me asumme kerrostalossa, jossa on huoltoyhtiö ja hiekkojen poisto ja pihojen pesu saattaa jäädä kesäkuulle. Joten harja autotallista ja sitten vaan harjaamaan oman rapun edusta ja kahdeksankymmentä litraa kantamalla vettä sisältä ulos jotta saatiin pestyä. Saa nähdä vähentyykö yhtään hiekan tuleminen??? Koirathan meillä pestään aina ulkoa tultua jaloista ja mahan alta. Huoh!

Uusi kuu ja uudet kujeet

2010-04-02T12:59:00.000-07:00

Huhtikuu on alkanut ja lumi sulanut savea, hiekkaa, kuraa, loskaa, p***aa on jokapaikassa. Ilma on lämmennyt ja kevät etenee, Milla kasvaa ja oppii uusia asioita, tänään ei yhtään pissiä ole korjattu lattioilta. Kakkoja ei pitkiin aikoihin enää ole sisälle tullut.

Tänään käytiin vaunulla ja siellä ei enää ollut missään juurikaan lunta, kasoissa tietenkin, mihin oli aurattu löytyi sellaista kovin karkeaa, mutta puhdasta lunta, jota oli hauska kaivaa. Tiet olivat savivelliä, ei oikein houkutellut jäämään, vaikka koirat olisivat mielellään jääneetkin, olisi ollut mutakerros kaikkialla sen jälkeen kun kaksi karvajalkaa olisi hetken pyörineet pienessä tilassa.Tosin kaupungissakin jalkapallokentällä palloa pelattuaan haisivat ihan mudalle. Niinpä ollaan kotona ja kestetään mudan hajut kun suihku on parempi ja siivous helpompaa vaikka siivottavaa sitten riittääkin kymmenkertainen alue vaunuun verrattuna. Kolmeen kertaan pesin lattian,ja imuroin, että sain eileisen hiekat pois vaikka koirat käyvät jalkapyykillä joka ulkoilureissun jälkeen kulkeutuu hienoa hiekkaa sisään silti.

Milla alkaa viestiä meille pissahädästä, tavalla joka eroaa aika paljon edellisten koirien tyylistä. Hän tulee ja hyppää puoliksi syliin ja haukahtaa ja silloin olisi paras lähteä. Emme eilen tajunneet että vartin välein on todella aika lähteä, mutta nyt uskotaan. Hän tankkaa yötä varten vesikupilla jatkuvasti. Tänään otin eläinlääkärin ohejeen mukaan vesikupin pois, mutta itsepintainen koira hengaili keittiössä ja kyseli vesikupin perään kovin intensiivisesti joten annoin periksi ja kyllä se vesi maistuikin, tietää vielä yhtä lenkkiä puolen yön aikaan ulos.

Mutta selvästi kaikki helpottuu koko ajan, hampaat ovat kulmahampaita lukuunottamatta vaihtuneet ja kulmurit pukkaa pullottaen ikenet, vaikka entisetkin ovat paikoillaan. Saa nähdä lähteekö ne ilman eläinlääkäriä, nyt kyllä katson melko pitkään ja nitkuttelen itse ennen lekurille menoa.
Karvapeite kasvaa ja pikkuhiljaa ollaan opeteltu ponnarin pitoa että vähän näkee paremmin. Karkeaa aikuisen karvaa ei vielä ole näkynyt, mutta karva alkaa olla jo aika pitkää. Rakkaus vaan kasvaa kun pentu oppii talon tavoille autossa kulkeminen on jo ihan rutiinijuttu, joka on miellyttävää kaikista osapuolista. (Paitsi tankkaajan kukkaro laihtuu uskomattoamsti) Milla nukkuu mielellään automatkat toisin kuin Femma, joka istuu ja tarkkailee ympäristöään, eikä pahastu vaikka pentukoira änkeää itsensä ihan kiinni kun se turvallisempaa kun on nahka nahkaa vasten.
Tuntuu toisen lämpö ja hengitys siinä ja matka taittuu.

Kesää kohden mennään, täytyy se vihdoin uskoa, antaahan se toivoa ja voimaa kestää nämä rospuuttokelit.

Vanhat rutiinit ja kevät

2010-03-22T04:19:00.000-07:00

Kun meillä oli kaksi aikuista koiraa, meillä oli tapana aikataulun ja sään salliessa kiertää yksi viiden - kuuden kilsan metsälenkki ainakin kolmesti viikossa. Se on ihana vaikkakin kaupungissa, mutta silti metsälenkki ja siellä polku ja puhdasta.

Kyllähän me liikumme muuallakin, mutta tästä on tullut sellainen vaivaton, koirat ovat olleet suurimman osan irti,eikä siellä tule paljoa tiukkapipoja vastaan. Siitä lenkistä tulee hyvä mieli. Mutta kun lunta ollut paljon ja pieni pentu, niin ei ole tullut mentyä sinne Lakun kuoleman jälkeen.Tänään menimme. Jess mikä ihana paikka. Pentu oli irti ja kaikki meni kuin ennenkin, ei löytynyt paljon koirankakkakasoja polun viereltä. Ainoa huono puoli tossa mun lenkkeilyttämisessä, on sellainen pikku juttu et pentu alkaa olla ylikunnossa. Eihän se haittaa mutta se ei väsytä pentua (no tarviisko sen olla ihan poikki lenkin jälkeen). Sitten tehdään aivotyöt erikseen.

Olen tosi iloinen tuosta auringosta, kunpa saisimme nauttia siitä paljon. Ehkä pääsiäisen aikaan kuitenkin pääsemme vaunulle? Jee!!!!!!!!!!!!!!

Kevättä, vaikkakin vielä hyvin talvista säätä.

2010-03-17T01:25:00.000-07:00

Kevät on tullut sen mukaan, että aurinko kykenee sulattamaan lunta silloin kun se paistaa. Ja onhan se toki paistanutkin. Nyt on paksu pilvikerros ja lunta satelee. Kirkasta on silti, oikein häikäisee, ja pakkastakin edelleen.

Olimme maanataina eläinlääkärissä saamassa rokotteet, joita tulikin paljon, kennelyskä, penikkatauti, parvo,tarttuva maksatulehdus ja rabies, joku saattoi unohtuakin.Milla kyllä huomasi ja osasiko lie ennakoida tulevan, koska pani päänsä kanalooni ennen piikkejä. Mutta ääntäkään ei päästänyt. Reipas ja rohkea, sai palkaksi maissiluun, mikä on todella kova pala purtavaksi. Mutta nuoruuden innolla on jo osittain syöty. Hampaat kun vaihtuvat, niin puremisen tarve on parhaillaan kova ja tekee hyvää hampaiden kiinnityskudoksille pureskella paljon kaikkea turvallista.

Nyt pitkän lenkin jälkeen koirat makaavat rauhallisina jaloissani. Syön tässä aamiaista ja ihmettelen elämää. Sen kiertokulku on vääjäämätön, josta voi ottaa joko kaiken irti tai vai koittaa kärvistellä elämän mukana ja miettiä, mitä kaikkea voisi tehdä jos....

Me elämme väkevästi, vaikka välillä ottaa kovillekin, niin silti yritämme tehdä elämästä onnellista ja nautittavaa. Elämä koirien kanssa on nautittavaa, jos pentuna tekee töitä olan takaa sopeuttaen koiran yhteiskunnan vaatimuksiin. Se ympäristö missä koira tulee elämään ja ne ilmiöt jotka ovat jokapäiväisiä on otettava haltuun jo pentuna. Myöskin kaikki koiria pelkäävät ihmiset ja kenties kaikkia eläimiä vihaavat (eläimet, jotka ovat telkkarin ulkopuolella, oikeasti eläviä), on otettava huomioon ja koirat on kasvatettava sitä silmällä pitäen, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa ulkopuolisille.

Tämä tarkoittaa sitoutumista ja työtä, työtä ja taas työtä. Kotieläimen omistavan olisi oltava työtä kaihtamaton ahkera ihminen, joka ottaa selvää jos ei itse jotakin osaa. Tässä on tapetilla ollut kovasti ruskeat jäätyneet sikarit, jotka eroittuvat hyvin valkoisesta luonnosta, ne maistuvat jäisinä ja sulina(en tiedä mille, enkä pahemmin välitä ajatellakaan). Kaikkea on kokeiltava, jotta tuollainen käytös saadaan loppumaan, se ei ole yksin meidän ongelma, mutta se hävettää ja inhottaa silti. Tunsin aikoinaan yhden Weimarin seisojan, joka imuroi kakalle kyykistyneen koiran takalistosta pökaleet niin nopeaan etteivät ne maata ehtineet koskettaa, tämä yksilö lopetti sen tavan noin vuoden ikäisenä. Soitin eilen lemmikkitarvikeketjun omistajalle ja kyselin, onko hänellä hihassaan kikka kolmosta kyseiseen ongelmaan, no ei ollút, kun heillä itselläänkin on ongelma runsaspoimuisen koiran kanssa, jonka huulipoimut tulehtuvat herkästi, koska uloste ei ole steriiliä, sen nauttiminen suun kautta tuskin parantaa infektiota suun ympäristössä. Nyt kaikki keksimäni keinot ovat melkein käytetty, vielä on kolinapurkki jota aion käytää opetuslenkeillä ellei tämä tapa katoa nyt lisäravinteiden antamisen kautta.
Tällainen tapa tietää vain lisää työtä, koska koiran suu ja hampaat ja kuonon karvapeite on pestävä aina kotiin tullessa.

Toivon kaikille lukijoilleni mahtavaa kevättä,palaamme asiaan kun voimat ja aika antavat periksi.

Emännän uupumus ja laminaatti

2010-03-10T08:07:00.000-08:00

Aamulla isäntä ylös sängystä ja suoraan ulos koirien kanssa ennen kuin...., sitten koirat nukkumaan ja isäntä töihin. kello 9.00 emäntä ylös ja koirille ruokaa ja samalla vaatteet päälle ja kun koirat ovat nielaisseet viimeisn palan, suoraan ulos ja tehdään yleensä tunnin lenkki. Emännän aamupalan vuoro ja sitten taas Milla ulos ja sisään, emäntä tekee omia töitään joka välissä vähän. Sitten koirat ottaa torkut ja kun herää Milla taas ulos, ruokaa ja ulos ja sitten leikitään ja ulos ja sitten Milla nukkuu ja sitten ulos.... eikö teistäkin kuulosta jo hullutukselta, minusta ainakin kuulostaa. Eikä tässä ollut koko päivää vielä. Mutta eilen kun en huomannut oli Milla salamitten käynyt parvekkeen oven edessä liruttamassa ja se oli seissyt siinä jonniin aikaa, oli laminaatti reunoistaan kivasti kuprulla, onneksi se kuivuessaan ( no tietysti pyyhin se heti kun huomasin)vetäytyi takaisin, mutta varmaan imaisi myös kivat hajut sisälleen.

Alkaa jotenkin olemaan palaneen käryä ilmassa, olisko hermot kärynneet vai peräti jonkinlainen kokonaan loppuun palaminen kyseessä. Ainakin voimat on tosi vähissä. Tosin on ollut tuota kaikenlaista touhua enemmän kuin lääkäri määrää. Vielä sentään henki pihisee.
Eilen lähti ensimmäinen maitohammas, en kyllä nähnyt muuta kuin verisen pienen kolon alaleuassa, olisko hammas vaikka mennyt massuun. Toinen heiluu ihan holtitta, joten hampaiden vaihto alkaa nyt ja päättynee joskus kun isot hampaat ovat ehtineet vaihtua. Toisaalta kamalaa kun kasvaa toisaalta ihanaa, ainakin jos sisäsiisteys tulisi mallilleen nimittäin kammottaa ajatella että naapurin shapendois rupesi olemaan sisäsiisti 8 kk iässä apuuvva!!!

Aurinkoa ja rapakoita miitä ainakin riittää. Joten olkaamme onnellisia. Se on kevättä ehkä kuitenkin.

Aikakäsite

2010-03-08T11:00:00.000-08:00

Muuttuu koko ajan tämä aikakäsitys, silloin kun pentu oli pieni tuntui kestävän ikuisuuden, ennen kuin pakkanen putosi sille tasolle, että pennun kanssa ylipäätään pystyi piipahtamaan ulkona.
Nyt pentu ollut meillä seitsemän viikkoa suunnilleen ja tuntuu kuin se olisi ollut meillä jo vaikka kuinka kauan.(Sietsemän viikkoa onko se vähän vai paljon?)
Oikein reipas koiranalku, joka liikutettu jo ylikuntoon.
Vapaasti saa liikkua ulkona väkisin ei liikuteta ja opitaan joka reissulla. Mutta kävelläänhän me jo useampi kilometri päivän mittaan ja ulkona pistäydytään joka välissä. Kun äiskä on sitä mieltä, että nyt olisi aika oppia sisäsiistiks.

Itse asiassa en muista Femman sisäsiisteyden alkamis ajankohtaa. Eli niin nopeaan se varmaan unohtuu. Lakuhan pääsi vaunureissulle heti meille tultuaan, joten ei koskaan kakkinut tai pissinyt sisälle. Mutta kahdesta aikaisemmasta koirasta muistan, niillä kesti viiteen kk.n asti, ja silloin minä aloin painostaa ja hiillostaa siihen eli hyvästä opetuksesta huolimatta kielsin sisälle pissaamisen ja kakkaamisen kun ei kehut ulkona riittäneet ja pesin lattian etikalla siitä kohtaa mihin lirutettiin. se oli niin erikoinen tapahtuma molempien kohdalla, että muistan sen hyvin edellisenä päivänä tuli joka tuutista ja kun hikeennyin ja painostin niin seuraavana päivänä oltiin kuin isot koirat eikä tehty mitään sisälle.

Moneen ilmiöön on tänä talvena saanut koirapolo tutustua kylmyyteen takin pitämiseen, hiihtäjiin, pyörailijöihin, autoihin, paksuihin upottaviin hankiin ja hankikantoon. Kummallisesti pukeutuviin ihmisiin, sähköpyörätuoleihin ja kelattaviinkin. Monelaisiin koiriin, vihaisiin ja ystävällisiin, suuriin ja pieniin ja vauvoihin ja erilaisiin ihmisiin. Oma emäntä tutkii hampaita ja jalkoja ja leikkaa kynsiä, se on aikamoinen maailma mihin pienen koiran pitää sopeutua. Ja kasvaa kovaa kyytiä noin 700 g viikossa ja sentit siihen päälle. Uusia makuja saa maistaa ja erimuotoisiin esineisiin pitää tutustua hampailla ja käpälin. Autoilla on ajeltu kahdellakin erilaisella ja vaunuun käyty tutustumassa. Ohhoh kyllä niitä vaatimuskia tässä maailmassa riittää. Nyt pannaan tassut kohti kattoa ja nukahdetaan unten maille.

Uusia kuvia Millasta 3 kk ja Femmasta

2010-03-05T03:43:00.000-08:00

Uusia leikkejä

2010-03-01T01:10:00.000-08:00

Millalla on valtava mielenkiinto vettä kohtaan, kun emäntä on suihkussa, verhon takana on kiva väijyä vesipisaroita. Vesikuppi on ollut kiinnostava jo emän luona ollessa, juominen onkin huvittelumuoto. Nukkuminen voi tapahtua niin, että kuono on ihan vesikupin vieressä tai jopa reunalla.
Tassulla voi vettä aina koittaa, että onko se edelleen märkää.

Tänään ja eilen ollaan kuitenkin hoksattu että kuonon voi upottaa sinne silmiä myöten. Ja nyt viimeisin, puhaltaa neneän kautta kun on kuono vesikupissa, kuuluu tosi kiva ääni. Emännällä oli kauhea piteleminen ettei räjähtänyt nauramaan ääneen kuultuaan mitä vesikupilla on meneillään. On se hyvä että on tuollainen ehtymätön ilonlähde kupillinen Aurajoen raikasta, puhdistamon kemikaaleilla höystettyä vettä. Emäntä ei sitä juo, mutta koirat eivät saa kaupan lähdevettä vaan hanaveden pitää kelvata. Ainoa varjopuoli tuolla veden juomisella ja sen kanssa läträämisellä on pisujen valtava määrä, niin nopea ei ole nopea emäntäkään, että ehtisi saappaat ja takin vetämään, ennen kuin pentu kyykistyy. Joten lattianpesu senkun jatkuu.
Pennulla on loputon tarve tutkia kaikkea uutta, kuten pikkuihmisilläkin, koirat, kuten ihmisetkin tulevat vanhemmiten vähän tylsämielisiksi. Säilytä sisäinen lapsesi ja tee elämästäsi räsikyvää.

Ihan uskomattoman ihanaa...

2010-02-25T13:06:00.000-08:00

Kaunis ja kohtuullisen lämmin, ihanan aurinkoinen sää ollut tänään koko päivän, ollaan jo harjoiteltu autojen ohi menemistä ( niitä kun olisi niin kiva jahdata juosten perässä)ja pyörä ja ihminenkin ovat niin kiinnostavia. Paljon on pienellä koiralla opittavaa.
Eilen opimme kulkemaan portaat alas ja ylos onkin osattu tulla jo jonkun aikaa. On vaan niin huvittavaa, että kun ensin panin hänet toiseksi alimmalle portaalle ja ulkonakin kävimme lumisilla portailla harjoittelemassa, niin kun pääsi juonesta kiinni, niin oma-aloitteisesti juoksi portaita edes takaisin monta kertaa ikäänkuin taitojen hiomista vasten, tullessamme ulkoa sisälle ja nyt onkin ulosmeno yhtä juhlaa kaksi viimeistä rappua menevät yhdellä loikalla.
Aluksi pentu sai tokkaisun russelilta liian alistuvuutensa vuoksi, mutta ne ajat ovat ohi. Naapurirapussa asuu viikkoa vanhempi Airedalen terrieri Pyry Pörriäinen, jota Milla alkuun pelkäsi, mutta nyt Milla käyttäytyy kuin pahainen kylärakki ja pöllyttää pikkupojan mennen tullen ja ääntä riittää.
Luonnetta on muutenkin ihan omiksi tarpeiksi, kammalle muristaan ja ärhennellään, ei kampaajalle. Tosin makupaloilla ollaan yritetty tehdä yhteistyösopimusta. On se kampa silti aika ärsyttävä, mutta kun on syntynyt pitkäturkkiseksi siltä ei voi välttyä.
Tänään olohuoneen tuolia vedettiin pitkin olohuoneen lattiaa ja ainakin kaksi metriä siirtyi tuoli kunnes isäntä lopetti kivan leikin.

Ulkona on hanget ja nietokset korkeat, mutta latukoneella tehty latu sopii tyttöjen vessaksi ainakin Millan mielestä. Isommalla tytöllä onkin kova pähkääminen mihin sen torttunsa pästää kun ei tahdo polulta päästä pois ja hanki on paksu niin ettei sieltä näy kun korvat, miten sinne asioitaan tekee?
Mutta kun ei ole kylmä niin lumi on mitä oivallisin leikkipaikka ja siinä keksii aina uusia juttuja, ainoa varjopuoli on se kun se pakkaantuu tassujen väelihin jääkimpaleiksi ja niiden repiminen on työlästä, mutta ei hermoja vie silti.

Naksutinta on opeteltu tänään käyttämään ja joskus emäntä osaa ajoittaa oikein joskus myöhästyy. Emme vielä ole päättäneet onko se naksutin kiva vai ei. Mutta ainakin harjoittelu on kivaa kun saa makupalan jos osaa tehdä asoita oikein esim. kaivaa makupalan emännän korvasta kun opetellaan kuiskaamaan.
Myös kuonolla koskettaminen sujuu jos huvittaa, tassulla olisi kivempi kosketella. Mutta ei se emännälle aina riitä, no pakko se on koittaa miellyttää emäntää kun sillä on pakastimen ja jääkaapin avaimet.

Lasit huurteessa.

2010-02-21T08:08:00.000-08:00

Meillä on ollut sellainen probleemus viime päivinä, että ulkona on älyttömän kylmä, sitten pitäisi palkita käytöksestä, niin ei ehi kun pitää riisua rukkaset ja sitten jo onkin auttamatta vuoden verran myöhässä palaute, olen miettinyt alkaa ehdollistamaan naksutinta, vaikka koskaan ennen ei ole käytössä ollut. Onhan se ainakin nopeampi ja onnistuu hanskat kädessä.

Paljon oikeantyyppistä ajattelua ja yksinkertaisia mutta toimivia kikkoja ollaan saatu Liviltä (TV) juurikin tältä koiria ja ihmisiä ohjaavalta britltä. Hänen ohjeensa ovat kohtuu helppoja toteuttaa ja antaa uskoa siihen, että vaikeitakin ongelmia pystyy ratkaisemaan kunhan osaa miettiä, mikä on koiran näkövinkkelistä kannattavaa käytöstä mikä ei. Mitä vahvistaa ja mitä taas jättää huomiotta.

Koiran koulutus on kokopäivä työtä, jonka hedelmistä saa nauttia koko koiran loppuelämän ajan, toki löysaillä ei saa myöhemminkään, mutta kun perusta on kunnossa, sille on helppo rakentaa.

Miten tuollaisen Luojan luoman karvapallon oleminen ja elämä saakin sydämen tutisemaan pelosta, rakkaudesta, kiukustakin ja turhautumisesta. Mutta eniten onnesta omistaa maailman ihanin koira ja pentu, mistä ei yhtään tiedä mitä siitä vielä tulee. Ei niistä tarvitse tulla koiranäyttelyjen ERI tai KMVA tai SMVA tai muita hienoja lyhenteitä, kirjahyllyssä ei tarvitse olla pokaalin pokaalia tai ruusuketta. Tokoihinkaan ei ole pakko osallistua, mutta elämä koiran kanssa on oltava hauskaa ja onnellista molemmista osapuolista. Eläköön elämä ja etenkin kesä!

ensirokotus

2010-02-17T01:59:00.000-08:00

Oltiin lääkärintarkastuksessa ja piikillä, jota ei edes huomattu.

Ihmettelin vähän, että syötänkö pikkukoiraa liikaa koska painoa oli jo 9 kg. Milla ei ole kuulemma lihava, vaan lihaksikas. Ja melko isokoinen. Näppärä neiti syö ja juo hyvin ja on oikea kusiruisku, koska on jo isokoinen myös tuotokset ovat melkoisia. Kakat ovat pääosin jo pitkään tulleet ulos, mutta nestemäistä pidätystä ei ole, koska heti ulkoa tultuakin saadaan lätäköt aikaan lehden päälle.

Pitkäkarvainen pentu, joka tassuuttaa pissalta pissaisin jaloin saa aikaan kivat tahmeat tassunjäljet ympäri kämpän. Kerta päivässä lattian pesu ei ole riittävää, mutta toivon tämän menevän noin kuukaudessa ohi. Eikä sitä jälkeenpäin edes muista millaista se alkuaika oli.

On tää niin jännää seurata näiden karvaisten edesottamuksia ja kuinka joku asia voi pienenllä opettamisella alkaa korjaantumaan. Lisää kuvia ja parempaa juttua tullee lähipäivinä.

Ensimmäinen kerta kun jätimme koirat kaksin kahdeksi ja puoleksi tunniksi.

2010-02-14T11:24:00.000-08:00

Tänään oli ensimmäinen virallinen yksikseen jättäminen. Ollaan nyt viikko harjoiteltu minuutista tuntiin ja tänään olivat keskenään 2½ tuntia.
Ei jääty itkemään eikä rappuun kuulunut hiiskaustakaan kun tulimme.

Pientä raivoa lelujen ja muiden tavaroiden kanssa, eli harmitti hiukan, mutta ei mitään pahempia tuhoja eikä kasoja löytynyt.
Yksi etappi saavutettu.
Opeteltu myös ihmisten kohtaamista, mikä hankalaa kun käsissä kaksi koiraa. Täytyy ottaa uusiksi ajan kanssa kahden.

Talven selkä ja muita painolasteja

2010-02-12T23:58:00.000-08:00

Koiranpentu kotona tuo aina lisää siivottavaa ja matot ovat käärittynä varastossa. Tämä on hyväksyttävä tosiasia kun pennut eivät vielä ole sisäsiistejä. Kun talossa on pieni ihmisentaimi korjataan kaikki särkyvä korkeammalle tai sitten vahditaan koko ajan ja opetetaan ja kielletään koskemasta, molemmat toimivat. Koiranpentu on paljolti samanlainen sen pitää kokeilla kaikkea mihin nenä yltää, ellei yllä noustaan kahdelle jalalle, parhaassa tapauksessa kiivetään tuolille ja siitä jo pääseekin mihin vaan.

Monelle ystävälleni, tuttavalleni ja kylänmiehelle ovat arkipäivää syöty ja tuhottu puhelin, kaukosäädin, puhelimen laturi. Onpa muutamia tuttavia, joilta on mennyt kämppä remontiin ja huonekalut uusiksi. Jostain syystä nämä ihmiset eivät ole hirveän kiukkuisia. Ihmetyttää kummastuttaa, koska pidän itseäni syyllisenä jos koiranpentu saa mitä tahansa pahaa aikaiseksi. Olisko niin, että myös nämä ihmiset ovat oivaltaneet sen. Koiranpentu on syyntakeeton, ei se ilkeyttään näitä tuhotöitä ja juonia puno meidän kaksijalkaisten päänmenoksi.

Kun Femma oli pentu reilu kolme vuotta sitten opimme korjaamaan kaiken irtotavaran kaappeihin ja osasimme katsastaa vaaranpaikat, eikä mitään vahinkoa päässyt tapahtumaan paitsi; kukat saivat kyytiä ja nuorison karkkipussit ja esille jätetty ruoka yleensäkin. Olen sitä mieltä ollut tästä asiasta, että on ihmisen oma syy jos koira pääsee tuhoamaan elektroniikkaa tai huonekaluja ja niinhän se varmasti pitkän päälle onkin.Ihmisen on aina oltava askeleen edellä koiraa, esimerkiksi sivelemällä huonekalun jalkoihin jotain pahanhajuista tai -makuista. Televisoissa näytetään sarjaa kuinka kädettömiä ihmiset ovat koirien kanssa ja apuun tulee hoikka meikattu ja kaunis ylikoirankasvattaja, joka onnistuu tekemään uroskoirista pallittomia ja hyvin käyttäytyviä. Narttukoirat yleensä ovat pehmeämpiä ellei niitä ole liian suurta laumaa, kuten joillain jenkeillä 4 suurta weimarinseisojaa, joita ei lenkitetty lainkaan. Tavis koirankasvattajasta monet näistä ongelmista ovat ihan selkeitä ja järkeenkäyviä joihin aika helposti löytyy ratkaisu maalaisjärjellä ja koiran sielunelämän tuntemisella.

Tiedän ettei meillä ole mitään suuria ongelmia, meillä on pieni alle kolmen kuukauden ikäinen pentu, jonka ei vielä oleteta osaavan kaikkia koiranelämän perusvalmiuksia, mutta silti minua harmittaa tämä kova talvi, joka tekee sen, etten ehdi ulos ennen jokaista pissilirua, koska on puettava kengät ja lämpöhousut ja takki ja pipo ja rukkaset ja koirallekin usein takki ja kaulapanta ja remmi ja kannettava koira ulos, koska se ei osaa vielä kävellä portaita alaspäin.

Eli talven kylmyys on aiheuttanut minulle suunnattomia paineita olla täydellinen koirankasvattaja.(Jollainen tietysti olisin jos olisi kesä!!!!) Hän joka täydellisesti hoitaa koiran liikunnan tarpeet ja sisäsiistiksi opettelun ja kasvattaa koirastaan äänettömän kauniisti käyttäytvän esimerkkikoiran, mutta kun olenkin vain ihan tavalllinen ihminen puutteineen ja vikoineen, joka ei jaksa kantaa huolta pissalle haisevista eteisen matoista vaan käärii ne kylmästi rullalle ja heittää parvekkeelle pesua odottamaan. Ja huomaa samalla, että pentu tunnistaa sanan pissa, Milla kyykistyy aina sanan kuullessaan niille jalkojen sijoilleen missä sattuu olemaan ja päästää kunnon lammikon lämmintä koiranpissaa.

Vauvan ja pennun kohtaaminen

2010-02-07T06:02:00.000-08:00

Eilen oli varamummun ja-vaarin luona käymässä 9kk ikäinen tyttö ja pelkäsin, josko pentu olisi liian raju. Pelko osoittautui turhaksi, vaikka oleskelin pitkälti lattiatasossa, jotta ehtisin puuttua asiaan, ennen kuin mitään pääsisi tapahtumaan.

Kuinka ollakaan pentu käsitti, että tyttö on pieni myös ja syyntakeeton, koska meni välillä karkuun pieniä käsiä, eikä käyttänyt kertaakaan hampaita pieneen. Onkohan tuo jotenkin sisäänrakennettua tietoa, tai vaistoa. Vanmhempi koira on ihan tyttären ensikäynneistä alkaen ollut aivan mielettömän kiinnostunut lapsesta, käy lipaisemassa niskästä tämän tästä ja vauvaa vaan puistattaa moinen tungettelvuus. Niin kauan kuitenkin menee hyvin kun lapsi ei tule allergiseksi koiralle ja sen perusteella mitä lapsen suuhun joutuu, voi olla hyvinkin, ettei ole vaaraa immuunipuolustuksen häiriökäyttäytymisestä. Sillä kun ihmislapsen suu oli ihmetyksestä auki kävi pentu koittamassa miltä se maistuu. Viimeisten tutkimusten mukaan on vain hyvä jos lapsi saa riittävästi tuntumaa (inhottaa ihan sanoa tätä) ulosteperäisiin mikrobeihin, immuunipuolustuksella riittää tarpeeksi töitä oikeiden taudinaiheuttajien kanssa, ettei tarvi ruveta puolustautumaan esim siitepölyjä tai eläinpölyä vastaan. Tämä karkeasti yksinkertaistaen vauvasta ja pennusta. Toivon, että koiranpennun ei tarvitsisi käytännössä myöskään syödä ulkoa ihan kaikkea saadakseen hyvän vastustskyvyn. Ulkolenkit ovat todella mukavia muuten, mutta koko ajan saa olla vahtimassa tupakantumppeja ym. lumesta selvästi erottuvaa, ettei kaikkea imuroida.

Kananmuna

2010-02-04T01:01:00.000-08:00

Halusin testata ja kehittää koirani älykkyyttä. Nyt pentuna on sen eteen pantava monimutkaisia tehtäviä. sillä aivojen käyttäminen on raskaampaa kuin jalkojen, ainakin koirille. Ihmiset käyttävät mieluummin silmiään kuin aivojaan tai jalkojaan. Lue katselee telkkaria.
No kokonainen keitetty kananmuna annetaan pennulle ja se heti tietää, että siellä on syötävää sisällä.Se viskelee päätään kuin se olisi humoristisin tavara mitä pentu on koskaan nähnyt. Ja niinhän se onkin, Luoja on myös nähnyt hyväksi luoda jotain niin täydellistä kuin kananmuna, ja Luojalla on huumorintajua myöskin. Lopulta koiranpentu paiskelee munaa kovakouraisesti ja saa kuoren rikki sitten se poistaa kuoren hampaillaan ja syö sen hyvällä ruokahalulla olipa nälkäinen tai ei.

Vanhempi koirani suhtautuu asiaan ihan toisin, se haistelee munaa ja katsoo minuun ja heiluttaa häntäänsä, ellen edelleenkään tee mitään asian hyväksi, se istuu kysymysmerkkinä ja katsoo minua jo moittivasti, miksi et kuori munaa ja anna sitä minulle? No lopulta teenkin niin. Mutta onko tämä sitä että meiltä aikuisilta niin koirilta, kuin ihmisiltäkin puuttuu mielikuvitusta?

Kulinaristin uudet maut ja tuoksut. ja koiran käyttöohjeet...

2010-02-03T13:04:00.000-08:00

Ilmat ovat onneksi lämmenneet hieman. Pakkasta ei ole enää niin paljon, että hengitys jäätyisi puikoksi ja kilisisi särkyen kuin lasi. Nyt on ihan ihmisen mentävä (myöskin koiran) aukko tuolla ulkona, olemme käyttäneet sitä hyväksi jo monena päivänä ja onnistuneet saamaan jotain pussiin kerättävää. Jess kiitos siitä Millan.

Kun ostimme rotukoiran (josta vielä maksettava kaksi erää) saimme mukana käyttöohjeet, joiden mukaan Katalat ovat vähäruokaisia. Kun kulinaristi perheeseen otetaan koira, niin se oppii hyvin nopeasti,että ruoka on myös nautinto nelijalkaisillekin. Tämä pikkuneiti osaa kantaa isoa omenaa karastaan ja nauttia sen pikkuhiljaa parempiin kuonoihin. Ruoka pitää järjestellä lautaselle siten etteivät eri aineet sekoitu esimerkiksi piimä pitää olla toisessa reunassa ja Neu yhdessä kulmassa ja kuivamuona erikseen, mitään sekasotkupöperöitä ei itseään kunnoittava Katala syö. Jos hänen ruokakuppiinsa jäi ruokatunnin jälkeen vaikka muutama kuivamuonarengas ja kuppi nostettiin tiskipöydälle, täytyy se etsiä kulkemalla kahdella jalalla pitkin kaapin reunoja nenä juuri ja juuri pöydän tasolle kurkottaen ja kun kuppi löytyy alkaa vinkuna. Siellä oli vielä, miksi se otettiin pois, mähän vaan tein mutkan leikkimään välillä, mulla on kaamee nälkä!!!!
Että sellainen vähäruokainen Katala. Ja tuo kahdella jalalla seisominen on ehdottomasti kiellettyä luuston kehityksen kannalta, Milla vaan ei tiedä sitä.

Kun ulkona on ehditty hieman kauemmin olla on uni sitäkin makeampaa ja sitten ollaan niin hellyydenkipeitä ja mamia pusutellaan ja oikein hyristään rakkaudesta.Koiratkin osaavat kehrätä, ainakin melkein. Tätä pientä sohvanpurijaa en antaisi enää pois mistään hinnasta vaikka tänäkin iltana olen siirtänyt hänet 132 kertaa pois sohvan alta jyystämästä sohvan kulmaa ja antanut muuta purtavaa tilalle, mutta sohvassa on jokin erityinen mauste, jota ei voi vastustaa, muita huonekaluja on jo voideltu erilaisilla eteerisillä öljyillä, pitänee koittaa keksiä mahdollisimman pahalta haiseva ja pahanmakuinen yhdistelmä, harmi vaan, että ihmisetkin kykenevät sen helposti haistamaan, eikä kukaan sen jälkeen halua olla olohuoneessa, paitsi ehkä Milla.

Kuvia koiristani

2010-01-27T09:25:00.000-08:00

Laku ja Femma talvisessa Ruissalossa.

Aivot raksuttaa

2010-01-26T10:00:00.000-08:00

Uuden perheenjäsenen oppiminen talon tavoille vie aikansa, aivan kun vauvakin syntyy menee vähän aikaa ennenkuin rytmit löytyy.

Meillä ei ole rytmit oikeen natsannneet vielä, vaikka alkuun näyttikin ihan helpoosti mukautuvan meidän rytmiin, tämä uusi perheenjäsen. Viime yönä keksittiin haukahdella tasaisesti läpi yön, juuri kun olin nukahtanut kuului vuh, ja melkoisen kirkkaalla äänellä aika ajoin taisi olla HAU! Johon me vastasimme hss,hss Milla. Ihan kuin koira ymmärtäisi. Oikeastaan koiran ei kuuluisi saada minkäänlaista reaktiota aikaan ei negatiivistakaan,sopimattomalla käytöksellä, mutta naapureita käy sääliksi. Siinä yön tunteina havahtuessa pennun haukahduksiin, vaistomaisesti kuuntelee, kuuluuko jotain ääniä, vai mitä se haukkuu. Sitten miettii mitä naapurit ajattelee, sen jälkeen iskee epätoivo, että olemmeko saaneet haukkuvan koiran.

Aamulla väsyneenä raahauduin sängystä ylös, toki tähän ikään olen oppinut, että näillä diagnooseilla unen tarve on paljon, siis mikään normi 8 tuntia tai alle ei riitä. No sitten siinä mietin miten saan koiran nukkumaan yöllä ja vaikka vähentämään päiväunia. Tuolla se nukkuu olkkarin latialla kuin nyljetty oravannahka. Eikä mikään ääni voi häiritä sitä, no havahtuu sentään ovan käyntiin, vaikka onkin vetelä kuin keitetty makaroni. Aarrggh miksei se voi leikkiä nyljettyä oravaa yöllä, kun ei kenestäkään ole leikkitoveriksi silloin.

Aamulla vein pennun ulos kuten muinakin aamuina, vaikka oli kylmä. Myös Femma lähti tietenkin mukaan. Tänään teki asiansa ulos oikein esimerkillisesti. No siinä sitten päättelin aktivoida koiran aivoja, jotta se väsyisi tarpeeksi. Muutama älypeli pelattiin ja oikein kuulee kuinka sen aivot raksuttaa, kun se koittaa miettiä miten saisi namin. Lopulta harjoiteltiin myös perustaitoja istuminen on päivä päivältä hanskassa paremmin, nyt onnistuu maate meno ja tassunkin antaminen. Katsekontaktia on vähän harjoiteltu, mutta kun silmät ovat mustat ja naama musta ja minulla huono näkö, en ole ihan varma millon onnistuu milloin ei.

Kaikenkaikkiaan ihana oravannahka, kunhan oppisi olemaan HILJAA, me meinataan asua kerrostalossa maailman tappiin!!!

Pieni, mutta tajuaa jo paljon

2010-01-24T07:00:00.000-08:00

Pörröpääpaimen Milla on nyt jo kolme päivää yli 9 viikkoa. Meillä olisi aivan ihanaa, jos olisi kesä,kevät tai syksy / ilmaston lämpeneminen olis kohottanut meidänkin lämpötilan vaikka jonnekin 0 tienoille. Niinpä niin jos kuu olis maa niin lehmätkin lentäis. Mutta ihanaahan meillä on jo nytkin, harmittaa vain tuo siisteyskasvatuksen vaikeus kun ulkona on kylmä ja pitää pukea sekä itsensä että koirat ennen kuin pääsee ulos.
Millalla kyllä älyä rittää, ensimmäinen koiranpentuni jolla on hajua siitä mitä varten sanomalehtipaperia lojuu lattialla.

Femma leikkii usein kovasti ja kääntelee pentua nurin, eli tekee paikkaa laumassa selväksi, se on hyvä kunhan se tapahtuu leikin varjolla. Joskus kun ei leikki maita niin silloin on toinen ääni kellossa.
En enää muistanut millaista on kun ei voi tosta vaan lähteä ja jättää koirat kotiin mennäkseen kauppaan tms. Olen tehnyt päätöksen opettaa pentu pikkuhijaa siten ettei tarvitse sitten kitkeä jo syntyneitä eroahdistuksia, koska se on aina kurjempaa niin.
Kun Femma oli pentu, hän tuli meille 3kk iässä jo valmiiksi eroahdistuneena. Mutta kekseliäisyyttä ei puuttunut kerran oli siirtänyt tuolin kukkahyllyn luo ja repinyt kukat purkkeineen lattialle. Useamman kerran siirti tuolin päästäkseen käsiksi pöydälle jätettyihin herkkuihin kuten ässäMix tai missä X pussiin ja olikin vedellyt sen parempiin kuonoihin, ripulia sitten riittikin. Metelöintiä ei sentään koskaan esiintynyt, vaikka ympäri kämppää juoksikin vauhkona ulko-oven loksahdettua kiinni. Tähän en aio päästää tilannetta, mikäli se minusta riippuu.

Olen kyllä huomannut,että on helpompi olle mielessään paras koirankasvattaja ikinä, kuin todellisen koiranpennun kanssa, johon kaikki menetelmät eivät tehoakaan tai itse toimii jotenkin epäjohdonmukaisesti. Vielä on paljon opeteltavaa kummankin koiran sekä etenkin omien virheidensä kanssa. Mutta kerronpa niistä joku toinen kerta.

Femma 3,5 v

2010-01-23T13:19:00.001-08:00

Milla syö luuta (2kk ikäinen)

2010-01-23T13:16:00.000-08:00

Hallittu kaaos ja kodin muutostyöt.

2010-01-21T10:57:00.000-08:00

Koiran hampaat tarvitsevat jatkuvasti purtavaa, vai tutustuuko pikkukoira ympäristöönsä suunsa avulla kuten lapsetkin. Meidän vanhat olkkarin ruokapöydän korituolit on jo kertaalleen nakerreltu ja olin korajaillut niitä ohuella metallilangalla, jotteivat lakoa kokonaan. Kuinka ollakaan pikkuvesselin suusta löytyi metallilankaa. Mikä saattaa johtaa suoliston repeämiseen ja kuolemaan pahimmassa tapauksessa.
Niinpä laitettiin mietintämyssyä päähän ja muistettiin meillä olevan kerän sisalnarua, joka ei sitten riittänytkään kaikkiin jalkoihin yksi tuoli vielä täysin ehjä jäi vaille vahvikkeita. Muut kolme tuolia sen sijaan toivottavasti ovat koirankestävät . Myöskin kieltosanaa ja toiminnan keskeyttämistä ollaan harjoiteltu ja se on mennyt ihan hyvin perille, mutta vaatii aina yhden ihmisen paikalle kun jyrsintä alkaa.

Ostimme syksyllä vierashuoneeseen uuden vuodesohvan, koska meillä ei enää ollut siinä huoneessa vakituista asukkia, jonka sänkyä aiemmin kaksi karvakuoroa olivat pitäneet tähystyspaikkana, kun se oli vasiten asetettu ikkunan eteen. Ja johon kaikki suurimmat karvat sitten varisteltiin. No uutta sohvaa ostaessa katsottiin sen mittasuhteet ja materiaalit aikuisen koiran ja kahden vieraan ihmisen tarpeisiin sopivaksi ja kuinka ollakaan Femma pitää sohvaa yksitysiomaisuutenaan, katsoo pitkään ja moittivasti jos siihen menee joku istumaan tai maate.
Milla iloisena juoksee tervehtimään Femmaa herättyään hyppäten sohvaa vasten ja kuinka ollakaan saa palkakseen hammasta, ja kiljunta on korvia huumaavan kovaa, en ole koskaan kuullut minkään koiran parkuvan yhtä raivoisasti ja sydäntäsärkevästi. Syöksy suoraan Isännän syliin, turvaa hakemaan ja saamaan. Säälitelty ei mutta pidettiin lähellä, että pikku sydän rauhoittui. Kovalta tuntuu koirakielen opiskelu, vaikka kaksi päivää onkin mennyt ihan sopuisasti leikkiessä.

Kaksi kertaa tänään olen onnistuneesti kastellut villasukkani pissilätäkössä, joka ei ole osunut paperille. Muuten olemme päässeet jo oikein hyviin väelihin uuden tulokkaan kanssa tomerana hän menee itse nukkumaan päikkärit meidän sängyn alle ja herättyään astelee horjuen emännän luo ja saa aina iloisen vastaanoton silloin alkaa pikku mutkahäntä vipattaa riemuisasti ja emäntä saa suukon.

Sopeutumista puolin ja toisin (jokainen päivä on erilainen)

2010-01-20T07:44:00.000-08:00

Jokaisena meillä viettämänään yönä on Milla nukkunut rauhallisemmin. Ja jokaisena päivänä ovat myös päiväunet olleet rauhallisempia ja pidempiä.

Tänä aamuna heräsimme 5.50 Topin työpuhelun aiheuttamaan hämmennykseen. Ja hän otti Femman mukaan hälytyskäynnille, joka jatkui ja jatkui, aloin pikkuhiljaa huolestumaan, kuinka koira tarkenee autossa odottaa.Pakkanen kuitenkin oli aikas kova. Takkikin oli jäänyt naulaan.

Ystäväni tietävät minun olevan mitä vähimmässä määrin aamuihminen. Minun aamuni alkavat klo 9.00 ja sitä ennen minulle on turha puhua.

Klo 9.00 olen tottunut ruokkimaan koirani, joten Femma tuntee myöskin kellon ja on Lakun kanssa toiminut herätyskellona. Mutta tällaiset yllättävät tapahtumat nostavat ärsytyskynnyksen niin korkealle, että unen saaminen uudelleen on mahdotonta. Siinä hampaita kiristellen istuksin ja tytöt saivat aamupalansa noin tuntia ennen normaaliaikaa. Pääkin oli kuin Haminan kaupunki (ei sellainen kuin oikea Haminan kaupunki täällä Suomessa vaan sellainen tosi tokkurainen jossa yksi aivosolu valvoo ja riehuu ja muut nukkuvat edelleen) onneksi ei sentään kipeä.

No siinä sitten Femman hermotkin kiristyivät ja se näytteli oikomisen tarpeessa olevaa hammaskalustoaan pienelle äänen kera, josta minä otin nokkiini niin että keskustelimme hyvin vakavasti, josta raukkaparka hämmentyi ja koitti kaikin keinoin lepytellä mamia. Hän on raukka joutunut kasvamaan aikuisen koiran mittaan ja vastuuseen Lakun häivyttyä masisemista, tosin hän uskoo vakaasti ikkunasta tuijottelemalla ja toivomalla Lakun vielä tulevan takaisin.
Vastuu kuitenkin lauman varoittamisesta yllättäen on langennut hänelle ja kaikesta epäilyttävästä pitää varoittaa, mitä Laku ei koskaan tehnyt, eikä Femmakaan voinut koska oli hierarkiassa alemmalla rappusella.

Siispä oli monia ongelmia ratkaistavaksi tänään. Millan omien kakkojen syöminen, ulkolämpötilan sietäminen ja Femman käytökseen puutuminen, siten ettei hän tunne itseään alistetuksi, vaan uskaltaisi opettaa Millaa puhumaan koiraa.

No Milla sai puhuttelut kakan syömisestä ja seuraava erä jäikin sitten paperille, olisiko liian aikaista toivoa sen huonon tavan jäävän tähän? No toivoa sopii sillä melko vahvalla sinapilla maustetut suukot eivät oikein viehätä edes minua.
Kun kerran aiheeseen päästiin niin kerrottakoon myös, että pökäleiden tuottaminen oli parin päivän ajan vaivalloista koska koostumus oli kovaa. Lisäsin liotettuja pellavansiemeniä sapuskaan ja nyt tulee ihan ilman ongelmia.

Näihin vahtimisongelmiin osaan puuttua hyvin, mutta kun lähdin hetkeksi pois kotoa ja Isäntä jäi vauvanvahtiin, olikin kaikenlaista pientä ehtinyt sattua, kuten Femman hirmuinen säntääminen haukkuen ovelle johon Milla reagoi ryntäämällä täydessä paniikissa toiseen suuntaan. No tämä on vasta alkusoittoa ja oppimista tapahtuu päivittäin, täytyy alkaa antaa kirjalliset ohjeet miten pitää toimia missäkin tilanteessa ja toistaiseksi se tietää radion tai Tv:n jatkuvaa pällä oloa, ettei ovikellon soiminen tai muu vastaava ääni aiheuta sellaista ryntäilyä, kun taustahälyäkin on tarpeeksi.
Säätilaan hain ensiavuksi vähän liian ison koirien aletakin, jota harsin vähän pienemmäksi ja sitten on kasvun varaa, sillä kasvuvauhti on huikeaa.

Tänä iltana nukkumaanmeno houkuttelee taatusti aiemmin. Olis vaan yhtä ja toista ennen sitä.

Ensimmäinen hurrjan jännä vuorokausi

2010-01-18T09:02:00.000-08:00

Murinaa pientä ja isoa mutta pääosin hyväntahtoista koirakielen opiskelua!
Meillä on jaloissa pyörinyt tänään Femma (joka tosin istunut isoimman osan aikaa sohvallaan ja katsellut kaukaisuuteen) ja tyttären koira Tipsuttaja, joka rettelöi haukkumalla kaikkea ja kerjäämällä mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa ja silti on syötävän suloinen, suomen suurin pudottaja,viime vuoden marraskuusta siis 2008 marraskuusta tähän tammikuuhun on painoa pudonnut huimat 5,3 kg, joka on kolmasosa alkuperäsestä painosta. silti voisi vielä pari kiloa pudottaa.
Pentukoira Milla on puolestaan esitellyt kaikki taitonsa ja vähän päälle. Ulkona on liian kylmä kakkaamista ajatellen, pissat ollaan silti tehty joka reissulla, osa matkasta matkustettu mamin sylissä fleecepeiton alla ja silti on vilunväristykset puistatelleet pienen pennun pyöreätä kroppaa.

Illalla tässä Femma uskaltautui haistelemaan ja Milla antautui heti selälleen. Ja sitten juostiin pitkin olohuonetta ja kurkittiin pöydän jalkojen ja kulmien takaa ja sitten taas karkuun niin nopeasti kuin valtaisat tassut kantavat. Vähän aikaa jaksoi Femmakin leikkiä ja pelasi lopuksi Nina Ottosonin aktivointi lelun kanssa kuten silloin kun itsekin oli nuorempi. Tosin jotkut aktivointi lelut on viikottaisessa käytössä. Kunhan tästä kevät tulee ja tytöt tutustuvat toisiinsa paremmin teemme monia hauskoja retkiä ja tutustumme metsään.

Tässä haikeana muisteltu koiriemme pentuaikoja ja Lakun kahtatoista vuotta perheemme jäsenenä, kaipaus jää silti vaikka uusi pentu toki auttaa panemaan surun hieman sivummalle. Myös vieraita on piipahdellut jatkuvasti ja vähän on totuteltu ovikellon soittoon.
Nyt juuri hetki sitten Femma käsitti, että tämä on elävä ja sen kanssa voi leikkiä, vetää lelun toisestaa päästä ja pentu vetää toisesta. Juostaan niin että hippulat vinkuu (vaikka ei tyttökoiralla taida hippuloita olla) ja femma tarjoaa lelua ja murisee leikisti samalla, mutta yhteinen sävel on nyt löytynyt. Tämän päälle on hyvä syödä ja nukahtaa keräämään voimia kasvuun ja kehitykseen. Kuvia lisään kunhan saan vähän apuja ja ehdin kuvat ladata koneelle, tosin kuvien ottaminen on haastavaa, koska paikallaan ollaan vain nukkuessa. Videokin olisi varmaan liian hidas näille vouhottajille.

Tänään oli tärkeä päivä!

2010-01-17T06:47:00.000-08:00

Kaksi huonosti nukuttua yötä takana. Aamulla kun heräsin, olis vielä voinut panna silmät kiinni ja nukkua. Mutta päätä kivisti hienoisesti ja sydän lauloi ja itki yhtäaikaa, tänään on pennun hakupäivä.
Siis ylös sängystä ja pika aamupala suuhun. Siinä toimitin jotain, mutta mitään järkevää en saanut aikaiseksi. Tänään kaikki toimeni ovat olleet enemmän tai vähemmän "sinnepäin". No onhan noita päiviä varmaan edessäpäin, jolloin vielä kykenen johonkin järkeväänkin toimintaan.

Mutta tärkeintä tässä päivässä oli se, että ehdimme Saloon täsmällisesti silloin kun olimme luvanneet, navigaattori ja puhelin jäivät kotiin, mutta ei nyt sotkeennuta lillukanvarsiin. Emmekä sotkeentuneet kertaakaan matkallamme väärille teillekään vaan ajoimme suoraan pihaan.
No kasvattajamme (koiranpentumme kasvattaja)otti meidät iloisesti vastaan ja koirat haukkuivat hieman. Meteli voisi siinä laumassa olla korvia huumaava, mutta oli ihan kohtuullista.
Äitikoira Tosca suhtautui hyvin tyynesti tuloomme ja pennun tutkailuumme. Siinä kahviteltuamme ja paperityöt tehtyämme pääsimme kotimatkalle, ja pakkasimme Millan kuljetuskoriin. Femma, sekarotuinen kolme ja puolivuotias mustanharmaa (kuulemma kylärakkia muistuttava) kaunotar suhtutui kaikkeen vieraaseen varoen luonteestaan poiketen. Koko matkan ajan hän makasi takapenkillä pää oveen päin ettei näkisi pen tua. Ymmärrettävästi hän on hämmentynyt, kun vanha koirakaveri on hävinnyt elämästämme ja olemme käyneet oudolta, vieraalta paikalta tuoksuvassa kodissa katsomassa pentukoiria. Ja nyt ottivat vielä yhden mukaankin.

Tulimme pihatielle ja siinä sitten yritin irroittaa pentua kuljetuskopasta haalia mukaan kaikki tavarat ja kantaa pennun kotiin, peini karvapallo värisi sylissäni, kun kylmä talvipuhuri puhalteli meitä päin. Selvisimme kotiovelle, jossa alkoi tavanomainen avainten penkominen makuualustan ja muiden tavaroiden sinkoillessa ympäri käytävän lattiaa. Pentu pysyi tukevasti sylissä. Laskin makuualustan lattaille ja pennun eteisen matolle, Milla astui makuulalustansa päälle ja pirautti hätäpissat kahteen kertaan siihen.

Pentu pyrki kovasti syliini ja siinä istuimme olkkarin lattailla sylityksin ja suukottelimme toisiamme. Femma katosi kauempaa ihmetellen ja jotenkin myrtyneen oloisena. Siten vanha Laku oli suhtautunut Femman tuloon ollessaan kahdeksan vanha koirarouva, joka otti kaiken stoalaisen tyynesti, hyväksyi kuitenkin femmapennun vasta kolmantena päivänä. Joten vielä kaikki hyväksi muuttuu. Toivomme ja tiedämme sen tpahtuvan, mutta sitä prosessia eivät ihmiset voi jouduttaa juurikaan.

Ensimmäinen ruokakupíllinen tyhjentyi alta aikayksikön kello 15.00 ja sen jälkeen alkoi kova vinkuminen, ihmettelin itsekseni kuinka se ikävä nyt viimeisen ruokamurun kadottua heti iski. Mutta näinkin vanhana koiraihmisenä en tajunnut lähteä välittömästi kyytimään pikkuista pihalle, vaikka mietinkin kovasti sitä, että uskallanko heti viedä pienen ulos asioilleen, kun on varmasti stressaantunut uudesta ympäristöstä. Niinpä 4 kohtalaisen kokoista pokälettä ilmaantui olohuoneen matolle nopeasti. Eli kakkahädästä osataan ilmoittaa jos vaan viessti menisi perille. Ensimmäinen piste pienelle pörröpää paimenelle.Vielä ei ole ensimmäinen päivä edes illassa, mutta sikeitä vetelevät molemmat stressaantuneet karvaiset lapseni.

Kolme yötä Millan tuloon!

2010-01-14T10:55:00.000-08:00

Menetin rakkaan 12 vuotiaan koirani joulukuun lopussa. Minulla on ollut kaksi koiraa jo kolmen ja puolen vuoden ajan. Toisen koiran otin aikoinani siksi, että vanha koirani piristyisi ja siksikin kun tyttäreni oli silloin sairas ja halusi pentukoiran. Myös syyksi kelpasi pelko vanhan koiran menettämisen aiheuttamasta tyhjästä pesästä, kun lapsetkin olivat jo osin lentäneet kotoa maailman tuuliin.

Olenhan aina ollut heikkona koiriin ja niiden kanssa touhuamiseen. Ja nämä kaksi koiraani olivat oikein mainio parivaljakko, joista laitan kuvia myöhemmin. Tietysti ne olivat maailman parhaat koirat.
Mutta tunnettu sanonta Isosta kirjasta jo sanoo, että elävä koira on parempi kuin kuollut leijona. Eikä vanhan koiran kohdalla ole oikein muuta tehtävissä kuin antaa sen mennä arvokkaasti ja säilöä muistot ja valokuvat ja ottaa ne esiin sitten kun kestää niitä taas katsella.

Nyt pääsemme hetkeen kun aloin lukea "apulaa" "sillä silmällä", vaikka mieheni oli sanonut ehdottomasti yhden koiran riittävän meidän perheeseen.

Mietin niin kuinka kurjaa meidän Femmalla on, hänellä on aina ollut koirakaveri ja nyt onkin ihan yksin, ei oikein tiennyt mitä tehdä ja minne mennä kun se koirajohtaja puuttui, jonka perässä tähän asti oli nuuskuteltu.

Koira päätti sitten kävellä lenkeillä minun perässäni tai mieheni perässä, mutta omat retket jäivät kokonaan, aivan kuin ei olisi osannut enää tehdä mitään koiramaista kun ei ollut sitä vanhaa mummokoiraa, joka tiesi parhaaat jutut. Toki teimme aktivointiharjoituksia kotona ja pelasimme palloa.

No pikkuhiljaa ehdottelin joitakin kodin tarpeessa olevia sekarotuisia ja yhden omistajalle jo soitinkin, mutta mies tuomitsi, että tuon näköistä koiraa ei meille tule. Minullehan ulkonäkö ei ole koskaan ollut se pointti vaan se luonne ja äly. Saksanpaimenkoira olisi kelvannut miehelleni, mutta yhden sellaisen kasvattaneena, tiedän millainen viirupääpentu se olisi parhaassa tapaukssessa ollut. Myöskin jalostuksessa on viime aikoina menetetty terveys ulkonäkö seikkoihin tuijottamalla. Lonkat ja kyynärät ja selkä ovat todella koetuksella näillä luisuselkäsillä, luonnekin on jäänyt jalostuksessa toiselle sijalle. On paljon koiria, jotka eivät luonnetesteissä ole pärjänneet. Halusin terveen ja tevepäisen ja älykkään koiran.

Siinä rotu vilahteli tosiensa jälkeen ja soittoja kasvattajille tuli soitettua, vaikka mieheni ei ollut suostumustaan antanutkaan.
Pois jäi Whippet sekä Silkeni, jotka kuuluvat vinttikoirien jaloon sukuhaaraan. Ne ovat kyllä älykkäitä, mutta onnettoman kovia riistan perään. Terveitä, mutta onnettomuusalttiita. Unohda vinttikoirat.
Lenkillä törmäsin kahden göötin emäntään ja hänen kanssaan keskusteltuani, mielessä kihelmöi päästä tietokoneelle tekemään googlauksen Katalonianpaimenkoirasta.

Ensimmäinen mielikuva tuosta nimestä oli laumanvartija, eikä se mielestäni ole kaupunkikoira. Sisään tultuani googletin innoissani sanaa Katalonianpaimenkoira ja kuinka ollakaan pian luovutusikäinen pentue oli Suomusjärvellä Salon kaupungissa. No raahasin miehen puoliväkisin jo seuraavana päivänä pentuetta tutkimaan.

Sieltä valikoitui Milla ja varausmaksu maksettiin samana iltana. Mieheni piti matalaa profiilia ja hienoista mykkäkoulua jonkun aikaa, kunnes kyllästyi. Jäämme nyt nukkumaan nuo kolme viimeistä yötä yhden koiran kanssa.